NukkemestaritS


Document

Internetin Parhaat: CIA-asiakirjat paljastavat: Assadin perhe pyritty syrjäyttämään vallasta jo vuosikymmenten ajan

Hafez Assad
© AFP 2017/HOFormer President of Syria, Hafez Assad
Wikileaks on seulonut CIA:n julkaisemaa yli 11 miljoonan aiemmin salatun asiakirjan tietokantaa. Wikileaks löysi raportin vuodelta 1986, jossa käydään läpi "mahdollisia skenaarioita, jotka voivat johtaa presidentti Assadin syrjäyttämiseen." Raportissa tuodaan esille eri uskontoryhmien välisten jännitteiden hyödyntämisen mahdollisuuden, mutta siitä näkyy ironisesti myös, miksi Yhdysvaltojen nykyinen vallanvaihtoon tähtäävä strategia on väärässä.

Viime tammikuussa Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu julkaisi verkossa yli 11 miljoonaa salattua asiakirjaa. Maanantaina Wikileaks havaitsi, että yksi näistä dokumenteista on salainen Reaganin hallinnon aikainen raportti, jossa käydään eri vaihtoehtoja läpi Hafez Assadin (Bashar Assadin isä) syrjäyttämiseksi.

"Globaalien ongelmakohtien" johtajan (Director of Global Issues) valvonnan alla luodun dokumentin takana on mielenkiintoisesti nimetty osasto: "Ulkomaisen valtionvastaisen toiminnan ja epävakauttamisen keskus" (Foreign Subversion and Instability Center). Se on välitetty virka-asemaltaan korkeammille tiedusteluviranomaisille ja ulkoministeriön sekä Pentagonin virkamiehille, Reaganin Lähi-idän politiikan neuvonantaja Dennis Rossille, sekä Yhdysvaltain Syyrian-suurlähettiläs William Eagletonille. Muistiossa esitetään huolettomasti CIA:n visioimia "skenaarioita, jotka voisivat johtaa Syyrian presidentin Hafez al-Assadin syrjäyttämiseen." Dokumentissa ei kainostella sen "tarkoituksellisen provokatiivisesta" luonteesta ja äänensävystä.

Kommentti: Mielenkiintoinen pala menneisyyttä, joka kuvaa hämmentävän hyvin Syyrian nykyisiä tapahtumia. CIA:n vuosikymmeniä vanhassa raportissa mainitaan "laajamittaiset levottomuudet", jotka voisivat luoda puitteet sisällissodalle. Juuri näin kävi ns. arabikevään manipuloidun kansalaisliikehdinnän seurauksena, jonka lopputulos luonnollisesti hyödytti Yhdysvaltojen agendaa. Raportissa mainittu "maltillisten kapinallisten" (eli jihadistien) tukeminen onkin ollut Yhdysvaltojen pääasiallinen strategia osallistua sisällissotaan - aivan kuten Libyassa ja Afganistanissa. Kuten asiakirjan rivien välistä voi lukea, on Syyrian sisällissota ollut CIA:n päämääränä jo vuosikymmenten ajan.


Eye 1

Yhdysvallat iski Daeshin myrkkykaasuvarastoon: seurauksena lukuisia siviiliuhreja

US airstrike in Raqqa
Syyriasta tulleiden tietojen mukaan satoja ihmisiä, mukaan lukien siviilejä, on kuollut ilmaiskussa sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen johtama koalitio iski ISIS:n myrkkykaasuvarastoon.

Syyrian asevoimien pääesikunta ilmoitti lehdistötiedotteessaan torstaina, että ilmaisku oli tapahtunut keskiviikkona klo 17:30 paikallista aikaa (15:30 GMT) Hatlan kylässä, lähellä Dayr al-Zawkin kaupunkia.

Tiedotteessa, joka julkaistiin Syyrian valtion uutistoimisto SANA:n kautta, luki myös, että valkoinen paksu savukerros peitti aluetta ilmaiskun jälkeen, jonka jälkeen se muuttui keltaiseksi. Isku sytytti myös voimakkaat liekit, jotka sammuivat vasta myöhään keskiviikkoiltana.

Syyrian armeijan tiedotteen mukaan sadat ilmiset, mukaan lukien suuri joukko paikallisia kyläläisiä, kuoli hengitettyään myrkyllistä savua, joka levisi pitkin aluetta.

Kommentti: Asetelma on sama kuin Khan Sheikhoun kylän väitetyn kemiallisen iskun kohdalla - tällä kertaa vain Yhdysvallat oli ilmaiskun takana. Aikooko Yhdysvallat nyt reaktioksi pommittaa omaa lentokenttäänsä? - tämä kun olisi ainoa johdonmukainen ratkaisu.

Lue myös nämä:


Bad Guys

Helsinkiin perustetaan Naton ja EU:n "hybridiuhkien" keskus

Hackers
© Thinkstock
Yksitoista NATO- ja EU-valtioita ovat sopineet perustavansa keskuksen "hybridiuhkia", kuten kyberiskuja ja valeuutisia vastaan. Tähän on vaikuttanut huoli Venäjän mahdollisista aktiviteeteistä Euroopassa.

Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Ruotsi, Puola, Suomi, Latvia ja Liettua allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan tiistaina. Neljän muun maan odotetaan liittyvän aloitteeseen heinäkuuhun mennessä.

Keskus on suunniteltu sijaitsevan Suomen pääkaupungissa Helsingissä, ja se toimii näiden valtioiden asiantuntijoiden verkostona, tarkoituksena nostaa tietoisuutta hybridiuhista ja tälläisten operaatioiden hyväksikäyttämistä heikkouksista.

Reuters uutisoi, "Keskus tehostaa kunnolla EU:n ja NATO:n välistä yhteistyötä... Hybridiaktiviteeteista on tullut pysyvä osa Euroopan turvallisuusympäristöä," Suomen ulkoministeri Timo Soini kertoi lehdistötilaisuudessa.

"Hybridistrategioiden käyttö asettaa yhteiskuntiemme sisäisen yhtenäisyyden ja sietokyvyn koetukselle... Vastatoimena tähän ei riitä pelkästään valtion, vaan myös yhteiskunnan sinnikkyys, turvallisuuden kokonaisvaltainen lähtökohta," hän lisäsi.

Yksikön perustamisesta ilmoitettiin ensimmäisen kerran marraskuuussa 2016. Reutersin mukaan sen vuosittaiseksi budjetiksi on odotettavissa 1.5 miljoonaa euroa, josta Suomi maksaa puolet ja loput summasta tulee muilta jäsenmailta.


Kommentti: Nykyinen hallitus on leikannut koulutuksesta, terveydenhuollosta ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta, mutta informaatiosotaan löytyy kyllä veronmaksajien rahoja tuhlattavaksi.


Attention

Putin: Idlibin "kemiallinen isku" lavastettiin Assadin syyksi - lisää voi seurata

putin
Presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjällä on tietoa tulevasta iskusta, joka olisi samanlainen kuin Idlibissä väitetysti tapahtunut kemiallinen isku. Iskun mahdollinen kohde olisi Damaskoksen esikaupunkialue ja sen päämääränä mustamaalata Syyrian presidentti Assad, lisäsi Putin.

"Meillä on eri lähteistä saatua tietoa, jonka mukaan tälläisiä false flag-iskuja—enkä voi niitä muuksikaan kutsua—valmistellaan toisaalla Syyriassa, myös Damaskoksen eteläpuolella. He suunnittelevat jonkin aineen levittämistä ja sen jälkeen Syyrian viranomaisten syyttämistä kemiallisten aseiden käytöstä," Putin sanoi Moskovassa yhdessä Italian presidentti Sergio Mattarellan kanssa järjestetyssä lehdistotilaisuudessa.

Syyrian hallinto kiisti syytökset kemiallisten aseiden käytöstä, huomauttaen että kohdealueella on saattanut olla ISIS-järjestön tai Al-Nusran rintaman jihadistien varastoimia kemiallisia aseita.

Tapahtumien johdosta ei ole vielä suoritettu asianmukaista tutkimusta, mutta Yhdysvallat väitti sitä Assadin kemialliseksi iskuksi ja laukaisi voimannäytteenä kymmeniä ohjuksia Syyrian lentotukikohtaan.

Kommentti: Lue myös artikkeli: Media ei kerro kaikkea Syyrian kemikaali-iskusta


SOTT Logo Media

Internetin Parhaat: Joe Quinn Press TV:ssä: Yhdysvaltojen heikolla ilmaiskulla liennytettiin Washingtonin sotahaukkoja ja Trumpin poliittisia paineita

Joe Quinn on Press TV
Yhdysvaltojen 7.4 suoritetun ilmaiskun kohteena oli lentotukikohta Homsin kaupungin lähellä. Yhdysvallat väitti iskun olleen vastaus "kemialliseen iskuun", jonka väitetysti Syyrian hallinnon joukot suorittivat Idlibissä aikaisemmin tällä viikolla. Assadin hallinto on kiistänyt nämä väitteet, kommentoiden Yhdysvaltojen iskua julkeaksi aggressioksi ja Yhdysvaltoja "terroristien liittolaiseksi." Washingtonin siirto voikin eskaloida jo valmiiksi epävakaata ja räjähdysherkkää Syyrian tilannetta. Sott.net -sivuston toimittaja Joe Quinn kommentoi tapahtumia PressTV:lle.


Beaker

Internetin Parhaat: Media ei kerro kaikkea Syyrian kemikaali-iskusta

idlib chemical attack
Viimeisimmän iskun uhreja.
Viime tiistaina tapahtui taas uusi kemiallisten aseiden isku Syyrian maaperällä, Idlibin maakunnassa. Kymmeniä ihmisiä on kuollut tämän seurauksena. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu. Vuonna 2013 Syyriassa suoritettiin kaksi kemikaali-iskua. Obaman hallinto hyödynsi molempia näistä iskeäkseen Assadin hallintoa vastaan.

YK tutki läpikohtaisin 2013 tapahtuneen ensimmäisen kemikaali-iskun. YK:n tutkintakomitean Carla Del Ponte sanoi lopulta todisteiden viitanneen, että iskun suoritti Syyrian kapinalliset eikä hallituksen joukot. Tästä huolimatta Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tuki kapinallisille vain lisääntyi, mikä nosti esille vakavia kysymyksiä siitä, kuinka tosissaan Obama todellisuudessa oli tuomitsemaan kemialliset iskut.

Pulitzer-palkittu toimittaja Seymour Hersh paljasti, että toinen suuri kemiallinen isku oli tapahtunut vastaavasti. Hersh osoitti, että Yhdysvallat pyrki tarkoituksellisesti tulkitsemaan todisteita Assadin syyllisyyden puolesta, harkitsematta terroriryhmä al-Nusraa vaihtoehdoksi, vaikka sillä oli hallussaan kiellettyjä hermokaasuja. Al-Nusran olisi pitänyt olla pääepäilty.

Vuonna 2016 YK väitti, että Syyrian hallinto oli todellakin käyttänyt kemiallisia aseita vuosia kestäneen konfliktin aikana. Mutta YK sanoi myös ISIS:n tehneen samaa. Tähän liittyen YK julisti jo vuonna 2013, ettei Syyrian hallinnolla ollut enää kemiallisia aseita käytössään.

Kommentti: Cui Bono, eli kuka hyötyy? On selvää, ettei Assadille ole mitään strategista hyötyä suorittaa laittomien kemiallisten aseiden iskua. Tälläinen toiminta johtaisi väistämättä "kansainvälisen yhteisön" paheksuntaan ja pyrkimyksiin oikeuttaa "humanitäärinen väliintulo" - kuten nyt on jo nähtävissä.

Vastauksen hyötyjistä saa Helsingin Sanomien artikkelista: "Uusi epäilty kemiallisten aseiden hyökkäys voi nyt antaa uutta pontta länsimaiden yrityksille sysätä al-Assad vallasta". Alusta asti Syyrian sisällissodassa on ollut kyse Syyrian kansan valitseman presidentin syrjäyttämisestä. Nyt "Assadin joukkotuhoaseet" voivat tarjota siihen uuden tilaisuuden.

Muistatteko kuinka media valehteli häpeilemättömästi Irakin olemattomista joukkotuhoaseista. Miksi uskoisimme heitä tällä kertaa?


Eye 1

Yle Uutiset vihjailee: Putin oli Pietarin pommi-iskun takana!

Putin
Putin laskemassa kukkia uhrien muistolle teknologisen instituutin metroasemalla.
Venäjällä Pietarissa tapahtui eilen pommi-isku, jonka seurauksena ainakin 14 ihmistä kuoli ja 51 loukkaantui. Pommi räjähti puoli kolmen aikaan iltapäivällä Teknologiseen instituuttiin matkalla olleessa metrojunassa. Venäjän viranomaiset epäilevät tapahtumaa itsemurhaiskuksi ja kaksi henkilöä on ilmoitettu etsintäkuulutetuiksi. Vosstanija-aukiolta oli löytynyt myös toinen räjähde, jonka viranomaiset saivat tehtyä vaarattomaksi.

Ennen kuin pöly oli laskeutunut Pietarin pommi-iskun jäljiltä, esitti Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva Yle uutislähetyksessään erikoisen teorian tapahtumista: uutisten asiantuntijavieraana olleen Ylen toimittaja Katja Liukkosen mukaan (kohta 10:57) "jotkut ovat olleet myös sitä mieltä, että kyseessä voisi olla esimerkiksi hallituksen keino kääntää huomio muualle, kun viime aikoina ihmiset ovat olleet kaduilla korruptioepäilyjen takia."

Kun ottaa huomioon, ettei minkäänlaista tietoa saatika todisteita tapahtumien yksityiskohdista vielä ole, on vähintäänkin erikoista, että Ylen toimittaja esittää saman päivän uutisissa tälläisiä salaliittoteorioita - kuvitelkaa tilanne, jossa välittömästi Ranskan terrori-iskujen jälkeen toimittaja väläyttelisi suorassa lähetyksessä, että Ranskan hallitus olisi ollut pommi-iskun takana! On selvää, että toimittajan ura—täysin syystä—päättyisi tähän. Mutta koska kyseessä on Venäjä, voi valtio-omisteisenkin median toimittaja päästää suustaan aivan mitä tahansa.

Kommentti: Myös 4.4 julkaistun Iltalehden lööppi jatkoi samalla linjalla: otsikossa yhdistetään terrori-isku mielenosoitukseen ja kysytään vihjailevasti "Mitä Venäjällä tapahtuu?"
Iltalehti



Eye 1

SOTT Fokus: Wikileaksin Vault 7 - Year Zero: suurin CIA-tietovuotosarja koskaan

vault 7
Wikileaks julkaisi 7.3.2017 Vault 7 -nimellä kulkevan CIA-dokumenttien tietovuotosarjan. Ensimmäinen osa—Year Zero eli vuosi nolla—sisältää yhteensä 8761 CIA:n salaiseksi luokiteltua dokumenttia ja asiakirjaa. Kyseessä on suurin CIA-dokumenttien tietovuotosarja koskaan.

Edward Snowdenin NSA-paljastusten tapaan myös CIA on kyennyt suorittamaan vakoilua tavanomaisen elektroniikan ja tekniikan avulla. Näitä ovat esimerkiksi iOS- ja Android-puhelimet, Windows-tietokoneet, Samsungin televisiot ja erilaiset sovellukset (WhatsApp, Signal, Telegram ja Weibo). Tässä uutisessa ei sinänsä ole mitään uutta, sillä vastaavanlaista datankeruuta/vakoilutoimintaa on suoritettu Echelon-valvontajärjestelmällä jo 1990-luvulta lähtien, vaikkakin teknologian kehittyessä myös mahdollisuudet ovat kasvaneet.

Wikileaksin lehdistötiedotteesta selviää, että "Vuoden 2016 loppuun mennessä CIA:n hakkerijaosto, joka virallisesti lasketaan viraston kyberturvallisuuskeskuksen (CCI) alaisuuteen, sisälsi yli viisi tuhatta rekisteröitynyttä käyttäjää ja oli tuottanut yli tuhat hakkerointijärjestelmää, troijalaista, virusta ja muuta "aseistettua" haittaohjelmaa. Hankkeen mittakaavasta kertoo jotain se, että vuoteen 2016 mennessä sen hakkerit olivat hyödyntäneet enemmän koodia kuin mitä käytetään Facebookin pyörittämiseen. Itse asiassa CIA on luonut "oman NSA:nsa", jonka julkinen tilivelvollisuus ja budjetäärinen oikeutus ovat vielä heikommat kuin alkuperäisen kilpailijaviraston."

Yhdysvaltojen hallituksen tiedustelutoiminnalle varatun budjetin osuus oli vuonna 2013 huimat 52.6 miljardia dollaria - summa on tuplaantunut vuoden 2001 WTC-iskujen jälkeen. CIA:n osuus on kasvanut kaikkein suurimmaksi (26% eli 14.7 miljardia dollaria), ohittaen jopa NSA:n valtavan 10.8 miljardin dollarin budjetin.

Tiedustelupalveluiden tärkeimpiä prioriteettejä ovat olleet erilaiset "offensiiviset kyberoperaatiot" ja salattujen (eli kryptattujen) kommunikaatioväylien purkamiseen tähtäävä toiminta. Ei siis liene yllätys, että Vault 7 -asiakirjojen mukaan CIA on esimerkiksi tiennyt käytetyimpien älypuhelinten "katastrofiset heikkoudet" mutta pitänyt tiedon itsellään:


Wikileaksin mukaan Year Zeron yli 8000 dokumenttia on vain 1% kaikista heidän hallussaan olevista CIA-asiakirjoista, joten nämä paljastukset lienevät vain jäävuoren huippu. Tässä muutama mielenkiintoinen Vault 7 -dokumenteista selvinnyt asia:

Target

Internetin Parhaat: Google mustalistasi Natural News -sivuston poistaen 140 000 sivua sen luettelosta

big brother
Isoveli valvoo sinua
HNN:n vieraskolumnistina Natural News -sivuston Mike Adams.

Viime viikolla minua uhattiin suoraan sensuuri- ja herjauskampanjalla, mikäli en osallistuisi tuhoamaan Alex Jonesin ja InfoWars -sivuston mainetta.

Sen sijaan että myöntyisin viholliseni tahtoon, kieltäydyin ottamasta syöttiä ja julkistin yksityiskohtaisesti tämän uhkauksen, varoittaen kaikkia uusmedian toimijoita tapahtuneesta. Valtaeliittiä vastustavat (ja Trumpia tukevat) äänet internetissä pyritään pahaenteisesti hiljentämään ja heikentämään.

Nyt koko Natural News -sivusto on mustalistattu Googlen toimesta, ilman mitään varoitusta. Tämä on vain yksi useista tapahtumista viimeisen kahden päivän aikana:

Kommentti: Tilanne propagandarintamalla on tosiaan kärjistymässä. Yksi esimerkki lisää tästä on 24.2.17 Yahoon uutissivulla julkaistu Trumpin/Putinin-vastainen video nimeltä "Venäjän läheisten suhteiden hyödyt ja haitat". Sen teki yritysmaailman taskussa olevan "journalisti" Katie Couric. Katso kuinka monta virhettä löydät tästä itseään "objektiiviseksi" kutsuvasta videosta - se on malliesimerkki isosta valheesta, jossa todellisuus on käännetty ylösalaisin ja vastapuolta syytetään omista rikoksista.
Presidentti Trump on viestinyt edelleen haluista saada aikaan paremmat välit Venäjän kanssa. Yahoon uutisankkuri Katie Couric katsoo tämän asian hyötyjä ja haittoja.



Stormtrooper

Uusi pohjanoteeraus: YK:n todisteet Syyrian kemiallisesta iskusta ovat valkokypärien ja Bellingcatin twiitit

white helmet propganda
Twitter - totuusmedian luotetuin lähde.
YK:n lähettiläs Staffan de Mistura on ilmoittanut, ettei Geneven huomisessa kokouksessa ole odotettavissa läpimurtoa Syyrian tilanteeseen, mutta tämä ei ole estänyt länsimaisia (ja YK:n omia) kansalaisjärjestöjä lyömästä uutta naulaa rauhanneuvotteluiden arkkuun.

Nyt onkin ilmennyt uusi pohjanoteeraus. YK:n kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n ja YK:n Syyrian yhteistyöryhmä julkisti raportin väitetyistä kemiallisista iskuista Syyriassa. Valmistaudu erittäin säälittävään presentaatioon:
Tutkimusraportin twiitannut henkilö on Ole Solvang, Human Rights Watch -järjestön avustusosaston varajohtaja. Hän hehkuttaa raporttia, jonka lähdeluettelona ja todisteena Assadin julmuuksista toimii pitkä lista twitter-postauksia ja wordpress-blogikirjoituksia. Solvangin twiitin alla toinen twitterkäyttäjä tuo (harvinaisesti) ilmi tämän tosiasian.