Trollit
© Tuntematon
Trollauksesta, eli häiriköinnistä ja valheellisen propagandan levittämisestä, on tullut muotisana. YLE on jopa palkannut "tutkivan journalistin" Jessikka Aron paljastamaan Suomessa Venäjän hyväksi toimivat trollit. Olen kirjoittanut hänestä jo pari kertaa aikaisemminkin. Ensimmäinen oli 15.9.2014, jolloin tuli ilmoitus hänen palkkaamisestaan ja tehtäväksiannosta. Suomi oli ottanut pitkän askeleen kohti orwellilaista yhteiskuntaa, jossa naapuria pyydetään vartioimaan ja ilmiantamaan epäilyttävät ilmiöt, tässä tapauksessa Venäjän hyväksi tapahtuvan trollaamisen. Jessikan puhelinnumerokin oli annettu, ja Jessikka lupasi saada aikaan vielä kirjoituksenkin kokemuksistaan. Kirjoitusta ei kuitenkaan vielä ole ilmestynyt.

Eilisaamuna Jessikka ilmestyi kuitenkin TV:n kuvaruutuun yhdessä puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkijan Saara Jantusen kanssa. Jessikka kuvaili monisanaisesti kokemuksiaan ja totesi rohkeasti, että joku oli käskenyt häntä imemään m*naa. Samalla "tutkiva journalistimme" lupasi raportin tutkimuksistaan parin viikon kuluttua. Tutkija Saara Jantunen esiintyi matalalla profiililla lähinnä nyökytellen Jessikan tarinoille.

Mikä on totta - mikä on propagandaa?

Ukrainan kriisin varjolla on kirjoitettu niin paljon propagandaa ja disinformaatiota, että tavallisen ihmisen on vaikea pysyä kärryillä siitä, mikä on totta. Tämä koskee sekä Ylen uutisia että raportointia. Lähes kaikki uutislähetykset alkavat kattavalla kattauksella Ukrainasta ja Venäjästä. Mitään ei oikeastaan sanota varmaksi, mutta kerrotaan, että "todennäköisesti" pahanteon taustalla ovat venäläiset tai "separatistit".

Monia kysymyksiä on vastaamatta

Kaiken propagandan ja "todennäköisyyden" keskellä monia kysymyksiä on vielä vailla vastausta. Otan tässä muutamia muistin virkistämiseksi. Kuka ampui ketäkin Maidanilla noin vuosi sitten? Miksi Saksan, Ranskan ja Britannian ulkomisterin sopimusta ei koskaan pantu täytäntöön? Mikä osapuoli ampui alas malesialaisen koneen, jolloin 298 ihmistä sai surmansa? Miksi asia on nyt täysin vaiettu? Kuka ampui bussiin Mariupolin lähellä, jolloin 30 siviiliä sai surmansa? Suomen Yle vihjailee koko ajan, että koneen ampuivat alas separatistit samoin kuin laukaukset bussiin, mutta samalla lisätään "todennäköisesti".

Missä ovat todisteet?

Venäjän ulkoministeri Lavrov on moneen otteeseen vaatinut todisteita, joita ei kuitenkaan ole olemassa. Tällöin voi suurella syyllä epäillä väitteiden todenperäisyyttä, kunnes toisin todistetaan.

Tänään Hesarissa (29.1.2015) toimittaja Kari Huhta suorastaan hätkähdyttää, kun hän käskee hyväksymään propagandan totuutena: "Venäläisten osuudesta meneillään olevissa taisteluissa tieto puuttuu. Oleellisinta on kuitenkin itse väite. Kun Venäjän kanssaa pyritään neuvotteluratkaisuun Ukrainasta, valheet ja puolitotuudet joudutaan hyväksymään osaksi Euroopan uutta normaalia."

Tämäkö on sitä Suomen uutta tutkivaa journalismia?