Terveys & Hyvinvointi
Mutta onko asia oikeasti näin? Katsotaan miltä näyttää tiede tämän väitteen takana.
Hypoteesin, että kovat rasvat ovat haitallisia kehitti ensimmäisenä tutkija Ancel Keys vuonna 1955. Hänen kuuluisa, tai oikeastaan surullisen kuuluisa seitsemän maan tutkimuksensa näytti, että maissa joissa oli suurin tyydyttyneiden rasvojen kulutus, oli eniten sydän- ja verisuonitauteja.
Tutkimuksen puutteet toivat esille tutkijat Yerushalmy ja Hilleboe, kaksi vuotta myöhemmin. Keys oli valinnut seitsemän maata kaikkiaan 22:sta, joista oli dataa saatavilla. Koko aineistoa käytettäessä hänen teoriansa olisi näyttänyt paljon heikommalta, eikä hänen tutkimustaan olisi todennäköisesti julkaistu.
1. Sokeri aiheuttaa yhtä voimakasta riippuvuutta (ellei enemmän) kuin kokaiini tai heroiini
Tiedät varmasti tunteen, että "nyt on kyllä pakko saada jotain hyvää!". Sokerin addiktiivisuus ei ole enää vain kielikuva vaan todettu fakta. Nykyään tiedämme, että sokeri aiheuttaa hyvin voimakasta riippuvuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sokerin nauttiminen aiheuttaa samanlaisia neurologisia muutoksia aivoissa, mm. vapauttaen voimakkaasti dopamiinia ja opioideja, kuin kokaiinin tai heroiinin nauttiminen. Samalla tavoin aivot herkistyvät pitkän käytön jälkeen, millä on vaikutusta esimerkiksi dopamiinireseptorien määrään. Sokeri käyttäytyy siis samalla tavoin kuin vahvat huumeet.

Sekä kokaiini että sokeri aiheuttavat voimakasta muutosta aivojen dopamiinireseptorien määrässä verrattuna normaaliin, johtaen riippuvuuteen.
Kuinka koukuttavaa sokeri siis on? On viitteitä, että sokeri aiheuttaa jopa voimakkaampaa riippuvuutta kuin vahvat huumeet: Bordeauxin yliopiston ranskalaistutkijat saivat selville, että 94% rotista valitsi mieluummin sokeriveden kuin kokaiinin. Heidän mukaan "mikä mekanismi onkaan kyseessä niin se, että voimakas makea menee kokaiinin edelle —joka on yksi kaikkein haitallisimmista ja eniten riippuvuutta aiheuttavimmista aineista, joka tiedetään— viittaa siihen, että nyky-yhteiskunnassa laajalti käytetyt ja voimakkaasti makeutetut tuotteet saattavat toimia eräänlaisina 'poikkeuksellisina ärsykkeinä' (supernormal stimulus)". Myös muut tutkimukset ovat johtaneet samankaltaisiin havaintoihin. Connecticut Collegen tutkimuksessa Domino-keksien syöminen nosti aivojen mielihyväkeskuksen aktiivisuutta jopa enemmän kuin kokaiini tai morfiini (eli heroiini)!
Sokerin väittäminen vaaralliseksi huumeeksi voi tuntua liioittelulta, koska sen vaikutukset ovat erilaiset, mutta kannattaa muistaa, että esimerkiksi heroiinia käytettiin vielä sata vuotta sitten lasten yskänlääkkeenä. Tänä päivänä lapsille suunnattu heroiini-yskänlääke kuulostaa pöyristyttävän uskomattomalta! Kenties sadan vuoden päästä nykyiset lasten karkkimainokset tuntuvat yhtä hämmentäviltä?
Nykyisessä kaoottisessa ja yksilökeskeisessä länsimaisessa kulttuurissa dieetit ovat ottaneet uskonnon asemaa.Kommentissa oletetaan, ettei paleoruokavalion taustalla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, vaan se perustuu ainoastaan jonkinlaiseen 'luonnollisuus' -argumenttiin ja nostalgiaan. Kyseessä on itse luotu olkiukko, sillä aiheeseen liittyvää tutkimusta on tehty vuosikymmenten ajan akateemisessa maailmassa, joita käsittelen artikkelissa myöhemmin.
Ihmisten taipumus ajatella, että ennen oli kaikki paremmin, selittääkin Levinovitzin mukaan monien trendidieettien, kuten esimerkiksi "luolamiesaikojen ruokavalioon" nojaavan paleodieetin, suosiota.
Tutkimuksen ovat tehneet yhdessä Harvard School of Public Health ja Senyangin lääketieteellinen yliopisto, Kiina (http://dx.doi.org/10.1289/3hp/1104912). Siinä tutkittiin juomaveden fluorauksen ja hiilenpoltosta erittyvän fluorin vaikutuksia lasten aivojen kehittymiseen analysoimalla 27 aiheeseen liittyvää tutkimusta. Juomaveden osuuteen keskittyvä aineisto paljasti, että niillä Kiinan alueilla, joissa juomaveden fluoripitoisuus on korkea, lasten älykkyysosamäärät ovat merkittävästi matalampia kuin alhaisten fluoripitoisuuksien alueilla.
Amyotrofinen lateraaliskleroosi eli ALS on etenevä neurologinen sairaus, joka rappeuttaa liikehermoja niin, että ne tuhoutuvat vähitellen. Sairaus johtaa kuolemaan keskimäärin 3 - 5 vuoden sisällä oireiden alkamisesta. Suomessa ALSiin sairastuu noin 130 henkilöä vuodessa. Tautia sairastavia on maassamme noin 350 - 400.
Kommentti: Gluteeniherkkyydellä ja autoimmuunisairauksilla on havaitty yhteys uusimpien tutkimusten mukaan.Viljatuotteiden syömiselle ei ole mitään ravitsemustieteellistä perustetta. Ihmisen suku on elänyt ilman viljatuotteita 99% olemassaolonsa ajastaan. Lue myös:
Typpioksidin tuotannon heikkeneminen vähentää mitokondrioiden määrää elimistössä. Mitokondriot ovat solujen voimalaitoksia, joita löytyy lähes jokaisesta elimistön solusta, erityisesti lihaksista ja sydämestä. Mitokondrioiden määrän väheneminen aiheuttaa mm. huonovointisuutta ja väsymystä. Lisäksi niiden väheneminen aivoissa hippokampuksen alueella on yhteydessä muistihäiriöihin, jotka ovat tavallisia pitkään jatkuneen stressin yhteydessä. Sama havainto on tehty myös Alzheimerin taudin ja muiden muistisairauksien yhteydessä.
Kommentti: Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan eräät aivojen tulehduksilta suojelevat immuunijärjestelmän solut saattavat alkaa tuhoamaan aminohappo arginiinia, aiheuttaen muistihäiriöitä ja mm. Alzheimerin tautia. Tutkijat näkevät tässä potentiaalisen mahdollisuuden Alzheimerin taudin lievitykseen.
Kommentti: Yksi tapa vähentää stressiä ja kasvattaa tunneälyä on harrastaa meditaatiota ja oikeaa hengitystekniikkaa Éiriú Eolas-ohjelmalla:
Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelista.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta
SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.
Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Kommentti: Runsas sokerin ja hiilihydraattien käyttö on nykyisen lihavuusepidemian takana. Vaihda glukoosi rasvaan, niin elimistösi ja erityisesti aivosi saavat kaipaamaasi polttoainetta.
Lue myös:
Yhtäläisyysmerkki näiden kirjainyhdistelmien välillä siitä syystä, että Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, ettei päivittäinen sokerimäärä ylittäisi 25 g. WHO:n suositus on täystyrmäys globaalin ruokateollisuuden suuntaan. Se on tämän vuosisadan tärkein terveyspoliittinen päätös. Tuohon 25 g:n tavoitteeseen pääsee vain noudattamalla VHH-ruokavaliota [VHH=vähähiilihydraattinen]. Tyypin 2 diabeetikolle vähähiilihydraattisen ruokavalio on ainoa keino saavuttaa lääkkeetön remissio. Kansainvälisesti myönnetään että meitä on johdettu ravintoasioissa täysin harhaan viimeiset 40 vuotta. Yhdysvalloissa tehdyn analyysin mukaan ravintotutkijat ovat tietoisesti harhauttaneet viranomaisia siinä, mikä koskee terveellistä ravintoa. On aiheellista väittää, että sama koskee Suomea, sillä kaikki maan tämän alan ihmiset ovat olleet kiinteässä yhteydessä amerikkalaisiin ja perustavat väitteensä kansainvälisiin suosituksiin. Niiden tausta on nyt paljastunut todelliseksi sylttytehtaaksi.
Koko ravintotiede on keinotekoinen kyhäelmä, joka ei täytä klassisen luonnontieteen peruskriteerejä. Ravintotiede ei tutki todellisuutta ja sitä, mikä koskee ihmistä. Se on lähtöisin meijereistä ja teurastamoista. Alun perin tarkoitus oli luoda kontrollijärjestelmä hygienian takaamiseksi. Kun 1970-luvulla Yhdysvalloissa luotiin terveellisen ruuan konsepti, sen ainoana tarkoituksena oli lisätä ruokateollisuuden myyntiä. Terveellisyys oli ainoa argumentti, joka upposi sairauksilla peloteltuun kansaan kuin häkä. Niin sitten keinotekoisuudesta tuli terveyttä ja luonnollisuudesta sairautta.
Ravintoon liittyvät tutkimusrahat ovat tulleet globaalilta ruokateollisuudesta joko suoraan tai erilaisten säätiöiden kautta. Pekka Puska, Matti Uusitupa, Mikael Fogelholm, Ursula Schwab, nämä median rakastamat asiantuntijat ovat vedättäneet meitä kaikki nämä vuodet raskaasti. Aiheesta löytyisi todellista työnsarkaa tutkivalle journalistille, jos sellaisia enää löytyy tästä hyväveli -maasta. Olisi hyvä tutkia näiden henkilöiden todellisia kytkentöjä ja puolueettomasti arvioida heidän työnsä todellinen taso. Matti Uusitupa on hyvä esimerkki teollisuuden ja yliopiston välisestä avioliitosta. Hän on se mies, joka sanoi tv-lähetyksessä, että karppaus on roskaa. Noin kärjekäs lausunto selittynee vain hänen taustaryhmästään. Uusitupa on ollut sokeritehdas Daniscon palkkalistoilla vuosia ja toiminut samanaikaisesti sekä Diabetesliton että Sydänliiton johdossa ja ohjannut hoitokäytäntöjä tässä maassa. Rahoitusta hän on saanut mm. seuraavilta yrityksiltä: Fazer Leipomot Oy, VAASAN Oy, Raisio Oyj, Raisio Benecol Ltd, Danisco Ltd, International Council of Olive Oil, Arla Foods, Carlshamn Mejeri AB, Svenska Nestlé AB, Van den Bergh Foods AB, Eridania Beghin-Say, Meadow Lea Foods, F Hoffman-La Roche Ltd ja Novo Nordisk Foundation. Listaa voi jatkaa potilasjärjestöjen suuntaan, missä lääketeollisuus maksaa ja manipuloi todellisuutta.
Pittsburgilaisessa Carnegie Mellon yliopistossa asiaa päätettiin tutkia. Tutkittavana oli 404 tervettä aikuista. Muun muassa heidän saamiensa halausten määrä rekisteröitiin kyselyjen avulla. Lopulta tutkittavat altistettiin virukselle, joka aiheuttaa tyypillistä kausiflunssaa. Tämän jälkeen katsottiin, oliko halausten määrällä ja sairastuneisuudella yhteyttä.
Kommentti: Ihmiset ovat luonteeltaan sosiaalisia kontakteja ja läheisyyttä kaipaavia olentoja. Halaamisella ja muulla läheisyydellä on suora yhteys immuunijärjestelmäämme, niiden vähentäessä stressiä. Krooninen stressi aiheuttaa stressihormonien adrenaliinin ja kortisolin ylituotantoa, joka pitkään jatkuen johtaa sairastumiseen.
Jotkut autoimmuunisairaudet ja syövät ovat yhdistetty stressimekanismia säätelevän sympaattisen hermoston ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin (HPA-akselin) toimintahäiriöön. Mieli ja keho ovat yhtä, koska jokaisella mentaalisella tapahtumalla on fysiologinen vastine kehossa ja päinvastoin. Halaaminen aiheuttaa mm. oksitosiinin, dopamiinin ja serotoniinin tuotannon lisääntymistä, mikä auttaa ylläpitämään parempaa henkistä tasapainoa.
Katso alla oleva Gabor Maten video stressin ja sairauksien yhteydestä, sekä lue hänen kirjansa 'When the Body Says No: Exploring the Stress-Disease Connection'.
Kommentti: Lue lisää fluorista näistä englanninkielisistä artikkeleista: