NukkemestaritS


Eye 1

Internetin Parhaat: Aikooko CIA varastaa vaalit Trumpilta?

Trump and Killary
© The Greanville Post
Vaalien varastaminen Trumpilta ja Yhdysvaltojen kansalta on oikeasti mahdollista.

Viime perjantaisen disinformaatio-yllätyksen jälkeen valtamedia ja osapuolet sekä CIA:sta että Valkoisesta talosta ovat päättäneet avoimesti vastustaa ja estää Donald Trumpin pääsyn presidentiksi.

Perjantaina Washinton Post ja New York Times julkaisivat uutisen, jonka mukaan salainen CIA:n raportti on vahvistanut että Venäjä sekaantui suoraan Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin auttaakseen Trumpia voittamaan vaalit.

Väitteet perustuvat täysin nimettömiin Yhdysvaltalaisiin viranomaislähteisiin, minkä takia niitä on lähes mahdotonta vahvistaa tai kumota. Väitteet aloittivat myrskyn valtamediassa ja niiden johdosta mediassa esiintynyt CIA:n agentti on vaatinut vaalien uusimista.

"Entinen" CIA-agentti Bob Baer esiintyi (avoimesti Trumpin vastaisella) CNN-kanavalla ja vaati uusia presidentinvaaleja. Miksi? Koska nimettömät amerikkalaisviranomaiset ovat antaneet väitteitä, -joita ei voi todistaa- että CIA:n mukaan Venäjä on peukaloinut vaaleja. (Tässä kohtaa on hyvä huomioida, että FBI ei usko näin tapahtuneen.)


Kommentti: Lue myös englanninkielinen artikkeli:

The attempted Clinton-CIA coup against Donald Trump


SOTT Logo S

SOTT Fokus: Moderni operaatio Mockingbird: "Kaikki toisinajattelijat ovat Venäjän propagandisteja"

fake news
SOTT.net:illä oli äskettäin kunnia tulla leimatuksi Venäjän propagandan välineeksi. Kyseenalaiselta vaikuttava anonyymi sivusto "PropOrNot" listasi meidät yhdessä n. kahdensadan muun vastaavan sivuston kanssa. PropOrNot:n mukaan sivustot ovat joko tietoisesti tai tietämättään Kremlin propagandisteja. Onneksi olemme enimmäkseen hyvässä seurassa. On vaikea tietää, tulisiko heidät ottaa vakavasti. Ensivaikutelma PropOrNot -sivustosta on, että se on ehkä jonkinlainen ylinäppärä huijaus, mikä olisikin hupaisaa tietäen, kuinka mm. Washington Post ottaa heidät vakavasti. Katsokaa nyt vaikka ensimmäistä asiaa, jonka näette heidän sivuillaan: koomikon tekemä tekaistu haastattelu, jossa kaksi näyttelijää teeskentelee olevansa venäläisiä propagandisteja!

Vaikka emme ottaisi tätä haastattelua huomioon, on sivujen muu sisältö silti aika arveluttavaa. Listassa on mainittu lähes jokainen mieleesi tuleva vaihtoehtoinen uutissivusto. PropOrNot:in logiikka vaikuttaa jotakuinkin seuraavanlaiselta:
  1. Länsimaiden hallitukset sekä länsimedia sanovat A (A on totta)
  2. Venäjän hallitus sekä sen mediat sanovat ei-A (ei-A ei ole totta)
  3. Vaihtoehtomedia sanoo myös ei-A
  4. Näin ollen vaihtoehtomedia toimii tietoisesti tai tietämättään Venäjän valheiden levittäjänä
Ensinnäkin tämä hypoteesi sisältää oletuksen, että länsimedia ja länsihallitukset puhuvat totta. Toiseksi tämän logiikan mukaan on Venäjä aina se, joka valehtelee. Joten vaihtoehtomedia joutuu näin vaikeaan ja väkinäiseen asemaan: aina Venäjän hallituksen puhuessa totta, ja vaihtoehtomedian ollessa samaa mieltä, voidaan jälkimmäisen tahon väitteet yksinkertaisesti sivuuttaa Venäjän propagandana. Tämä on täysin järjetöntä. Se, että PropOrNot:in taustalla olevat henkilöt hyödyntävät tätä "logiikkaa" kootessaan listojaan, kertoo paljon siitä mitä he ajattelevat lukijoistaan: he pitävät lukijoitaan idiootteina.

Magic Wand

Internetin Parhaat: Viesti milleniaaleille: kuinka muuttaa maailma — asianmukaisesti (VIDEO)

millennials
Maailma saattaisi muuttua paremmaksi, jos milleniaalit katsoisivat Instagramin sijaan Jordan Petersonin videoita.
Nuoret ihmiset haluavat oikeutetusti muuttaa maailmaa. Mutta kuinka tämän voi tehdä oikein? Tohtori Jonathan Haidt teki hiljattain vertauksen "totuudenmukaisuuden yliopistosta" ja "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yliopistosta". Näistä jälkimmäisen etuna on assosiointi sosiaalisen muutoksen äänenä. Tässä videossa kerron miksi kuitenkin totuus on parempi reitti sosiaaliseen kehitykseen - ja miksi kaikki alkaa yksilöstä.


Kommentti: Katso myös professori Jordan Petersonin erinomainen haastattelu "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taistelijoiden" -ilmiöstä (social justice warriors):




USA

SOTT Fokus: Presidentti Trump on herätyssoitto mutta eri syystä kuin luulette

poverty
Imperiumilla on arvoa vain 1:lle prosentille.
Se että Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi on suurelta osin epäoleellinen asia. Vallitsevilla olosuhteilla, jotka mahdollistivat hänen valintansa, on paljon suurempi merkitys.

Joten mikä ajoikaan amerikkalaiset äänestämään Trumpia ja Hillaryä äskettäisissä presidentinvaaleissa? Jos kysyt valtamedialta tai Hillaryn kannattajilta, niin he todennäköisesti kertovat liberaalien arvojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden olleen äänestyspäätöksen takana. He kertovat myös että Trumpin kannattajia motivoi rasismi, seksismi ja viha. Todellisuudessa Trumpin äänestäjät olivat aivan yhtäläisesti huolestuneita sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Itseasiassa tämä on nykypäivänä yleisimpiä syitä äänestää vaaleissa. On ironista, että miljoonat Trumpin kannattajat olivat luultavasti paljon enemmän huolissaan sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, kuin Hillaryä äänestäneet liberaalit. Liberaaleille kyseinen termi on käsitteenä hyvinkin erilainen.

Tässä kohtaa on hyvä tehdä selkeä pesäero työväenluokan punaniskoiksi haukuttujen ja niiden välillä, jotka ovat hieman paremmassa taloudellisessa asemassa. Useimmat Trumpia äänestäneet olivat näitä "punaniskoja" ja he valitsivat Trumpin, koska ovat joutuneet kokemaan Obaman 8-vuotisen hallinnon "liberaalin" talous- ja ulkopolitiikan negatiiviset vaikutukset. Nämä linjaukset ovat jatkuneet muuttumattomina "konservatiisista" Bush-vuosista lähtien (jos ihmettelet miksi näin on, niin vihje: presidentti ei todellakaan ole asioiden lopullinen "päättäjä"), ja niiden aikana tapahtui 2008 vuoden taloudellinen romahdus ja pankkien bail out -tuki, joiden vuoksi miljoonat amerikkalaiset menettivät kotinsa ja monet perinteiset työpaikat hävisivät. Tällä kaikella oli suuri vaikutus köyhimpään väestönosaan.

Juuri tämä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien marginalisointi oli Iso-Britannian Brexit-äänestyksen takana aikaisemmin tänä vuonna. Brittien päätös lähteä EU:sta ja amerikkalaisten päätös tukea Trumpia ei ollut niinkään äänestys rasismin tai ksenofobian puolesta, vaan enemmänkin protesti neoliberaalia status quo:a vastaan, jonka aikana köyhien elinstandardit ovat yhä edelleen laskeneet ja ulkomailla tapahtuvat sodat kuolemineen ovat vain lisääntyneet.

Alleviivatakseni protestiäänien kaksijakoista luonnetta: Yhdysvalloissa äänestettiin nimellisesti "vasemmistolaista" hallituksen ehdokasta vastaan, kun taas Britanniassa protestiäänet kohdistuivat "oikeistolaista" konservatiivista hallitusta vastaan. Pointtina on, ettei länsimaista vasemmisto-oikeisto-paradigmaa ole enää olemassa. Sen tilalle on tullut neoliberaalin ja neokonservatiivisen ideologian yhdistelmä. Nämä hienot sanat tarkoittavat eliitin transnationaalisen globalisaation ja dominoinnin projektia, jossa maailman resurssit ovat suuryritysten ja heidän poliitikkoystäviensä hallussa, Yhdysvaltojen sotavoimien turvaamina.
Brexit poor voted
Otsikko: Tutkimuksen mukaan köyhien ja syrjäytyneiden äänet ratkaisivat Brexit-äänestyksen tuloksen.
Viimeiset 12 kuukautta valtamedia tuki vallanpitäjien ehdokasta Hillaryä ja levitteli sanomaa, että Trumpin tukijat ovat "valitettavia tapauksia" ('deplorables') ja että Trump itse on raivoava rasisti, sovinisti, ksenofobi, valehtelija, huijari ja narsisti. Tällä törkeällä valehtelulla peitettiin seuraava totuus: useimmat Trumpin tukijoista olivat liikkeellä, koska halusivat epätoivoisesti parempaa työtä, palkkoja, terveydenhoitoa jne. Toisin sanoen, todellista sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Kun Trump tarjottiin näille syrjäytyneille ja sotaan kyllästyneille ihmisille Hillaryn ainoana vaihtoehtona, ottivat he tarjouksen vastaan suurempia miettimättä. Lisäksi äänestysdatan perusteella näyttää, että köyhien lisäksi myös 54% valkoihoisista miesopiskelijoista hylkäsi Hillaryn sekä kaiken mitä hän edustaa, äänestämällä Trumpia. Tuloeroilla mitattuna 52% alle 50 000 dollaria vuodessa tienaavista näytti äänestävän Clintonia ja 41% Trumpia. Mutta 64% kaikista amerikkalaisäänestäjistä tienaa yli 50 000 dollaria vuodessa ja heistä 49% valitsi Trumpin ja 47% Clintonin. Joten äänestäjien motiivina ei vaikuta olleen "kuka tahansa paitsi Trump", vaan enemmänkin "kuka tahansa paitsi Hillary".

Blue Planet

SOTT Fokus: Uusi maailma odottaa: Venäjä uudistaa globaalia järjestystä Syyriassa

yankee go home
Olen toistuvasti joutunut huomaamaan, kuinka jokaisesta valtavirran Syyrian tilannetta käsittelevästä uutisraportista jätetään räikeästi pois yksi hyvin oleellinen asia Venäjän ja Yhdysvaltojen väliseen geopoliittiseen kädenvääntöön liittyen: rationaalinen syy miksi nämä maat ovat niin kiinnostuneita Syyriasta. On toki erilaisia narratiiveja, kuten molempien maiden "terrorismin vastainen taistelu" tai Yhdysvaltojen pyrkimys tukea demokratiaa syöksemällä vallasta "julma diktaattori" Assad. Mutta oletan tässä vaiheessa useimpien olevan hyvin skeptisiä näitä selityksiä kohtaan. Miljoonat ihmiset näkivät jo vuonna 2003 poliittisen narratiivin läpi, jonka mukaan länsimaiden asukkaita tulee suojella Saddamin (olemattomia) joukkotuhoaseita vastaan. 15 miljoonaa mielenosoittajaa marssi Euroopan kaduilla huutaen "ei sotia öljyn vuoksi", vastustaen Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin.

Monet ymmärsivät todellisen syyn Irakin tuhoamiseen, mutta entäpä Syyrian kohdalla? Ja mikä on Venäjän motiivi? Taisteleeko Putin puhtaasti ideologista osaa terroristeja vastaan auttaakseen pitkäaikaista kumppaniaan Assadia pysymään vallassa? Onko tämä tarpeeksi hyvä syy aloittaa nykyaikaisen Venäjän ensimmäinen täysimittainen joukkojen sijoittelu ulkomailla?

Lokakuussa 2015 kirjoitin reaalipolitiikasta Syyrian sodan takana. Tuolloin (ja yhä edelleen) perimmäiseksi syyksi nousivat luonnonvarat, erityisesti öljy ja maakaasu. Näiden resurssien ja maailmantalouden tulevaan kehitykseen liittyy monimutkainen Euraasian integraatioprosessi sekä "uusi silkkitie", eli Aasian ja Euroopan välisen uudistuneen kauppareitin luominen (tästä lisää alempana).

SOTT Logo

SOTT Fokus: "Lelusalakuljettaja" Rami Adham - kapinallisten tukija ja Bashar al-Assadin vastainen huijari sai medianäkyvyyttä poliittisten mielipiteidensä vuoksi

Rami Adham
"Lelusalakuljettaja" Rami Adham
Suomensyyrialainen "lelusalakuljettaja" Rami Adham on tullut monille tunnetuksi hänen viimeaikaisen mediajulkisuuden vuoksi - Adham on matkustellut näyttävästi Syyriaan, jossa hän on toiminut avustustyöntekijänä ja jakanut leluja orpolapsille. Esimerkiksi Al Jazeera-uutistoimiston äskettäinen video Adhamista on nähty huimat 34 miljoonaa kertaa. Hän on esiintynyt mm. CNN, NBC, BBC ja Al-Jazeera -uutiskanavilla. 42-vuotias Adham muutti Suomeen 1980-luvulla. Hän työskentelee lisäravinnemyyjänä ja johtaa perustamaansa Suomi Syyria Yhteisö -yhdistystä.

Helsingin Sanomat on yllättänyt tekemällä perinteistä tutkivaa journalismia, jonka kautta paljastui mm. Adhamin jihadkytkökset sekä huijausstuntti, jolla pyrittiin manipuloimaan mediahuomiota hänen "avustustoiminnalleen".
HS:n haltuunsa saamista Whatsapp-keskusteluista ja ääniviesteistä käy ilmi, että Rami Adham ja hänen entinen apurinsa Sami Meshaal suunnittelivat tarinan loukkaantumisesta yksityiskohtaisesti myydäkseen sen Suomessa suurelle yleisölle. Äänitallenteilla kuuluu Adhamin ääni. Osa viesteistä on lähetetty hänen suomalaisesta numerostaan ja osa turkkilaisesta liittymästä. HS on selvittänyt viestien aitouden it-asiantuntijan avulla. [...]

Tammikuussa käydyssä Whatsapp-keskustelussa Adham ja Meshaal puhuvat tarinan juonesta: Adham jää ilmaiskussa lohkareiden alle ja loukkaa kätensä ja päänsä. "Uutiset tulevat kertomaan, että Rami Adham loukkaantui Aleppossa ja hän on vakavasti loukkaantunut", Adham kirjoitti Meshaalille. [...]

"Ehkä tapaan orpolapsiamme tukiside päällä. Tai ehkä he vierailevat luonani Alkefahissa, kun annan heille leluja. Ja noin vain Suomi rakentaa minulle patsaan Helsinkiin, ja kaikki itkevät", Adham kirjoitti.

TV

Internetin Parhaat: Valtamedian valheet Syyriasta paljastettava ennen kuin on liian myöhäistä - Corbett report [video]

syria
© Carlos Latuff
James Corbett paljastaa oheisessa videossa (englanninkielinen) tuttuun, nasevan ytimekkään tapaansa, lännen valtamedian räikeän valheellisuuden koskien tilannetta Syyriassa. Corbettin esittämät todisteet osoittavat selvääkin selvemmin, kuinka monet Yhdysvaltain mainostamista "maltillisista kapinallisista" ovat tosiasiassa mielenvikaisia ja kylmäverisiä murhaajia. Videosta käy ilmi mm. kuinka brittiläisen Channel 4-kanavan dokumenttielokuvassa esiintyvät "maltilliset vapaustaistelijat" ovat samoja yksilöitä, jotka leikkasivat veitsellä pään irti 12-vuotiaalta pojalta, iloiten ja riemuiten teostaan. Tämä mestausvideossa esiintyvä poika oli selkeästi sairaalakuntoinen, mistä osoituksena mm. hänen käsivarressaan näkyvä tiputusletku. Valtamedia uutisoi kuitenkin myöhemmin, kuinka "poika olikin taistelija", näin etsien oikeutusta tälle äärimmäisen julmalle teolle.

Kommentti: Tutustu myös muihin James Corbettin videoraportteihin ja artikkeleihin hänen kotisivuillaan sekä YouTube-kanavallaan. Hänen tekemä naseva 5 minuuttia kestävä video 911-iskujen virallisen raportin naurettavuudesta on yltänyt jo legendaariseen maineeseen (lähes 3milj katselukertaa).


Airplane

JIT:n MH17-raportti: Aukkoja selityksissä ja epämääräisiä todisteita

buk system
Yhdysvaltojen Ukrainan suurlähettiläs Geoffrey Pyatt julkisti twitterissä valokuvan BUK-ilmatorjuntajärjestelmästä todisteena siitä, että Venäjä on sijoittanut sellaisia Itä-Ukrainaan. Pian selvisi että valokuva oli todellisuudessa otettu Moskovassa järjestetystä lentonäytöksestä kaksi vuotta aikaisemmin.
"Uudet väitteet Venäjän osallisuudesta 2014 Malaysia Airlanesin alasampumisessa perustuivat Ukrainan tiedustelupalvelun kaappaamiin tietoihin, joita tulkittiin valikoiden jättäen huomioimatta vastakkainen informaatio", kirjoittaa Robert Parry.

Hollantilaisten johtaman tutkimusryhmän johtopäätös, jossa Venäjä yhdistettiin MH17 koneen alasampumiseen vuonna 2014, perustui vahvasti kaapattuihin arvoituksellisiin puhelinkeskusteluihin, jotka Ukrainan tiedustelupalvelu oli välittänyt ryhmälle. Niitä tulkittiin osoittamaan syyllisyys vaikkei itse keskustelu tätä selkeästi tukenut.

Tutkijat näyttivät myös jättävän huomioimatta muita kaapattuja keskusteluja, jotka olivat ristiriidassa heidän johtopäätöstensä kanssa. Yksi keskustelu vaikutti viittaavan kapinallisten sijaan Luhanskin lentokenttää lähestyneeseen ukrainalaiseen saattueeseen, jolloin Ukrainan joukot olisivat olleet syvällä kapinallisalueella.

Kyseinen puhelinkeskustelu oli yksi viidestä, jonka tutkimusryhmä (JIT) julkisti, tavoitteenaan saada yleisön apua tunnistaakseen MH-17 tapaukseen liittyvät henkilöt. Keskustelijat juttelivat informaatiosta, joka liittyi saattueen liikkeisiin, mutta he kuvailivat saattuetta ukrainalaiseksi:

Kommentti: Lue myös SOTT News Snapshot: The new JIT MH17 report is in - rebels did it, case closed, don't ask any questions


SOTT Logo

Ville Haapasalo: Venäjä-pelko on lehdistön luoma uhkakuva

Ville Haapasalo
Ville Haapasalo oli sunnuntai-iltana Arman Alizad LIVE -talk shown vieraana. Keskustelun aiheena oli luonnollisesti Venäjä, sillä onhan Haapasalo ollut Venäjällä erittäin tunnettu tv-kasvo jo 1990-luvulta lähtien. Haapasalo ilmaisi varsin suoraan mielipiteensä median pelonlietsonnasta, sanomalla Venäjä-pelkoa lehdistön luomaksi uhkakuvaksi, jolla myydään "asioita". Haapasalon mielestä pelkoon ei ole syytä. Katso ja kuuntele koko keskustelu tästä linkistä.

Attention

Helsingin Sanomat käyttää Syyrian sodan lähteenään brittiläistä pizzanpaistajaa

Pizza-Rami
SOHR: Entinen pizzeria ja nykyinen yhden miehen propagandaorkesteri
Rami Abdulrahman on surullisenkuuluisan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön (SOHR) pyörittäjä ja ilmeisesti ainoa jäsen. Tämä järjestö sijaitsee Englannin maaseudulla, josta käsin länsimainen mediakoneisto saa tietonsa Syyrian sodan tapahtumista. Myös Helsingin Sanomat käyttää järjestöä lähteenään. SOHR:n rahoitus on peräisin Euroopan Unionilta ja yhdeltä Euroopan valtiolta (luultavasti Iso-Britannia). Abdulrahmanin järjestöllä on sama tavoite kuin länsimailla: Assadin hallinnon kaataminen.