Snakes in suits
Rikollista psykopaatti-tyyppiä on havainnoitu ja tutkittu melkein vuosisata, mutta poislukien Cleckleyn lyhyt maininta, menestyksellisen psykopaatin idea (tavanomainen lähes kaikilla ulkoisilla standardeilla) on pysynyt pimennossa. Tämän artikkelisarjan edetessä, paljastuu miksi näin on ja mitä seuraamuksia tällaisella vaarallisella puutteella tiedostamisessamme voi olla. Tähän saakka ainoa syväluotaava esitys menestyksellisten psykopaattien luomasta ongelmasta on ollut Paul Babiakin ja Robert Haren kirja Käärmeet liituraidassa (suomennettu 2007, alkuperäinen englanninkielinen teos "Snakes in Suit" julkaistiin 2006). Kirja on ehdottoman oleellista luettavaa, ja se voi mahdollisesti pelastaa elämäsi, kirjaimellisesti. Informaatio jonka kirja sisältää on yleispätevää, ja sitä voi soveltaa mihin tahansa sosiaalisiin kanssakäymisiin.

Babiak, teollisuus- ja yritysmaailmaan erikoistunut psykologi, kohtasi ensimmäisen psykopaatin em. ympyröissä vuonna 1992. Tutkimalla toimijoita kuten "Dave", Babiak ei ainoastaan tuonut esille metodeja, joilla psykopaatit soluttautuvat ja etenevät yritysmaailman hierarkiassa, hän myös muutti aiempia oletuksia siitä, mikä oli ja ei ollut mahdollista psykopaateille saavuttaa: monet asiantuntijat olettivat, etteivät psykopaatit voisi menestyä bisnesmaailmassa. Luultiin, että psykopaattien öykkärimäinen ja narsistinen käytös olisi potentiaalisia työnanantajia ärsyttävää, ja että psykopaattien manipulaatiot ja väärinkäytökset johtaisivat epäonnistumisiin yhtiön sisällä. Itse asiassa, n.k. "asiantuntijat" eivät olisi voineet olla enemmän väärässä. He eivät huomanneet psykopaattien hämmästyttävää kykyä näytellä normaalia ja jopa "ylivertaista" uhriensa silmissä. Psykopaattien itsensä silmissä olemme uhreja ja hölmöjä.

Vastoin yleistä oletusta Babiak havaitsi, että psykopaatteja hyväksyttiin innokkaasti merkittävien yhtiöiden johtoportaisiin, ja he jopa saavuttivat uramenestystä.1 Psykopaattien äärimmäistä narsismia ilmeisesti erehdyksessä pidettiin "positiivisena johtajuuspiirteenä", sopivina yrityskauppojen, fuusioitumisien sekä yritysvaltausten "hämärään moraliteettiin" ja kaaosmaiseen ilmapiiriin. He eivät ainoastaan pärjänneet paineen alla (kykenemättöminä kokemaan pelkoa tai stressiä); potentiaaliset palkinnot sekä yritykselle että psykopaatille itselleen olivat liian suuria jotta niistä olisi voinut kieltäytyä. Kuten Babiak kirjoittaa, "se että yleisesti ei ole tarkempaa tietoa siitä, mistä psykopaattinen manipulaatio ja petos bisnesmaailmassa koostuu, oli syy yrityshuijarin menestyksen takana."2 Ironisesti, juuri ne piirteet joita suuryritykset ja muut vahvat tahot etsivät ja arvostavat, johtavat usein heidän tuhoonsa (esim. Bernie Madoff, Enron, natsit). Näitä ominaisuuksia meidät on ehdollistettu pitämään ideaaleina. Esimerkiksi tietämättömien henkilöiden "ruusunpunaisten lasien" läpi katsottuna, manipulatiivisesta ja pettävästä käytöksestä tulee "vakuuttavaa" sekä "vaikutusvaltaista"; kylmäsydämisestä käytöksestä ja katumuksen puutteesta "toimintapohjaista" ja "kykyä tehdä vaikeita päätöksiä"; peloton ja impulsiivinen muuttuu "rohkeaksi" ja "energiseksi"; tunteiden puutteesta tulee "vahvuutta" ja "tunteiden hallintaa".3

Lyhyesti, kun kutsumme psykopaattia "vakuuttavaksi ja urheaksi", meidän itse asiassa tulisi saada välityspalkkiota psykopaatin puolesta tehdystä PR:stä, sillä siitä siinä on kyse. Kuin möisi valkaisuainetta pyhänä vetenä! Paperilla em. ominaisuudet voivat vaikuttaa lupaavilta, mutta työkavereina ja erityisesti pomoina, psykopaatit ovat määräileviä, uhkaavia, pelottavia ja vaarallisia. Nopeita ottamaan kunnian muiden työstä ja palkaamaan/ erottamaan työntekijöitä äkkipikaisesti, he sietävät vain kehuja, ovat hyvin lyhytnäköisiä ja yleisesti heiltä puuttuu hyvään johtajuuteen kuuluvaa kykyä syvempään oivallukseen. Eräs Babiakin kuvaama psykopaatti oli "haluton ja kenties kyvytön hyväksymään sitä, että millään päätöksistään voisi olla negatiivisia seurauksia yritykselle."4 Eläessään pinnalta katsoen "normaalia" elämää, psykopaatit silti aiheuttavat ongelmia (taloudellisia, psykologisia, emotionaalisia), jotka jäävät lakisäännöksien ulkopuolelle.

Kuinka he tekevät sen? Analysoimalla yrityshuijauksia Babiak sai selville perusmetodit, joita psykopaatit käyttävät toimiessaan hierarkisessa yritysympäristössä. Mutta huolimatta siitä, mistä ympäristöstä psykopaatti löytää itsensä (parisuhteesta, bisnesympäristöstä, ryöstön suunnittelusta, vaalikampanjasta, poliittisesta vallankaappauksesta... mahdollisuudet ovat loputtomat), hän käyttää samaa kolmivaiheista "arviointi - manipulaatio - hylkääminen" -rutiinia uhrejaan kohtaan. Ensimmäisessä vaiheessa psykopaatti arvioi "liittolaisensa" ja potentiaalisen uhrin arvon: mitä tämä voi tehdä edesauttaakseen psykopaatin pyrkimyksiä. Psykopaatit ovat asiantuntijoita toisten manipuloinnissa ja "kiinnostuksen ja inhon kohteiden, sekä motiivien, tarpeiden, heikkojen kohtien ja haavoittuvuuksien tunnistamisessa".5 Toisten vahvuuksia ja heikkouksia käytetään hyväksi. Seuraavaksi psykopaatti käyttää tarkasti tiettyä kohdetta varten suunnattuja viestejä (jotka pohjautuvat "arviointivaiheessa" kerätyyn informaatioon). Sitten hän mukauttaa manipulaatioitaan uhrilta saamansa uuden informaation mukaan pitääkseen yllä täydellistä kontrollia. Kuten Babiak ja Hare kirjoittavat:
usein psykopaatit käyttävät hyväksi sitä seikkaa, kuinka useimmille ihmisille viestin sisältö ei ole niin tärkeää, kuin tapa jolla viesti välitetään. Itsevarma ja aggressiivinen viestintätapa (usein kliseillä, ammatti- ja kaunokielellä väritettynä), korvaa puutteellisen sisällön ja vilpittömyyden kanssakäymisissään ... psykopaatit ovat "vaikutelmahallinnan" mestareita; heidän käsityksensä toisten psyykestä yhdistettynä pinnalliseen - mutta vakuuttavaan - sanalliseen sujuvuuteen mahdollistaa psykopaattien muuttaa persoonaansa sen mukaan miten se sopii kuhunkin tilanteeseen ja suunnitelmiinsa. Psykopaatit tunnetusti voivat sonnustautua lukuisiin naamioihin, muuttaa "olemustaan" riippuen henkilöstä jonka kanssa ovat tekemisissä, ja tehdä itsensä miellyttäväksi aiotun uhrin silmissä.
Kuullostaa aika paljon tiedustelupalvelujen toiminnalta, vai mitä?

