Kuva
Boris Nemtsov astumassa Yhdysvaltojen suurlähetystöön vuonna 2012.
Boris Nemtsov ammuttiin eilen illalla ollessaan kävelyllä ukrainalaisen tyttöystävänsä kanssa lähellä Kremliä, Moskovassa. Nemtsov pyrki epäonnistuneesti parlamenttiin vuoden 1989 vaaleissa. Vuonna 1990 hänet lopulta valittiin parlamenttiin. Hän toimi varapääministerinä Jeltsinin kaudella. Nemtsov epäonnistui toteuttamaan taloudellisia uudistuksia elokuun 1998 talouskriisin keskellä, jonka hän lopulta maksoi työpaikallaan.

Vuonna 1999 Nemtsov perusti liberaaliystäviensä Anatoli Tšubaisin ja Jegor Gaidarin kanssa Oikeistovoimien liitto (SPS) -puolueen. Yhdysvaltojen hallitus sponsoroi SPS-puoluetta (USAID:n kautta) vuonna 2002, jonka jälkeen siitä tuli avoimen kriittinen Venäjän uutta presidenttiä Vladimir Putinia kohtaan (Yllätys!). Pelkästään tämä fakta vahvistaa, että Nemtsov ja SPS olivat osallisina lännen pyrkimyksissä epävakauttaa Venäjä. He eivät tämän johdosta edustaneet mitään suurta ryhmää Venäjän kansasta, kuten vuoden 2003 vaaleissa saattoi huomata: SPS epäonnistui saavuttamaan edes parlamenttiin vaadittavan 5% ääniosuuden.

Reaalipolitiikka ei ollut häntä varten, joten Nemtsov päätti yrittää onneaan rahanpesubisneksessä pankkialalla Neftyanoi-pankin johtajana. Pankki tuomittiin rahanpesusta ja veropetoksesta, joka johti sen sulkemiseen vuonna 2005 ja Nemtsovin eroon.

Vuonna 2004 hän liittyi Ukrainan hallituksen Viktor Juštšenkon - Yhdysvaltojen tukeman oranssin vallankumouksen mannekiinin - talousneuvonantajaksi. Hänet erotettiin vuonna 2006, kabinetin jäsenten tehtyä hänestä valituksia. Valituksissa väitettiin Nemtsovin kritisoivan liikaa heidän päätöksiään.

Nemtsov perusti joulukuussa 2008 yhdessä vertaansa vailla olevan hörhön ja menneiden aikojen shakkimestarin, Garri Kasparovin kanssa poliittisen oppositioliikkeen Solidaarisuus. Solidaarisuus -liike pyrkii yhdistämään erillään olevat ja suoraan sanottuna säälittävät oppositioryhmät Venäjällä. Ilman Yhdysvaltojen hallituksen NED:n kautta tapahtuvaa tukea (USAID potkittiin vihdoin pois Venäjältä vuonna 2012) liike ei todennäköisesti olisi enää toiminnassa.

Nemtsovista tuli merkittävä "opposition" edustaja 2011-2012, kun hän yhdessä "kansalaisyhteiskuntaa kannattavien" ystäviensä kanssa osallistui varsin salamyhkäiseen tapaamiseen Yhdysvaltojen suurlähetystössä pian sen jälkeen, kun Michael McFaul oli valittu uudeksi suurlähettilääksi. Heidän epäonnekseen useat median edustajat olivat paikan päällä odottamassa kysyäkseen varsin itsestäänselvän kysymyksen: "Miksi te olette tapaamassa Yhdysvaltojen uutta suurlähettilästä?". Nemtsov ja muut pysyivät vaiti tullessaan paikalle. Poistuttuaan parin tunnin jälkeen yhdessä suurlähettilään kanssa, oli heistä hioutunut kovan luokan kansalaisaktivisteja; kaikilla oli kamerakännykät ja iskulause valmiina, jota he papukaijamaisesti toistelivat journalisteille. Voit katsoa koko shown täältä.
McCain ja Nemtsov
Vallankumouksellinen John McCain yhdessä Nemtsovin ja toisen imperiumin pelinappulan kanssa.
Tietenkin vastaus siihen, mitä he tekivät suurlähettilään kanssa on itsestäänselvä. Suurlähettiläs McFaul istuu Freedom Housen ja National Endownment for Democracyn johtokunnassa, jonka takia hänen kauttaan on helppo haalia muutaman miljoonan €destä "demokratiaa edistäviä" arvopapereita.

Vuonna 2011 Yhdysvaltojen todellinen hallitus Brookings Institution julkisti selonteon, jossa ylistettiin McFailin meriittejä "demokratian edistämisessä" (ts. vallankaappauksien suunnitelussa) ja tämän kontakteja Venäjän "kansalaisyhteiskuntaan" (ts. maksettuja vallankaappaajia), sekä vetosi Yhdysvaltojen senaattia vahvistamaan hänet suurlähettilääksi. Brookingsin selvitys 'Give the Next Russian Ambassador a Powerful Tool to Guard Human Rights' vaati Yhdysvaltojen hallitusta valtuuttamaan McFaul "sanktioimaan venäläisiä ihmisoikeusrikkomuksista epäiltyjä virkamiehiä". Kuten useimmat liberaalin retoriikan savuverhoon peitetyt oksettavat russofobiset palopuheet, niin myös tämä selvitys oli telaketjuneokonservatiivi Robert Kaganin käsialaa. Hän sattuu olemaan naimisissa ulkoministeriön vapaus-keksejä jakelevan Euromaidanin kuningattaren Victoria "EU voi haistaa v***t" Nulandin kanssa.

Vuodesta 2011 lähtien Nemtsov oli poliittisesti ajatellen täysin mitäänsanomaton hahmo. Jopa BBC totesi, että hän on "tippunut edellisten vuosien valokeilasta" ja "häntä ei enää pidetä osana Venäjän valtavirran politiikkaa". Tämä ei silti estänyt länsimediaa esittämästä Nemtsovia "merkittävänä oppositiopoliitikkona", jonka kuolema "herätti maailmanlaajuisen sympatian ja vihan ryöpyn". Ihanko totta?

Irrationaalista vihaa Venäjää kohtaan tuntevat länsipoliitikot (ts. suurinpiirtein kaikki) käyttivät tilanteen hyödyksi "tuomitsemalla" murhan, ja samanaikaisesti käyttäen sitä Venäjän hallituksen mustamaalaamiseen. Esimerkiksi David Cameron totesi, että "[Nemtsovin] elämä oli omistettu väsymättömään Venäjän kansan puolesta puhumiseen, vaatien heidän oikeuksiaan lailliseen demokratiaan ja vapauteen, sekä korruption loppumiseen". Ymmärrät varmaan nämä ei-niin-hienovaraiset vihjaukset. Obama (ja muut) vastenmielisesti vaativat, että Venäjän hallituksen tulee suorittaa "pikainen, puolueeton ja läpinäkyvä tutkimus", jonka epäsuora viesti on "Putin, tiedämme että teit sen ja me varoitamme sinua, sinun on parempi myöntää se tällä kertaa!". Kun ampumisesta oli hädin tuskin kulunut 24 tuntia, brittimedia raportoi, että Kremliniä "syytetään tapahtumien valkopesusta".

On kerta kaikkiaan naurettavaa, että 85% kansansuosion omaava Putin pitäisi välttämättömänä asiana, päivää ennen opposition mielenosoituksia, salamurhata siihen osallistuvan merkityksettömän entisen poliitikon, joka ei kykene saamaan edes 5% kannatusta. Pointtina onkin että kun Nemtsov tapettiin tällä tavoin, niin länsimaiden edustajat ja media käyttäytyvät väistämättä siten, kuin Putin olisi itse vetänyt liipaisimesta ja laittanut selfien siitä Facebookkiin. Mikäli Putin on syyllinen, kuten lännen keltainen media niin väittää... niin missä se hiton selfie sitten on!?? Eli missä todisteet. Ehkäpä Yhdysvaltojen ulkoministeriön muppetti Jen Psaki pitää niitä hallussaan omilla facebook sivuillaan?

No, arvaat varmaan mitä tästä seuraa. Pitääkö minun edes sanoa sitä? "Cui Bono"?
Putin on rikollinen! Putin tappoi Litvinenkon! Putin ampui alas MH17 koneen! Putin anasti Krimin! Putin valloitti Ukrainan!
Haukotus.

Muutama neuvonanto tähän loppuun muille Venäjän "oppositiojohtajille", erityisesti shakkipää Kasparoville ja Aleksei Navalnyille: Venäjä on selvästi vaarallinen paikka teille "oppositioaktivisteille". Varmistaaksenne oman turvallisuutenne, pyydämme teitä kysymään itseltänne seuraavat kysymykset:
  • Kuinka paljon rahaa olen vastaanottanut Yhdysvaltojen hallitukselta valmistellakseni vallankaappausta Moskovassa?
  • Kuinka paljon rahaa Yhdysvaltojen hallitus on käyttänyt promotoidakseen minua "uskottavana oppositiojohtajana" Venäjällä?
  • Tietääkö Yhdysvaltojen suurlähetystö missä asun, ja seuraavatko he säännöllisesti liikkeitäni?
  • Onko hyödyllisyyteni Yhdysvaltojen hallitukselle suurempi elävänä Putinin vastaisena aktivistina, kuin kuolleena (salamurhattuna) Putinin vastaisena aktivistina?