NukkemestaritS


Bad Guys

SOTT Fokus: Tuleeko NATO-Suomesta ohjuskriisin näyttämö?

Strangelove
Asenne jolla Suomea viedään Naton jäseneksi (kohtaus ikonisesta Tohtori Outolempi -elokuvasta.)
Kun Suomen eduskunta päätti (kourallista kansanedustajia lukuunottamatta) yksimielisesti ja yksisilmäisesti aloittaa liittymisprosessin osaksi Natoa ja tätä kautta linjautumaan yhä syvemmin Yhdysvaltojen ulkopoliittisiin tavoitteisiin (luonnollisesti ilman että kansalta kysytään asiasta virallisen äänestyksen muodossa), totesivat maamme poliitikot rauhoitellen Suomen päättävän kyllä aivan itse liittymisen ehdoista; kukaan ei varmasti ole tyrkyttämässä Suomeen ydinaseita tai Naton tukikohtia.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoi äänestyksen jälkeen eduskunnalle: "emme ole lähdössä tavoittelemaan ydinaseita sijoitettavaksi Suomen maaperälle".

Samoin pääministeri Sanna Marin totesi pian päätöksen jälkeen, ettei "kenelläkään ole kiinnostusta sijoittaa ydinaseita tai avata Naton tukikohtia Suomeen".

Ennen ja jälkeen Nato-päätöstä saikin median ja poliitikkojen puheista vahvasti ymmärtää, että Suomi lähtisi tavoittelemaan jonkinlaista Norjan mallia, jossa ollaan kyllä Naton jäsenenä, mutta vältetään tekemästä Suomesta liian ilmeistä maalitaulua sijoittamalla tänne Naton tukikohtia, ydinaseista puhumattakaan.

Health

SOTT Fokus: Plandemic dokumenttielokuva, osa 2: Indoctornation (tekstitetty suomeksi)

Plandemic-indoctornation
Tässä Plandemic dokumenttielokuvan osassa 2 nimeltään Indoctornation on ohjaaja Mikki Willis yhdessä työryhmänsä kanssa kerännyt vaikuttavan määrän taustatietoja luodakseen kokonaiskuvan siitä, miksi elämme parhaillaan koronahysterian valtaamassa maailmassa. Tämän ansiokkaan elokuvan sisältöä ovat mm. simuloitu pandemiaharjoitus 'Event 201' (5kk ennen pandemian julistamista); lääkeviranomaisten hämärät koronaviruspatentit; kuinka koronavirus mahdollisesti valmistettiin laboratoriossa; median sekä hakukoneiden manipulaatio ja propaganda; tiedustelupalvelujen kytkökset mediaan; Bill Gatesin ja hänen säätiönsä hämäräpuuhat; modernin lääketieteen ja WHO:n kyseenalaiset taustat. Lopuksi elokuva antaa kuitenkin toivoa siitä, kuinka tulemme heräämään tästä painajaisesta. Ainakin elokuvan katsominen on hyvä alku oman tietoisuuden lisäämiseksi.

Elokuva on tekstitetty suomeksi Sott.net toimituksen toimesta.

Kommentti: Katso myös sarjan ensimmäinen osa TÄÄLTÄ.


2 + 2 = 4

SOTT Fokus: Kaikki mitä luulit tietäväsi koronaviruksesta...

covid question
Alkuvuonna puhjenneen SARS-CoV-2:en liittyvä todistusaineisto osoittaa sen olleen -vastoin hallitusten ja terveysviranomaisten väitteitä- merkittävyydeltään samaa tasoa kuin kausi-influenssa, mitä tulee viruksen tartunta- ja kuolleisuusasteeseen, ja että ilmoitetut Covid-19:sta aiheutuneet kuolemat ovat etupäässä aiheutuneet sulkutilan seurannaisvaikutuksista.

Eye 2

SOTT Fokus: Skandaali Saksassa: viranomaiset sijoittivat lapsia asumaan pedofiilien luokse vuosikymmenten ajan

child hiding despair abuse
© Getty Images
Uuden tutkimusraportin mukaan Berliinin viranomaiset toteuttivat täysin mielipuolisen hankkeen, jossa kasvattilapsia sijoitettiin asumaan tunnettujen pedofiilien kanssa. Hankkeella oli poliitikkojen tuki, ja sen takana oli pahamaineinen pederastian kannattaja, psykologi Helmut Kentler. Hanke päättyi vasta äskettäin.

Berliinin Vihreät -puolue vaati tiistaina tutkinnan aloittamista laajan lasten hyväksikäyttöskandaalin tultua ilmi. Tapauksessa kasvattilapsia oli sijoitettu pedofiilien käsiin yli 30 vuoden ajan - aina vuoteen 2003 saakka. Maanantaina julkistetun uuden raportin mukaan kaupungin koulutusviranomaiset ja senaatti tiesivät mistä oli kyse, ja toiminta oli 1970-90 lukujen aikana vasemmistopoliitikkojen ja -akateemikkojen "hyväksymä, tukema ja puolustama".

"Verkostoja oli ja on edelleen," kommentoi Vihreiden poliitikko Marianne Burkert-Eulitz Berliner Zeitung -sanomalehdelle tiistaina, vaatien SPD ja FDP puolueita kantamaan vastuun tapahtuneesta.

Burkert-Eulitz ja hänen kollegansa ymmärtänevät omakohtaisesti miksi on tärkeää olla läpinäkyvä. Puolueen edeltäjä Alternative List oli 1970 ja -80-luvuilla todellinen "vapaamielisten" ideologioiden temmellyskenttä. Vuonna 1985 puoluekokouksessa emojärjestöstä irronnut "Gays and Pederasts" -niminen ryhmä vaati aikuisten ja lasten välisen seksin laillistamista. Vihreät ovat jo lähes vuosikymmenen ajan pyrkineet lakaisemaan maton alle tämän alhaisen jakson heidän historiassaan, mutta maanantaina julkaistun raportin mukaan kyseessä oli vain jäävuoren huippu.

Kommentti: Saksa ei ole yksittäistapaus institutionaalisten pedofiilirenkaiden suhteen. Näitä verkostoja on maailmanlaajuisesti, ja ne ulottuvat vallan ylimmille tasoille. Tässä vain muutama esimerkki (englanninkielisiä artikkeleita):


Syringe

SOTT Fokus: Plandemic dokumenttielokuva, osa 1: Judy Mikovitsin haastattelu (tekstitetty suomeksi)

Lopullinen dokumenttielokuva tulossa kesällä 2020...
plandemic movie
© plandemicmovie.com
Dokumenttielokuvan tekijöiltä:
Ennen lopullisen dokumenttielokuvan valmistumista, julkaisemme lyhyitä katkelmia siitä. Tässä ensimmäisessä haastatellaan kuuluisaa tohtorintutkinnon omaavaa tutkijaa, Judy Mikovitsia. (Suomenkielinen tekstitys: Sott.net Suomen toimittajat)


Kommentti: Judy Mikovitsia on tämän videon lisäksi haastateltu lukuisia kertoja ja odotetusti on hän kiitosten lisäksi saanut internetissä niskaansa yhden jos useammankin naakkaparven, jotka mustamaalaavat hänen mainettaan ja "debunkkaavat" hänen sanomisiaan. Ottaen huomioon Mikovitsin vastustajien loputtomat resurssit ja kuinka paljon (rahaa) on pelissä, nämä hyökkäykset ovat odotettuja. Esim. käyttäen hakuterminä sanaa Mikovits antavat tavallisimmat hakukoneet tuloksina 99-prosenttisesti negatiivisia ja "debunkkaavia" kirjoituksia, uutisia ja artikkeleita. Mikovitsista kertova Wikipedia-sivu on luonnollisestikin myös muokattu antamaan hyvin negatiivisen sävyn hänestä.

Listaamme alla kolme tavallisimmista "debunkkaus"-väitteistä, tarjoten vasta-argumentit niihin:

1. Väite: Mikovits ei ole arvostettu tai varteenotettava tieteilijä, hänen meriittinsä ovat vaisut ja saattavat jopa olla täysin tekaistut.

Vastaus: Tämä väite on helposti kumottu katsomalla esim. hänen julkaisujaan. Hänen väitöskirjansa vuodelta 1991 löytyy Scholar Googlesta ja abstrakti on luettavissa. Julkaisuhaku NCBI:n (National Center for Biotechnology Information) tietokannasta nimellä Mikovits JA antaa tulokseksi 34 osumaa/julkaisua, joista moni on yhteistyössä Frank W. Ruscettin kanssa. Frank Ruscetti, PhD on arvostettu mikrobiologi, joka teki yli 40-vuotisen uran National Cancer Institutessa, toimien esim. sen leukosyyttibiologian osaston johtajana useita vuosia. Tutkijat Ruscetti ja Poiesz eristivät ensimmäisen ihmissairauksia aiheuttavan retroviruksen (Human T-cell Leukemia Virus) vuonna 1980. Mikovitsin nimi löytyy esim. tämän osaston työryhmän luettelosta vuoden 1996 NCI:n vuosikirjassa. Haku Ruscettin nimellä samaisesta NCBI:n tietokannasta antaa tulokseksi 277 julkaisua. Mikovits ja Ruscetti tekivät yhteistyötä vuosikymmenien ajan. On tuskin mahdollista että kukaan huijari, tekaistuin meriitein, pystyisi olemaan erään maailman johtavimpien mikrobiologien työryhmässä tulematta paljastetuksi.

2. Väite: Mikovits on epäluotettava, koska hänet pidätettiin vuonna 2011 hänen syyllistyttyä laboratoriomuistiinpanojen varastamiseen Whittemor Peterson Institutesta (WPI), jossa hän työskenteli tuolloin.

Vastaus: syytteet Mikovitsia vastaan hylättiin kesäkuussa 2012 todisteiden puuttuessa (varkaudesta ei ollut näyttöä). Lisäksi tuomari, joka tuomitsi alunperin Mikovitsia vastaan joutui myöhemmin eväämään itsensä, koska hän oli vastaanottanut lahjoituksia Whittemor Peterson Instituten johtajalta Harvey Whittemorelta. Harvey Whittemore sai tuomion törkeistä rikoksista, mm. laittomien lahjusten antamisesta ja valehtelusta liittovaltion virkamiehille.

3. Väite: videossa Mikovits väittää virheellisesti erään tutkimuksen osoittaneen influenssarokotteiden lisäävän riskiä sairastua COVID-19:ään.

Vastaus: Mikovits ei videossa sano että tutkimuksen mukaan sairastumisriski koskee juuri COVID-19:ää (SARS-CoV-2 viruksesta), vaan sairastumista koronaviruksista yleisesti (erilaisia koronaviruksia on lukuisia). Lisäksi kuuluuhan SARS-CoV-2 myös koronaviruksiin! Kyseisessä tutkimuksessa mainitaan: "Examining non-influenza viruses specifically, the odds of both coronavirus and human metapneumovirus in vaccinated individuals were significantly higher when compared to unvaccinated individuals".

Suosittelemme myös lukemaan Mikovitsin uutuuskirjan Plague of Corruption, joka on ollut jo viikkoja Amazonin myydyimpien listan ykkösenä. Mikovitsilta on aiemmin ilmestynyt myös kirja Plague, josta löytyy vastaukset ja vasta-argumentit useisiin debunkkaajien väitteisiin hänen uraauurtavista löydöksistään koskien ns. XMRV-retrovirusta (joka hänen mukaansa saattaa olla monien kroonisten sairauksien taustalla).

plague of corruption
Plague book 2014



Bad Guys

SOTT Fokus: Koronavirus ja talouskriisi - kumpi on vakavampi uhka?

Korona ja talouskriisi
Saamme päivittäin lukea kauhutarinoita koronaviruksesta, mutta mitä mieltä tiedeyhteisö on asiasta, ja onko talousvaikutusten uutisointi jäänyt pimentoon? Entä luoko ylimitoitetut voimatoimet uhan demokratialle? Tuon tässä artikkelissa esille näkökulmia, joita valtamediassa ei ole tarpeeksi huomioitu.

Työttömyyden aalto

Yhdysvalloissa on jätetty kahden viikon aikana lähes 10 miljoonaa työttömyyskorvaushakemusta. Edellisellä viikolla tuli 3,3 miljoonaa hakemusta, ja seuraavana huimat 6,6 miljoonaa - molemmat rikkoivat historiallisen viikkoennätyksen. Uusi Suomi kirjoittaa:
Talousnobelisti Paul Krugman vertaa kahden viikon 10 miljoonan työttömyyskorvaushakemuksen määrää edelliseen, vuonna 2008 alkaneeseen lamaan, jolloin 9 miljoonaa ihmistä menetti työnsä Yhdysvalloissa. [koko kriisin aikana, toim. huom]

"Tohtori Tuhona" tunnettu talousprofessori Nouriel Roubini huomauttaa, että tilastoista puuttunee mittava määrä työtä vaille jääneitä yhdysvaltalaisia, jotka eivät ole virallisesti työsuhteessa ja jotka eivät siksi voi hakea työttömyyskorvauksia.
St. Louisin keskuspankin johtaja James Bullardin mukaan Yhdysvaltojen työttömyys voi nousta jopa 30 prosenttiin asti - tällä olisi luonnollisesti suuri vaikutus koko maailmantalouteen.

Klikkaa alla näkyvä video graafista, josta käy ilmi kuinka ennennäkemättömällä vauhdilla ihmiset ovat jäämässä työttömiksi. Suomessakin yt-neuvotteluiden piirissä on jo yli 400 000 työntekijää.


Varoituksia ruokakriisistä


Talouden pysähdyksellä on haitallinen vaikutus kriittisten tuotantoalojen toimintaan, tämän pitäisi olla päivänselvää. Tuottajilla on koronaan liittyvien rajoitusten vuoksi vaikeuksia saada tarpeeksi työvoimaa (työntekijät usein ulkomaalaisia), jonka vuoksi sadot ovat vaarassa jäädä keräämättä:
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK teki yhdessä muiden tuottajajärjestöjen kanssa kyselyn kausityövoiman tarpeesta suomalaisille tiloille. Kyselyyn vastasi viime ja toissa viikolla kaikkiaan 836 tilaa ympäri Suomen.

Lähes kaikki vastaajat arvioivat tarvitsevansa kausityövoimaa heinäkuussa. Lähes viidennes vastaajista kertoi tarvitsevansa työvoimaa jo nyt. [...]

MTK arvioi, että kausityövoiman saatavuus on yksi koronakriisin aiheuttamista isoimmista hankaluuksista maaseudun elinkeinoille.

Ilman kausityövoimaa iso osa sadosta jää tuottamatta tai korjaamatta. Maatalousyrityksiä ajautuu konkurssiin, ja moni yritys on MTK:n kyselyn perusteella vaarassa lopettaa pysyvästi.
Hallitukselle on ehdotettu väliaikaista lakimuutosta, jossa huoltovarmuuden kannalta kriittisissä tehtävissä työskentely ei vähentäisi tai poistaisi työttömyysetuuksia, mikäli kausityöntekijä on lomautettu tai irtisanottu koronaviruksen vuoksi. Suomen ruokahuolto on 80 prosentin tasolla, mutta ainoastaan mikäli sato ei jää maahan.

2 + 2 = 4

SOTT Fokus: Kuinka luoda valepandemia

Corona
Tervehdys kaikki manipulaattori- ja pettäjätoverit, ja tervetuloa kurssillemme kuinka luoda aito oikea valepandemia! Kuten tiedätte aikaisemmista kursseistamme, ryhtyessänne tämänlaiseen puuhaan ensimmäinen tarvitsemanne asia on omistaa pala valtamediaa. Olemme varmoja, että kokeneina joukkomanipulaattoreina omistatte ainakin yhden tai kaksi keskisuurta tiedotuskanavaa, joten siirrytään suoraan asiaan!

Pandemian valmistaminen, kun sitä ei ole, on paljon helpompaa kuin luuletkaan. Kuten tavallista, tarvitsemme oikean fokuksen, tarpeeksi toistoja, hiukan harhaanjohtamista, puoliksi tekaistuja numeroita ja tuiki tavallisia psykologisia temppuja.

Valepandemian aloittamiseksi tarvitsemme sopivan viruksen. Sen tulee olla jotakin uutta, josta ihmiset tietävät vähän tai ei ollenkaan - tällä tavalla voit kertoa heille melkein mitä tahansa, koska heiltä puuttuu tieto, joka sotisi väitteitäsi vastaan. On parasta valita pelottava tai muodikas nimi. Tiedotusvälineet tulevat rakastamaan puhumista siitä.

Syringe

SOTT Fokus: Sikainfluenssan pandemialuokitus oli huijausta ja sama pätee luultavasti myös koronavirukseen - lääketeollisuus hyötyy taas

Big pharma vaccines fraud
Tässä muutama asia minkä vuoksi kannattaisi olla hiukan skeptinen koronavirukseen liitettyjen uhkien suhteen.

Vuosina 2009-2010 sikainfluenssapandemia tartutti arviolta 1.4 miljardia ihmistä ympäri maailman ja tappoi 150 000 - 575 000 ihmistä ("flunssaa" ei juuri koskaan merkata viralliseksi kuolinsyyksi). Vaikkakin monet valtiot ottivat puheeksi viruksen uhat, ei tuolloin ollut mitään koronavirukseen verrattavaa hysteriaa havaittavissa. Nyt monet poliittiset johtajat puhuvat koronaviruksesta kuin se olisi uusi musta surma, vaikka todellisuudessa viruksen levinneisyys ja kuolleisuus ei anna tähän aihetta.

Sherlock

SOTT Fokus: Li Andersson kiistää tietäneensä vasemmistoliiton toiminnanjohtajan vihatviiteistä, vaikka on kommentoinut 12 kertaa kyseiselle tilille - valehteleeko opetusministeri?

Li Andersson
Opetusministeri Li Andersson. Anderssonin kannettavassa tietokoneessa näkyy liimattuna väkivaltaisen Antifa-järjestön logo. Kuva on vuodelta 2014.
Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Misha Dellingerin vihatviitit nousivat viime viikolla otsikoihin. Vyyhti lähti paljastumaan, kun Dellinger oli kirjoitellut sekavia ja vihamielisiä kommentteja Päivän Byrokraatti -sivustolle ja herättänyt useiden twitter-käyttäjien huomion.

Tässä yhteydessä selvisi, että Dellinger oli perustanut erillisen vihatilin, josta käsin oli tviitattu väkivaltaan yllyttäviä viestejä vuosina 2016-2017.

Niissä kehoitettiin mm. tappamaan kaikki fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät:

twiitti dellinger
© Suomen uutiset
Dellinger myönsi perustaneensa tilin, mutta väitti ettei ole itse lähettänyt kyseisiä tviittejä.

Dellingerin selitys oli, että tiliä on käyttänyt kaksi muuta henkilöä, joita hän ei ole kuitenkaan pystynyt nimeämään. Silti vihatilin profiilikuvana on käytetty mm. Dellingerin omaa kuvaa. Lisäksi tilillä on julkaistu selfie Dellingeristä ja hänen lapsestaan, varustettuna hashtagilla "isänä oon".

Kun kohu tviiteistä herätti lehdistön mielenkiinnon, kommentoi vasemmistoliiton puoluesihteeri Mikko Koikkalainen vihatiliä ja Dellingerin antamia selityksiä. Koikkalaisen mukaan "ei ole mitään syytä epäillä työntekijän sanaa tässä asiassa."

On huomionarvoista, että puoluesihteeri Koikkalainen on itse käynyt Twitterissä muutaman kerran keskustelua kyseisen vihatilin kanssa ja on täten ollut tietoinen sen olemassaolosta. Samoin on tehnyt vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson.

Todennäköisesti tästä syystä vasemmistoliitto pyrkikin aluksi välttelemään Dellingerin joutumista vastuuseen ja pitämään kohun alhaalla. Strategiaksi valittiin kiistäminen että Dellinger olisi itse kirjoittanut viestit, jolloin yhteys vasemmistoliittoon hämärtyisi. Suomeksi: vastuun välttely.

Tämä siitäkin huolimatta, että vuonna 2015 vasemmistonuorten piirisihteerinä toimiessaan Dellinger oli todistetusti kirjoittanut Ruotsin kuninkaallisten ampumisfantasioista. Turun Sanomat uutisoi tuolloin Dellingerin fantasioista:
"Eniten mua kiinnostaa et miksei noita oo ammuttu jonkun ladon alakerrassa ja jouduttu ampumaan pari kertaa koska vaatteisiin omellut jalokivet on suojanneet luodeilta?".
Vihatilin yksi useista vaihtuneista käyttäjätunnuksista on ollut @turkuderringer, joka lienee viittaus Derringer -merkkiseen pistooliin ja väännös turkulaisen Misha Dellingerin omasta nimestä. Olisi aika epätodennäköistä, että joku muu henkilö kuin Dellinger itse käyttäisi tälläistä nimeä.

Mutta koska kohu ei laantunut, joutui Dellinger lopulta eroamaan toiminnanjohtajan tehtävästään. Kaiken lisäksi poliisi on aloittanut viesteistä esitutkinnan rikosnimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joten kyseessä on todella vakava asia vasemmistoliiton maineen ja uskottavuuden kannalta.

Vasemmistoliiton kannattaisikin epäuskottavien selittelyjen sijaan ottaa mallia perussuomalaisten äskettäisestä nuorisojärjestöön liittyneen fasismikohun hoitamisesta: kiertelyn sijaan perussuomalaiset valitsivat selkeät toimet, joilla radikaali aines pysyy varmemmin marginaalissa.

Professori ja historiantutkija Markku Jokisipilä kommentoi tätä linjavetoa seuraavasti:
"Näin merkittäviä ideologisia linjauksia ei suurilta puolueiltamme ihan joka päivä eikä joka vuosikaan nähdä. Tämän jälkeen väitteet perussuomalaisten fasistisuudesta ovat entistäkin heikommalla pohjalla."

Question

SOTT Fokus: Huijattiinko Iran ampumaan ukrainalaiskone alas?

ukraine airlines plane crash tehran site
Iranin tunnustus ukrainalaiskoneen alasampumisesta lähellä Teherania tuo pisteen näille tapahtumille, ainakin mitä tulee kansainvälisen diplomatian ja median suhteen. Virallinen selitys tapahtumista on tämä:

Kello on 2 aamuyöstä 8.1.2020 ja kaverimme istuu Tor-M1 ilmapuolustusjärjestelmän sisällä, noin 10 kilometriä luoteeseen Khomeinin kansainväliseltä lentokentältä länsi-Teheranissa.

Kenraali Soleimani on haudattu päivää aiemmin, ja karkeasti viimeisen puolen tunnin aikana on Iranin länsipuolelta ammuttu muutama tusina ohjusta Irakissa sijaitsevaa Yhdysvaltojen sotilastukikohtaa kohti.

Koko Iranin sotavoimat ovat hälytystilassa ja stressitasot ovat erityisen korkealla. Yhdysvaltojen todennäköisestä vastaiskusta on puhuttu paljon, ja kaverimme on osa useaa eri yksikköä, jotka on sijoitettu Teheranin ympärille, tehtävänään ampua alas kaikki profiiliin sopiva, joka näkyy tutkassa. Mutta tuntien kuluessa ilman välikohtausta, alkaa hän pikkuhiljaa epäilemään ettei toimintaa ole luvassa - ainakaan tänä yönä.