Kuva
© caglecartoons.com
Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia.
Princetonin yliopiston professori Martin Gilens ja Northwestern Universityn professori Benjamin I. Page julkaisivat noin vuosi sitten tutkimuksensa Yhdysvaltain yhteiskunnan demokratiasta - tai ehkä pikemminkin sen demokratiavajeesta. Tulokset olivat melko murskaavia - mitäpä muutakaan voisi yhdysvaltalaiseen toimintaympäristöön hieman pintaa syvemmälle perehtyneille sieltä paljastua. Artikkelin nimi on: "Testing Theories of American Politics: Elites, Interest Groups, and Average Citizens" (valitettavasti maksullinen).

Gilens ja Page hyödynsivät tutkimuksessaan tilastollisia aineistoja, toisin kuin perinteinen tutkimus, joka pitäytyy enemmän yksittäisten kansalaisten tai toimintaryhmien tasolla. Lähestymiskulma toki oli alan tutkimusperinteeseen tukeutuva; muun muassa väestön enemmistön vaikutusmahdollisuuksia vaalidemokratiassa ja sen vastavoimana taloudellisen eliitin dominanssia yhteiskunnassa. Lisäksi fokuksessa oli enemmistön ja sidosryhmien vaikutusvaltaa eliitin ja poliittisten taustarakenteiden puristuksessa.

Tutkijoiden monimuuttuja-analyysi osoittaa, että taloudellisen eliitin ja yrityskenttää edustavien järjestäytyneiden sidosryhmien edunvalvonnalla on selkeästi enemmän vaikutusta Yhdysvaltain hallituksen politiikkaan, kun taas tavalliset kansalaiset (average citizens) ja "harmaata massaa" edustavat sidosryhmät omaavat vain vähän tai ei ollenkaan itsenäistä vaikutusvaltaa.

Tulokset tarjoavat painokkaan tukensa Eliitin dominanssia indikoiville talousteorioille, ja antavat huutia näkemyksille, joiden mukaan yhteiskunnan todellisesta moniarvoisuudesta ja erilaisten enemmistöjen äänen kuulumisesta julkisessa päätöksenteossa ei pitäisi olla lainkaan huolissaan.

Niinpä yhteenveto onkin koko lailla lohduton: "Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia"

Tässä BBC:n uutisartikkeli samaisesta tutkimuksesta.

BBC kirjoitti 14.4.2014 mainitun tutkimuksen johdosta: "Yhdysvaltoja hallitsee rikas ja vaikutusvaltainen eliitti."

Professorit Gilens ja Page tulivat johtopäätökseen tutkittuaan laajan, 1779 kyselykokonaisuutta käsittävän, ja vuosien 1981-2001 toteutunutta politiikka käsittäneeseen kyselyyn. He analysoivat tulokset vastaajien tulotason ja erilaisiin sidosryhmiin kuulumisen perusteella. Monimuuttuja-analyysin mukaan suurin osa kansakunnasta on eri mieltä kuin eliitti ja vaikutusvaltaiset eturyhmät. Lisäksi yhdysvaltalaisen poliittisen elämän rakenteelliset jäykkyydet ja mallit aiheuttavat, että vaikka enemmistö haluaa muutosta noudatettuun politiikkaan, heillä ei ole mahdollisuutta saada tahtoaan läpi.

Vaikka yhdysvaltalaiset nauttivat demokraattisen yhteiskunnan suomista perusoikeuksista, kuten yleisestä äänioikeudesta, yhdistymisvapaudesta, sananvapaudesta ja mielipiteenilmaisun vapaudesta, ne eivät käytännössä eri syistä toteudu, vaan jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Tämän vuoksi aivan aiheellista olisi kokea suurta huolta Yhdysvaltain yhteiskuntajärjestelmän tilasta ja demokratian toimivuudesta. Tällaisenaan yhteiskunta on demokraattinen vain nimellisesti ja näennäisesti - ei käytännön elämän tasolla.

John Cassidy kysyi New Yorkerin palstoilla 18.4.2014: Onko Amerikka oligarkia? [yksinvaltius]. Cassidy pehmentää hieman BBC.n luomaa näkyä:

"Gilens ja Page eivät päätelmiään esitellessään käytä termiä "harvainvalta", mikä merkitsisi sitä, että pieni hallitseva luokka säätelisi poliittista järjestelmää kaikkien muiden päiden yli. He muotoilevat sanottavansa "taloudellisen eliitin ylivalta", mikä on jossain määrin vähemmän halventava ilmaisu".

Professorien johtopäätöksistä ilmenee, että "eliitin" tahto ei läheskään aina toteudu:

"Taloudellisen eliitin tukiessa jotain tiettyä poliittista muutosta, on noin yksi mahdollisuus kahdesta, että tavoite toteutuu (Tarkka arvioitu todennäköisyys on 45 %). Kun eliitti vastustaa tiettyä toimenpidettä, sen mahdollisuudet toteuttaa tahtonsa lainsäädännön muotoon on alle 20 %. (Tarkka arvio on 18 %). Se, että molemmat luvut ovat selvästi alle 50 % heijastaa status quon voimaa kahtiajakautuneessa (polarisoituneessa; republikaanit vs. demokraatit) Yhdysvaltain hallintojärjestelmässä. Minkään hankkeen läpisaanti ei ole helppoa."

Tutkimus osoittaa myös että rikkailla on perin tehokas veto-oikeus. Jos taloudellinen eliitti vastustaa jotain asiaa, sen läpimeno on epätodennäköistä. Tämä on tietenkin ristiriidassa sen kanssa, että jos äänestäjien enemmistö tahtoo jotain, sen myös tulisi toteutua. Tuore esimerkki tällaisesta epäonnistumisesta oli pyrkimys poistaa verotuksesta voitonjako-vähennys, joka mahdollistaa hedge-rahastojen hoitajille ja velkarahasijoittaja-porhoille keinotekoisen alhaisen veroasteen, vaikka tulot olisivatkin mahtimittaisia. Vuonna 2012 yhdysvaltalaisia raivostutti laajasti muun muassa se, että republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney teki omaisuutensa velkarahalla ja tuon kritisoidun lain nojalla maksoi alle 15 % liittovaltion tuloveroa. Pyrkimykset poistaa vähennys eliminoitiin, koska eliitti vastusti sitä.

Jokerikysymys

Lopuksi John Cassidy pohtii:

"Kun kerran tavalliset virtaset ovat välinpitämättömiä politiikasta ja tietämättömiä yleisestä päätöskulttuurista; miksi meidän pitäisi kantaa huolta siitä että heidän heikko tietämyksensä ja laimeat mieltymyksensä eivät vaikuta päätöksenteossa? Ehkä taloudelliset eliitit ja eturyhmie johtajat nauttivat suurempaa poliittista asiantuntemusta kuin keskimääräinen kansalainen tekee. Ehkä he tietävät paremmin, mikä politiikka hyödyttää kaikkia, ja ehkä he etsivät yhteistä hyvää, pikemminkin kuin itsekkäisiin ratkaisuihin, päättäessään, mitä politiikkaa tukevat. Mutta meillä on tapana epäillä sitä.

Niin minäkin teen. Ei nimittäin ole epäilystäkään siitä, että taloudellisella eliitillä on suhteeton vaikutus Washingtonissa, tai siitä että eliitin näkemykset ja edut vääristävät politiikkaa tavalla, joka ei välttämättä hyödytä enemmistöä: kaikki poliitikot tietävät tämän, ja me tiedämme sen, liiankin hyvin.Vain keskustelu siitä, miten pitkälle tämä tauti on edennyt, selkiyttää, onko meillä syytä kutsua sitä harvainvallaksi (oligarkiaksi) - vai joksikin muuksi."

Oligarkia ja oligarkit

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oligarkia

Tätä jossain määrin pejoratiivista nimitystä on käytetty Neuvostoliiton romahduksen jälkeen lähinnä Venäjän valtaeliitin jäsenistä, ja joistain yksittäisistä ei välttämättä aivan vallan ytimeen pyrkineistä rahavallan edustajista, joiden varallisuuden synty ja karttuminen ei yleisen käsityksen mukaan täysin kestä päivänvaloa.

Arvoisien professorien tutkimuksen ja sen julkistukseen liittyvien juttujen tiimoilta ainakin saamme käsiimme kysymyksen: miksi vain Venäjän valtaeliitti? Eikö Yhdysvaltain taloudellinen eliitti voi tulla kutsutuksi tällä ilmaisulla - samoin kuin koko Yhdysvaltalainen, ei niin praktisesti demokraattinen, järjestelmäkin?

Voidaan vielä pohtia:

http://www.deathandtaxesmag.com/218858/the-duh-report-study-says-america-is-an-oligarchy-not-a-democracy/

Demokratia?

Oligrkia?

...vai Plutokratia (hieman vanhempi, ja takavuosikymmeniltä mieleeni jäänyt käsite).

Tutkijat käyttivät toistuvasti ilmaisua:

"Economic Elite Domination" - eli Taloudellisen eliitin vaikutusvalta...