Kuvitusta koululaisille tehdystä "Onko tämä totta?" opaskirjasta (s.30).
Sanomalehtiviikon oppimateriaali Onko tämä totta? antaa työkaluja lähdekritiikkiin ja median luotettavuuden punnintaan. Se on suunnattu yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille.Sanomalehtien Liiton julkaisema "Onko tämä totta?" -opas sisältää useamman aihealueen nettikeskustelusta valeuutisiin.
Materiaalissa tarkastellaan muun muassa mielipiteen ja faktan eron kaventumista, feikkiuutisia, netin keskustelukulttuuria, mainonnan ja journalismin rajaa sekä totuutta kuvassa. Materiaali avaa sitä, miten journalismi eroaa kaikesta muusta sisällöstä.
Osa näistä kappaleista sisältää ihan asiallista pohdintaa ja kysymyksiä, jotka sopivat sisällöltään koululaisille. Huomion herättää kuitenkin julkisen sanan neuvoston (JSN) jäsenen Pasi Kiviojan kirjoittama infosotaa käsittelevä kappale 4: "Infosodan uhri on totuus". Katsotaan kirjoitus yksityiskohtaisesti läpi kommentti kerrallaan:
Trollaamisella tarkoitetaan perinteisessä nettislangissa verkkokeskusteluiden hämmentämistä ja kiivaiden reaktioiden herättämistä tahallisen provosoivilla kommenteilla. Trollaajalle eli trollille pelkkä kuohunnan aikaansaaminen on itseisarvo ja mielihyvän lähde.Ihanko totta? Vai että vuonna 2014 Venäjä keksi propagandan ja disinformaation levittämisen internetissä? Tämä on tietenkin puhdasta roskaa.Todellisuudessa internetiä on alusta saakka hyödytetty mielipiteenmuokkauksessa valtiollisten elinten toimesta ja tässä ehdottomia edelläkävijöitä edustavat Yhdysvaltojen Cointelpro-taktiikat ja Israelin Hasbara-propaganda. "Trollaaminen" ei siis ole mikään venäläinen keksintö, toisin kuin koululaisille yritetään uskotella.
Keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota toi trollaamiselle uuden, vakavamman merkityksen. Tässä mielessä trollaamisella ja trolleilla tarkoitetaan Venäjänmielisen ja Ukrainan vastaisen disinformaation eli vääristellyn tiedon ja mielipiteitä manipuloivan propagandan aggressiivista levittämistä keskustelupalstoilla. Trollit hyökkäävät sosiaalisen median keskusteluissa toimittajien, tutkijoiden ja muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien kimppuun. Trollaaminen on yksi valtiollisen informaatiosodankäynnin muoto.
Tässä heijastuu myös hyvin outo mutta yleinen nurinkurinen ajattelu, että vain Venäjä harjoittaisi informaatiosotaa. Todellisuudessa Venäjä ei edes tarvitse propagandaa Ukrainan tapahtumien selittämiseksi, pelkkä totuuden kertominen riittää: Ukrainan kansalaisliikehdintää manipuloitiin Yhdysvaltojen ulkoministeriön toimesta keinotekoisen värivallankumouksen sytyttämiseksi rahoittamalla 5 miljardilla dollarilla Ukrainan "demokraattista liikettä" ts. erilaisia Washington-mielisiä poliittisia ja sosiaalisia oppositiovoimia.
Faktahan on, että Ukrainassa tapahtui lännen tukema laiton vallankaappaus. Pedagogi Vladimir Agopov kirjoittaa Uusi Suomi blogissa:
Ukrainan kriisin ydin on helmikuussa 2014 Kiovassa tapahtunut vallankaappaus ja laillisesti valitun presidentin vallasta syökseminen. Ilmeisesti meillä Suomessa ja yleisesti Lännessä ei täysin ymmärretty (tai ei haluttu ymmärtää), että kyseessä oli puhdas aseellinen vallankaappaus, sillä Ukrainan perustuslaki ei tunne tämän tyyppistä vallanvaihtoa. Koska kaappaajat olivat länsimielisiä, ei heidän toimintaansa haluttu tuomita.Kun Maidanin tapahtumat olivat vielä meneillään, vuodettiin apulaisulkoministeri Victoria Nulandin ja suurlähettiläs Geoffrey Pryattin välinen puhelu internettiin. Puhelusta paljastui, kuinka Nuland valikoi sopivia henkilöitä uuteen hallitukseen ja haistatti samalla EU:lle v***t. Myös Viron silloisen ulkoministeri Urmas Paetin ja EU:n ulkoministeri Catherine Asthonin välinen puhelu vuodettiin nettiin, jossa Paet esitti epäilevänsä vallankaappaushallinnon olleen Maidanin mielenosoittajiin ja poliisiin kohdistuneiden ampumisten takana.
Vallankaappauksen jälkeen uusi hallinto syyllistyi moniin muihinkin laittomuuksiin ja teki Ukrainan perustuslain vastaisia päätöksiä. Ukrainan hallituksen toimintaa ei Lännessä kuitenkaan haluttu kyseenalaistaa, vaan media ryhtyi esittämään tapahtumat yksinomaan vallan kaapanneen hallinnon näkökulmasta. Kun Donbass ei hyväksynyt vallankaappausta eikä halunnut alistua uuden hallinnon komentoon, Kiova ryhtyi mustamaalaamaan donbassilaisia ja käyttämään heistä erilaisia halventavia ja kompromettoivia nimityksiä (terroristit, venäjänmieliset separatistit, roistot, jne). Suomalainen media omaksui ajatuksen, jonka mukaan Kiovassa on oikea valta ja Donbasissa ovat kapinalliset.
"Onko tämä totta?" -oppaan Infosota-kappale jatkuu:
Tässä tapauksessa Venäjä tarvitsi disinformaatiota esimerkiksi perustellakseen Ukrainan Krimin miehityksen ja liittämisen Venäjään. Informaatiosota ei kuitenkaan aina näytä valtion toiminnalta, vaan sitä käyvät - tietoisesti tai tiedostamattaan - kriittisinä kansalaiskeskustelijoina esiintyvät siviilit.Ensinnäkin, itsenäiseksi julistautuneessa Krimillä tehtiin kansanäänestys Venäjään liittymisestä (vrt. Kosovo), jonka tulokset useat länsimaiset galluptoimistot ovat vahvistaneet (krimiläisillä on ollut haluja liittyä Venäjään jo 1990-luvulta saakka). Toiseksi, Krimin operaatio oli reaktio amerikkalaisten alkuunpanemaan laittomaan vallankaappaukseen. Ilman sitä ei Krim olisi nyt osa Venäjää.
Mitä tulee kommenttiin informaatiosodan kansalaiskeskustelulta vaikuttavasta luonteelta, tämä on totta: esimerkiksi juuri tämä koululaisille tehty "Infosodan uhri on totuus" teksti toimii esimerkkinä, kuinka kriittisenä esiintyvä siviili on kirjoittanut puhdasta propagandaa sinun lapsillesi.
Trollit esimerkiksi jakavat Venäjän valtiollisen median Ukraina-uutisia, joista monet ovat vääristeltyjä tai jopa väärennöksiä. He syöttävät eteenpäin propagandistia videoita ja sotaisia meemikuvia.Tarkoitatko samanlaisia väärennöksiä, kuin Yhdysvaltojen ulkoministeriön suttuiset kuvat Venäjän sotilaista Ukrainassa ynnä muut höttöiset sosiaalisen median todisteet? Kuka tarvitsee propagandaa, kun vastapuoli tarjoaa itse tälläisiä "todisteita".
He ihannoivat presidentti Vladimir Putinia ja kiistävät Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Syyllisiä sotaan ovat heidän mukaansa Yhdysvallat, EU ja Ukrainan "fasistihallitus". Venäjän toimista kriittisesti uutisoivia he puolestaan nimittävät Nato-trolleiksi.Öö, tämä yleistys alkaa mennä hieman olkiukko-argumenttivirheen puolelle. Mutta se on totta, että juuri pitkälti Yhdysvallat (suunnittelullaan), EU (suostumuksellaan), ja Ukrainan fasistisia elementtejä sisältävä hallitus (toteutuksellaan) ovat vastuussa Ukrainan kaaoksesta ja sisällissodasta. Esimerkiksi pieni rationaalisen ajattelun harjoittelu pitäisi tuottaa seuraavan lopputuloksen: Kiova pommittaa Itä-Ukrainaa, ei toisinpäin. Tällöin Kiovan täytyy olla agression aloitteentekijä. Tuhannet viattomat itä-ukrainalaiset ovat menettäneet henkensä Ukrainan brutaaleissa hyökkäysoperaatioissa, joita on tarkoituksella kohdistettu siviileihin.
On hieman paksua nostaa esille Nato-trolli nimittely, kun itse on määritellyt koko trolli-termin kattamaan ainoastaan kaikki tietyllä tavalla ajattelevat ihmiset "Venäjän disinformaation" levittäjinä. Tosiasia on, ettei suomalainen media ole raportoinut tarpeeksi yksityiskohtaisesti esimerkiksi isäntämaasopimuksen vaikutuksista, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Myös Porvoossa pidetty NATO-konferenssi jäi täydelliseen uutispimentoon. Propagandassa ei aina olekaan tärkeätä se, mitä sanotaan, vaan se mikä jätetään sanomatta.
Tällaisiin informaatiosodan hyökkäyksiin on mahdotonta vastata asevoimilla. Herää kysymys, kenen niihin pitäisi vastata ja millä keinoin?Kirjoittaja lienee toivovan retorisen kysymyksensä herättävän lukijoissa (alaikäisissä koululaisissa) seuraavan vastauksen: näihin "informaatiosodan hyökkäyksiin" (mitä lie ovatkaan) pitäisi vastata kouluttamalla omia informaatio
Näin suojaudut oikeaoppisesti Venäjä-trollien some-hyökkäyksiltä.
Suomessa journalistit ovat alkaneet nostaa esiin heihin itseensä kohdistuvaa trollaamista. Joitakin Ukrainan sodasta kirjoittaneita toimittajia on yritetty vaimentaa vähättelemällä, mustamaalaamalla, uhkailemalla ja masinoimalla protestikampanjoita. Trollien toimintaa tutkinut Ylen toimittaja Jessikka Aro on kertonut, että hänelle on jopa soitettu uhkaavia puheluita entisen Neuvostoliiton alueelta. Kukaan ei ole näissä puheluissa puhunut mitään, mutta taustalta on kuulunut konetuliaseen ääni. Psykologisella häirinnällä pyritään hiljentämään äänessä olevia ja lannistamaan niitä, joilla kenties olisi sanottavaa julkisuudessa.Kaikenlainen häirintä on luonnollisesti tuomittavaa ja häirikköpuheluista kannattaakin tehdä rikosilmoitus. Ei meidän silti tarvitse syöksyä paniikissa pöydän alle kilpikonna-asentoon muutaman pilasoiton vuoksi, mikäli näin on edes tapahtunut (valitettavasti luottamukseni HS:n Nato-agendaa ajavien toimittajien rehellisyyteen ei ole kovin korkea).
Helsingin Sanomat ja Yleisradio vierailivat Pietarissa sijaitsevalla salaisella "trollitehtaalla", jossa monisatapäinen joukko työntekijöitä on valjastettu propagandan levittämiseen keskustelupalstoille. Trollit saavat palkkaa Venäjän ja presidentti Putinin kehumisesta internetissä, Ukrainan hallinnon haukkumisesta ja Yhdysvaltojen osoittamisesta syylliseksi Ukrainan kriisiin. HS:n mukaan trollikeskuksessa on omat osastonsa sosiaaliselle medialle, tiedotusvälineiden seuraamiselle, hakukoneille, blogeille, kommenteille ja keskustelupalstoille.Helsingin Sanomat itse haastatteli työntekijäksi soluttautunutta henkilöä, jonka mukaan "trollitehtaasta" ei vaikuteta lainkaan Suomen keskusteluun. Trollitehdasuutisen jälkeen Suomessa lähti kuitenkin liikkeelle ajojahti, jossa trolli-termi assosioitiin median toimesta Venäjän informaatiovaikuttamiseen. Tällä hetkellä aihe on saanut pelottavia McCarthymäisiä piirteitä leimaten kaikki virallista narratiivia kyseenalaistavat Venäjä-trolleiksi. Vaikuttaakin siltä, että tarkoitus on ollut lanseerata termi rajoittamaan ja ohjaamaan kansalaiskeskustelua haluttuun suuntaan. Ihmiset kun ovat todennäköisemmin mieluummin hiljaa kuin ottavat trollin leiman otsaansa.
Informaatiosodankäyntiä tutkivan sotatieteiden tohtorin Saara Jantusen mukaan vain pieni osa Venäjän informaatiokampanjaan osallistuvista ihmisistä on ammattimaisia trolleja. Monet näistä kirjoittajista toimivat nimimerkin tai feikkiprofiilin suojissa. Jantunen kirjoittaa kirjassaan Infosota (Otava 2015), että osa heistä on mukana tietoisesti, mutta osa ajattelee olevansa kriittisiä kansalaiskeskustelijoita, jotka eivät näe omaa rooliaan Venäjän propagandan levittäjinä.Ensiksi mainittakoon, että "sotatohtori" Jantusen kirja ei sisällä yhtään lähdeviittausta. Jantunen siis vetoaa ns. "hyödyllisen idiootin" narratiiviin, mutta ei tarjoa mielipiteidensä tueksi yhtään faktaa. Tälläinen retorinen metakeskustelu on tyypillistä juuri Nato-agendaa ajaville: he eivät voi argumentoida faktatiedoilla, joten keskustelu täytyy pitää tiukasti tapahtumien yksityiskohtien ulkopuolella, käyttämällä pääasiallisesti henkilöön kohdistuvaa kritiikkiä.
Eduskunnan suuren valiokunnan sihteeri, valiokuntaneuvos Peter Saramo kirjoittaa Jantusen kirja-arviossaan:
Osittain harhaanjohtavan mediakirjoittelun vuoksi on syytä painottaa, että kirjassaan Jantunen ei esitä esimerkkejä kirjoituksista tai väitteistä, jotka ovat hänen mielestään seurausta Venäjän ohjauksesta.1 Päinvastoin, kirjan tekstistä ei jää epäselväksi, että kirjoittajina lainatut ovat omia ajatuksiaan esittäviä suomalaisia. Kirjassaan Jantunen korostaa sen — minullekin itsestään selvän — tosiasian, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan suomalaisten mielipiteisiin, mutta hän ei väitä löytäneensä konkreettisia viitteitä toteutuneesta tai yritetystä vaikuttamisesta. Esimerkkitapauksiaan Jantunen ei suoraan väitä "trollaamiseksi". Ne ovat vain esimerkkejä Jantusen mielestä suomalaisten omista, Venäjän narratiivia myötäilevistä kirjoituksista.Infosota-kappale jatkuu:
On melko epätodennäköistä, että tavallinen suomalainen verkkokeskustelija joutuisi Venäjä-trollien kohteeksi. Jos ei osallistu tämän aihepiirin keskusteluihin somessa, ei välttämättä huomaa koko ilmiön olemassaoloa. Yleisön on kuitenkin tärkeää tietää, millaisia informaatiosodan menetelmiä kohdistuu mediatoimijoihin ja miten kansalaisten mielipiteisiin yritetään internetissä vaikuttaa disinformaatiolla ja propagandalla.Kiviojan tekstissä ei ole annettu yhtään konkreettista todistetta informaatiosodasta ja nyt hän itsekin alkaa myöntämään ilmiön olevan hyvin marginaalinen. Samaan aikaan kirjoituksessa vahvistetaan mielikuvia mystisistä Venäjä-trolleista, jotka vaanivat viattomia suomalaisia jossain some-keskustelun metsiköiden syvyyksissä.
Mutta onko Suomi todellisuudessa edes Venäjän informaatiokampanjan vaikutuksen alaisena. Kysyttäessä Professori Heikki Patomäeltä, vastasi hän seuraavasti:
Onko Suomi mielestäsi informaatiosodankäynnin kohteena?
Ei ole. En oikeastaan edes ymmärrä, mihin konkreettiseen asiaan tällä kysymyksellä voitaisiin viitata. Suomen sotilaalliset informaatiojärjestelmät eivät tietääkseni ole hyökkäyksen kohteena. Suomen ulkoministeriössä tapahtuneet tietomurrot vaikuttavat lähinnä kokeiluluonteiselta rutiinitoiminnalta. Jos media on jonkin tyyppisen propagandavaikuttamisen väline, vastaa sen ideologinen sisältö lähinnä Sipilän hallituksen, EU:n komission ja monikansallisten yhtiöiden ja pankkien lempi-ideoita. Venäjämielisiä "trolleja" esiintynee jossain päin sosiaalista mediaa, mutta itse olen törmännyt enemmän perussuomalaisten ja Libera-tyylisten uusoikeistolaisten vastaavaan toimintaan ja häiriköintiin. Sen sijaan on luontevaa ajatella, että puhe informaatiosodankäynnistä on osa sellaista prosessia, jossa luodaan pelkoa ja epävarmuutta ja jossa asioita turvallistetaan. Tässä mielessä informaatiosodankäyntipuheen itsensä vaikutukset ovat olennaisempi asia kuin se mistä siinä puheessa puhutaan.
Kuva uudesta hollantilaisesta koulukirjasta. Huomaa kuinka paha Venäjä yrittää syödä pelästyneen Ukrainan, samalla kun huolestunut Eurooppa katsoo vierestä. Jos tämä ei ole propagandaa, niin mikä sitten?
Samalla kannattaa muistaa, että muutkin valtiot osaavat käyttää propagandaa ja disinformaatiota toimintansa perustelemiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen isku Irakiin vuonna 2003 perustui väärään tietoon Irakin joukkotuhoaseista. Pohjois-Korean johtajaansa suitsuttava propaganda on niin läpinäkyvää, ettei siihen usko kukaan. Toisen maailmansodan aikaisessa natsi-Saksassa oli tehtävään nimetty erityinen propagandaministeri.Irakin laiton sota on mainittu yhdellä lauseella puolueettomuuden illuusion ylläpitämiseksi. Koko "Infosodan uhri on totuus" artikkelin ilmiselvä tarkoitus on ohjata koululaiset assosioimaan informaatiosota Venäjän valtion Suomeen kohdistuvana operaationa, piste!
On ongelma, jos maailmankuvamme perustuu väärään tai vääristeltyyn tietoon. Se vaikuttaa siihen, miten muodostamme mielipiteitämme, miten toimimme ja mitä pelkäämme. Kun väärää todellisuutta tyrkytetään tarpeeksi pitkään ja sinnikkäästi monelta eri taholta, vääristymä vähitellen vakiintuu. Kuten Saara Jantunen toteaa kirjassaan: kymmenen vuoden päästä kukaan ei jaksa enää väitellä siitä, voidaanko Krimiä sanoa osaksi Ukrainaa.Kyllä, tämä on ongelma. Tämän vuoksi ei pitäisi leimata keskustelijoita trolleiksi vain sen vuoksi, mitä kantaa heidän mielipiteensä puoltavat. Ainoa tapa totuuden ja valheen erotteluun on kriittisen ajattelukyvyn kehittäminen ja logiikan sääntöihin tutustuminen. Valitettavasti Pasi Kiviojan kirjoitus tekee karhunpalveluksen koululaisille, luomalla kuvan informaatiosodasta pääasiassa Venäjän toimintatapana. Olisi äärimmäisen tärkeätä kysyä, miksi tälläistä materiaalia on jaettu koululaisille, ilman minkäänlaista julkista keskustelua aiheesta? Nyt oppilaiden ei tarvitse koskaan tutustua puolueettomasti Venäjän narratiivejä tukeviin kirjoituksiin, koska heidät on jo koulutettu oikeaoppiseen ajatteluun: Venäjän narratiivi - paha, Yhdysvaltojen narratiivi - hyvä. Kenties tämä olikin koko infosota-kirjoituksen tarkoitus.
Kommentti: Lue myös artikkelit: