Nestlé
© Corbis / AFP / RT
Peter Brabeck-Letmathe on sitä mieltä, että vedelle pitäisi määritellä markkina-arvo.

Elintarvikejätti Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck-Letmathe puhuu esimerkiksi Americanlivewiren kautta nähtävällä, saksankielisellä videolla muun muassa vedestä, jota hän nimittää maailman tärkeimmäksi elintarvikkeeksi. Yritysjohtajan näkökulmasta vesi voidaan nähdä tavallaan kahdella tavalla, joko kokonaan vapaana ja ilmaisena välttämättömyytenä tai elintarvikkeena, joka voidaan yksityistää.

Brabeck-Letmathe kannattaa jälkimmäistä vaihtoehtoa. Sen mukaan veden hallinnointi olisi annettava liikemiehille.

Brabeck-Letmathen lausunto on herättänyt melkoisen kohun maailmalla.

Pääjohtajan ajatuksenjuoksu menee suunnilleen siten, että markkinaehtoisen toiminnan kautta vedelle määriteltäisiin todellinen arvo ja hinta ja sitä kautta sen merkitys tulisi paremmin näkyviin maailmalla, jossa vedestä tulee yhä kriittisempi resurssi.

Sveitsiläinen Nestlé on maailman suurimpia juomaveden pullottajista ja myös maailman suurimpia elintarvikealan yrityksiä.

Esimerkiksi Americanlivewire väittää sivuillaan, että Nestlén johtaja haluaa poistaa oikeuden veteen ihmisoikeuksien joukosta.

Brabeck-Letmathe puhuu videolla monesta muustakin asiasta. Esimerkiksi geenimanipulaatioon hänellä on tiukka kanta. Yhdysvalloissa geenimanipuloitua ruokaa on syöty 15 vuotta eikä se ole Brabeck-Letmathen mukaan aiheuttanut ainuttakaan sairaustapausta.