NukkemestaritS


Vader

Netanjahu voitti ennätyslikaisella kampanjalla

Netanjahu
© ReutersPääministeri Benjamin Netanjahu tervehtii kannattajiaan Likud-puolueen päämajassa.
Israelin poliittinen kenttä on tiistain vaalien jälkeen entistäkin vihamielisiin leireihin jakautunut. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu yllätti nousemalla selvään voittoon etukäteen tasaisiksi veikatuissa vaaleissa. Netanjahun oikeistolainen Likud-puolue kasvatti sekä ääniosuuttaan että paikkamääräänsä saaden 23,3 prosenttia äänistä ja 30 paikkaa.

Vielä viimeisissä gallupeissa voittajaksi ennakoitu keskustavasemmistolainen Sionistiliitto joutui lopulta tyytymään 24 paikkaan. Kummankin pääryhmittymän paikkamäärä on kaukana enemmistöstä 120-paikkaisessa parlamentissa. Netanjahu on kuitenkin hyvin lähellä jatkokautta pääministerinä. Israelin presidentin ei ole pakko nimittää suurimman puolueen johtajaa ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi, mutta todennäköisesti näin tapahtuu. Tunnustelijalla on sen jälkeen kuusi viikkoa aikaa muodostaa hallitus. Israelin poliittinen kenttä on varsin pirstoutunut, joten hallitusneuvottelut ovat yleensä mutkikkaita.

Etukäteen arveltiin, että mikäli Likudin ja Sionistiliiton kannatus on lähellä toisiaan, on Netanjahun helpompi löytää kumppaneita hallitukseen. Tilannetta mutkistaa hieman se, että Likudin viime hetken nousu tapahtui etupäässä sen äärioikeistolaisten liittolaisten kustannuksella. Erityisen rankan tappion kärsi ulkoministeri Avigdor Liebermanin Yisrael Beitenu -puolue, joka vielä edellisissä vaaleissa oli vaaliliitossa Likudin kanssa. Sen paikkamäärä putosi nyt 13:sta 6:een. Netanjahu kohdistanee nyt kovimman kosiskelun uuteen keskustalaiseen Kulanu-puolueeseen, joka sai 10 paikkaa. Puolueen johtaja Moshe Kahlon oli aiemmin likudilainen, mutta erosi puolueesta muun muassa Netanjahun johtamistyylin vuoksi. Joka tapauksessa keskustavasemmiston on vaikeampi kerätä enemmistöä hallituskoalitioksi.

Kommentti: Lisää luettavaa aiheeseen liittyen:


Cow

Raportti: Suomi kärsinyt Venäjä-pakotteista enemmän kuin Venäjä itse

Meijerituotteet
© Nikolai GontarVenäjän viime vuonna asettamat vastapakotteet EU-maille: tuontikielto kaikille meijerituotteille.
Suomi putosi jopa Kreikan ja Italian taakse suorien yhdysvaltalaisinvestointien kohteena viime vuonna. Heikentynyt tilanne tulee ilmi uusimmasta Transatlantic Economy - raportista, joka julkaistaan Brysselissä keskiviikkona. Euroopan maista Suomea huonommin menestyi enää Kypros.

Uusimpien lukujen mukaan amerikkalaisyritykset vetivät Suomesta pois investointeja 142 miljoonaan dollarin eli 135 miljoonan eutron edestä vuonna 2014.

Osa investointien vetäytymisistä liittyi tavalla tai toisella Venäjä-pakotteisiin.

Kommentti: Transatlanttinen investointi- ja kauppasopimus TTIP ei missään nimessä ole parasta Euroopalle. Se asettaa kansainväliset suuryritykset lainsäädäntömme yläpuolelle ja tekee luonnonvaroistamme vapaata riistaa.

Miksi tehdä vapaakauppasopimus atlantin toiselle puolelle, kun paljon lähempänä on huomattavasti loogisempi kauppakumppani: Venäjä. Tällä hetkellä ammumme itseämme jalkaan Venäjä-pakoitteilla.

Euraasian unioni olisi varsin järkevä ratkaisu Euroopalle, sillä se toisi maantieteellisesti nähden kaikkein luonnollisimmat kauppakumppanit yhteen.


Eye 2

Onko Yhdysvaltain johtama ISIS-vastainen liittouma vain kulissi?

USA ISIS aseet
Länsimaiden tuki Syyriassa ja Irakissa operoiville takfiriterroristeille käy yhä ilmeisemmäksi, kun Irakin vapaaehtoisjoukot ampuivat alas ainakin kaksi brittiläiskonetta ja yhdysvaltalaiskopterin, jotka toimittivat ruoka- ja sotatarvikkeita ISIS-terroristeille. Kuvassa on kurditaistelijoille "tarkoitettuja" aseita, jotka ovat tiputettu "vahingossa" ISIS:n hallussa pitämälle alueelle.
Onko Yhdysvaltain johtama ISIS-vastainen liittouma vain kulissi?

Irakin parlamentti on vaatinut Iso-Britanniaa selittämään tapahtunutta. Nämä ovat vahvoja todisteita siitä, että Yhdysvaltain johtama "ISIS-vastainen" liittouma ei ole pelkästään sitä, mitä sen sanotaan olevan.

Irakin parlamentin kansallinen turvallisuus- ja puolustuskomitea saa päivittäin raportteja mm. Anbarin maakunnassa taistelevilta irakilaisjoukoilta takfiriterroristeille suunnatuista avustuslennoista. Tosin vastaavia uutisia saadaan ympäri Irakia.

Viime syksynä Yhdysvallat pudotti Kobanen lähettyville Syyriassa kaikkiaan 28 avustuspakettia aseita ja muita tarvikkeita, joista ainakin yksi päätyi ISIS-taistelijoille. Dokumentoidusti ja todistetusti osa avustuksista on mennyt ISIS-militanteille. Yhdysvaltojen mukaan avustuslastit joutuivat ISIS-terroristien käsiin vahingossa. Selitysten mukaan he eivät tienneet, minne ISIS-militanttien joukkoja oli todella sijoitettu.

Toki "vahingot" voivat olla mahdollisia, mutta se, että niitä tapahtuu irakilaisraporttien mukaan säännöllisesti, on vähintään epäilyttävää. Liittoumalla on kuitenkin käytössään samaan aikaan moderneja vakoilu- ja tiedustelulaitteita, kuten miehittämättömiä lennokkeja.

Kommentti: Fanaattinen ISIS on kasvanut nykyiseen muotoonsa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten (mm. Saudi-Arabia ja Qatar) Syyrian sisällisodassa rahoittamien "maltillisten" kapinallisten kautta. Samaan aikaan kun Yhdysvallat pommittaa uutta "terroristimörköä" ISIS:tä, Saudi-Arabiassa teloitettiin viime vuonna 87 ihmistä, syytteinä mm. noituus ja talismaanien hallussapito. Miksi Saudi-Arabian ihmisoikeusrikokset eivät kiinnosta Yhdysvaltojen hallitusta? Sen sijaan Libya, jossa oli Afrikan korkein elintaso vielä 2011, oli jostain syystä sopiva pommitusten kohde.

Kaava on tuttu: osallistutaan sijaissotaan aseistamalla, rahoittamalla ja kouluttamalla radikaaleja kapinallisjoukkoja, aivan kuten lukuisissa muissa konflikteissa toisen maailmansodan jälkeen. Nyt näitä samoja ISIS:n kääntyneitä joukkoja pommitetaan Irakissa ja Syyriassa. Ensiksi he ovat liittolaisia, sitten vihollisia, aivan kuten Afganistanissa 1980-luvulla. Tätä on hyvin vaikea ymmärtää, mikäli tavoitteena on luoda maailmanlaajuista rauhaa ja tasapainoa. Omien geopoliittisten päämäärien turvaaminen hinnalla millä hyvänsä selittää huomattavasti paremmin sen, miksi näitä konflikteja syntyy jatkuvasti, eikä niitä saada ratkaistuksi.


Dollar Gold

Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia

Kuva
© caglecartoons.comYhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia.
Princetonin yliopiston professori Martin Gilens ja Northwestern Universityn professori Benjamin I. Page julkaisivat noin vuosi sitten tutkimuksensa Yhdysvaltain yhteiskunnan demokratiasta - tai ehkä pikemminkin sen demokratiavajeesta. Tulokset olivat melko murskaavia - mitäpä muutakaan voisi yhdysvaltalaiseen toimintaympäristöön hieman pintaa syvemmälle perehtyneille sieltä paljastua. Artikkelin nimi on: "Testing Theories of American Politics: Elites, Interest Groups, and Average Citizens" (valitettavasti maksullinen).

Gilens ja Page hyödynsivät tutkimuksessaan tilastollisia aineistoja, toisin kuin perinteinen tutkimus, joka pitäytyy enemmän yksittäisten kansalaisten tai toimintaryhmien tasolla. Lähestymiskulma toki oli alan tutkimusperinteeseen tukeutuva; muun muassa väestön enemmistön vaikutusmahdollisuuksia vaalidemokratiassa ja sen vastavoimana taloudellisen eliitin dominanssia yhteiskunnassa. Lisäksi fokuksessa oli enemmistön ja sidosryhmien vaikutusvaltaa eliitin ja poliittisten taustarakenteiden puristuksessa.

Tutkijoiden monimuuttuja-analyysi osoittaa, että taloudellisen eliitin ja yrityskenttää edustavien järjestäytyneiden sidosryhmien edunvalvonnalla on selkeästi enemmän vaikutusta Yhdysvaltain hallituksen politiikkaan, kun taas tavalliset kansalaiset (average citizens) ja "harmaata massaa" edustavat sidosryhmät omaavat vain vähän tai ei ollenkaan itsenäistä vaikutusvaltaa.

Tulokset tarjoavat painokkaan tukensa Eliitin dominanssia indikoiville talousteorioille, ja antavat huutia näkemyksille, joiden mukaan yhteiskunnan todellisesta moniarvoisuudesta ja erilaisten enemmistöjen äänen kuulumisesta julkisessa päätöksenteossa ei pitäisi olla lainkaan huolissaan.

Niinpä yhteenveto onkin koko lailla lohduton: "Yhdysvallat ei ole demokratia vaan oligarkia"

Tässä BBC:n uutisartikkeli samaisesta tutkimuksesta.

Kommentti: Lue myös


Gold Coins

Suomen talouspolitiikan muunneltu totuus

Kuva
© tuntematonOlli Rehn on koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän on valmistunut Oxfordin yliopistosta pääaineenaan poliittinen taloustiede. Häntä itseään on kritisoitu EU:n kriisimaiden sosiaalisen katastrofin aiheuttajaksi.
Maanantaina kuultiin uutinen - samalla masentava ja uskomaton - joka kiteyttää Suomen murheellisen tilan tällä hetkellä. Masentavaa on, että Suomen julkisen talouden alijäämä ylitti reilusti EMU-kriteerien 3 prosentin rajan. Vielä loppuvuonna ennuste oli 2,7 prosenttia, kun toteutunut oli 3,4 prosenttia. Heitto on miljardiluokkaa. Uskomatonta on, että ministeri Antti Rinteelle ja valtiovarainministeriölle on "edelleen vähän epäselvää", mistä tämä budjetin repeäminen johtuu.

Mistähän johtuu, että VM:n selittelyt eivät kuulosta kovin uskottavilta? VM on tunnettu Suomen valtionhallinnon johtotähtenä, parhaana A-ryhmänä, jonka kunnia-asia on esittää talouden luvut oikein ja rehellisesti. Tuskin VM:n ammattitaito ja -ylpeys ovat minnekään kadonneet, joten syyt lienevät muualla.

Syy, miksi hallituksen selittelyt eivät kuulosta uskottavilta, on se, että vuoden 2014 budjetin repeämä ei ole mikään yksittäinen tapaus, vaan Kataisen-Stubbin hallitusten systemaattinen tapa laatia budjetti liian optimistisen, suorastaan katteettoman talousennusteen pohjalle. Valitettavasti tämä talouspolitiikan muunneltu totuus on ollut systemaattisesti käytössä koko vaalikauden, mikä on ruokkinut velkaantumiskierrettä ja murentanut kansantalouden kestävyyttä. Muualla Euroopassa tästä vitsauksesta on pitkälti päästy eroon, mutta Suomessa ei ole kyetty vuosiin laatimaan luotettavia talousennusteita.

Illuusioiden päälle rakennetut budjetit ovat seuranneet toisiaan. Viime syksynä eduskunnan käsittelyyn annettiin jälleen todellisen taloustilanteen kannalta harhainen vuoden 2015 budjetti. Nykyisten yleisesti hyväksyttyjen arvioiden mukaan valtion ja kuntien alijäämä kasvaa tänä vuonna 7-8 miljardia euron verran, sen sijaan, että se jäisi VM:n alun perin ennakoimaan 4,5 miljardiin euroon.

Kommentti: Rehn osuu kommenteissaan oikeaan, mutta kannattaa silti pysyä hyvin kriittisenä hänen omaa EU-taustaa ja talouspoliittisia ratkaisuja kohtaan. Lue myös:


Eye 2

Björn Wahlroos yksityistäisi veden ja asettaisi oikeuden lisääntyä maksulliseksi

Wahlroos
© Hannah BornoBjörn Wahlroos poistumassa 2014 Bilderberg-ryhmän kokouksesta, johon osallistuu vuosittain maailmanlaajuisesti tarkoin valittuja talouselämän, median ja politiikan vaikuttajia.
Talousvaikuttaja Björn Wahlroos pohtii uutuuskirjassaan ratkaisua maailman liikakansoitukselle. Wahlroos kirjoittaa, että teoriassa voisimme suhtautua väestöön samalla tavalla kuin hiilidioksidiin.

- Voisimme asettaa väestölle ylärajan esimerkiksi seitsemään miljardiin ja huutokaupata sitten lisääntymisoikeuksia nuorillepareille. On helposti osoitettavissa, että puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta tämä olisi mielekkäämpää kuin Kiinassa käytetty yhden lapsen -politiikka.


Kommentti: Ääri-individualistinen kilpailun täyttämä yhteiskuntamme kannustaa yksilöitä omaksumaan narsistisia ja psykopaattisia arvoja, jossa toisiin ihmisiin suhtaudutaan kuin elottomiin esineisiin. Tuija Matikka kertoo psykopatiaa käsittelevässä artikkelissaan tällaisesta ajatusmaailmasta:
Tavallinen ihminen käyttää esineitä hyväkseen mutta pyrkii luomaan vastavuoroisen suhteen toisiin ihmisiin. Ilmeisesti lievän aivovamman vuoksi liero pitää muita ihmisiä esineinä. Liero siis kohtelee ihmisiä ja eläimiä ikään kuin nämä olisivat tietokoneita, autoja tai pölynimureita. Kun liero kohtaa uuden ihmisen, hän tutkii sitä yhtä innoissaan kuin itse tutkisit uutta autoa.



Entä, jos ihmisillä ei ole varaa pitää kantamiaan tai synnyttämiään lapsia? Wahlroos näkee tässä lisääntymiskaupan suurimman ongelman. Wahlroos pohtii, että lapsista voisi tulla siinä tapauksessa rikkaiden etuoikeus.

- Useat ihmiset joutuisivat tekemään modernin ja lievemmän version Sofien valinnasta. Heidän pitäisi tehdä päätöksiä, jotka tavallisesti jätetään Kaikkivaltiaan tehtäväksi, Wahlroos kirjoittaa ja viittaa Sofien valinnalla kirjaan, jossa keskitysleirille joutunut nainen joutuu valitsemaan, kumman lapsistaan hän saa pitää.


Kommentti: On helppoa antaa tälläisiä kommentteja, kun itse seisoo yhteiskunnan hierarkian ylimmillä kerroksilla, eivätkä nämä valinnat ikinä tulisi koskemaan itseään.


Kommentti: Wahlroosin kommentit muistuttavat hyvin paljon Nestlén pääjohtajan Peter Brabeck-Letmathen parin vuoden takaisia kohua herättäneitä lausuntoja. 'Food and Water Watch' -etujärjestön analyysin mukaan yksityiset yritykset veloittivat 80 prosenttia enemmän vedestä ja 100 prosenttia enemmän viemäröinnistä, kuin julkinen sektori. Erilaisia yksityistämiseen liittyviä ongelmia ilmeni Kaliforniassa, Georgiassa, Illinoisissa, Indianassa, New Jerseyssä ja Rhode Islandilla.

Meidän tulisi pitää kiinni oikeuksistamme juomaveteen, ja estää luonnonresurssien vastuutonta hyväksikäyttöä monikansallisten suuryritysten toimesta. TTIP-neuvotteluja käsittelevät asiakirjavuodot paljastavat, että vesihuoltoa ei ole suljettu pois kauppaneuvotteluista.

Katso vesibisnestä käsittelevä Irena Salinan dokumentti 'Flow: For Love of Water':




Crusader

Suomea viedään kokoomuksen ja RKP:n johdolla kohti suurkonfliktia

Stubb ja Haglund
Suomi pyrkii Kokoomus ja RKP edellä sotalippujen alle. Onko mikään kiihottavampaa kuin tankkikolonnien jytinä Baltiassa ja Finnmarkissa. Lentosotaharjoitus Rovaniemeltä yhdessä NATO-tovereiden kanssa. Mikä on uljaampaa kuin kuolema marssin soidessa. Ollaan mukana jossakin itseä suuremmassa.

1917- 1918 eduskunnan pöytäkirjoja lukiessa samat sotapuolueet, samat sotapuheet. Demokratia, yhteisvastuu, kansalaisten tasa-arvon puute voidaan unohtaa kun sotatorvet soivat!

On traagista seurata avautuvaa näytelmää, joka seuraa EU:n omia virheitä Ukrainassa ja tarvetta kieltää nuo itse tehdyt virheet. Virheiden kieltäminen johtaa entistä suurempiin virheisiin, joiden tunnustamista ei voi sallia, jolloin tarvitaan vielä suurempia virheitä. Sitten tarvitaankin jo militarismin sivustatukea. Ollaan oikeassa, ettekö usko tai täältä pesee tykin piipusta.

Kommentti: Lue myös:


Bad Guys

Suomen entinen ulkoministeri: "Nato-sopimus on Suomelle suuri häpeä ja naula itsenäisyyden arkkuun"

Keijo Korhonen
© Heikki Kotilainen / HSProfessori Keijo Korhonen: Suomen uusi Nato-sopimus on historian häpeätahra. Entinen ulkoministeri kutsuu Naton kanssa allekirjoitettua isäntämaapöytäkirjaa pitkäksi naulaksi itsenäisyyden ruumisarkkuun.
Sopimuksesta, jonka virallinen kieli on pelkästään englanti, käytetään nimitystä "understanding". Suomen hallitus ei tuonut sopimustekstiä eduskunnan käsiteltäväksi väittäen, että kysymyksessä on vain kansainvälistä sopimusta vähäisempi "yhteisymmärrys".

Hallituksen olisi syytä vaihtaa juristeja, nykyiset eivät nähtävästi tunne edes kansainvälisen oikeuden alkeita. Wienin sopimusoikeuskonvention (Vienna Convention on the Law of Treaties, 1980) mukaan sopimus (treaty) tarkoittaa valtioiden välistä kansainvälistä sopimusta (agreement), jonka määräykset valtio on hyväksynyt itseään sitoviksi.

Kansainvälisessä oikeudessa rinnastetaan valtioihin myös kansainväliset järjestöt, kuten Nato. Kun kaiken kattavaa yhteistä käsitettä sanalle "treaty, sopimus" ei neuvotteluissa löytynyt, sopimusvaltiot hyväksyivät sopimuksiksi noin 15 eri käsitettä ja ilmaisua. Niiden joukossa on nimenomaan "mutual understanding".

Eduskuntavaalit lähestyvät. Niinpä Suomen hallitus käytti Nato-sopimuksen otsikkoa tekosyynä välttääkseen epämiellyttävän eduskuntakäsittelyn. Hallitus päästi samalla pälkähästä sitä tukevat eduskuntapuolueet, joille sopimusluonnoksen julkinen käsittely olisi ollut peräti kiusallista.

Kysymys on Suomen alueen varauksettomasta luovuttamisesta

Sopimuksen luettuaan huomaa, miksi hallituksen oli syytäkin väistää demokratian pelisääntöjä ja pelätä julkisuutta. Kysymyksessä ei ole pelkästään yhteisymmärrys Suomen "Nato-operaatioille, harjoituksille ja vastaavalle sotilaalliselle toiminnalle" antamista tukitoimista. Kysymys on Suomen valtion maa-, vesi- ja ilma-alueen varauksettomasta ja sitovasta luovuttamisesta sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden käyttöön mitä tahansa sotilaallisia operaatioita varten. Syyskuun 4. päivän 2014 sopimus on nyky-Suomen historian suuria häpeätahroja ja pitkä naula lisää Suomen itsenäisyyden ruumisarkkuun.

Johdannossa määritellään sopimuksen kattavuus: "Ottaen huomioon periaatteen Nato-sotavoimien ja yhteistyökumppanien sotavoimien komentamisesta ja kontrolloinnista Nato-komennon alaisina Suomen tasavallan maaperällä tai sen kautta rauhan, kriisin, hätätilan tai konfliktin aikana Naton sotilaallisen toiminnan tukena"...Tai sen kautta...Mihin Naton joukot olisivat marssimassa Suomen kautta? Katsokaa karttaa - Ruotsiinko?

"...Huomioon ottaen Suomen tasavallan ("isäntämaa") tarpeet, ja NATOn tarpeet", sanoo johdanto. Suomenko vai Naton tarpeet mahtaisivat olla painavampia, jos ne sattuisivat olemaan jotenkin ristiriidassa? Tarpeeton kysymys, ottaen huomioon nyky-Suomen poliittisen eliitin koetun halun ja osoitetut kyvyt Suomen etujen puolustamisessa.

Kommentti: Selkeä enemmistö suomalaisista vastustaa edelleen Nato-jäsenyyttä, mutta tällä näyttää olevan vaikutusta lähinnä poliitikkojen retoriikkaan. Lue myös nämä aiheeseen liittyvät artikkelit:


Dollars

Vuoto: Suurpankin asiakkaina rikollisia laidasta laitaan


Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.


Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta

SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Valtamedia
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.

Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Kommentti: Nämä tiedot HSBC-pankin korruptiosta eivät tule yllätyksenä. Vuoden 2008 maailmanlaajuinen pankkikriisi syntyi nimenomaan pankkien korruption seurauksena, jonka johdosta miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat kärsineet sen taloudellisista seurauksista. Taustalla on uusliberalistinen shokkipolitiikka, joka on johtanut markkinoiden sääntelyn vähenemiseen ja synnyttänyt tilaisuuksia epärehelliseen toimintaan. Lue Naomi Kleinin kirja Tuhokapitalismin nousu, joka tuo esille valtapolitiikan ja tämän talousaatteen yhteistä historiaa.


Bandaid

Vasemmistoliiton Antero Eerola pahoinpideltiin hallitusjoukkojen alueella Itä-Ukrainassa - "Suomessa ei kerrota mitä Ukrainassa tapahtuu"

Kuva
© Vesa MarttinenToimittaja, kaupunginvaltuutettu Antero Eerola tutustui Itä-Ukrainan kriisialueeseen. - Ukrainan ongelmien alkusyyt ovat aivan sisäsyntyisiä, hän väittää.
Vantaan kaupunginvaltuutettu, toimittaja Antero Eerola (vas) pahoinpideltiin helmikuussa työmatkalla Donetskin alueella Slavjanskissa, joka kuuluu Itä-Ukrainan sotatoimialueeseen.

"Tuomisina olivat tikit alahuulessa ja veriset vaatteet", hän kertoo.

Eerola liikkui hallituksen joukkojen puolella rintamaa. Hän kävi tapahtumapäivänä Ukrainan armeijan tiesululla Svitlodarskissa 10 kilometrin päässä Debaltsevon taisteluista.

"Siellä hallituksen joukot ampuivat tykkitulta kapinallisten asemiin vain runsaat 12 tuntia aselevon alkamisen jälkeen", Eerola kertoo.

Illalla Eerola ja kuvaaja lähestyivät rintamaa toisesta suunnasta, ja he olivat 10 kilometrin päässä kapinallisten hallussaan pitämästä Horlivkasta. Kaksikko palasi Slavjanskiin, jossa heidän hotellinsa sijaitsi. Majoituttuaan he pistäytyivät iltapalalle kaupungin ainoaan ravintolaan.

"Lähtiessäni sieltä joukko nuoria miehiä ryhtyi kyselemään aggressiiviseen sävyyn jotain ukrainaksi. Vastasin, että osaan valitettavasti vain venäjää. Ilmeisesti jo tämä herätti aggressioita. Yksi miehistä löi minua alahuuleen, joka halkesi. Tekijät häipyivät nopeasti paikalta."

Eerola erotti ukrainankielisestä puheesta sen verran, että ulkomaisia toimittajia ei kaivata alueella.

Kommentti: Lue myös Arhinmäen avustaja Antero Eerola pitää Ukrainan vallankaappausta laittomana