Neuvottelut ovat nähtävästi jatkuneet yli 5 tuntia ja vaikuttaa siltä, että jonkinlainen asiakirja on valmisteilla huomiseksi.
Kolme kommenttia:
- Neuvottelujen jatkuessa yli 5 tuntia, voidaan olettaa että keskustelut eivät suju kitkattomasti ja ilman erimielisyyksiä.
- Eräs mielenkiintoisimmista yksityiskohdista koskien Moskovan neuvotteluja on, että ne tapahtuivat enimmäkseen ilman avustajia ja virkamiehiä, t.s. Putin, Hollande ja Merkel tapasivat vain keskenään, lukuunottamatta tulkkeja ja pikakirjoittajia. Putin ja Merkel ovat tunnetusti yksityiskohtien mestareita ja tuntien Hollandin taustat ENA-oppilaana (Ranskan valtion hallintokorkeakoulu), sama pätee varmasti myös häneen. Saksan ja Ranskan virkamiehet ovat kuitenkin varmasti erittäin tyytymättömiä tähän ratkaisuun. Venäläiset eivät niinkään, koska neuvottelut tapahtuvat Kremlissä, joka mahdollistaa kuuntelun piilotettujen mikrofonien välityksellä.
Voimme vain ihmetellä mitä on tapahtumassa? Vaikka venäläiset virkamiehet eivät salakuuntelisikaan neuvotteluja, Merkel ja Hollande varmasti olettavat näin tapahtuvan. Näin ollen venäläisten virkamiesten puuttuminen on vähemmän merkittävää kuin se, että saksalaisten ja ranskalaisten virkamiesten osallistuminen on estetty heidän esimiestensä toimesta. Tämä viittaa siihen että Merkel ja Hollande eivät täysin luota heihin.
Koko tämä episodi on ollut salaperäisyyksien ympäröimä ja vaikuttaa siltä, että Merkel ja Hollande olivat halukkaita estämään mahdolliset tietovuodot neuvottelujen yksityiskohdista. Tämä on luultavasti syy miksi virkamiesten osallistuminen estettiin. Herää kysymys, keneltä Merkel ja Hollande haluavat pitää neuvottelujen yksityiskohdat salassa? Medialta? Omien hallitustensa toisilta jäseniltä? Amerikkalaisilta? Miksi heidän täytyy toimia näin salaisesti? Kaikkien edellämainittujien ryhmittymien turhautuminen ja huoli on tässä vaiheessa varmasti kova. - Se tosiasia että brittiläiset jätettiin neuvottelujen ulkopuolelle on monille ihmisille täällä Lontoossa vaikea asia hyväksyä. Ihmisiltä ei ole jäänyt huomaamatta, että tämä on ensimmäinen merkittävä isoa kriisiä käsittelevä neuvottelu Euroopassa johon Iso-Britannia ei osallistu sitten Saksan-Preussin sodan vuonna 1870. Tähän on tietysti osittain syynä Cameronin kyvyttömyys diplomatiaan. Hän on ottanut politiikassaan äärimmäisen Ukrainan nykyhallintoa puoltavan kannan, minkä takia Moskova ei näe mitään syytä puhua hänen kanssaan. On myös syytä epäillä, että Merkel ja Hollande eivät luota siihen, että Cameron pitäisi keskustelut salassa epätoivotuilta osapuolilta. Vaikuttaisi siltä, että Iso-Britannia on vajoamassa kohti täydellistä merkitsemättömyyttä, koska en voisi kuvitella, että esim. Thatcher olisi suljettu pois tällä tavalla. Jos Iso-Britannia on todellakin hajoamassa, on tämä prosessi vasta aluillaan (johon Skotlannin kansallispuolueen mahdollinen äänivyöry maaliskuun vaaleissa tulisi vaikuttamaan).
Olen yhä enemmän taipuvainen uskomaan Alastair Newmanin näkemystä siitä, kuinka Merkel ja Hollande tulivat Moskovaan ilman sen suurempia suunnitelmia, pitääkseen Kremlissä diplomaattikielellä ilmaistuna "kattavat ja vilpittömät keskustelut" Putinin kanssa Euroopan tilanteesta, jossa he voivat olla suojattuina Amerikkalaisten vakoilulta. Tämän täytyy olla syy virkamiesten poislähettämiseen.
On myös ilmeistä, että Merkelin ja Hollanden vierailu Kiovassa ennen lentoa Moskovaan oli vain näytösluonteinen.
Poroshenkon virkamiehet väittävät kivenkovaan, että kysymys federalisaatiosta ei ollut neuvotteluaiheena Poroshenkon tavatessa Hollanden ja Merkelin. Hollande on kuitenkin nyt julkisesti ilmaissut tukensa itäisten osien "autonomialle", t.s. federalisaatiolle, mikä todistaa varmasti, että asiasta keskusteltiin Moskovan neuvotteluissa. Asian ydin on, että Merkel ja Hollande eivät halunneet keskustella federalisaatiosta Poroshenkon kanssa, sillä he tiesivät kuinka järkähtämättömästi juntta vastustaa tätä ideaa. He eivät myöskään halunneet, että Poroshenko yrittäisi veto-oikeudellaan estää tätä suunnitelmaa, ennen kuin neuvottelut Moskovassa olisivat edes alkaneet.
Ongelmana on että kaikki teeskentelevät federalisaation olevan Ukrainan sisäinen ja molempien osapuolien vapaasti hyväksyttävissä oleva asia, jolloin sen ehdot tultaisiin vain tuhoamaan Ukrainalaisten osapuolien keskinäisten neuvottelujen alkaessa. Koska vallassa oleva juntta ei mielellään suostu federalisaatioon, tulisi käytännössä sen muoto räätälöidä yksityisesti Moskovan toimesta, konsultoiden NAF:ia, Berliiniä ja Pariisia. Sen jälkeen tämä voitaisiin neuvotteluissa antaa määräyksenä juntalle.
Tämä todistaa, kuinka jännittynyt ja vaikea koko prosessi tulee olemaan.
Asiaa ei vaikeuta myöskään se, että Donbassissa on runsaasti ihmisiä jotka vastustavat federalisaatiota (epäilemättä myös Moskovassa). Lisäksi jotta tämä prosessi toimisi, olisi sen jotenkin kierrettävä Washingtonin kovan linjan edustajien asettama tiesulku. Nämä kovan linjan edustajat antavat epäilemättä juntalle täyden tukensa federalisaation pysäyttämiseksi, johon juntalla on teoreettinen veto-oikeus. Jos totta puhutaan, niin en tiedä onko prosessi mahdollista toteuttaa.
Jotta rauhanprosessilla olisi minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia, täytyisi Merkelin ja Hollanden kerätä rohkeutta tehdäkseen sen, minkä heidän olisi täytynyt tehdä viime keväänä ja kesänä, nimittäin julkisesti vastustaa Washingtonin ja Kiovan kovalinjalaisia ja pakottaa heidät kantaansa. Ovatko he todella valmiit tekemään tämän? Ottaen huomioon, kuinka syvälle asenteet ovat juurtuneet viime kuukausien aikana, sekä kuinka Merkel ja Hollande ovat panneet itsensä valheelliseen asemaan tukemalla voimakkaasti Kiovaa, näyttävät mahdollisuudet onnistua paljon heikommilta kuin viime keväänä.
Lisäisin vielä muutaman seikan;
- On olemassa eräs merkittävä ero tämänhetkisen ja viimekeväisen tilanteen välillä, joka saattaa antaa toivoa muutoksesta. Kuka tahansa länsimediaa lukeva ei voi olla huomaamatta, kuinka tappion tunne kasvaa koko ajan. Sanktiot eivät ole toimineet, Ukrainan talous on romahtamaisillaan ja juntan armeja on voitettu. Näin ei ollut viime keväänä, kun monet Lännessä uskottelivat itselleen juntan voittavan sotilastaistelut NAF:in kanssa.
Merkelin viime heinäkuussa valitsema konfrontaatiostrategia, tähän yllä mainittuun uskoon perustuen, on selkeästi epäonnistunut täysin. Ei näin ollen ole yllättävää, että hän etsii nyt ulospääsyä elvyttämällä joitakin Venäjän viime keväänä tarjoamia ideoita. Ratkaisun etsiminen on Merkelille poliittinen välttämättömyys, ellei hän halua näyttää häviäjältä, mikä heikentäisi hänen asemaa niin Saksassa kuin Euroopassakin. Tämä poliittinen pakko ei ollut viime keväänä olemassa. Nyt se on. Paine on eräässä mielessä nyt hänen harteillaan. - Haluan painottaa, että Merkel on Putinin tärkein keskustelukumppani. Syy miksi Hollande on mukana ikäänkuin johtamassa neuvotteluja on se, että tämä tarjoaa Merkelille suojan. Merkelillä ei ole poliittisesti varaa antaa vaikutelmaa jonkinlaisesta Moskovan ja Berliinin välisestä suhteiden paikkailusta. Kovan linjan edustajat Washingtonissa, Kiovassa, Lontoossa, Varsovassa ja Baltiassa väittäisivät tässä tapauksessa varmasti, että tämä on uusi Molotov-Ribbentrop-sopimus jakaen Euroopan Saksan ja Venäjän vaikutusvalta-alueiden mukaisesti. Tahdomme tai ei, lepää Hitlerin varjo vielä Saksan yllä, joka tekee Berliinin alttiiksi moraaliselle kiristykselle aina kun se hakee omia linjauksia Moskovan kanssa. Tämän takia Merkel tarvitsee Hollanden läsnäoloa Moskovan neuvotteluissa Putinin kanssa.
- Toinen mahdollinen toivonpilkahdus ovat todisteet eurooppalaisten ja etenkin saksalaisten mielipiteiden mahdollisen muuttumisprosessin olemassaolosta.
Washingtonissa väitellään parhaillaan ehdotuksesta lähettää aseita juntalle. Onko tämä vakava ehdotus vai ainoastaan yritys lisätä diplomaatista vaikutusvaltaa (tai edellisten yhdistelmä) on yhdentekevää; eurooppalaiset ovat kauhuissaan. He ovat alkaneet ymmärtämään kuinka perusteellisen nihilistinen Yhdysvaltojen politiikasta on tullut.
Länsimediassa puhuttiin eilen ja tänä aamuna paljon välirikosta Euroopan ja Yhdysvaltojen väillä. Tämä on liioittelua. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta kun Eurooppa on julkisesti eri mieltä Washingtonin kanssa koskien Ukraina-kysymystä. Muodostuuko tästä oikea välirikko Washingtonin kanssa, joka johtaisi Euroopan yritykseen päästä diplomaattiseen ratkaisuun Ukrainan kriisissä (vasten Washingtonin toiveita) onkin sitten kokonaan toinen kysymys. Täytynee sanoa, että tällä hetkellä epäilen vahvasti näin tapahtuvan. - Olen yhä syvästi pessimistinen mitä tulee koko tämän prosessin onnistumismahdollisuuksiin. Paras mahdollisuus kriisin diplomaattiseen ratkaisuun koettiin viime keväänä. kuten Peter Lavelle sanoi keskustelu-ohjelmassaan Crosstalk, niin en voi olla tuntematta, että juna on nyt lähtenyt asemalta.
Ukrainan konfliktin ratkaisu riippuu viime kädessä Euroopan päättäväisyydestä nujertaa Washingtonin ja Kiovan kovan linjan edustajat. Tämä tulee olemaan paljon vaikeampaa kuin viime vuonna.
Huolimatta huonoista uutisista koskien taloutta ja esim. Debaltseven taisteluja, niin Kiovan kovalinjalaiset ovat varmasti rohkaistuneet näistä Washingtonin puheista lähettää heille aseita.
Tämä tulee entisestään vaikeuttamaan yrityksiä muuttaa heidän mieltään. Koko kriisin alituinen ongelma on, että eurooppalaiset eivät koskaan ole osoittaneet päättäväisyyttä tai realismia kovalinjalaisten nujertamiseen, vaikka tämä olisi varmasti heidän vallassaan. Merkelin tapauksessa voimme ihmetellä, että onko hänen sydämensä tässä mukana millään tavalla? Pysyn näkemyksessäni, että tämä tilanne tullaan ratkaisemaan vain sodalla, ja että neuvottelut Moskovassa toimivat vain alaviitteenä tähän. - Jos olen väärässä ja jonkinlaisen autonomia myönnettään Donbassille, niin teen kuitenkin yhden luotettavan ennustuksen. Se on, että tässä tapauksessa Ukraina tulisi hajoamaan jopa nopeammin, kuin mikäli federalisaatioon oltaisiin suostuttu viime keväänä tai kesänä.
En voi nähdä tämänkaltaisen hirvittävän sodan jälkeen, että Donbassin asukkaat hyväksyisivät federalisaation minään muuna kuin välivaiheena yhdistymisessään Venäjään.
Jos Donbass varmistaa autonomiansa, olen varma että ihmiset Odessassa ja Harkovassa vaativat vähintäänkin samantasoista itsenäisyyttä. Jos eurooppalaiset ovat valmiit myöntämään Donbassille autonomian, eikö olisi epäloogista kieltää se Odessan ja Harkovan asukkailta? Marraskuun vaalit Galitsiassa todistivat vahvan autonomia- ja itsenäisyysliikkeen synnystä. On vaikea nähdä ettei moni Galitsian kansalainen tuntisi itseään petetyksi, mikäli Donbassin federalisaatio kävisi toteen, kun ottaa huomioon lisääntyneet pettymykset Kiovan junttaan sekä Donbassissa taisteltu hirvittävä sota "separatistien" voittamiseksi. Kuolivathan monet heistä juuri tämäntyyppistä federalisaatiota vastustaessaan.
Jos vastauksena Galitsia vaatii samantyyppistä autonomiaa kuin Donbass - minkä se voisi hyvin tehdä - niin silloin Ukraina taru on loppu. Epäilen, että se ei pysyisi kasassa muutamaa kuukautta pidempään. Jos federalisaatio olisi myönnetty viime keväänä tai kesänä ennen sotien alkamista, niin silloin olisi mahdollista - jopa luultavaa - että Ukraina olisi pysynyt yhtenäisenä, ainakin hetken jonkinlaisessa valekuoleman tilassa. En usko tämän olevan enää mahdollista.
Kommentti: Lue myös seuraavat artikkelit Ukrainan kriisistä, jotta saat ymmärrettävän kokonaiskuvan tilanteesta: