Kuva
Tapahtumakuvia useista eri koordinoiduista terrori-iskuista Pariisissa 13 marraskuuta 2015.
"Tämä on kertakaikkisen järkyttävää. Charlie Hebdon tapauksessa oli kyse tarkoin määritellystä ja kohdennetusta hyökkäyksestä. Mutta tämänkertainen tapahtuma kauhistuttaa, koska se kohdistui umpimähkäisesti viattomiin, normaalia elämäänsä viettäviin ihmisiin. Tunnen useita Pariisissa eläviä - täällä vallitsee paniikki ja epäjärjestys, kukaan ei ymmärrä mitä on meneillään. Olemme kaikki täydellisessä shokissa."
Näin sanoi 27 vuotias Quentin, joka työskentelee verkossa toimivassa pariisilaisessa yhtiössä, ja jonka vanhinta ystävää ammuttiin useaan otteeseen Bataclanin konserttitalossa.

Tämän kaltaiset terrori-iskut eivät koskaan ole "umpimähkäisiä", ainakaan siinä mielessä että ne olisivat ilman tarkoitusta. Jos ne vaikuttavat umpimähkäisiltä, niin se on varmastikin osa iskun taustalla olevaa suunniteltua strategiaa. Hallitukset ja muut ryhmät käyttävät terrorismia saavuttaakseen tietyn päämäärän, joten tapahtumalla on aina jokin tarkoitus. Ymmärtääksesi mikä tämä tarkoitus on, tulee sinun tietää kuka oikeasti on vastuussa tapahtuneesta.

Meille on jo kerrottu ISIS:n ottaneen vastuun Pariisin hyökkäyksestä. Tätä väitettä tukee osaksi yhden "itsemurhapommittajan" ruumiin luota sopivasti löydetty syyrialainen passi (miksi näillä terroristeilla on itsemurhatehtävillään aina henkilöpaperit mukanaan?). Ottaen kuitenkin huomioon useimpien Syyriassa toimivien ISIS-terroristien olevan ulkomaalaisia palkkasotureita, ei tämä löytö todista oikeastaan mitään, paitsi ehkä että jotkut ISIS-terroristit piiloutuivat Kreikan kautta kulkevien syyrialaisten pakolaisten joukkoon.

Meille on kerrottu kuinka ISIS:n päämääränä on perustaa kalifaatti, vallaten mahdollisimman suuren osan Levanttia. Tämän tavoitteen saavuttamiseen sisältyy kuitenkin Assadin hallinnon syrjäyttäminen, jonka toteutumiseksi länsivaltiot ovat lobanneet jo useita vuosia. "Syyrian vallankumouksen" neljän viimeisen vuoden aikana, sekä vielä noin 6 viikkoa sitten, oli tämä ryhmittymä päässyt jo hyvin lähelle tavoitettaan. Syyrian arabialainen armeija oli kovan painostuksen alla ja Assadin hallinnon kontrolloimat alueet olivat kutistuneet pieniin alueisiin Damaskuksen ympärillä. Venäläisten 6 viikkoa kestäneiden ilmaiskujen jälkeen on ISIS kuitenkin nyt menettämässä alueitaan nopeammin kuin kolmijalkainen aasi ravikilpailussa, ja palkanmaksajat Saudi-Arabiassa, Qatarissa ja Washington DC:ssa eivät nähtävästi kykene kanavoimaan tarpeeksi rahaa ja aseita muuttaakseen tilannetta.

ISIS-tank
"Katsokaa mitä löysimme aavikolta!"
Tämä on avainasia, eikä se ole mikään salaliittoteoria: ISIS ja muut "Syyrian kapinalliset" ovat lähes täysin Yhdysvaltojen hallituksen ja sen Lähi-idän liittolaisten hengentuotteita. Ilman näiden tukea, kuten monissa valtamedian uutislähteissä on todettu, olisi ISIS hävinnyt jo aikoja sitten historian sivuilta. Eräässä aiemmassa artikkelissani kerroin Washingtonin ja sen Lähi-idän liittolaisten harjoittamasta geopoliittisesta strategiasta, johon kuuluu "Syyrian vallankumouksen" rahoittaminen, tavoitteena syrjäyttää Assadin hallinto; tässä kaikessa on kyse öljy- ja kaasuputkista Eurooppaan ja Aasiaan sekä Venäjän laajennuspyrkimysten estämisestä.

