
Maidon ja leivän liiallisen kulutuksen lisäksi lääkäri näkee autoimmuunisairauksien kasvun takana muun muassa stressin ja rokotteet.
- Autoimmuunisairauksia potevien määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuosikymmeninä. Arvioidaan, että 5 - 8 prosenttia väestöstä sairastaa jotakin yli sadasta tunnetusta autoimmuunisairaudesta, lääkäri Olli Sovijärvi sanoo.
Autoimmuunisairaudessa keho ikään kuin hyökkää itseään vastaan, koska se sekoittaa omat ja vieraat kudokset keskenään.
- Suomessa on muihin maihin verrattuna hyvin paljon autoimmuunipotilaita. Yksi yleisimmistä autoimmuunisairauksista maassamme on kilpirauhasen tulehdus eli Hashimoton tyreoidiitti. Muita mainittavia ovat haavainen paksusuolentulehdus, ykköstyypin diabetes, Crohnin tauti, nivelreuma, MS-tauti ja psoriasis.
- Myös keliakia on hyvin tavallinen. Sen uskotaan itse asiassa olevan sata kertaa tilastoitua yleisempi, joten moni sairastanee sitä tietämättään, Sovijärvi sanoo.
Autoimmuunisairauden puhkeamiseen vaaditaan kolme tekijää: geneettinen alttius, ympäristön laukaiseva tekijä sekä vuotavan suolen oireyhtymä.
Kommentti: Sovijärvellä on hyviä pointteja kirjoituksessa. Ravitsemussuositukset ovat erittäin voimakkaasti elintarvike- ja lääketeollisuuden vaikutuspiirin alaisuudessa. Esimerkiksi International Life Sciences Institute on monikansallisten suuryritysten rahoittama maailmanlaajuinen organisaatio, jonka tavoitteena on mm. vaikuttaminen eri valtioiden ravitsemussuosituksiin lobbaamisen kautta. Sen jäseniä ovat esimerkiksi seuraavat yritykset:
Bayer AG, Coca-Cola, Danisco Sweeteners, Friesland Foods, GlaxoSmithKline, Danone, Heinz, Kellogg Company, Kraft Foods, Masterfoods, McDonalds, Monsanto, Nestle, Pfitzer, Pepsi, Raisio, Red Bull, Unilever ja Valio.
Lue lisää seuraavista ravitsemus & terveys artikkeleista: