Tulevaisuudentutkija Gerald Celente keskustelee Lew Rockwellin kanssa, kuinka Yhdysvallat on joutunut tähän tilanteeseen, ja mitä asialle voi tehdä.

Eilinen Fox-uutisten vaaliväittelyilta sisälsi mukaansatempaavinta poliittista väittelyä, mitä on koskaan kuultu valtakunnallisessa televisiossa. Republikaanien ennakkosuosikki Donald Trumpin ja Fox-uutisten juontaja Brett Baierin lyhyessä keskustelussa kiivas kasinopohatta paljasti vastenmielisen totuuden amerikan poliittisesta järjestelmästä. Trumpin kaltaiset supervarakkaat ihmiset omistavat koko systeemin, ja että teennäiset poliittiset johtajat tekevät mitä tahansa he sanovat. On selvää että se oli valaisevin kommentti joka on koskaan kuultu lähetyksessä. Tässä on transkriptio koko keskustelusta:

Fox-uutisten Brett Baier (puhumassa Trumpille): 15 vuotta sitten kutsuit itseäsi liberaaliksi terveydenhuollon suhteen. Kannatit kanadalaistyylistä yhden maksajan terveydenhuoltojärjestelmää. Miksi olit silloin sen kannalla, ja miksi et ole enään?

TRUMP: Mitä tulee yhden maksajan malliin, se toimii Kanadassa. Se toimii uskomattoman hyvin Skotlannissa. Se olisi voinut toimia eri aikakaudella, josta sinä puhut tällä hetkellä.

Haluaisin nähdä yksityisen järjestelmän ilman keinotekoisia rajoja osavaltioiden välillä. Minulla on suuri yritys, jossa on tuhansia ja tuhansia työntekijöitä. Ja jos neuvottelen New Yorkissa, tai New Jerseyssä, tai Californiassa, minulla on suurinpiirtein yksi tarjouksen tekijä. Kukaan ei voi tehdä tarjousta.

Tiedätkö miksi?

Koska vakuutusyhtiöt tienaavat omaisuuden koska poliitikot ovat heidän hallussaan, lukuunottamatta tietenkin tämän tilaisuuden poliitikkoja (kiusaantunutta naurua). Mutta he kontrolloivat täydellisesti poliitikkoja. He tienaavat omaisuuden.

Hankkiudutaan eroon keinotekoisista rajoista, niin saamme...itsellemme suuria suunnitelmia...

BAIER: Herra Trump, kyseessä ei ole vain sinun tukesi yhden maksajan terveydenhuoltojärjestelmälle. Olet tukenut myös lukuisia muita liberaaleja linjauksia... Olet myös lahjoittanut useille demokraattien ehdokkaille, mukaanlukien Hillary Clinton ja Nancy Pelosi. Selittelit lahjoituksia sillä, että teit sen saadaksesi bisnekseen liittyviä palveluksia. Ja sanoit hiljattain, lainaus, "Kun annat heille rahaa, niin he tekevät mitä helvettiä hyvänsä haluat heidän tekevän."

TRUMP: Voit olla varma siitä.

BAIER: — tottelevatko he?

TRUMP: Jos pyydän heitä, jos tarvitsen heitä. Tiedätkö, olen antanut paljon rahaa useimmille ihmisille tässä tilaisuudessa, ihan vain tiedoksi.

TRUMP: Sanon teille että meidän systeemi on hajalla. Annoin rahaa monille ihmisille ennen tätä, ennen kahta viimeistä kuukautta, olin bisnesmies. Annan rahaa kaikille. Kun he soittavat, minä annan. Ja tiedätkö mitä? Kun tarvitsen jotain heiltä muutaman vuoden päästä, soitan heille ja he ovat siellä minua varten. Ja tämä on rikkinäinen systeemi.

BAIER: Mitä sait Hillary Clintonilta and Nancy Pelosilta?

TRUMP: Minäpä sanon, Hillary Clintonille kerroin, että ole paikalla häissäni, ja hän tuli häihini. Tiedätkö miksi?

Hänellä ei ollut vaihtoehtoja, koska minä annoin rahaa. Annoin rahaa järjestölle, jonka suoraan sanoen pitäisi olla hyväntekeväisyyttä varten. En tiennyt että hänen rahojaan käytettäisiin yksityiskoneilla matkusteluun ympäri maailman. Näin kävi.

BAIER: Odota hetki... me siirrymme — me siirrymme nyt eteenpäin." (Transkriptio: lue 'Primetime Republican' väittelyn teksti kokonaisuudessaan)

Siinä se on, kaksi kunniallista minuuttia timantinpuhdasta totuutta valtakunnallisessa televisiossa. Kuinka usein näin tapahtuu?

Mediakeskustelun käydessä kuumana on ehkä aiheellista muistuttaa lukijoita miehestä nimeltä Udo Ulfkotte ja hänen viimevuotisista paljastuksistaan Euroopan valtamedian toiminnasta.

Saksalainen toimittaja ja politiikan tutkija Udo Ulfkotte (s.1960) julkaisi vuoden 2014 loppupuolella mielenkiintoisen paljastuskirjan, joka ainakin lännen valtamediassa jäi täysin vaille huomiota (yllätys!). Ulfkotte opiskeli valtio- ja oikeustiedettä Freiburg im Breisgaussa ja Lontoossa, väitellen tohtoriksi Freiburgin yliopistossa vuonna 1987. Tämän jälkeen hän työskenteli vuodesta 1986 vuoteen 2003 'Frankfurter Allgemeine Zeitung'-lehden ulkopolitiikan toimittajana, asuen pitkiä jaksoja etenkin Lähi-Idässä.

Vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassaan "Gekaufte Journalisten" (suom. Ostetut Toimittajat) Ulfkotte syyttää länsimaisia ja etenkin saksalaisia toimittajia korruptuneisuudesta. Hän väittää mm. saksalaisten ja amerikkalaisten tiedustelupalvelujen CIA:n ja BND:n lahjoneen toimittajia saadakseen heidät levittämään Nato- ja amerikkalaismyönteistä propagandaa. Kirjassaan hän paljastaa kuinka hänet pakotettiin julkaisemaan tiedustelupalvelujen aikaansaannoksia omalla nimellään ja kuinka tottelemattomuudesta saattoi seurata irtisanominen, lisäten myös olevansa häpeissään näistä menneistä tekosistaan.

Lokakuussa 2014 Ulfkottea haastattelivat uutistoimistot Russia Insider ja RT (kts. myös video). Haastatteluissa hän kertoi mm. seuraavaa:

"Päädyin julkaisemaan CIA:n ja muiden tiedustelupalveluiden - erityisesti Saksan tiedustelupalvelun - agenttien artikkeleita omalla nimelläni. Eräänä päivänä BND (Saksan valtiollinen tiedusteluorganisaatio) tuli Frankurter Allgemeinen toimistooni Frankfurtiin. He halusivat minun kirjoittavan artikkelin Libyasta ja eversti Muammar Gaddafista...He antoivat minulle kaikenlaista salaista informaatiota, haluten minun ainoastaan allekirjoittavan artikkelin omalla nimelläni. Tuossa artikkelissa kerrottiin, kuinka Gaddafi oli salaa rakentamassa myrkkykaasutehdasta Libyaan. Se oli uutinen, joka julkaistiin maailmanlaajuisesti kaksi päivää myöhemmin."

Muun muassa lääkärinä ja journalistina elantonsa hankkineen ranskalaisen Gustave Le Bonin pääteos La psychologie des foules ilmestyi vuonna 1895. Suomessa se ilmestyi vuonna 1912 nimellä Joukkosielu. Teoksessaan Le Bon kuvasi joukkoja ja ryhmiä ikään kuin ne olisivat ihmisyksilön tavoin toimivia olentoja, joilla on oma persoonallisuus. Joukkosielua on monesti syytetty mm. liioittelusta ja joukkokäyttäytymisen mystifioinnista. Le Bon itse on leimattu puoli- ja populaaritieteelliseksi kirjoittajaksi. Osa tutkijoista pitää teosta enemmänkin mielipidekirjoituksina ja pinnallisina pohdintoina, kuin tieteellisenä tutkimuksena, jolla olisi tieteellisesti pitävä pohja.

Ajoittain hyvin kovaksikin nousseesta kritiikistä huolimatta Le Bonin väittämät ovat vuosikymmeniä ohjanneet sosiaalipsykologista tutkimusta ja laajalle yleisölle tarkoitettua kirjoittelua. Le Bon nosti niin tavallisen kansan kuin tiedeyhteisöjen pohdittavaksi ilmiöitä, jotka ovat todellisia ja tärkeitä. Vaikka monet Le Bonin kuvaamista ilmiöistä ovat vielä tänäkin päivänä pitkälti vailla tyydyttäviä tieteellisiä selityksiä, ei se tarkoita sitä, että ne olisivat vailla tieteellistä pohjaa. Riippumatta siitä, ovatko Le Bonin teoriat rakentuneet riittävälle pohjalle vai ei, on hänen vaikutuksensa edelleen tänä päivänä kiistaton ja merkittävä.

Le Bonin havainnot ja näkemykset ovat menestyksekkäästi käytännössä testattuja. Esimerkiksi Stalin, Mussolini ja Hitler sovelsivat Le Bonin oppeja massoihin menestyksellisesti. Myös Sigmund Freud kiinnostui 1920-luvun alussa joukkojen psykologiasta. Freud hyväksyi Le Bonin perusajatukset, joista keskeisin oli, että yksilöiden toimintaa ohjaa tietoinen ja rationaalinen, kun sen sijaan joukkojen toimintaa ohjaa piilotajuinen ja irrationaalinen aines. Monet Le Bonia ja hänen ajatuksiaan kritisoineet teokset ovat ikiajoiksi hautautuneet kirjastojen pölyisiin varastokellareihin korkeintaan satunnaisten lukijoiden ihmeteltäviksi. Le Bonin ajatukset sen sijaan elävät ja voivat hyvin.

Vaikka presidentti John Fitzgerald Kennedyn eli JFK:n salamurhasta on kulunut jo yli 50 vuotta, siitä kirjoitetaan ja kiistellään edelleen. Siitä näyttää muodostuneen samantyyppinen kysymys kuin esimerkiksi Venäjän vallankumous tai Tshernobylin onnettomuus. Joidenkin maailmankatsomukseen tai intresseihin ei tietty tulkinta tapahtumasta mitenkään sovi, jolloin osa tätä tulkintaa tukevista tosiasioista kiistetään tai niistä vaietaan, vaikka toisten mielestä tosiasiat ovat ilmeisiä ja niistä väistämättä seuraava tapahtuman tulkinta luonnollinen.

Virallisen teorian mukaan Lee Harvey Oswald surmasi Kennedyn yksinään ilman rikoskumppaneita. Tätä teoriaa piti esimerkiksi Helsingin Sanomat näkyvästi esillä 50-vuotispäivän tienoilla, ja se esiintyy historian kirjoissa ja ensyklopedioissa. Teorian näkyvyydestä huolimatta sitä kannattaa kuitenkin vain vähemmistö.

Marraskuussa 2013 tehdyn Gallup-kyselyn mukaan 61 % yhdysvaltalaisista ei uskonut virallista teoriaa vaan ajatteli, että salamurhan takana oli useampia ihmisiä. Niistä, jotka osasivat tai halusivat tarkentaa näkemystään, noin puolet ajatteli, että attentaatin toimeenpani jokin USA:n valtiollinen taho. On luultavaa, että myös niistä muiden maiden ihmisistä, jotka ovat ylipäänsä lukeneet tai kuulleet Kennedyn salamurhasta, enemmistö kysyttäessä epäilisi virallista teoriaa.

Investointisuoja murentaa käytännössä valtioiden itsenäisyyttä lakien säätämisessä, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori ja Erik Castrén -instituutin johtaja Martti Koskenniemi. EU-komissio ja Yhdysvallat aloittivat salaiset TTIP-neuvottelut heinäkuussa 2013, ja investointisuoja on määrä sisällyttää vapaakauppasopimukseen. Julkinen huomio on keskittynyt voittopuolisesti vastaavien sopimusten nojalla nostettuihin kanteisiin, mutta Koskenniemen mukaan ne eivät ole pääasia: investointisuojajärjestelmä uhkaa neuvottelutasapainoa.

- Jokainen juristi tietää, että yksittäisiä juttuja tärkeämpää on se, että järjestelmä on olemassa. Se vaikuttaa lukemattomiin neuvotteluihin, joita ulkomaiset sijoittajat ja viranomaiset käyvät, jos toinen osapuoli voi sanoa, että jos ette suostu meidän ehtoihin, niin 'see you in court'.

Koskenniemi ottaa hypoteettisen esimerkin läheltä: Terveystalon, Attendon ja Mehiläisen takana on yhdysvaltalaisia eläkerahastoja. Jos investointisuoja toteutuu, yritykset voivat lähettää juristinsa lakimuutosta valmistelevaan sosiaali- ja terveysministeriöön kertomaan, ettei esitys ole mieleinen ja jos se toteutuu, luvassa on haaste kansainväliseen välimiesoikeuteen.

- Mitä luulette vähien varojen kanssa kamppailevan viranomaisen tekevän? Eikö olisi suuri houkutus suostua ehdotettuihin muutoksiin? Investointisuoja muuttaa neuvottelutilannetta olennaisesti ulkomaisen investoijan eduksi - olennaisesti, Koskenniemi toistaa.

Jos sijoittaja haastaa valtion välimiesoikeuteen, valtion maksettavaksi tulevat ainakin 8 - 30 miljoonan dollarin oikeudenkäyntikulut, minkä lisäksi mahdollisesti tuomittavat korvaukset voivat nousta miljardiluokkaan. Valtio sen sijaan ei voi haastaa sijoittajaa välimiesoikeuteen esimerkiksi sopimusrikkomuksesta.Investointisuojaan sisältyvän painostuskeinon vaikuttavuutta lisää se, etteivät välimiesoikeuden ratkaisut ole ennakoitavissa.

Simpauttajan kolmivaiheinen taktiikka

Koska vapaana vipeltävällä lierolla ei ole leimaa otsassa, on hyvä tuntea lieron kolmivaiheinen "arvioi, käytä, hylkää" -toimintakaava. Käytän siitä verbiä simpauttaa, joka tulee Heikki Turusen romaanista Simpauttaja.


Hyötyarvio

Tavallinen ihminen käyttää esineitä hyväkseen mutta pyrkii luomaan vastavuoroisen suhteen toisiin ihmisiin. Ilmeisesti lievän aivovamman vuoksi liero pitää muita ihmisiä esineinä. Liero siis kohtelee ihmisiä ja eläimiä ikään kuin nämä olisivat tietokoneita, autoja tai pölynimureita. Kun liero kohtaa uuden ihmisen, hän tutkii sitä yhtä innoissaan kuin itse tutkisit uutta autoa. Selvität, kulkeeko uusi auto bensalla vai dieselillä. Mistä sen saa käyntiin ja millaisia muita ohjauslaitteita ja lisävarusteita siinä on. Kokeilet, kuinka kovaa se kulkee ja miten pitkälle pääsee yhdellä tankillisella. Potentiaalisen simpautettavan tavatessaan liero miettii, mitä kivaa kohteesta irtoaa: rahaa, seksiä, etenemistä uralla, suhteita, valtaa jne.

Jos liero arvelee simpautettavan itselleen hyödylliseksi, liero kartoittaa kohteensa haaveet, pelot sekä vahvuudet ja piilotetut heikkoudet. Heti kun liero tietää, mitä kohde tarvitsee, hän tekeytyy tuoksi unelmaksi. Jos kohde on narsistinen tai huomionhakuinen persoona, liero liehittelee häntä. Jos kohde on riippuvainen, liero esiintyy turvallisena hahmona. Ja aivan kuten me tartumme eri tavoin tietokoneeseen, pölynimuriin tai autoon, liero ottaa räätälöidyn otteen kohteeseensa. Mitä syvemmin liero saa kohteen avautumaan ja kertomaan unelmistaan, siltä enemmän kohteesta tuntuu, että uusi tuttavuus on liian hyvä ollakseen totta.

Joukko ihmisiä kokoontuu Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle tiistaina 24.2.2015. Tilaisuus on saanut komealta kalskahtavan nimen: Kansalaisfoorumi. Kuinka kansalaiskeskeinen tapahtuma todellisuudessa on, selviää tuonnempana. Tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena on saada käsistä karannut diabetesongelma osaksi tulevan hallituksen ohjelmaa. Siis tarkoituksena on vaikuttaa eduskuntavaalien alla Suomen politiikkaan. Tapahtumaa myös markkinoidaan sillä, että siihen osallistuvat edustavat kaikkea, mikä liittyy diabetekseen tässä maassa. Onko asia näin, selviää tarkastelemalla tapahtuman ohjelmaa.

Kun katsoo osallistujalistaa, niin pakollisten virkamiesten lisäksi vain pääporvaripuolueet ovat edustettuna tilaisuudessa. Tosin yksi eduskunnasta tippunut demarikin oli päässyt mukaan. Asiantuntijalistasta löytyy Markku Saraheimo, joka on diabeteslääkäri ja jonka sidonnaisuudet lääketeollisuuteen on poikkeuksellisen vahvat. Mikko Alkio on erityisen mielenkiintoinen ajaessaan avoimesti lääketeollisuuden asiaa. Sokerina pohjalla on Tero Saukkonen, joka on maailman johtavan insuliinin tuottajan Novo Nordiskin Suomen johtaja. Taustatietona sen verran, että Novo Nordisk tuomittiin taannoin sakkoihin lahjonnasta Irakissa. Yhdysvalloissa yhtiö tuomittiin korvauksiin Novolin -insuliiniin liittyvistä vääristä väitteistä. Suomessa nuo väitteet on otettu totena, kiitos Käypähoito -suositusklaanin. On naivia uskoa, että nämä olisivat vahinkoja. Paremminkin ne kertovat yhtiön todellisista toimintatavoista. Novo Nordisk on jättimäinen pörssiyhtiö, jonka ainoana tarkoituksena pankinjohtaja Björn Wahlroosia lainatakseni on tuottaa sijoittajilleen voittoa. Kaikki muu - potilaat mukaan lukien - on vain välineitä tätä tarkoitusta varten. Shown emännäksi on saatu TV 1:n ajankohtaistoimittaja Annika Damström. Toimittajan mukanaololla varmistetaan, että tilaisuus saa uskottavaa näkyvyyttä päämedioiden uutisissa.

"The Weight of Chains" on Boris Malagurskin palkittu kanadalainen dokumentti, joka käsittelee Jugoslavian hajoamista eri näkökulmasta. Valmistaudu kahden tunnin shokeeraviin faktoihin, jotka muuttavat käsityksesi tapahtumien kuluista ja tuovat uuden perspektiivin lännen intervention syihin Balkanilla. Malagurski paljastaa perimmäiset syyt Jugoslavian sotiin kertomalla, kuinka lännen tarkoituksena oli luoda taloudellisia ja geopoliittisia siirtomaita alueelle.

Dokumentti esittää kanadalaisen näkökulman lännen toimintaan: Etnisten ryhmien keskinäisiä konflikteja pyrittiin provosoimaan ja ruokkimaan ulkoapäin, tavallisen kansan halutessa rauhaa. Kaikkien osapuolten äärinationalistit peittivät maltilliset äänet alleen. Kymmenen vuotta viimeisimmän konfliktin jälkeen vihanpito jatkuu edelleen, ihmisten levitellessä myyttejä siitä, mitä 1990-luvulla oikein tapahtui. Miksi tämä kaikki tapahtui?

Boris Nemtsov on ammuttu kuoliaaksi Moskovassa. Hän oli yksi Venäjän karismaattisimmista, n.s. "liberaalin" tai "demokraattisen" "systeeminvastaisen" opposition johtajista (ymmärtäkää, että venäläisessä kontekstissa "liberaali" ja "demokraattinen" tarkoittaa USA-myönteistä ja jopa CIA-johtoista, kun taas "systeeminvastainen" tarkoittaa liian pientä kannatusta saadakseen edes yhtä duuman edustajaa). Hänet ammuttiin vain pari päivää ennen julkistettua mielenosoitusta, joka oli tarkoitus järjestää 1. maaliskuuta, järjestäjinä samat "liberaalin" tai "demokraattisen" "systeeminvastaisen" opposition edustajat.