Venäläisten ilmaiskujen ja Syyrian arabiarmeijan nyt häätäessä tehokkaasti "ISIS:n" taistelijoita, miksi ISIS:n johtajat haluaisivat hankkia lisäongelmia joukkomurhaamalla ranskalaisia siviilejä provosoidakseen Ranskaa tekemään odotetun sotilaallisen reaktion ISIS:ta vastaan Syyriassa ja Irakissa. Tarkoitan, nauttivatko nämä ihmiset saadessaan venäläisten pommien lisäksi myös länsimaisia pommeja niskaansa?

Kuva
Ellet ole sattunut huomaamaan, on 9/11-iskujen jälkeen jokaista väitettyä muslimien terroristihyökkäystä käytetty Yhdysvaltojen hallituksen ja sen liittolaisten toimesta oikeuttamaan jatkotoimia käymässään "terrorismin vastaisessa sodassa". Tämä siitä huolimatta, että useimmissa tapauksissa nämä muslimiterroristit suorittivat hyökkäyksensä nimenomaisena tarkoituksenaan pelotella länsimaiden hallituksia, jotta nämä lakkaisivat pommittamasta ja hyökkäämästä muslimivaltioihin.

Siviilien tappaminen (erityisesti toisissa maissa) ei selvästikään ole länsimaiden hallituksille mikään ongelma. ISIS:n kaltaiset ryhmät omaavat ilmeisesti tämän saman ideologian. Luulisi, että jihadistit olisivat tähän mennessä ymmärtäneet, että "suuren Saatanan" imperialistisia suunnitelmia ei ole mahdollista horjuttaa muutaman, sen palvelijoihin, kohdistuvan terroristi-iskun avulla. Päin vastoin, se vain yllyttää häntä yhä helvetillisimpiin toimiin muslimivaltioissa. Toisaalta, on mahdollista, hyvästä syystäkin, että jihadistit itseasiassa haluavat NATO:n aloittavan täysimittaisen hyökkäyksen Syyriaan.

Voisiko olla, että länsihallitusten epäonnistuttua tarjoamaan riittävää tukea jihadisteille heidän himossaan antaa Assadille "Gaddafi-käsittely", ovat jihadistit olleet pakotettuja tarjoamaan länsihallituksille tarvittavaa poliittista pääomaa tositoimien mahdollistamiseksi? Tuleeko Ranskan kansalaisten hyväksyä mahdollisuus, että 129 heistä tapettiin motivoimaan Ranskan hallitusta toimimaan? Ja jos ISIS on laajalti saudien kontrolloima (Yhdysvaltojen puolesta), kuka oikeasti tarjoaakaan tämän "motivoinnin"?

Mielenkiintoinen historiallinen ennakkotapaus

Kuva
NATO:n luoman OAS terroristiryhmän tekemä junapommitus Paris-Strasbourg rautatieverkkoon vuonna 1961.
Ennen Pariisiin iskuja oli pahin Ranskaan kohdistunut terroriteko tapahtunut vuonna 1961, kun Ranskan Salainen armeijakunta (Organisation de l'armée secrète, OAS) asetti pommin Paris-Strasbourg rautatielle, syösten junan raiteilta ja tappaen 28 ihmistä. OAS syntyi NATO:n paramilitarisista "stay behind" -joukoista (tunnetaan kollektiivisesti nimellä operaatio Gladio), joiden tehtävänä oli estää Euroopan valtioita liittoutumasta Neuvostoliiton kanssa, jolloin niistä olisi tullut suora uhka Yhdysvaltojen maailmanlaajuiselle hegemonialle.

Vuoden 1961 junapommitus oli erityisesti suunniteltu estämään silloista presidenttiä Charles de Gaullea allekirjoittamasta Évianin sopimusta, joka päätti Algerian sodan ja päällysti Algerian tien kohti itsenäisyyttä Ranskasta (ja näin ollen NATO:sta). Muutamaa päivää ennen raiteilta suistumista oli asemapäällikölle lähetetty uhkaus. Tragedian poliisitutkimus osoitti kyseessä olleen tahallinen hyökkäys. Tämä tieto pidettiin kuitenkin salassa 20 vuotta.

Tämän saman Ranskan Salaisen armeijakunnan jäsenet, yhteistyössä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun kanssa, tekivät useita yrityksiä salamurhata de Gaulle. Vuonna 1962 kaikkein vakavimman salamurhayrityksen jälkeen, kun presidentin auto oli rei'itetty konekivääritulituksella OAS:n toimesta, jäljittivät Ranskan de Gaullelle lojaalit tiedusteluviranomaiset salamurhayrityksen jäljet sveitsiläisen yhtiön Permindexin (yhtiö oli linkitetty myös JFK:n salamurhaan) kautta NATO:n päämajaan Brysseliin, Belgiaan.
Kuva
NATO:n Euroopan komentokeskus SHAPE Etelä-Belgiassa.
De Gaulle ymmärsi että NATO, huolimatta "liittoutuneisiin" vetoavista puheistaan, oli lähinnä Yhdysvaltojen Eurooppaa koskevan sotilaallisen laajentumisen päämaja, jonka vuoksi hän päätti siirtää Ranskan pois tästä vaikutuspiiristä. Tänä päivänä NATO ja sen Euroopan komentokeskus "SHAPE", joka sijaitsee Monsin pohjoispuolella Etelä-Belgiassa, toimii edelleen peiteorganisaationa, jonka kautta Yhdysvallat kohdistaa valtaansa kaikkiin Euroopan valtioihin, erityisesti entisiin neuvostotasavaltoihin. Vuonna 2009 Ranska palasi silloisen presidentti Nicolas Sarkozyn johdolla takaisin NATO:n täysmääräiseksi jäseneksi.

On olemassa lukuisia esimerkkejä, jotka näyttävät mihin asti Yhdysvaltojen hallinto (NATO:n kautta) on valmis menemään vesittääkseen aidon eurooppalaisen itsenäisyyden ja estääkseen siirtymisen Venäjän vaikutuspiiriin. Yksi esimerkki on vuoden 1980 Bolognan rautatieaseman pommitus Italiassa, jolloin 85 ihmistä kuoli ja yli 200 haavoittui. Alunperin teosta syytettiin "kommunisteja", mutta viime vuosina on ilmaantunut todisteita, jotka viittaavat siihen, että syylliset olivat itse asiassa Gladio-verkoston turvin operoineet Italian salaisen palvelun agentit, mukaanlukien CIA:n kontaktihenkilö, jotka pyrkivät määrätietoisesti estämään Italiaa "siirtymästä vasemmalle" ja Neuvostoliiton syliin.

Kuva
Luotijuna suistui raiteilta työntekijöiden testatessa upouutta rataosuutta Strasbourgin lähellä 14 marraskuuta 2015. Virallisena selityksenä oli "liiallinen nopeus"...
Näyttäisi olevan mielenkiintoinen yhteensattuma, että yksi päivä Pariisin Gladio-tyylisten iskujen jälkeen, suistui juna raiteiltaan Paris-Strasbourgin rautatiellä, tappaen 10 ihmistä. Viranomaiset kiistivät lähes välittömästi terrori-iskun olleen suistumisen takana, ja syyttivät tapahtuneesta "liiallista nopeutta". Poliisitutkimuksen mukaan tapahtuneen syytä ei edelleenkään tiedetä.

NATO:n Gladio-verkoston tarkoitus oli luoda poliittisen ja sosiaalisen jännitteen strategia Euroopan valtioissa. Tätä "jännitteen strategiaa" voidaan kuvata kampanjana luoda väestöön traumaa ja shokkia, sekä tarpeen vaatiessa aiheuttaa epäluuloa kansalaisten luottamukseen demokraattisesti valittuja päättäjiä kohtaan, luoden tarpeen vaatiessa olosuhteet sotilaalliseen tai autoritaariseen vallanvaihtoon. Sitä voidaan käyttää myös aiheuttamaan turvallisuuspsykoosi väestön keskuudessa, asettelemalla ihmiset toisiaan vastaan ja yllyttäen heitä suosimaan autoritaarisempia poliittisia organisaatioita, jotka hoitavat turvallisuuskysymyksen.

Nykyaikaisen "muslimiterrorismin vastaisen sodan" viitekehyksessä on muslimien demonisointi edellytys sille, että länsimaat voivat jatkaa sekaantumista Lähi-idässä ja muualla, puhumattakaan lännen hyväksynnästä Israelin palestiinalaisiin kohdistuvaan julmaan kohteluun.

Tälläisessä viitekehyksessä ISIS:n kaltaisiin muslimiryhmiin yhdistettyjä terrori-iskuja (varsinkin kun ne tapahtuvat Ranskan kaltaisessa valtiossa, jossa on huomattava muslimivähemmistö) ei voi muuta kuin nähdä ajavan erästä tiettyä agendaa, jota ei voi -valitettavasti, ottaen huomioon turvallisuustilanteen- suoraan nimetä.