Niinistö ja Putin
Niinistö ja Putin kättelemässä Kultarannan tapaamisessa.
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui viime maaliskuussa Moskovan vierailun yhteydessä Venäjän presidentti Vladimir Putinin valtiovierailulle, joka toteutettiin viime perjantaina Kultarannassa. Presidentit kävivät vuoropuhelua kahdestaan ja pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden.

Presidentti Niinistö piti etukäteen tärkeänä keskustelunaiheena erityisesti Turkin presidentti Erdoganin äskettäistä anteeksipyyntöä venäläiskoneen alasampumisesta Syyrian ja Turkin rajalla. Niinistö on kommentoinut aihetta Ylelle seuraavasti:
Niinistö nosti esiin myös omasta mielestään suuren uutisen, joka on jäänyt pienelle huomiolle. Kremlin tiedottaja kertoi eilen Turkin presidentin pahoitelleen venäläiskoneen alasampumista viime vuoden marraskussa.

- Minä luulen, että tämä on anteeksipyyntöä suurempi uutinen. Tulemme näkemään, mitä näiden maiden lähentyminen tuo tullessaan, presidentti sanoi.
Tosiaan, maailmalla onkin tapahtunut viime aikoina hyvin mielenkiintoisia asioita, joista kotimainen media näyttää uutisoivan, joko tietoisesti tai tiedostamatta, äärimmäisen niukasti. Erdoganin anteeksipyynnön lisäksi on Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayrault vaatinut Venäjän vastaisten pakotteiden purkamista. Slovakian pääministeri Robert Ficon mukaan "mitä nopeammin pakotteista luovutaan, sen parempi." Muutama viikko sitten Pietarin talousfoorumissa Italian pääministeri Matteo Renzi, yksi tilaisuuden pääpuhujista, teki selväksi että hänen kärsivällisyytensä Ukrainan Minsk II -sopimuksen noudattamisen suhteen on käymässä vähiin (solmien samalla noin 1.1 miljardin sopimuspaketin Venäjän kanssa). Saksalaisen konsulttiyritys Roland Bergerin apulaisjohtajan mukaan: "Bisnessyhteisö on valmis [poliittiseen liennytykseen]; politiikan täytyy läpikäydä "välienparantamisen vaihe" hyvin nopealla aikataululla. Toivon että maani ottaa tässä avainroolin." Venäjä solmikin talousfoorumin aikana pakotteista huolimatta kauppasopimuksia yli 15 miljardin edestä, mikä on selvä osoitus luottamuksesta Venäjän taloussektorin kasvuun ja haluun käydä kauppaa sen kanssa. Pakotteiden purkamista tukevat kommentit eivät jääneet tähän. SVKK:n mukaan:
Pietarin talousfoorumissa pakotteiden purkamisen puolesta puhui Ranskan ex-presidentti Nicolas Sarkozy. Maanantaina Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz puolestaan esitti kompromissinomaisesti, että pakotteita voitaisiin alkaa purkaa vaiheissa sitä mukaa kun Minskin sopimuksen eri kohdat alkaisivat toteutua. Myös presidentti Sauli Niinistö on viikonlopun aikana korostanut Venäjän kanssa käytävän dialogin merkitystä ja tärkeyttä, mutta muistuttanut samalla, että Suomi pysyy sanktiopolitiikassaan samassa rintamassa muiden länsivaltojen kanssa.
Putin oli itse puhunut foorumissa hyvin sovittelevaan ja diplomaattiseen sävyyn idän ja lännen välisestä yhteistyöstä, jopa kutsuen Yhdysvaltoja "maailman ainoaksi supervallaksi". Presidentti Niinistö on selvästi perillä mihin suuntaan Euroopan tuulet puhaltavat, mikä lienee vaikuttanut hänen päätökseen kutsua Putin Suomeen.

Keskustelut sujuivat hyvässä hengessä; Niinistö ehdotti Putinille transpondereiden käyttämisestä Itämeren lentojen yhteydessä, minkä ehdotuksen Putin laittoi välittömästi tilaisuuden jälkeen eteenpäin. Putin osoitti näin kannattavansa ehdotusta huolimatta siitä, että myös Naton koneet lentävät alueella, Venäjän rajojen tuntumassa, poiskytketyin transponderein (NATO on muutenkin suuresti lisännyt sotilaallista toimintaansa alueella). Putin kommentoikin suorasanaisesti Suomen yhteistyötä Naton kanssa: "todennäköisesti Nato mielellään tulisi sotimaan Venäjän kanssa viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen", painottaen, että kyseessä on täysin Suomen oma päätös ja valinta. Talouspuolella Putin ehdotti mm. suomalaisia yrityksiä siirtämään tuotantoaan venäjälle, jotta pakotteiden vaikutus niiden toimintaan lievenisi (näin onkin tehnyt esim. Valio Oy). Keskustelu oli kaiken kaikkiaan kahden päämiehen välistä järkevää ajatustenvaihtoa.

Presidentti Niinistön mukaan on tärkeää ylläpitää keskusteluyhteyttä naapuriin, minkä varmasti jokainen tolkun ihminen voi allekirjoittaa:
"Niinistö korosti, että hänen käymissään keskusteluissa ei ole "koskaan nostettu esiin toivomusta, pyyntöä saati vaatimusta" siitä, että Suomi muuttaisi sanktiopolitiikkaansa tai näkemyksiään Krimin valloituksen tai itäisen Ukrainan aggressioiden tuomitsemisesta eikä myöskään toivomuksia tai vaatimuksia siitä, miten Suomi järjestää ulkopoliittisen linjansa."
Mutta kuinka mediamme on uutisoinut tästä päämiesten välisestä dialogista? Parasta aikaa iltapäivälehtien lööpit ovat täynnä täysin ala-arvoista ja vähä-älyistä henkilöön kohdistuvaa saivartelua. Ei ole löydettävissä mitään hyvää sanottavaa tästä vuoropuhelusta tai edistysaskelista, johon se voi mahdollisesti johtaa. Propagandakoneisto tarttui välittömästi Putinin rajakommenttiin liittyvään tulkinnanvaraisuuteen, vaikka itse viestin pitäisi olla kaikille selvä: mikäli Suomi liittyisi Natoon, kasvaisi Venäjän toiminta Suomen rajoilla aivan eri mittaluokkaan kuin mitä se nyt on.

Eversti ja professori Pekka Visuri kirjoitti taustoista, mihin Putin oli kommenteissaan viitannut:
Kuten myös Putinin lausuntoa seuranneesta venäläisten virkamiesten tarkennuksesta kuultiin, Leningradin alueen ja Murmanskin alueiden välillä (siis Laatokasta Petsamoon) ei ole edelleenkään Venäjän maavoimia. Se pitää paikkansa. Koko Suomen itärajan takamaasto aina Arkangeliin asti noin 1000 kilometrin matkalla on ollut noin 15 vuotta tyhjä maavoimien vakinaisista varuskunnista. Joukkoja on vain Pietarin ympäristössä ja Pohjoisen jäämeren rannoilla. Ei ole siis mitenkään virheellistä sanoa, että kauaksi (1 500 km?) vedetyt tai lakkautetut joukot eivät ole palanneet Suomen suunnalle. Sanoista voi tietysti saivarrella, mutta kokonaiskuva on aivan selvä. [...]

On siis samantekevää, tarkoitetaanko Putinin mainitsemalla 1 500 kilometrillä syvyyttä vai leveyttä, kyseessä on erittäin laaja alue ilman vakinaisia maavoimien joukkojen varuskuntia.
Katsokaapa näitä otsikoita:
Putin lööppi
Ilta-Sanomat 4.7.2016
Putin lööppi
Iltalehti 4.7.2016
Näissä otsikoissa presidenttien välisestä vuoropuhelusta maalaillaan hyytävän pahaenteinen ja epäonnistunut kuva, jolloin tilaisuuden tärkein sanoma—dialogin ylläpito naapurimaiden välillä—hukkuu täysin pelonlietsonnan alle. Kaikki Putinin sanomiset ja tekemiset vääristellään jonkinlaiseksi salaperäiseksi uhkailuksi tai kiusanteoksi, millä pyritään manipuloimaan lukija kokemaan tunnetasolla Putinin Suomen-vierailu ulkopoliittiseksi virheeksi. Paramoralistiseen tapaan tämä on tietenkin Putinin oma vika. Presidentti Niinistö ei ole omien sanojensa mukaan kuitenkaan koskaan kokenut minkäänlaista painostusta tai uhkailua Venäjän puolelta. Kotimaisen median edustajat ja niiden siteeramat (harvalukuiset ja toistuvasti samat) "asiantuntijat" ilmeisesti tietävät asiat presidenttiämme paremmin (tai Suomen kansaa - poislukien kourallinen Puxit-mielenosoittajia).

Suomen valtamedian Venäjä-uutisoinnissa on nähtävissä sotaan valmistautumisen tunnuspiirteitä. Suosittelemme lukemaan maailmansotia edeltäviä sanomalehtiä: sotaan valmistava propaganda, jossa tulevaa vihollista mustamaalattiin mitä erilaisin keinoin, oli sävyltään ja tyyliltään hyvin samanlaista kuin Suomen valtalehtien jo vuosia jatkunut yksiulotteinen Venäjä-uutisointi. Syitä siihen, miksi niin monet toimittajat suostuvat tai "ovat taipuvaisia" toteuttamaan tätä propagandaa on varmasti monia: Jotkut tekevät tätä tietämättömyyttään, toiset hyvää korvausta vastaan, kolmannet ideologisista syistä ja loput pelosta saada potkut. Sitten on niitä, jotka eivät yksinkertaisesti välitä toimintansa seurauksista - koska tämä kaikki on heille vain "hauskaa peliä".