yankee go home
Olen toistuvasti joutunut huomaamaan, kuinka jokaisesta valtavirran Syyrian tilannetta käsittelevästä uutisraportista jätetään räikeästi pois yksi hyvin oleellinen asia Venäjän ja Yhdysvaltojen väliseen geopoliittiseen kädenvääntöön liittyen: rationaalinen syy miksi nämä maat ovat niin kiinnostuneita Syyriasta. On toki erilaisia narratiiveja, kuten molempien maiden "terrorismin vastainen taistelu" tai Yhdysvaltojen pyrkimys tukea demokratiaa syöksemällä vallasta "julma diktaattori" Assad. Mutta oletan tässä vaiheessa useimpien olevan hyvin skeptisiä näitä selityksiä kohtaan. Miljoonat ihmiset näkivät jo vuonna 2003 poliittisen narratiivin läpi, jonka mukaan länsimaiden asukkaita tulee suojella Saddamin (olemattomia) joukkotuhoaseita vastaan. 15 miljoonaa mielenosoittajaa marssi Euroopan kaduilla huutaen "ei sotia öljyn vuoksi", vastustaen Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin.

Monet ymmärsivät todellisen syyn Irakin tuhoamiseen, mutta entäpä Syyrian kohdalla? Ja mikä on Venäjän motiivi? Taisteleeko Putin puhtaasti ideologista osaa terroristeja vastaan auttaakseen pitkäaikaista kumppaniaan Assadia pysymään vallassa? Onko tämä tarpeeksi hyvä syy aloittaa nykyaikaisen Venäjän ensimmäinen täysimittainen joukkojen sijoittelu ulkomailla?

Lokakuussa 2015 kirjoitin reaalipolitiikasta Syyrian sodan takana. Tuolloin (ja yhä edelleen) perimmäiseksi syyksi nousivat luonnonvarat, erityisesti öljy ja maakaasu. Näiden resurssien ja maailmantalouden tulevaan kehitykseen liittyy monimutkainen Euraasian integraatioprosessi sekä "uusi silkkitie", eli Aasian ja Euroopan välisen uudistuneen kauppareitin luominen (tästä lisää alempana).

Energiamarkkinoiden muodonmuutos

1930-luvulta lähtien on Lähi-idän öljyvarantojen hyödyntäminen ollut Yhdysvaltojen kontrollissa, jonka vuoksi se on pystynyt manipuloimaan ja hallitsemaan suurinta osaa kehittyneistä maista läpi 1900-luvun. Öljy on ollut lähes koko viimeisen sadan vuoden ajan vallitseva luonnollinen energialähde, jonka vuoksi suurin osa maailman öljystä on peräisin Lähi-idästä, erityisesti Saudi-Arabiasta, joka on yhä maailman suurin öljyn viejämaa. Saudi-Arabian tuloista 75% on peräisin öljystä ja loput 25% "öljyturismista". Päiden katkomista harrastava Saudi-Arabia onkin yksi iso valtioksi naamioitunut bensa-asema.

Yhdysvalloista on tullut massiivinen energiarohmu sen materialistisen kulttuurin ja jättimäisen sotilasvarustelun vuoksi, jolla se kykenee imemään toisten valtioiden resursseja itselleen. Tänä päivänä Yhdysvallat kuluttaa enemmän bensiiniä kuin seuraavat kolme suurta öljynkäyttäjää yhteensä - Kiina, Intia ja Japani. Näiden kolmen valtion yhteenlaskettu väkiluku on 2.7 miljardia, joka on 9-kertainen Yhdysvaltoihin nähden. Yhdysvallat on öljynkulutuksen lisäksi myös maailman suurin öljyntuottaja, pumpaten n. 10 miljoonaa barrelia päivässä. Sen perässä tulevat Saudi-Arabia ja Venäjä. Massiivisen ruokahalunsa vuoksi se kuluttaa kaiken tämän ja tarvitsee vielä saman verran muualta.

Maailman energiamarkkinat ovat läpikäyneet muodonmuutosta viimeiset 20 vuotta. Olet saattanut kuulla termin "öljyhuippu", jossa helposti hyödynnettävien öljyvarantojen huippu on saavutettu eivätkä resurssit vastaa enää globaalia kysyntää. "Helposti hyödynnettävä" on avaintermi. Voidaan väittää että öljyyn liittyvät realiteetit olivat todennäköisesti tärkein motivoiva tekijä Yhdysvalloille hyökätä Irakiin ja Afganistaniin. Irakin öljykenttien turvaaminen länsimaisille yrityksille nähtiin välttämättömänä jotta energiaresursseja kontrolloiva amerikkalainen elämäntapaTM (globaali hegemonia) pysyy hengissä. Mutta rikkaita luonnonvaroja omistavien ja itsenäisten valtioiden (kuten Iran, Venäjä ja Kiina) ilmestyminen pelikentälle oli vain ajan kysymys: tänä päivänä Yhdysvaltojen kyky manipuloida toisia valtioita energiavarojen avulla on suuresti vaarantunut.
proven gas reserves

Maailman maakaasuvarannot: kenellä on (tumma) ja kuka tarvitsee (vaalea)
Maakaasu nähdään yhä enemmän mahdollisena korvaajana öljylle. Maakaasuvarannot ovat runsaita, koska se on (öljyyn verrattuna) suhteellisen käyttämätön resurssi. Maakaasu on myös puhtaampaa kuin öljy ja Venäjän sekä Kiinan geopoliittisesta näkökulmasta sillä on instrumentaalinen rooli Euraasian integraatiossa.

Afganistanin hyökkäyksen ja (edelleen tapahtuvan) miehityksen tarkoitus oli öljyn ja kaasun lisäksi vahvistaa Yhdysvaltojen strategista ja sotilaallista läsnäoloa alueella. Tämä shakkinappula asetettiin laudalle suoraan Kiinan ja Iranin sekä Venäjän (mukaanlukien Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat), Pakistanin ja Intian väliin. Näin taattiin pääsy Intian Valtameren Aasian merireiteille. Afganistan on myös keskellä yhtä suunnitteilla olevista "silkkiteistä", joiden avulla kuljetettaisiin energiaresursseja ja raaka-aineita läpi Euraasian ja punottaisiin maanosan valtiot yhteen yhdeksi de facto taloudelliseksi ja poliittiseksi liittoumaksi.

Joten Yhdysvaltojen raskas sotilaallinen läsnäolo Irakissa ja Afganistanissa asetti sen hallitsemaan kahta erittäin strategista maailmanlaajuisen "shakkilaudan" asemaa, tarkoituksena vesittää Venäjän ja Kiinan dominoiman Euraasian integraation suunnitelmat. Afganistanin haltuunotto toi bonuksena myös mittaamattoman arvokkaat mineraaliresurssit, kuten kenraali David Petraeus teki selväksi haastattelussaan (47 sek. kohdassa) vuonna 2010, jolloin hän toimi Yhdysvaltojen Afganistanin-joukkojen komentajana:

Lyhyesti sanottuna: "vapaus ja demokratia", katin kontit!

Seitsemän sotaa, yksi tavoite

Vuonna 2007 kenraali Wesley Clark muisteli keskustelua jonka hän kävi Pentagonissa välittömästi 9/11-iskujen jälkeen:
Olin Pentagonissa juuri 9/11-iskujen jälkeen. Menin alakertaan tervehtimään muutamaa puolustushaarakomentajien neuvoston ihmistä, jotka olivat työskennelleet minulle, kun yksi kenraaleista kutsui minut sisään. Hän sanoi "Herra kenraali, sinun täytyy tulla sisälle ja jutella kanssani hetki", jatkaen, "olemme päättäneet aloittaa sodan Irakin kanssa." Tällöin taisi olla syyskuun 20.päivä. Kysyin, että "aloitamme sodan Irakin kanssa? Miksi?" "en tiedä", hän vastasi jatkaen "luulen etteivät he tiedä mitä muutakaan voisivat tehdä." Joten sanoin, "No löysivätkö he jotain informaatiota joka yhdistää Saddamin Al-Qaidaan?". "Eiei, ei ole mitään uutta tähän suuntaan. He vain päättivät aloittaa sodan Irakin kanssa.". Hän sanoi, että "varmaankin kyse on siitä, että emme tiedä mitä tehdä terroristeille, mutta meillä on hyvä armeija ja voimme kaataa hallituksia." Ja hän sanoi, "varmaankin jos ainoa työkalu on vasara, alkaa jokainen ongelma näyttää naulalta."

Joten palasin tapaamaan häntä pari viikkoa myöhemmin, jolloin jo teimme pommituksia Afganistanissa. Kysin, että "olemmeko vielä aloittamassa sodan Irakin kanssa?" Hän vastasi, "eh, kyse on paljon pahemmasta." Hän kurotti pöydälleen ja nosti sieltä paperin. "Sain juuri tämän yläkerrasta" —tarkoittaen puolustusministeriön toimistoa—"tänään". Jatkaen, "Tämä muistoi kertoo, kuinka aiomme hoidella seitsemän maata viiden vuoden aikana, alkaen Irakista, sitten Syyria, Lebanon, Libya, Somalia, Sudan ja lopuksi Iran." Sanoin "onko tämä salaista tietoa?". Hän sanoi, "Kyllä, herra kenraali." "No, älä näytä sitä minulle.", vastasin. Ja näin hänet noin vuotta myöhemmin, jolloin kysyin, "muistatko sinä tämän?" Hän sanoi, "Herra kenraali, en näyttänyt teille sitä muistiota! En näyttänyt sitä teille!"
Clarkin kuvaus tästä tapaamisesta vaikuttaa olevan aito, ottaen huomioon että Yhdysvallat on hyökännyt ja yrittänyt tuhota jo kolme näistä kohdevaltioista. Mutta hänen silminnähtävä hämmästyksensä,—että miksi nämä seitsemän maata ovat kohteina—on epäaito. Päivänselvä syy on Yhdysvaltojen halu kontrolloida öljy- ja kaasuresursseja, jotta he voivat ylläpitää valtaansa Euroopasta (maailman toiseksi suurin öljy- ja kaasumarkkina) sekä työntää pois Venäjän ja Kiinan mukanaan (jo tuolloin) tuoma uhka Euraasian integraatiosta.

Libya oli itsestäänselvyys. Libya sijaitsee välimerellä aivan Italiaa vastapäätä ja sen (Afrikan suurimmat) öljyresurssit tarjoavat Euroopalle energiaa vuosikausiksi. Mutta Gaddafin ollessa vallassa? Johtajan, joka oli (hyvästä syystä) vahvoja anti-amerikkalaisia mielipiteitä? Ei onnistu! Mikäli Libya aikoo vastata Euroopan (tai Kiinan) energiatarpeisiin, tulee sen tapahtua Yhdysvaltojen tiukassa kontrollissa. Joten Gaddafia ja Libyaa pommitettiin NATO:n toimesta tyypillisten "julma diktaattori" -väitteiden siivittämänä, jonka jälkeen Libyaan istutettiin amerikkalaisten nukkehallitus. Neljä vuotta pommituskampanjan jälkeen on tilanne edelleen hyvin kaoottinen Libyassa: Yhdysvallat ja sen liittolaiset suorittavat vieläkin ilmaiskuja jihadeja vastaan, joita he käyttivät syöksemään Gaddafi vallasta - tämä on standarditoimi Yhdysvaltojen "regiiminvaihdossa".

Somaliaa ei ole vielä suoraan otettu vallanvaihdon kohteeksi, mikä on ymmärrettävää kun ottaa huomion ettei siellä ole ollut toimivaa hallintoa kahteenkymmeneen vuoteen (kiitos USA:n). New York Times paljasti muutama päivä sitten, että Obaman hallinto on valtuuttanut erikoisoperaatioiden joukkojen, palkkasotilaiden ja ilmaiskujen käytön maassa. Sotilaspiireissä "Somalian kampanjaksi" kekseliäästi viitattu tehtävä käyttää satoja amerikkalaisia sotilaita "taistelemaan terroristeja vastaan" milloin tahansa - tämä on vakioselitys, jota Yhdysvallat on vuosikymmeniä käyttänyt oikeuttamaan sotilaallisen väliintulon puhtaasti imperialististen syiden vuoksi. Somalian (ja vastapäätä sijaitsevan Jemenin) kontrollointi on Washingtonin näkökulmasta välttämätöntä, jotta Bab el Mandebin salmi ja Adeninlahti pysyvät heidän hallussaan. Niiden kautta kuljetetaan valtavia määriä öljyä ja muita raaka-aineita, mukaan lukien Kiinan ja Aasian markkinoille lähtevä öljy.
Somalia and Yemen

Somalia, Jemen ja kauppareitti itään.
Jemen ei ollut Clarkin listassa, mutta Yhdysvallat on aktiivisesti pommittanut maata viimeiset kaksi vuotta Saudi-Arabian avulla, jonka asevoimat ovat pitkälti amerikkalaisten vaikutusvallan alaisuudessa. Tämän raa'an kampanjan tavoitteena on estää Iranin tukemien huthikapinallisten valtaannousu ja Iranin lisääntynyt kontrolli Arabian niemimaasta ja sen strategisista kauppareiteistä.

Sudan ei myöskään ole ollut perinteisen vallanvaihdon kohteena, mutta sen sijaan sitä on vaivannut vuodesta 2003 asti "sisällissota", jossa Sudanin hallitus on taistellut Washingtonin tukemia "kapinallisia" vastaan (kuulostaako tutulta?). Vuonna 2011 Yhdysvallat ja sen liittolaiset orkestroivat valtion uudelleenjaon Samatha Powerin kiljuttua irvokkaasti "humanitäärisen" avun tarvetta. Uusi Etelä-Sudanin valtio pitää hallussaan suurinta osaa alueen öljyresursseista. Ennen jakautumista Sudan vastasi 8% Kiinan öljyntuonnista ja lähes 80% koko Sudanin viennistä kohdistui Kiinaan. Kiina on investoinut kymmeniä miljardeja Sudaniin viime vuosien aikana. Sisällissota ja Sudanin jakaminen osiin oli näin ollen Yhdysvaltojen röyhkeä yritys riistää Kiinalta tärkeä strateginen kumppani.

Vuodesta 2001 saakka Yhdysvalloilla on ollut sotilastukikohta Djiboutin pienessä valtiossa, joka sijaitsee suoraan vastapäätä Jemeniä Bab el Mandebin salmea, jakaen pienen rajan Somalien kanssa. Hiljattain Yhdysvallat sijoitti F-16 hävittäjiä alueelle "Etelä-Sudanin mahdollisen kriisitilanteen varalle". Japani perusti sotilastukikohdan alueelle vuonna 2011 ja julkisti äskettäin suunnitelmansa laajentaa sitä "vastatakseen Kiinan vaikutusvaltaan". Kiina on hiljattain aloittanut rakentamaan ensimmäistä sotilastukikohtaansa Djiboutiin. Tämä on ehdottomasti yksi alue jota kannattaa seurata.
Minni Minnawi and George W Bush

Darfurin vapautusrintaman (DFL) ja Sudanin vapautusarmeijan (SLA) johtaja ja konfliktin ensilaukausten ampuja Minni Minnawi kättelemässä George W. Bushia vuonna 2006.
Joten jäljelle jää Irak, Syyria, Libanon ja Iran. Irak on jo "vallattu" ja sen öljykentät siirretty Yhdysvaltalaisten yritysten haltuun. Iran on aina ollut ongelmallinen suuren kokonsa vuoksi, jonka vuoksi se oli viimeisenä Clarkin listassa. Viime vuosina Washington teki päätöksen olla hyökkäämättä suoraan Iraniin ja sen sijaan neutralisoida se pitämällä kiinni Afganistanista ja "hoitamalla" Syyrian ja Libanonin ensiksi. Tarkoituksena oli vahingoittaa Iranin mahdollista kaasu- ja öljykauppaa Kiinaan ja Eurooppaan ja vahvistaa kysyntää Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden päänkatkojien öljy- ja kaasuresursseista.

Kuten totesin edellisessä kirjoituksessani, niin amerikkalaisten yhtenä Assadin jälkeisen Syyrian suunnitelmana oli viedä Qatarin maakaasua Eurooppaan Syyrian ja Turkin kautta. Toinen suunnitelma oli hyödyntää Syyrian rannikon öljy- ja kaasukenttien rikkauksia. Kaikkein tärkein tavoite oli varmistaa ettei Venäjä ehdi heitä ennen paikalle. Tämän vuoksi Assadin Syyria täytyi tuhota.

Wikileaksin julkaisemat Yhdysvaltain ulkoministeriön sähkeet tekevät selväksi, että amerikkalaiset pyrkivät häiritsemään Syyrian hallinnon työskentelyä jo vuodesta 2006 saakka, lietsomalla eri lahkojen välisiä välisiä jännitteitä, eristämällä Syyrian poliittisesti ja rahoittamalla maan sisäisiä oppositioryhmiä.

Ranskan entinen ulkoministeri Roland Dumas kertoi Ranskan valtiolliselle televisiokanavalle Ison-Britannian ulkoministeriön virkamiesten tiedottaneen häntä vuonna 2009 salaisista valmisteluista, joissa "asemiehet tunkeutuvat Syyriaan".

CIA:han, kansalliseen turvallisuusneuvostoon, ulkoministeriöön, valkoiseen taloon sekä Pariisiin ja Lontooseen lähetetyn, salaiseksi luokitellun ja 28.4.2009 päivätyn yhdysvaltalaissähkeen mukaan Syyrian "regiiminvaihdon" operaatiot olivat jo käynnissä tuohon aikaan:
"Yhdysvaltojen toimintaperiaate saattaa tähdätä vähemmän "regiiminvaihdon" ruokkimiseen ja enemmän "käyttäytymisen uudistamisen" rohkaisuun. Jos tämä olettamus pysyy niin nykyisen Yhdysvaltojen sponsoroiman ohjelman uudelleenarviointi, jossa tuetaan Syyrian Arabitasavallan hallituksen vastaisia ryhmiä, saattaa myös osoittautua hedelmälliseksi."
Välimerellä sijaitsevat varat

CGGVeritas on yksi maailman suurimpia seismistä mittausta tekevä yritys ja on osittain Ranskan valtion omistama. Vuonna 2005 yritys teki sopimuksen Syyrian öljyministeriön kanssa öljy- ja kaasuvarojen seismisestä mittauksesta. GeoArabia on öljyteollisuuden julkaisu, jonka takana on Bahrainissa sijaitseva konsulttiyritys Gulf PetroLink. Julkaisun sponsoreina toimii maailman suurimpia öljy-yhtiöitä, kuten Chevron, ExxonMobil, Saudi Aramco, Shell, Total ja BP. GeoArabia julkaisi vuonna 2011 tutkimuksen, jossa havaittiin "kolme vahvaa sedimenttialuetta Syyrian avomerellä", sisältäen mahdollisesti "miljardien barrelien / biljoonien kuutiojalkojen arvosta porauskohteita."
Levant basin gas and oil fields

Levantin altaan kaasu- ja öljykentät.
Samana vuonna CGGVeritas teki yksinomaisen sopimuksen Syyrian hallituksen kanssa, jossa se tarjosi teknistä tukea 2011 Syyrian avomeren alueen tarjouskilpailuun (Syrian International Offshore Bid Round) osallistuville yrityksille tutkia, kehittää ja tuottaa öljyä sekä kaasua kolmelta Syyrian rannikon alueelta Välimerellä. Tutkimuksen mukaan:
"Tutkimisaktiviteetti on lisääntynyt viime vuosina itäisellä Välimerellä, kun useita biljoonien kuutiojalkojen kaasulöytöjä löydettiin Levantin altaan rannikoilta," kirjoitti Steve Bowman, raportin laatija. "Syyrian, Libanonin ja Kyproksen rannikkoalueiden lisenssikierrokset on suunniteltu julkaistavan vuoden 2011 aikana. Näiden alueiden uskotaan jakavan vahvoja geologisia yhtäläisyyksiä löydösten suhteen."
Vuonna 2012 Yhdysvaltojen sisäministeriö julkisti vuosittaisen geologisen kartoituksensa Minerals Yearbook:in, jonka mukaan Syyrian valtion omistama Syrian Petroleum Co:
"...teki tytäryhtiöiden välityksellä yhteistyötä usean eri kansainvälisen öljy-yhtiön kanssa, joihin kuului Kiinan National Petroleum Co (CNPC), Ison-Britannian Gulfsands Petroleum, Intian Oil and Natural Gas co, Royal Dutch Shell ja Ranskan Total SA."
Toisin sanoen, listassa ei ollut amerikkalaisia yrityksiä. Huomioi myös että Syyrian kaasukenttien lisenssikierrokset suunniteltiin pidettävän vuonna 2011, mutta yllättäen Syyrian "vallankumous" alkoikin juuri samana vuonna.

Joulukuussa 2014 Yhdysvaltojen US Army War Collegen strategisten opintojen instituutti kirjoitti raportin nimellä: itäisen Välimeren kaasun alueellistaminen: energiaturvallisuus, tasapaino ja Yhdysvaltojen rooli. Raportissa viitataan vuonna 2010 tehtyyn geologiseen kartoitukseen, jossa alueen (mukaan lukien Kyproksen, Israelin, Syyrian, Libanonin ja Palestiinan avomeren ja rannikon alueet) paikannettiin sisältävän mahdollisesti jopa 1.7 miljardia barrelia öljyä ja 122 biljoonaa kuutiojalkaa (TCF) maakaasua. Jopa kaksi kolmasosaa alueen potentiaalisista resursseista jäi vielä löytämättä.
"Itäinen Välimeri on ollut 2000-vuosikymmenen lopulta lähtien vertaansa vailla olevan resurssibuumin kohteena, kun Israel ja myöhemmin Kypros tekivät ensimmäiset merkittävät avomeren puoleiset hiilivetyjen löydökset vuosikymmeniin. Nämä löydökset ovat osoittautuneet merkittävästi suuremmaksi kuin kuin mikään muu aikaisempi Välimeren itäpuolen löytö. Tätä kirjoittaessa ne koostuvat pääosin maakaasusta, vaikkakin nesteitä oletetaan löytyvän avomeren puolelta myös, mukaan lukien Libanonin ja Syyrian hiilivetyrikkaat vesistöt."
Raportissa myös kerrotaan:
"Kun Syyrian konflikti on ratkaistu, tulevaisuudennäkymät Syyrian rannikon edustan tuotannolle ovat hyvät [...] potentiaalisia öljy- ja kaasuvarantoja voidaan kehittää suhteellisen vaivattomasti kunhan poliittinen tilanne sallii uusien etsintöjen suorittamisen avomerellä."
Totta kai, poliittinen tilanne salli jo vuonna 2011 Syyrian öljy- ja kaasutuotannon kehittämisen, mutta silloin länsimaiden tukemat jihadistit valloittivat Syyriaa ja Washington vaati Assadin syrjäyttämistä.

Viitaten Israelin suureen potentiaaliseen osuuteen rannikon edustan kaasukentistä, raportti kertoo:
"Israelin Levantin alueen turvallisuus ja vakaus [...] on Yhdysvaltojen ulkopolitiittisia päätavoitteita alueella. [...] Yhdysvaltojen armeijan liittolaisilleen antama tuki luonnonvaroihin liittyvän itäisen Välimeren konfliktin kohdalla voi osoittautua väistämättömäksi tulevien konfliktien hallinnan varmistamiseksi; tähän sisältyy yhteistyö erilaisten riskien määrittämiseksi, jotka liittyvät alueen eri vientivaihtoehtoihin.

Yhdysvaltojen diplomaattisen ja teknisen tuen puuttuminen saattaisi johtaa asteittaisiin muutoksiin alueen joidenkin osien liittolaissuhteissa, jossa ne lähestyisivät kohti kasvavia mahteja ja potentiaalisia uusia rauhanvälittäjiä, kuten Venäjää -joka on jo osoittanut suurta kiinnostusta itäisen Välimeren kaasutilanteen kehitystä kohtaan- ja erityisesti Kiinaa."
Joten vastaus kysymykseen mikä on Venäjän ja Yhdysvaltojen syy olla Syyriassa: Venäjä puolustaa oikeuttaan olla suostumatta siihen, että Yhdysvallat tuhoaa sen elintärkeät taloudelliset suhteet Eurooppaan ja Lähi-itään; ja Yhdysvallat käyttää tietenkin poikkeuksellista oikeuttaan tuhota minkä tahansa valtion elintärkeät ja itsestäänselvät taloudelliset tarpeet kun ne haastavat Yhdysvaltojen hegemonian. Mutta suurempi kokonaiskuva ulottuu paljon Syyriaa kauemmas niin maantieteellisesti kuin kollektiivisen tulevaisuutemmekin suhteen.
Russian gas Europe

Venäjän toimittaman kaasun osuus EU-maiden käyttämästä kaasusta.
Kiina ja Euraasian uusi kukoistus

Sillä aikaa kun USA yrittää pakottaa Eurooppaa "eriyttämään" kaasutarpeensa pois Venäjältä, ja kontrolloida öljy- ja kaasukenttiä Lähi-idässä (joita Kiina epätoivoisesti tarvitsee ruokkimaan kasvavaa talouttaan), Venäjä, Kiina ja Iran hajauttavat ja laajentavat omia perinteisiä talousyhteyksiään.

Kuten todettua, Kiina investoi vankasti Afrikkalaiseen öljyyn, rautateihin, maanteihin ja infrastruktuuriin joiden avulla öljy voidan viedä rannikolle. Viime kuussa Kiinalaiset firmat saattoivat päätökseen 656km mittaisen Etiopia-Djibouti rautatien. Upouusi sähkörata yhdistää Etiopian pääkaupungin Addis Abeban Djiboutin rannikkoon. Kiina rakentaa myös maanteitä ja syväsatamia Pakistaniin linkittääkseen Kiinan suoraan Arabianmereen, sekä työskentelee myös toisen rautatien ja syväsataman parissa Bangladeshissa. Kaikki tämä täsmää Kiinan Intian valtamerialueen "helminauha" -suunnitelman kanssa, johon vamistautumiseen kuului ensimmäinen Kiinalais-Intialais yhteissotaharjoitus Jammussa ja Kashmirissa pari päivää sitten. Kun ottaa huomioon Kiinan "yhdeksän katkoviivan linjan" tavoitteen Etelä-Kiinan merellä, on käynnissä selvä Kiinan vankilapako taloudellisesta ja poliittisesta kurimuksesta, johon Washington on yrittänyt asettaa Aasian suurinta taloudellista ja sotilaallista valtiota.

Nine dash line China

Kiinan "yhdeksän katkoviivan linja" on Kiinan rajanveto Etelä-Kiinan merellä.
Venäjä on Syyrian tilanteen haastamisen lisäksi äskettäin sopinut uudestaan Turkish Stream -kaasuputkiston rakennustöiden jatkamisesta Turkin kanssa, jota pitkin Venäjän kaasu tulee kulkemaan Eurooppaan. Venäjä teki myös 900 miljoonan dollarin kaupat Iranin kanssa S-300-ohjusjärjestelmästä sekä useita sopimuksia Intian kanssa äskettäisessä Goan BRICS-huippukokouksessa, mukaan lukien monen miljardin kaupan S-400-ohjusjärjestelmästä ja sopimuksia rakentaa sotilashelikoptereita, laivaston fregatteja ja raitatieverkostoja maiden välille. Tämän lisäksi Venäjän energiajätti Rosneft osti Intian toiseksi suurimman öljynjalostamon, johon kuuluu valtuutus 2700:aan bensa-asemaan.

Nämä ovat järkeviä siirtoja kun otetaan huomioon, että 1.3 miljardin väestön Intia tuo 80% öljystään pääasiassa Lähi-idästä. Mutta tähän näyttää tulevan muutos. Venäjä näyttää olevan tosissaan moninapaisen maailman suhteen, sillä Rosneft kertoi toimittavansa uusien Intian hankintojensa öljyn Venezuelasta. Tämän lisäksi Venäjä ja Intia ovat aloittaneet neuvottelut 25 miljardin kaasuputkiston rakentamisesta Siperiasta Intiaan.

Iran näyttää seuraavan Venäjän ja Kiinan jalanjälkiä jälleenrakentamalla ja uudistamalla Iranin Arabianmeren rannikolla sijaitsevaa Chabaharin satamaa (yhteistyössä Intian kanssa). Tämä mahdollistaisi Iranin laajojen resurssien kuljettamisen Intiaan ja Aasiaan, sekä tarjoaisi Afganistanille merireitin jota pitkin se voisi hyödyntää miljardien arvoisia mineraalejaan, jotka tällä hetkellä ovat laittomasti Yhdysvaltojen kontrollissa.

Kaikki tämä kiteytyy "uuteen silkkitiehen", jota alla oleva kuva varsin hyvin kuvastaa:
China new silk road
Pidä mielessä että kyseinen kuva edustaa Kiinan visiota, eikä siinä huomioida Venäjän ja Iranin taloudellisia kytköksiä, jotka ovat tästä huolimatta täysin yhteensovitettavissa Kiinan mallin kanssa. Kiinan malli, eli "yksi vyöhyke, yksi tie: Silkkitie (OBOR)" on kerrottu olevan aloite, joka:
joka huomattavasti ylittää Euroopan ja Aasian väliset lineaariset yhteydet. Itse asiassa, Peking yrittää rakentaa kattavan Euraasialaisen infrastruktuuriverkoston. Alueiden väliset yhdyskäytävät tulevat linkittämään maa- ja vesireitit. Peking on luomassa Euraasialaisen infrastruktuurin pääarkkitehtina Kiina-keskeistä kaasuputkistoa sekä rautatie- ja liikenneverkostoa. Tämän lisäksi Kiina keskittyy syväsatamien laajentamiseen erityisesti Intian valtamerellä.

OBOR:in myötä Kiinan johto pyrkii pääasiassa kolmeen pääkohtaan:

- taloudelliseen diversiteettiin
- poliittiseen stabiliteettiin
- sekä multipolaariseen globaaliin yhteisöön

Poliittisesti puhuen, Kiinan johto toivoo OBOR-aloitteen vakiinnuttavan Pekingin läntisiä provinsseja, kuten myös lähialueiden ongelma-alueita, esimerkiksi Pakistania ja Afganistania.

Tärkein pyrkimys on olla aktiivinen osa multipolaarisen maailmanyhteisön perustamista. Kiina pyrkii toimimaan rakentavassa roolissa kansainvälisen systeemin uudistamisessa. OBOR-aloitteen tarkoite on olla pohja uudentyyppisille kansainvälisille suhteille. Kiinan johto puhuu "yhteisen tulevaisuuden yhteisöstä", jonka ydinkohtiin kuuluvat: enemmän Euraasian yhteisöllisyyttä, "win-win" kooperaatiota, "molemminpuolista edistystä ja hyvinvointia", sekä YK:n periaatteen ylläpitoa, jossa muiden maiden sisäisiin asioihin ei sekaannuta.

Kiinan johto puhuu inklusiivisesta prosessista, joka tarkoittaa kaikkien mukana olevien osapuolten kutsumista muokkaamaan "Silk Road Economic Belt" ja "Maritime Silk Road of the 21 Century" -konsepteja, omien taloudellisten intressiensä ohella.

Vakiinnuttamisen ensimmäiset askeleet on jo otettu. Vastikään perustetut "AIIB" ja "Silk Road Fund" rahoittavat projekteja. Toukokuussa, Kiina ja Venäjä olivat yksimielisiä Silkkitie -aloitteen ja Siperian "kaukoidän kehitysprojektin" yhdistämisestä. Lisäksi, Moskova ja Peking hyväksyivät Euraasian talousliiton ja OBOR:n yhdistämisen. Sen lisäksi, kesäkuussa Unkari ja Kiina allekirjoittivat "ymmärtämisen peruskirjan" Silkkitie -aloitteen yhteistyössä edistämisestä.
Alla oleva kuva enemmän tai vähemmän yksinkertaistaa ja kenties tiivistääkin edellä sanottua:

eurasian century
© sott.net
Uusi Euraasian vuosisata (Sori Amerikka, mutta et ole osa sitä).
Näetkö nyt miksi Anglo-Amerikkalainen imperiumi on niin huolestunut?

Jos avaruusoliot hyökkäisivät maahan aikomuksenaan orjuuttaa ihmiskunta, ja jos tällöin ainoa toivo lepäisi siinä, että maailman valtiot laittaisivat erimielisyytensä sivuun ja yhdistäisivät voimansa muukalaisten uhan edessä, niin voit lyödä vetoa siitä kuinka USA olisi ainoa perässä laahaava, Venäjän ja Kiinan torppaamistarkoituksessa "kohtuullisten avaruusolioiden" kanssa liittoutumisesta puhuva maa.

Näemme maailmannäyttämöllä "sivilisaatioiden yhteenoton", kahden hyvin erilaisen suhtautumistavan, mitä tulee elämään ja kansainvälisiin suhteisiin. Yhtäältä, meillä on multipolaarinen näkemys ekonomisesta ja poliittisesta stabilititeetistä, jossa sota ei ole ainoastaan ei-toivottu, mutta suorastaan haitallinen, ja jossa valtiot kunnioittavat toistensa itsenäisyyttä ja tekevät toisiaan hyödyttäviä sopimuksia. Toisaalta, meillä on yksinapainen maailma, jossa yhdellä valtiolla on lupa kontrolloida, hyödyntää ja tuhota muita valtioita jotka eivät suostu ojentamaan varojaan tälle globaalille hegemonialle.

Kummassa maailmassa haluat elää?