Kuva
Der gerade Weg-sanomalehti
Fritz Gerlich oli saksalainen toimittaja Hitlerin valtaannousun aikana. Hän oli tunnettu purevasta kritiikistään der Führeriä kohtaan. Eräs hänen polemiikkia herättävimmistä hetkistään oli Hitlerin kuvan käsittely sellaiseksi, jossa hänen kasvonpiirteensä olivat liioitellut ja hän oli käsikynkässä tummaihoisen naisen kanssa.

Artikkelissa Fritz ehdotti että lukijat soveltaisivat Hitlerin omaa fysiognomia-näennäistiedettä Hitleriin itseensä, jolloin on selvää että Hitler ei ole lainkaan arjalainen, vaan lähinnä "Mongolialaista alatyyppiä". Moinen loukkaus oli viimeinen naula Fritzin arkkuun, hänen toistuvasti käytettyään kynän voimaa taistelussa Hitleriä vastaan. Työskennellessään uuden Hitler-paljastuksen parissa, Fritz pidätettiin ja raahattiin Dachauhin, ja murhattiin vuotta myöhemmin.

Gerlich toimii vain yhtenä esimerkkinä monista toimittajista, joita uhattiin, hakattiin ja murhattiin totuuden paljastamisen takia. Pahuus voi piiloutua vain pimeässä. Kiinnitän huomionne tähän palaseen historiaa, arvoisa lukija, koska haluan kertoa joistakin muista tämänhetkisistä toimittajista, jotka murhattiin epämääräisten olosuhteden vallitessa. Vaikuttaa siltä, että emme ole oppineet historiasta.

Hetki uuden vuoden jälkeen, Irakin veteraani David Crowley, hänen vaimonsa, ja heidän viisivuotias tyttärensä löydettiin kuolleina kodistaan Minnesotassa. David työskenteli Yhdysvaltojen poliisivaltiopiirteitä paljastavan "Gray State" -dokumentin parissa. Hänen ystävänsä ja lähisukunsa eivät huomanneet merkkejä ahdingosta, heidän taloutensa oli kunnossa, eikä tragediaan löytynyt yhtäkään selkeää selitystä. Tämä on johtanut jotkut teorisoimaan perheen joutuneen valtaapitävien "itsemurhaamaksi". Nykyisen valvontayhteiskunnan luonteen takia todellinen ilmiantaminen on tietysti epätodennäköistä, mutta se ei estä ihmisiä yrittämästä.

Muistat ehkä myös Michael Hastingsin. Hän oli Rolling Stone -lehden toimittaja,
joka kuoli "auto-onnettomuudessa" vuonna 2013. Hastings
Kuva
David Crowley (vasemmalla), ja Fritz Gerlich.
työskenteli tuolloin CIA:sta kertovan jutun parissa. Vain muutama tunti ennen kuolemaansa, Hastings otti yhteyttä Wikileaks-ryhmään sidoksissa olevaan lakimieheen, koska hän sai selville olevansa FBI:n tutkimuksen alaisena. Salamurha on "aakkosvirastojen" liiankin yleisesti käyttämä taktiikka, ja jo vuosikymmeniä ovat kuolemia ympäröivät olosuhteet järjestetty sellaisiksi, että vaikuttaa kyseessä olleen itsemurhan, auto-onnettomuuden tai sydänkohtauksen. Hiukan hienovaraisempaa kuin sotilasjoukot ja keskitysleirit, mutta johtaen samaan lopputulokseen.

Sotilasjoukoista puheenollen, viime ajoilta on useita esimerkkejä siitä, kuinka poliisit ovat käyttäytyneet kuten natsit ja päässeet kuin koira veräjästä. Poliisi murhasi 17-vuotiaan tytön Coloradossa "varastetun" auton ajamisesta. Silminnäkijöiden mukaan poliisi lähestyi autoa, avasi tulen ratissa olevaa Jessicaa kohti, jolloin hän menetti auton hallinnan ja törmäsi yhteen poliiseista. Poliisit väittivät Jessican "ajaneen tarkoituksella" heitä kohti ensin, pakottaen heidät avamaan tulen.

Kuva
© UnknownMichael Hastings ja tulisen kuolemansa tapahtumapaikka
Massiiviset epäjohdonmukaisuudet silminäkijöiden ja poliisien lausuntojen välillä alkavat olla normi. Jessica ei ollut väkivaltainen rikollinen; hän oli teini-ikäinen, joka kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan yritti aina auttaa ympärillään olevia ihmisiä. Mitään selvyyttä ei ole tehty siitä, kuka omisti auton, ja oliko se ylipäänsä varastettu. (On muistettava, että vaikka poliisit nopeasti "informoivat" mediaa siitä, kuinka epäilty jonka he juuri murhasivat oli tekemässä rikosta, ei tämä välttämättä ole tosiasia.)

Tässä meillä on Poliisi Missourista, joka selvityksen mukaan huumasi, pahoinpiteli ja raiskasi uhrinsa. Hänet irtisanottiin yksiköstään kun vuosikymmenen edestä valituksia ja väärinkäytöksiä tuli päivänvaloon, mutta arvaatkaapa mitä - hän säilytti poliisioikeutensa, mikä tarkoittaa sitä, että jokin toinen yksikkö voi palkata hänet mahdollistaen kauhutekojen jatkumisen. Mitään syytteitä miestä vastaan ei nostettu.

Kuva
© FacebookPoliisin murhaama Jessica Hernandez, 17. Silminnäkijät kyseenalaistavat poliisin version tapahtumankulusta.
Poliisit Isossa-Britanniassa eivät ole sen kummempia. Warren Luke todettiin syyttömäksi brutaaliin pahoinpitelyyn, jonka kohteena oli äiti joka ei suostunut jättämään CP-vammaista kärsivää tytärtään yksin, sairaalaan henkilökunnan näin pyytäessä.

Väkivaltaa ei olisi tarvittu, mutta koska poliisi teki tekonsa "virantoimituksessa", hän sai selkääntaputuksen rikossyytteiden ja linnatuomion sijasta. Hän löi, potki ja taklasi naisen tämän kieltäytyessä noudattamasta käskyjään. Nainen kärsii 40:stä eri vammasta, jotka vaativat plastiikkakirurgiaa. Hän ei kykene enää palaamaan töihin. Eräs toisista paikalla olleista poliiseista todisti Lukea vastaan, luonnehtien tämän hyökkäystä "yksinkertaisesti kauhistuttavaksi".

Poliiseja Wisconsinissa ohjeistettiin kokoamaan joukko sattumanvaraisista kansalaisista valamiestehtäviä varten. Käytännössä heidät kidnapattiin kadulta ja tuotiin oikeustalolle. Yllätyksettömästi, tuomari totesi ko. valamiehistön olevan epäkelvon ja lähetti heidät pois. Kukaan ei edes ehdottanut tapahtuneen olleen väärin.

Siirrytään hetkeksi Ranskaan. Hulluus vaikuttaa vallanneen elementtejä valtion byrokratiasta, 8-vuotiaiden lasten joutuessa pidätetyksi "terrorismin puoltamisesta". Terrorismi on totta kai hirvittävää ja sitä ei pidä kannattaa, mutta ovatko kaikki nämä lapset todella syyllisiä rikoksiin joista heitä syytetään? Erästä 14-vuotiasta pyydettiin keskustelemaan Pariisin terrori-iskuista muiden oppilaiden kanssa, jolloin hänellä oli otsaa ehdottaa "heidän (oletettavasti ampujien) olleen oikeassa". Hänet pidätettiin ja syytteet nostettiin muutamaa päivää myöhemmin, vaikka nuori osoitti katumusta sanottuaan nuo kolme sanaa. Myös toinen 8-vuotias pidätettiin "terroristitekojen vähättelyn" takia.

Tällä välin, "Public Commitee Against Torture in Israel" -järjestön mukaan, Israel kiduttaa lapsia säännöllisesti, pitäen heitä lukittuina häkkeihin, ja luoja tietää mitä muuta tehden. YK järjesti vastikään kaikkien aikojen ensimmäisen tapaamisen kasvavan anti-semitismin takia. Semiiteillä YK viittaa juutalaisiin, mutta tosiasiallisesti lukuiset juutalaiset Israelissa ja ympäri maailmaa eivät ole semiittejä lainkaan - heidän geeniperimänsä on eurooppalainen. Pariisin hyökkäyksien jälkeen, Islamofobia, eli muslimeihin kohdistuva rasismi, on kasvussa euroopassa, mutta enemmistö euroopan muslimeista on semiittejä. Heidän sukujuurensa juontaa Lähi-Itään.

Kuva
© Stefan HuijboomEi, he eivät ole matkalla pelaamaan värikuulasotaa. Näitä nuoria ollaan kuskaamassa Ukrainan itärintamalle tappamaan ja tulemaan tapetuksi.
Vastikään ensi-iltansa sai American Sniper, elokuva joka perinpohjaisesti lisää bensaa islamofobian liekkeihin USA:ssa, sytyttäen uudelleen yleisen epäluulon ja pelon muslimeita kohtaan. Tässä artikkelissa, entinen merijalkaväen sotilas käy läpi miksi kyseessä on itse asiassa hirvittävä elokuva. On mielenkiintoista, kuinka samoja natsiajan Saksassa juutalaisia vastaan käytettyjä propagandatekniikoita vaikutetaan käytettävän muslimeita vastaan tänä päivänä: he eivät suostu "integroitumaan yhteiskuntaan", he eivät suvaitse muita kansoja ja uskontoja, he eivät suvaitse sananvapauden varjolla suoritettavia solvauksia. Nämä ovat näennäissyitä kokonaisen uskonnon leimaamiseksi "vaarallisena".
Kuva
© Matt MolinariMatt Molinari (vasemmalla) ja Eric Schnepf, Bridgewater-Rarita lukion oppilaat, kulkivat ovelta ovelle jakaen lehtisiä tarjoten apuaan lumen lapioimiseksi pihateiltä.
Samaan aikaan Ukrainassa, todelliset natsit vaativat "ali-ihmisten", "kieroutuneen seksuaalisuuden" harjoittajien, ja separatistisia taipumuksia omaavien tuhoamista. Nämä samat natsit kuljettavat 16-vuotiaita Itä-Ukrainan etulinjaan tykinruoaksi.

Mississippissä lainlaatijat ovat ehdottamassa lakia, joka sallisi poliisin pääsyn kotiisi ilman etsintälupaa, jos tontilla on pitbull -koira. He voisivat myös ampua ja tappaa koirasi, jos se ei "ole asianmukaisesti hallittuna ollessaan omistajansa kiinteistössä" tai yrityksiä rauhanomaisesti vangita koira on ensin tehty ilman tulosta". Tämä on selvä rikkomus perustuslain neljättä pykälää kohtaan (suoja kohtuutonta etsintää ja haltuunottoa vastaan), se on myös paikallisten auktoriteettien järjetöntä valtuuksiensa paisuttamista. Poliisit ovat kylläkin tehneet tätä rutiininomaisesti 9/11 jälkeen joka tapauksessa.

Järjettömästä puheenollen, tässä tarina New Jerseystä. Kaksi paikallista poikaa Bridgewaterista päättivät aitoamerikkalaisessa yritteliäisyyshengessä hankkia hiukan lisäansioita tuoreen lumimyrskyn tiimoilta lapioimalla ihmisten pihateitä. Arvatkaapa mitä, kaverit - ei onnistu, ellette maksa 450 dollaria 180 päivän luvasta. Luit aivan oikein, on laitonta mennä ovelta ovelle ja tarjota lapiointiapua naapureillesi, maksamatta lupataksaa. Valitettavasti tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka nuorilta evätään ensimmäiset yritykset kokeilla kapitalismia. Se seuraa partiotyttöjen keksinmyyntiä sekä limonadikojuja vastustavaa USA:n laajuista trendiä.

Asiat alkavat olla hullussa jamassa. Päivittäin tapahtuvilta vaikuttavista sattumanvaraisista ammuskeluista, liioiteltuihin uhkiin (joko säästä tai "äärimuslimeista" johtuviin): käsissämme on planeetta, jossa kaaos kuplii aivan pinnan alla.