Kuva
© Vesa MarttinenToimittaja, kaupunginvaltuutettu Antero Eerola tutustui Itä-Ukrainan kriisialueeseen. - Ukrainan ongelmien alkusyyt ovat aivan sisäsyntyisiä, hän väittää.
Vantaan kaupunginvaltuutettu, toimittaja Antero Eerola (vas) pahoinpideltiin helmikuussa työmatkalla Donetskin alueella Slavjanskissa, joka kuuluu Itä-Ukrainan sotatoimialueeseen.

"Tuomisina olivat tikit alahuulessa ja veriset vaatteet", hän kertoo.

Eerola liikkui hallituksen joukkojen puolella rintamaa. Hän kävi tapahtumapäivänä Ukrainan armeijan tiesululla Svitlodarskissa 10 kilometrin päässä Debaltsevon taisteluista.

"Siellä hallituksen joukot ampuivat tykkitulta kapinallisten asemiin vain runsaat 12 tuntia aselevon alkamisen jälkeen", Eerola kertoo.

Illalla Eerola ja kuvaaja lähestyivät rintamaa toisesta suunnasta, ja he olivat 10 kilometrin päässä kapinallisten hallussaan pitämästä Horlivkasta. Kaksikko palasi Slavjanskiin, jossa heidän hotellinsa sijaitsi. Majoituttuaan he pistäytyivät iltapalalle kaupungin ainoaan ravintolaan.

"Lähtiessäni sieltä joukko nuoria miehiä ryhtyi kyselemään aggressiiviseen sävyyn jotain ukrainaksi. Vastasin, että osaan valitettavasti vain venäjää. Ilmeisesti jo tämä herätti aggressioita. Yksi miehistä löi minua alahuuleen, joka halkesi. Tekijät häipyivät nopeasti paikalta."

Eerola erotti ukrainankielisestä puheesta sen verran, että ulkomaisia toimittajia ei kaivata alueella.

Jälkeenpäin Eerola mietti, että pahemminkin olisi voinut käydä.

"Alueella ihmiset kulkevat hyvin paljon aseiden kanssa. Tapahtumaa setvimään tullut "miliisikin" oli kolme miestä verkkareissa ja kalashnikovit olalla.Ukraina on maana todella sekaisin, myös ne alueet, joissa varsinaista sotaa ei ole. Voimakas aggressiivisuuden ilmapiiri oli leimallista koko maalle."

Kymmenen päivän matkan aikana Eerolalle vahvistui kuva, että Suomessa ei kerrota kaikkea, mitä Ukrainassa tapahtuu.

"Meikäläisessä lehdistössä ja poliitikkojen puheissa annetaan kuva, että kyse on vain ulkopuolisesta sekaantumisesta. Venäjä on liian helppo syyllinen kaikkeen. Ukrainan ongelmien alkusyyt ovat aivan sisäsyntyisiä. Jututtamani Maidanin aktiivit ovat syvästi pettyneet vallanvaihdoksen tuloksiin."

Opposition toimintamahdollisuuksia on Eerolan mukaan heikennetty ja sananvapaustilanne on huonontunut.

"Olin seuraamassa oikeudenkäyntiä, jossa oikeusministeriö, turvallisuuspalvelu ja kaksi äärioikeistolaista puoluetta yrittivät saada kielletyksi oppositiossa olevan kommunistisen puolueen.Sellaista sirkusta, joka oikeussalissa oli, en ole ikinä ennen nähnyt: täyttä kaaosta, huutelua ja uhkailua."