Yhteiskunnan Lapset
Tyypillisin syy kääntää huomio toisaalle on maan talouden sössiminen päin helvettiä. Suomen talous onkin historiansa jyrkimmän kuilun partaalla, eikä vapaata pudotusta kyetä enää juurikaan jarruttelemaan. Syitä on järjestelmällisesti peitelty ja tilastoja suorastaan väärennetty jo kolme vuosikymmentä. Markkinatalous on vain siitä ikävä laji, että kirjanpidolliset vilpit paljastuvat ennemmin tai myöhemmin. Ei välttämättä suoraan, mutta välillisesti.
Vaikka todistusaineistoa on hävinnyt ja hävitetty, sitä löytyy vielä aivan riittävästi. Kaksi tiedossani olevaa selvitystä on päätynyt omilla tahoillaan samoihin lopputuloksiin: suomalaisten yrittäjien, velallisten ja takaajien omaisuutta on hävitetty ja veroja kierretty noin 400 miljardin edestä, eli nelinkertainen määrä nykyiseen valtionvelkaan nähden. 90-luvun poliitikkojen ja pankkiirien piirissä vallitsee nyt hyytävä pelko siitä, että kansalaiset alkavat vaatia tuota kauhujen kabinettia avattavaksi.
Valitettavasti nyt ei ole vaihtoehtoja, koska kaikki nykyisen talouskriisin siemenet kylvettiin jo tuolloin. Jos emme kykene selviämään veloistamme mitenkään, on syyt selvitettävä perusteellisesti. Verorasitus on noussut niin järjettömäksi ja sitä vastaan saatavat palvelut surkastuneet niin olemattomiin, että Suomi on ajettava selvitystilaan tai aloitettava joukkopako maasta.
Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta
SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.
Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.
Kommentti:
"Täällä Kiovassa ihmiset sanovat, että Ukrainan armeija ei ammu vaan ainoastaan kapinalliset. Se ei ole totta. Donetsk on kapinallisten hallussa. Miksi he silloin pommittaisivat itseään?"Tämä itä-ukrainalaisen pakolaispariskunnan kommentti on ajankohtainen. Alkuviikosta BBC julkaisi videomateriaalia Donetskista, jossa heidän toimittajansa kertoo, kuinka tulitauko ei ole pitänyt, ja että tykkitulesta suurin osa ammutaan kapinallisten toimesta. Kommentoinnilla pyritään luomaan kuva, että tulitaukoa rikkovat kapinalliset.
Ennen kuin toimittaja saa edes lauseensa loppuun, iskeytyy taustalla olevaan rakennukseen ohjus, joka tulee selvästi Ukrainan armeijan puolelta (ääniaalto paljastaa suunnan). Ironia on käsinkosketeltavissa.
Kaiken huipuksi BBC:n narraattori selittää tapahtumat siten, että kapinalliset päättivät ampua toisiaan. Mielipuolista!
Lue myös:
Suurta huomiota saanut tapaus sattui Madisonissa vajaa kaksi viikkoa sitten, kertoo CNN.
Tuolloin Yhdysvaltoihin poikansa perhettä katsomaan saapunut 59-vuotias intialainen Sureshbhai Patel oli lähtenyt kävelylle poikansa naapurustoon. Patel ei puhu sanaakaan englantia.
Kommentti: Nämä jatkuvat uutiset amerikkalaisten poliisien väkivaltaisuuksista ovat erittäin huolestuttavia, ja ne ovatkin synnyttäneet kansanliikkeen viime kuukausien aikana. Yhdysvalloista näyttää tulleen poliisivaltio, jossa erityisesti etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset joutuvat liian usein pelkäämään henkensä puolesta. Lue lisää tästä kollektiivisesta hulluudesta artikkelista Holokausti 2.0 -Tervetuloa viidakkoon.
Youtubeen ladatussa videossa, joka ei ala episodin alusta, näkyy vartijan törkeä käytös pientä lasta kohtaan. Vartija kun istuu itkevän pojan päällä, pitää tätä kovakouraisesti kiinni ja painaa henkeään haukkovan lapsen päätä lattiaan.
Poika alkaa huutaa Sahadaa, rukousta, jota muslimit käyttävän, kun kuolema on lähellä.
- Jumalia on vain yksi ja profeetta Muhammad on hänen lähettiläänsä, pieni poika huutaa peloissaan.
Pelkkä pään painaminen ei aikuiselle miehelle riitä, vaan vartija myös lyö rimpuilevan pojan päätä vasten kivilattiaa.
Kommentti: On käsittämätöntä, että vartija ei kykene selvittämään tilannetta ilman tälläisiä väkivaltaisia keinoja. Lieneekö lapsen maahanmuuttajatausta vaikuttanut vartijan voimankäyttömenetelmien valintoihin? Tässä on linkki silminnäkijän ottamaan videoon:

Kreikkalaiset muistivat huhtikuussa 2012 kukkatervehdyksin itsemurhan tehnyttä entistä apteekkaria. Hän jätti viestin, jossa kertoi, ettei enää selviydy eläkkeellään.
Itsemurhien määrä nousi koko loppuvuoden 2011 ja saavutti kaikkien aikojen huippunsa vuonna 2012.
Kreikan ja Yhdysvaltojen tutkijat vertailivat 30 vuoden tutkimusaineistossa itsemurhatilastoja vuoden 1983 alusta vuoden 2012 loppuun.
Kommentti: Vaikeassa taloustilanteessa pitäisi huomioida kaikki budjettikurin aiheuttamat seuraukset. On myös muita selviytymiskeinoja: lisäinvestoinnit pakollisiin valtion projekteihin, kuten infrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon, lisäten näin työllisyyttä. Elvyttäminen voi olla usein järkevämpi ratkaisu kuin vyön kiristäminen.
Saksassa kannatusta kerännyt oikeistopopulistinen ja islamofobinen Pegida-liike on rantautunut myös Pohjoismaihin. Sillä on ollut vaatimattomia mielenosoituksia Tanskassa ja Norjassa, uusia on suunnitteilla myös Ruotsiin.
Toistaiseksi vastamielenosoittajia on ollut poliisin mukaan paikalla jopa kymmenkertaisesti enemmän kuin Pegidan kannattajia. Pari viikkoa sitten poliisi kielsi Pegidaa marssimasta Dresdenissä, koska pelkäsi siihen kohdistuvan uhkaa.
Suomessa Pegidalla on oma periaateohjelma ja tammikuussa perustettu Facebook-ryhmä, jolla on noin 2 000 seuraajaa. Ryhmän Facebook-sivulla jaettavaa kuvamateriaali on rasistista ja tekstit kiihkonationalistisia.
Kommentti: Pegidan kaltaiset radikaalit liikkeet lisäävät jännitteitä yhteiskunnan sisällä eri etnisten ja kulttuuristen ryhmien kesken. Tämänkaltaiset liikkeet ovat luoneet mielikuvan Eurooppaa uhkaavasta islaminuskoisten salaliitosta, aivan kuten juutalaiset nähtiin 1930-luvun Saksassa. Kärjistynyt retoriikka ruokkii "me ja ne" -vastakkainasettelua, jossa poliittisena vihollisena toimivat usein "mokuttajat" ja "hyysärit". Tämänkaltainen mustavalkoinen retoriikkaa edustaa aivan liian yksinkertaista maailmankuvaa, joka on tällä hetkellä huolestuttavan yleinen niin oikealla kuin vasemmalla.

Ranskalainen poliisi seisoo pariisilaisen moskeijan sisäänkäynnin edessä ranskan muslimien astuessa sisään perjantain rukoushetkeä varten. Tammikuu 9, 2015
Tapaukset on kirjannut Ranskan muslimien keskusneuvosto.
Kommentti: Ranskalaisen islamofobiaa vastustavan järjestön johtaja Abdallah Zekri toteaa, että muslimeihin on kohdistunut iskujen jälkeen 21 kranaatti- ja ampumishyökkäystä sekä 33 uhkailua ja loukkausta. Luvut on toimittanut sisäministeriö, eivätkä ne sisällä Pariisia, eikä sen esikaupunkialueita. Myöskään sunnuntain Poitiersin moskeijan tulipalo ei sisälly raporttiin.
Olisi tärkeätä turvata myös muslimeihin kohdistuvat hyökkäykset. Ei ole oikein, että Ranskan muslimiväestö joutuu toimimaan kollektiivisesti syntipukkeina ja vihanpurkauksien kohteina näiden terrori-iskujen johdosta. Kaikkien kansalaisten oikeudet täytyy turvata, edustivat he mitä uskontoa tahansa.
Kommentti: Katso myös: