Terveys & HyvinvointiS


Eggs Fried

Kananmunan kolesterolille synninpäästö


Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.



Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta


SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Valtamedia
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.

Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Kommentti: Kolesterolin syyttäminen verisuonien tukkiutumisesta on sama, kuin syyttäisi palokuntaa tulipalosta, jota se on sammuttamassa. Kolesterolilla on lukuisia tärkeitä tehtäviä elimistössä ja se vaikuttaa jokaisen solun kehitykseen, immuunijärjestelmään, aivojen toimintaan, energiametaboliaan, hormonitoimintaan ja stressin ehkäisyyn. Kolesterolia ja tyydyttynyttä rasvaa löytyy samoista eläinperäisistä lähteistä. Myös tyydyttyneen rasvan kohdalla lukuisat arvovaltaiset tutkijat ovat muuttaneet mielipidettään. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ei pidä tyydyttynyttä rasvaa enään itsenäisenä riskitekijänä sydän- ja verisuonisairauksissa.

Fogelholm kommentoi esitelmässään:
"Mä alan uskoa, että tämä on totta.[...] Kovat rasvat eivät ole valtimotautien itsenäisiä riskitekijöitä[...]Me ollaan ymmärretty asiat pikkasen väärin""
Onkin toinen kysymys, miksi ravitsemussuositukset ovat johtaneet vuosikymmeniä kestäneeseen kolesterolin demonisointiin? Lääketeollisuuden näkökulmasta statiinit ovat olleet aikamoinen bisnes. Eturistiriita johtaa helposti suosimaan sellaisia tutkimustuloksia, jotka puoltavat taloudellisesti kannattavampaa tulkintaa asioista.


Cupcake Pink

Lääkäri: Kotimainen elintarviketeollisuus osasyyllisenä autoimmuunisairauksien kasvussa

Leipä ja maito
© Colourbox.comMaidon ja leivän liiallisen kulutuksen lisäksi lääkäri näkee autoimmuunisairauksien kasvun takana muun muassa stressin ja rokotteet.
Autoimmuunisairauksia on Suomessa tuplasti enemmän kuin 20 vuotta sitten. Lääkäri Olli Sovijärvi pitää yhtenä vaikuttavana tekijänä suomalaisen yhteiskunnan pyörimistä teollisuuden luomien, leivän ja maidon myyntiä edistävien sääntöjen ympärillä. Sovijärven mielestä ihmisiä systemaattisesti aivopestään ja harhaanjohdetaan.

- Autoimmuunisairauksia potevien määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuosikymmeninä. Arvioidaan, että 5 - 8 prosenttia väestöstä sairastaa jotakin yli sadasta tunnetusta autoimmuunisairaudesta, lääkäri Olli Sovijärvi sanoo.

Autoimmuunisairaudessa keho ikään kuin hyökkää itseään vastaan, koska se sekoittaa omat ja vieraat kudokset keskenään.

- Suomessa on muihin maihin verrattuna hyvin paljon autoimmuunipotilaita. Yksi yleisimmistä autoimmuunisairauksista maassamme on kilpirauhasen tulehdus eli Hashimoton tyreoidiitti. Muita mainittavia ovat haavainen paksusuolentulehdus, ykköstyypin diabetes, Crohnin tauti, nivelreuma, MS-tauti ja psoriasis.

- Myös keliakia on hyvin tavallinen. Sen uskotaan itse asiassa olevan sata kertaa tilastoitua yleisempi, joten moni sairastanee sitä tietämättään, Sovijärvi sanoo.

Autoimmuunisairauden puhkeamiseen vaaditaan kolme tekijää: geneettinen alttius, ympäristön laukaiseva tekijä sekä vuotavan suolen oireyhtymä.

Kommentti: Sovijärvellä on hyviä pointteja kirjoituksessa. Ravitsemussuositukset ovat erittäin voimakkaasti elintarvike- ja lääketeollisuuden vaikutuspiirin alaisuudessa. Esimerkiksi International Life Sciences Institute on monikansallisten suuryritysten rahoittama maailmanlaajuinen organisaatio, jonka tavoitteena on mm. vaikuttaminen eri valtioiden ravitsemussuosituksiin lobbaamisen kautta. Sen jäseniä ovat esimerkiksi seuraavat yritykset:

Bayer AG, Coca-Cola, Danisco Sweeteners, Friesland Foods, GlaxoSmithKline, Danone, Heinz, Kellogg Company, Kraft Foods, Masterfoods, McDonalds, Monsanto, Nestle, Pfitzer, Pepsi, Raisio, Red Bull, Unilever ja Valio.

Lue lisää seuraavista ravitsemus & terveys artikkeleista:


Pills

Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Peter C. Gøtzsche
© Kari Pekonen
Professori Peter C. Gøtzsche on kohauttanut kirjallaan Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Onko kyse mustamaalauksesta vai parhaasta kirjasta, mitä terveydenhoidosta on kirjoitettu vuosikymmeniin?

Pari vuotta sitten tanskalainen Peter C. Gøtzsche sai kipinän kirjoittaa kirjan lääketeollisuuden korruptiosta ja ja sen vaikutuksista kansanterveyteen.

- Kun googlasin kymmenen suurimman lääketeollisuusyrityksen nimet ja sanan "fraud" (petos), huomasin, että yhtiöiden bisnesmalli oli Yhdysvaltain lain mukaan luokiteltavissa organisoiduksi rikollisuudeksi, Gøtzsche kertoo kirjansa syntyvaiheista.

- Huomasin myös reseptilääkkeiden olevan kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydänsairauksien ja syövän jälkeen, ja että tämä tosiasia liittyy jossain määrin rikollisuuteen.

- Ajattelin, että minun pitäisi kertoa tästä maailmalle.

Englanniksi kirjoitettu teos Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon (Sitruuna Kustannus) on käännetty tähän mennessä yhdeksälle muullekin kielelle, ja Tanskassa se on noussut jo bestselleriksi.


Kommentti: Löydät kirjan suomennetun version esim. täältä, täältä ja täältä.


Kommentti: Näin tapahtuu, kun lääkeyhtiöllä on liikaa poliittista ja taloudellista valtaa, eikä Tämä ei rajoitu pelkästään lääkeyhtiöihin. Finanssimarkkinoiden lainakriisi johtui monelta osin samasta asiasta. Pankit tekivät bisnestä räjähdysherkillä subprime-lainoilla aiheuttaen lopulta maailmanlaajuisen talouskriisin. Elintarviketeollisuus on vaikuttanut monella tavoin lainsäädäntöön sekä ravitsemussuosituksiin ja bioteknologian yritykset pitävät markkinoiden oligopolia muuntogeenisillä patenteillaan. Näillä kaikilla on suora vaikutus kuluttajien terveyteen ja hyvinvointiin.


Snowflake Cold

Avannossa kevenevät keho ja mieli


Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.



Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta


SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Valtamedia
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.

Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Kommentti: Kylmällä on useita terveysvaikutuksia elimistöömme. Se vahvistaa immuunijärjestelmää, lisää ruskean rasvan määrää ja pidentää elinikää. Lue lisää näistä englanninkielisistä artikkeleista:


Bacon n Eggs

Fogelholm myöntää vihdoin: Tyydyttynyt rasva ei olekaan vaarallista

Eläinrasva
Fogelholm myöntää olleensa väärässä tyydyttyneen rasvan suhteen.
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm myöntää nyt, että voilla ja muulla tyydytetyllä maaläinrasvalla pelottelu on vanhentunutta 1970-lukulaista ajattelua. Hänellä kesti viisi vuotta sulatella jo vuonna 2009 julkaistua meta-analyysia, joka osoitti kiistatta, ettei voi ja muu maitorasva tuki valtimoita.

"Mä alan uskoa, että tämä on totta.[...] Kovat rasvat eivät ole valtimotautien itsenäisiä riskitekijöitä[...]Me ollaan ymmärretty asiat pikkasen väärin"", Fogelholm muotoilee nyt (marraskuussa 2014). Maailmassa on ollut käynnissä viisi vuosikymmentä kontrolloimaton ihmiskoe (= vähärasvaisen ruokavalion suosittelu), jonka tulokset ovat osoittautuneet katastrofiksi.

Ratkaiseva käänne ilmeisesti tapahtui, kun Pohjoismaiden johtava ravitsemustieteen professori tanskalainen Arne Astrup teki täydellisen takinkäännöksen ja laati viime kuussa pääkirjoituksen maailman johtavaan ravitsemuslääketieteen lehteen American Journal of Clinical Nutrition. Siinä hän antaa "synninpäästön" voille, maidolle, juustolle ja muille meijerituotteille: Niiden haitallisuudesta valtimoille ei ole mitään tieteellistä näyttöä, päätteli Astrup. Hänen mielestään maitorasva muuttui vihollisesta ystäväksi.

Kommentti: Lue artikkeli 'Ketogeeninen dieetti - yleiskatsaus', niin saat yksityiskohtaista tietoa siitä, miksi rasva on glukoosia paljon tehokkaampi polttoaine, sekä mitä kaikkia muita terveyshyötyjä se tuo.


Bacon n Eggs

Internetin Parhaat: Ketogeeninen ruokavalio - yleiskatsaus

bacon & eggs
Ketogeeninen ruokavalio perustuu eläinperäisiin ravintolähteisiin.
Ketoosi on aihe, joka usein ymmärretään väärin. Se rinnastetaan joko nälkiintymiseen tai varoitusmerkiksi, että aineenvaihdunnassa on jotain vialla. Mikään ei voi olla kauempana totuudesta, paitsi jos olet väärinhoidettu 1-tyypin diabeetikko (1). Ketoaineet ovat vastoin yleistä luuloa täysin normaali, tarpeellinen ja parantava energianlähde soluillemme. Ne toimivat osana normaalia aineenvaihduntaa, kun käytämme rasvaa energianlähteenä.

Elimistömme muuntaa turvallisemmin ja tehokkaammin energiaksi ketoaineita kuin hiilihydraatteja eli glukoosia (sokeria). Tuotamme ketoaineita, mikäli ruokavaliosta puuttuu hiilihydraatit tai se on vähähiilihydraattinen (alle 60 grammaa päivässä) (2). Meistä tulee ketoadaptoituneita kun syömme hyvin vähän hiilihydraatteja, tai jätämme ne kokonaan pois.

Itse asiassa ketogeeninen ruokavalio tunnettiin aikaisemmin epilepsian pääasiallisena hoitokeinona kunnes lääketeollisuus saapui vaarallisien lääkecocktailien kanssa paikalle. Vei useita vuosikymmeniä ennen kuin kuulimme taas tästä ruokavaliosta. Osittainen kiitos kuuluu erään puolitoistavuotiaan pojan vanhemmalle, joka ryhtyi vaatimaan ketogeenistä ruokavaliota hoitokeinoksi pojan vakaviin epilepsiakohtauksiin. Hän oli löytänyt siitä tietoa kirjastosta, eikä sitä oltu koskaan mainittu vaihtoehtona neurologin toimesta. Pelkästään neljän päivän jälkeen pojan kohtaukset loppuivat, eivätkä koskaan palanneet takaisin (3). Charlie Foundation nimettiin parantuneen pojan mukaan ja nykyään ketogeeninen ruokavalio onkin koko maailman saatavilla. Tieto sen parantavasta vaikutuksesta leviää suusta suuhun.

Health

Onko masennus sittenkin fyysinen sairaus? Tutkijat vertaavat allergiaan

depression
© Dariush M /shutterstock.com
Yhä useampi tutkija uskoo, että masennus on oletettua enemmän fyysinen kuin henkinen sairaus, kertoo The Guardian.

Masennusta vuosia tutkinut George Slavich Kalifornian yliopistosta sanoo, että masennuksella on yhtä paljon tekemistä kehon kuin mielen kanssa.

"En edes puhu siitä enää psykiatrisena sairautena", hän sanoo.

Uuden näkökulman perusidea on yksinkertainen: kaikki tuntevat olonsa surkeaksi ollessaan sairaita.

Itsensä kokeminen liian väsyneeksi, tylsistyneeksi tai kyllästyneeksi nousemaan sohvalta ja jatkamaan elämää on psykologien mukaan sairauteen liittyvää käytöstä, jonka tarkoituksena on estää elimistön kohtaaman sairauden leviäminen pidemmälle.

Käytös yhdistetään usein masennukseen, mutta sen taustalla saattaakin tutkijoiden mukaan olla tulehdustila, lehti kertoo.

Eräs tietty elimistön proteiini laukaisee tulehdustilan, joka on ikään kuin kehon hälytyskello silloin, jos immuunijärjestelmän tulee aktivoitua.

Tämä taas laukaisee aivoissa reaktioita, jotka saavat ihmisen käyttäytymään sairaustilan mukaisesti - eli masentuneesti.

Kommentti: Omilla elintavoilla on hyvin suuri vaikutus elimistön tulehdustilan syntyyn. Lue artikkeli Ketogeeninen ruokavalio - yleiskatsaus, niin saat tietoa, kuinka ehkäistä tulehdusta.


Coffee

Luuliemi, helppo ja halpa superfood

Luuliemi
Luuliemi sisältää runsaasti erilaisia ravintoaineita kuten kollageenia, magnesiumia, kalsiumia, kaliumia ja aminohappoja.
Luuydin lientä on sanottu uudeksi smoothieksi sen terveyshyötyjen vuoksi. Itse innostuin kokeilemaan ekan kerran luuliemen tekoa noin vuosi sitten. Ohjeita en sen kummemmin jaksanut selailla. Laitoin vain saamani hirvenluut kattilaan ja aloin keitellä. Luuliemi taipuu moneksi, sitä voi käyttää keittojen, muussien tai kastikkeiden pohjana tai sitten ihan vaan laittaa kuppiin ja juoda sellaisenaan, niin kuin itse tykkään tehdä. Olen käyttänyt hirven luita mutta kaikkien eläinten luut käyvät periaatteessa. Itse suosisin luomulaatuisia laiduntavien eläinten luita. Luuydinliemi sopii myös vauvoille ensiruoiksi. Helposti sulavaa sekä huippu terveellistä!

Kommentti: Luu- ja lihaliemi ovat erinomainen keino saada tärkeitä mineraaleja. Lisäksi ne toimivat ruoanlaitossa tuomaan makua, eikä sinun tarvitse turvautua huonolaatuisiin, kalliisiin ja ravintoköyhiin lihaliemikuutioihin. Parhaimman hyödyn saat, kun olet ketogeenisellä ruokavaliolla.


Pills

Ihmistä ovelampi: Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit kasvussa


Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.



Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta


SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Valtamedia
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.

Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Kommentti: Vaikuttaa siltä, että yksi parhaimmista puolustuskeinoista haitallisia bakteereja ja viruksia vastaan on ns. ketogeeninen ruokavalio. Tarkempaa tietoa löydät edellä linkitetyn artikkelin kattavammasta englanninkielisestä alkuperäisversiosta.

Lue myös:


Cookies

Vaaralliset viljat: Gluteeni yhdistetty useaan eri sairauteen


Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.



Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta


SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Valtamedia
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.

Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Kommentti: Linkki Taija sompin haastatteluun löytyy tästä.

Linkki Marja-Leena Ovaskaisen haastatteluun löytyy tästä.

Tämänkaltaiset kommentit saattavat tuoda mieleen autoritaarisen persoonallisuuden. Autoritaaristen persoonien on vaikea ottaa vastaan tietoa, joka on ristiriidassa heidän uskomuksiensa kanssa. Tälläiset henkilöt eivät argumentoi rationaalisin perustein, vaan yksinkertaisesti hylkäävät kaikki oman näkemyksen vastaiset todisteet, koska ne tuottavat liikaa ahdistusta ja negatiivisia tunteita.

Ongelmana ei ole tyydyttynyt rasva, vaan sokeri. Helsingin Yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on myöntänyt tämän asian. Hän toteaa luennollaan: "Mä alan uskoa, että tämä on totta.[...] Kovat rasvat eivät ole valtimotautien itsenäisiä riskitekijöitä[...]Me ollaan ymmärretty asiat pikkasen väärin". Tyydyttynyt rasva ei ole ongelma, kun hiilihydraattien määrä kokonais-energiasta on vähäinen. tätä VHH-ruokavaliota kannattaneet asiantuntijat ovat vuosiakausia sanoneet.


Viljatuotteiden syönnille ei ole mitään perusteita. Ihminen on turvautunut maanviljelykseen n.0.5% oman kehityksensä ajasta, joten emme ole sopeutuneet syömään niitä. Riippumattomat tutkimukset tukevat tätä käsitystä. Ruoantuotannon teollistuminen yhdistettynä huonoihin ruokavaliosuosituksiin on johtanut maailmanlaajuiseen lihavuusepidemiaan, josta maksamme suurta hintaa.
evoluutio
Katso Akuutin jakso tästä:


Lue lisää ravitsemuksesta näistä artikkeleistä: