MH17
Kun MH370 hävisi kuin tuhka tuuleen 8.maaliskuuta tänä vuonna, alkoi kansainvälinen pelastusetsintä, jossa huolellisesti skannattiin kaksi valtamerta, tutkittiin satelliitti- ja tutkakuvia sekä seurattiin lentokoneen suorituskykyyn liittyvien laitteistojen automaattista viesti-informaatiodataa. Huolimatta näistä etsintämenetelmistä ei Boeing 777-200ER koneesta ole näkynyt jälkeäkään. Tai ainakin niin meille on kerrottu. Kaikki 239 matkustajaa ja miehistö ovat virallisesti kadonneita, oletetusti kuolleita. Lentokoneita on aikaisemminkin hävinnyt kuin tyhjään, mutta kertaakaan ei ole ollut näin monta ihmistä kyydissä.

Uskomattomasti nyt neljä kuukautta myöhemmin toinen Malaysian Airlanes-yhtiön boeing 777-200ER matkustajia ja henkilökuntaa myöten 'katosi ilmaan', mutta tällä kertaa helpommin hahmotettavalla tavalla. Tällä hetkellä ei ole suoraa yhteyttä näiden kahden tapahtuman välillä. Silti vain harras tieteellinen materialisti pitäisi täysin merkityksettömänä yhtäläisyyksiä, että molemmat olivat saman lentoyhtiön saman mallin koneita, joissa on numerollista synkronismia, kuten Boeing-777, lento MH17 joka tippui 17.7 tasan 17 vuotta sen neitsytlennon 17.7 1997 jälkeen.

Ensimmäinen tapahtuma näytti aivan sattumanvaraiselta, joka yllätti täysin maailmanlaajuisen median. Mutta toinen tapahtuma sattui uuden 'kylmän sodan' nollapisteessä. Kuten yleensä, suurinta ääntä MH17 tapauksessa pitää Yhdysvaltojen hallitus. Alusta lähtien se tuntui tietävän, kuinka tämä tapahtui ja kuka oli 298 viattoman ihmisen kuoleman takana: "venäjänmieliset terroristit" itäisessä Ukrainassa olivat "ampuneet MH17 alas SA-tyypin ohjuksella BUK-ilmantorjuntaohjuksella lähellä terroristien kontrolloimaa aluetta, jonne matkustajakone tippui". 'Todisteet' jotka tukevat heidän väitteitä ovat olemattomia, ellei "sosiaalista mediaa" ja USA:n "maalaisjärkeä" lasketa todisteeksi.

Kiovan ja Washingtonin "todisteisiin" kuului Donbassin kapinallisten vuodettu puhelinkeskustelu, jossa he retostelivat ampuneensa koneen alas. Mutta tämä on osoitettu myöhemmin väärennetyksi: kolme erillistä keskustelua oli liitetty yhteen, joissa yhdestä niissä puhujat viittaavat 100km päässä olevaan kylään. Tämä paljon oletuksia sisältävä keskustelu näyttäisi olevan luotu päivää ennen lentokoneen tippumista.

kiovan su-25
Kiovan hävittäjä Su-25 ampuu valoraketin suojaksi Donetskin lentokentän hyökkäyksen jälkeen toukokuun 26, 2014.
Kapinalliset ovat ampuneet alueella menneiden viikkojen aikana useamman Kiovan hävittäjän mukaan lukien Antonov An-26 sotilaskoneen, joka Kiovan mukaan ei olisi voinut tapahtua ilman Venäläisten aseita ja koulutusta. Kaksi päivää sitten Kiova menetti kaksi taistelukonetta kapinallisille. Kiova väitti heinäkuun 17 päivä hetkeä ennen kuin MH17 tippui alas, että Venäjän sotavoimat ampuivat Venäjän puolelta yhden heidän hävittäjistä. Kremin kommentoi raporttia absurdiksi ennustaen oikein, ettei Kiovalla ole esittää todisteita väitteidensä tueksi.

Tämän varjossa on helppoa nähdä, kuinka Donbassin kapinalliset tai Putin voisi liittyä joko tarkoitukselliseen tai tahattomaan MH17 alasampumiseen. On yksi ongelma: useat muut matkustajakoneet ovat aikaisemmin lentäneet konfliktialueella. Kiovan lentoiskut Donetskin ja Luganskin kaupunkeihin ja kapinallisten vastaiskut olalta laukaistavilla MAN-PAD raketeilla ovat tapahtuneet siviilikoneita matalemmilla korkeuksilla. Venäjän puolustusministeri huomautti, että ainakin kaksi muuta kansainvälistä matkustajalentoa kulki lähialueella, joista toinen kulki samaan suuntaan MH17 tippumisen jälkeen. Myös FlightRadar24.com ilmiantoi useamman lentoyhtiön, jotka olivat kiistäneet lentäneensä alueella.

MH17 jäännös
MH17 koneen jäännökset turmapaikalla itäisessä Ukrainassa.
Lisäksi MH17 harhautuminen normaalista lentoreitistä on ongelmallista. MH17 laski 10,5 km korkeudesta n. kilometrin alemmas saavuttuaan Kiovan ilmatilaan, todennäköisesti Ukrainan lennonjohdon käskystä. Olisi mielenkiintoista saada selitys tähän, mutta sitä ei todennäköisesti tulla kuulemaan, koska tapauksen jälkeen Ukrainan tiedustelupalvelu takavarikoi lennonjohdon ja MH17 miehistön väliset radiokeskustelut. Onko heillä jotain salattavaa? Jos ei, niin silloin nauhat tulisi julkistaa, sillä muuten ne lisäävät epäilyksiä Kiovan osuudesta MH17 tippumiseen.

Venäjän puolustusministeriön tarjoamat kartat viittaavat siihen, että MH17 kulki virallisella lentoreitillä. Erikoista on, että lentoreitti meni 100km pohjoisempana kuin sen normaali Amsterdam-Kuala Lumpurin reitti. Tässä on Flightawaren MH17 reaaliaikainen lentokartoitus turmapäivälle:

MH17 reitti
Ja tässä on tyypillinen reitti ennen onnettomuuspäivää Flightawaren mukaan:

MH17 reitti
Ylläoleva kuvankaappaus on otettu välittömästi tapahtuman jälkeen Joe Quinnin toimesta. Jos menet heidän kotisivulleen, et enää näe aikaisempaa MH17 lentoreittiä, joka kulkee Azovin meren eteläpuolelta. Flightaware on ilmeisesti "päivittänyt" aikaisemmat lentoreitit lentokoneen tippumisen jälkeen...

MH17 epäjohdonmukainen lentoreitti yritettiin selittää pois sillä verukkeella, että kone lensi mahdollisten ukkosmyrskyjen takia pohjoisemmalla reitillä. Kuitenkin Malesialainen lentoviranomainen sanoi, että "lentäjä ei raportoinut mitään tähän viittaavaa".

Hrabove
Putoamiskohta Hrabovessa, Donetskin kansantasavallassa.
Kahden kylän molemmilla puolilla puolilla putoamiskohtaa raportoivat nähneensä "pyörivän koneen ilman siipeä, josta tippui jotain", "räjähdyksiä taivaalla" (todennäköisesti kuultu, ei nähty) ja "hävittäjäkoneen tekemää ääntä". Useimmat silminnäkijöiden raportit kuitenkin kuvailevat osien ja ruumiiden osumista maahan. On myös videokuvaa tulipallosta, joka syttyy maantasolla, muttei näkymää ohjuksesta tai sen vanasta, joka osuisi koneeseen.

Moskova vastasi väitteisiin toteamalla, että Kiovan joukoilla on käytössään BUK ilmatorjuntajärjestelmä, mutta ei kapinallisilla. Moskova toi esille todisteita tästä, toisin kuin Kiova, joka väittää omaavansa todisteita muttei näytä niitä. Venäläiset kenraalit ovat näyttäneet kansainväliselle lehdistölle ensimmäiset todisteet: satelliittikuvien mukaan Kiovan BUK ilmantorjuntajärjestelmä sijaitsi 14.7 yhdessä paikassa, josta se häviää 17.7. Tämän jälkeen toinen satelliittikuva heidän mukaansa näyttää BUK-järjestelmän pysäköitynä Zaroshchensken läheisellä tiellä, josta on noin 20 kilometrin matka putoamispaikalle Hraboveen.

BUK
Kiovan joukot ovat siirtämässä BUK-järjestelmää itä-Ukrainaan 4.heinäkuuta tässä AP:n kuvassa.
Moskova vetosi Kiovaa tuomaan esille sen ilmavoimien liikkeet tapahtumapäivänä. Kiova ilmoitti, ettei sillä ollut 17.7 hävittäjiä ilmassa alueella, mutta Moskova vastasi todisteiden kanssa. Heidän satelliitit olivat havainneet ainakin yhden Kiovan SU-25 hävittäjän laukaisuetäisyyden päässä matkustajakoneesta, jota se näytti jäljittävän. Huomaa, etteivät Venäläiset väittäneet Kiovan hävittäjän ampuneen konetta, he vain toivat ilmi, että Poroshenkon hallitus valehteli.

Tutkakuva
Venäjän kysymys Kiovalle ja Washingtonille: "Miksi Ukrainan SU-25 hävittäjä seurasi MH17:sta?
Tutkakuva
Venäjän tutkakuvat näyttävät että SU-25 hävittäjä oli MH17 perässä, kun kone tippui alas. Kiova oli aikaisemmin väittänyt, ettei sillä ollut koneita alueella tähän aikaan. Itä-Ukrainan kapinallisilla ei ole koneita.
MH17 karttakuva
Venäjän Puolustusministeriön kartta näyttää, kuinka MH17 eksyi radaltaan hieman ennen kun se hävisi tutkasta.
Toinen osapuoli, joka pitää tarkasti silmällään Ukrainan tapahtumia on tietenkin Yhdysvallat. Kun Venäjä toi esille ensimmäiset todisteet tapahtumasta, toivat he ilmi myös sen, että USA:n sotilaallinen satelliitti oli suoraan tapahtumapaikan yläpuolella kun kone tippui. Venäjä kehotti Yhdysvaltoja julkaisemaan sen ottamat satelliittikuvat. Kuten Robert Parry kertoi, USA voisi hyvin vahvistaa kuka ampui koneen julkistamalla kuvat. Mutta he eivät todennäköisesti aio näin tehdä, mikäli ainoa ohjusjärjestelmä alueella oli Kiovan hallussa. Tämä herättää epäilyksiä, että BUK-järjestelmä siirrettiin paikalle jotta voidaan syyttää "Venäjän tukemia separatisteja".Venäjän Puolustusministeriön todisteisiin pohjautuva yksityiskohtainen selonteko USA:n ja Ukrainan syytöksiä vastaan on hyvin eriteltynä tässä Mashable.com artikkelissa.

Tiedettyjen faktojen pohjalta pidän tätä skenaariota todennäköisempänä:
  • BUK-ilmatorjuntajärjestelmä sijoitettiin lähelle Venäjän rajaa Kiovan sotajoukkojen toimesta
  • Lentokoneen kyytiin laitettiin räjähde jossain vaiheessa ennen sen nousua
  • Joku Ukrainan lennonjohdosta käski MH17 lentämään vaihtoehtoista reittiä, jotta se kulkisi Donetskin ja Luganskin alueille
  • Pommi räjäytettiin kauko-ohjaimella tai ajastimella
  • "Faktat" lähetettiin välittömästi koneen tiputtua länsimedialle Kiovan juntan "neuvonantajien" ja "anonyymien tiedusteluviranomaisten" toimesta, painottaen että se oli "ammuttu alas ohjuksella"
Vaikea osuus on saada räjähde koneen kyytiin. Me kaikki olemme tietoisia lentokenttien tarkoista turvatoimista, eikö niin? Joten katsotaan MH17 lähtötilannetta.

Schipol: Ei mikään tyypillinen lentokenttä

Kuva
Vuonna 1992 El Al rahtikone törmäsi kerrostaloihin Amsterdamissa.
Joulupäivänä 2009 "hyvin pukeutunut mieshenkilö" saattoi check-inin läpi ilman passia olevan Nigerialaisen pankkiirin 16-vuotiaan harhaisen oloisen pojan, joka tunnetaan myös "kalsaripommittajana". Schipolin kansainvälisen lentoaseman turvatoimista vastaa erittäin menestynyt, yksityisomistuksessa oleva yritys nimeltä International Consultants on Targeted Security (ICTS).

ICTS on perustettu 1982 entisten Israelin Shin Bet tiedusteluviranomaisten toimesta. Schipolin toimipiste on toiminut samalla ICTS:n kansainvälisenä pääkonttorina 1980-luvulta lähtien. Sieltä käsin se tarjoaa turvallisuuspalveluja, kuten matkadokumenttien vahvistamista ja rahtitavaran tarkastusta 11 eri maan lentokentille, jotka sijaitsevat mm. Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. Yritys tarjoaa myös kuljetus- ja tietoturvallisuutta lukuisille yrityksillä, asemille ja viranomaisille ympäri maailman. Vuonna 1999 ICTS osti Huntleigh USA:n, joka toi heidän vastuualueelleen Boston Loganin ja Newarkin lentokentät. ICTS vastasi myös Charles de Gaullen lentoaseman turvallisuudesta, kun "kenkäpommittaja" Richard Reid astui Pariisista Yhdysvaltoihin kulkeneen koneen matkaan joulukuun 22.2001. Yritys vastasi myös Lontoon bussiliikenteen turvallisuudesta heinäkuun.7 2005 "itsemurhapommituksien" aikana. Itseasiassa kaksi sen tytäryhtiötä sijaitsevat Tavistock Squarella Lontoossa, joka toimi tapahtumapaikkana Lontoon bussipommitukselle kyseisenä päivänä.

Lontoon iskut
"Outright terror, bold and brilliant": Bussi joka räjähti Tavistockin torilla 7.7.2005
Israelin toiminta Schipolin lentoasemalla on hyvin hämäräperäistä. El Alin rahtikoneen tippuminen Bijlmermeerin asuinalueelle Amsterdamissa 1992 aiheutti noin 1000 paikalliselle asukkaalle ja pelastustyöntekijälle neurologisia, hengitysteiden sairauksia, neurologisia ja liikunnallisia vammoja sekä syöpiä ja syntymävikoja. Koneen rahtina oli suuria määriä kemiallisten aseiden (kuten sariinikaasun) raaka-aineita sekä huomattavia määriä köyhdytettyä uraania. Jälkeen tehdyt onnettomuustutkimukset paljastivat, että Schipolin lentokentästä oli tullut "tukikohta Israelin ja USA:n salaisten asetoimitusten välillä". SOTT.net toimittajat saivat selville hollantilaiselta journalistilta tutkiessaan tätä ja muita paljastuksia, jotka liittyivät "kenkäpommittajan" 2009 tapaukseen, että Schipolin lentokentällä sijaitsee eristetty alue (asemataso ja lentokonehalli), joka on ainoastaan Israelin tiedustelupalvelun käytössä.

MH17 Schipol
Malaysia Airlanesin lento MH17 nousemassa ilmaan Schipolin Kansainväliseltä Lentoasemalta Amsterdamissa heinäkuun 17 2014 klo 12:14 paikallista aikaa.