Kuva
© M.C. Roessler 2010
Psykopaatit usein myös käyttävät moninaisia manipulaatiotekniikoita, esimerkiksi "kaasuvalotusta" (engl. "gaslighting"). Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, ja ilmeisen täydellisellä varmuudella, normaalit ihmiset alkavat epäillä havaintojaan. "Uskomatonta kyllä, useimmiten uhrit alkavat lopulta epäillä omaa tietoaan totuudesta ja muuttavat omia näkemyksiään psykopaatin väittämien mukaiseksi, sen sijaan minkä itse tietäisivät olevan totta."7 Tässä vaiheessa psykopaatti armottomasti hyväksikäyttää uhriaan saadakseen rahaa, tietyn aseman, valtaa. Kun uhri ei enää ole hyödyllinen, heidät hylätään viimeisessä "hylkäysvaiheessa". Tällä on usein tuhoava vaikutus psykopaatin valheiden ja "hyvien aikeiden" julkisivun huijaamaksi tulleille: henkisesti tyhjiin imetty puoliso, vanhus jonka pankkitili on tyhjennetty tai "ystävä" jonka sosiaalinen verkosto on lakannut olemasta hyödyllinen, psykopaatti lopulta "heittää uhrinsa ulos" ja siirtyy seuraavaan kohteeseen.

Yritysmaailman sisällä Babiak tunnisti vielä yksityiskohtaisemman viisivaiheisen muunnelman tästä dynamiikasta. Ensinnäkin, psykopaatit käyttävät charmiaan ja supliikkikykyään teeskennellen omaavansa johtajuuspiirteitä, ja pääsevät tätä kautta sisään yhtiöön. Palkattuna, he identifioivat mahdollisia kohteita ja kilpailijoita työtovereissaan (lahjakkaista mutta naiiveista kanssatyöskentelijöistä joiden työt voi varastaa, sihteereihin jotka kontrolloivat pääsyä tärkeiden johtajien luo) "arviointivaiheessa". Babiak kuvaa neljä ihmisryhmää joita psykopaatit käyttävät hyväksi. "Pelinappulat" ovat tavanomaisia työtovereita joilla on "vaatimatonta (vaikutus)valtaa", ja jotka psykopaatit näppärästi manipuloivat tukemaan ja miellyttämään itseään. "Kannattajat" ovat virallista valtaa omaavia yksilöitä. Yhteisymmärrys kannattajien kanssa turvaa suojan maskin läpi näkeviltä alemman tason työntekijöiltä. "Uhrit" ovat pelinappuloita jotka ovat menettäneet käyttökelpoisuutensa, ja heidät on siten hylätty. Lopuksi, "organisatoriset poliisit" ovat henkilöitä kuten tilintarkastajia, turvamiehiä, ja henkilöstöosaston väkeä, jotka ovat kokeneempia huomaamaan työpaikan sisäisiä manipulaatioita.8

Kolmannessa, "manipulaatiovaiheessa", psykopaatit luovat ja ylläpitävät "psykopaattista fiktiotaan" luoden positiivista disinformaatiota itsestään ja negatiivista disinformaatiota muista henkilöistä käyttäen hyväksi pelinappuloiden, kannattajien sekä "käyttökelpoisten idioottien" verkostoaan. Synnyttämällä ristiriitoja muiden työntekijöiden parissa, he ohjaavat huomiota pois itsestään, pitäen parempana toimia kulissien takana ja luomiensa ongelmien yläpuolella. "Konfrontaatiovaiheessa" psykopaatit hankkiutuvat eroon kilpailijoista ja pelinappuloista (nyt uhreja), totuudesta poikkeavia taktiikoita (mustamaalaaminen, lavastaminen) käyttäen. Olemalla tässä vaiheessa hyvissä väleissä korkea-asemaisten kannattajiensa kanssa, psykopaatit selviävät em. teoista ilman rangaistusta. Viimeisessä "nousuvaiheessa" psykopaatit lopulta syöksevät vallasta kannattajansa, ottaen itselleen aiemmin heitä tukeneiden aseman ja vaikutusvallan.9 Psykopaatin pelissä muut ihmiset ovat olemassa vain tullakseen manipuloiduiksi. Psykopaatti pyrkii tavoitteisiinsa kaikin keinoin, vaikka se tarkoittaisi jokaisen häntä aiemmin tukeneen selkään puukottamista.

Kiinnostus yritysmaailman psykopaatteihin on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana, suurelta osin suuryrityshuijausten ja skandaalien takia (esim. Enron vuonna 2001 ja Madoff vuonna 2009). Outoa kyllä, ottaen huomioon poliittisten skandaalien lukuisuuden ja niiden samankaltaisuuden yritysmaailman "sukulaistensa" kanssa, ajatus siitä että psykopaatit soluttautuvat hallituksiin (tuhoisin seurauksin), ei ole vielä saanut ansaitsemaansa huomiota. Itse asiassa, poliittiset massamurhat joita tänä päivänä tapahtuu (sekä korruptio joka johtaa näihin), juontavat juurensa psykopaattien läsnäolosta (vaikutus)valta-asemissa.

Psykopaatteja löytyy vankiloista kaikentyyppisistä väkivalta- ja muista rikoksista tuomittuna, mukaanlukien valkokaulusrikoksista. On olemassa yliopisto-koulutusohjelmia, akateemisia yhteisöjä, konferensseja, ammatti- ja ohjekirjallisuutta, jotka yrittävät ehkäistä ja hallita tällaisia rikoksia. Mutta entä psykopaattien rooli rikoksissa ihmisyyttä vastaan? En ole löytänyt yhtään tutkimusta, jossa käsiteltäisiin psykopatian roolia politiikassa (joko niin kutsutuissa demokraattisissa järjestelmissä tai diktatuureissa). Aivan kuten tutkijat alkuun epäilivät psykopaattien menestysmahdollisuuksia bisnesmaailmassa (ja ongelma pysyi tutkimattomana), psykopatian ongelma politiikassa jätetään jääräpäisesti huomiotta. Politiikan tutkijat kieltäytyvät huomioimasta psykopatiaa, ja psykopatian asiantuntijat kieltäytyvät huomioimasta politiikkaa. Historiaa sekä nykyisyyttä katsottaessa, tällaisen umpimielisyyden seuraukset ovat ilmeisiä kenelle tahansa. Kansanmurhia, diktatuureja, valtion hyväksymää kidutusta, "loputonta sotaa", poliittisia salamurhia, tapporyhmiä, korruptiota, kiristystä, siviilien vakoilemista, "valtionsalaisuuksia", laitonta "vakoilua", ja niin edelleen.

Tilanne on outo ottaen huomioon sen, kuinka asiantuntijat ovat tehneet hyvin selväksi, miten psykopaatit voivat miehittää merkittäviä asemia kaikissa ammateissa: lain, bisneksen, lääketieteen, psykologian, yliopistomaailman, armeijan, poliisin, ja erityisesti politiikan piirissä. Kuten Babiak ja Hare asian selittävät, "Monet psykopaatit onnistuvat valmistumaan yliopistosta tai saamaan ammattitutkinnon, mutta useimmissa tapauksissa tämä ei tapahdu kovan työn tuloksena, vaan lähinnä sen kautta, että he huijaavat, saavat toiset tekemään työt puolestaan ja yleisesti "hyväksikäyttävät systeemiä""10

Kuva
Bernard Madoff
Madoff-tapaus tarjoaa mahdollisuuden lukuisten johtopäätöksien tekoon koskien ei ainoastaan Wall Streetiä, mutta myös politiikan näyttämöä. On mielenkiintoista, kuinka Madoffin uhrien listalta puuttuvat yhdysvaltalaisten pankkien nimet tai muut merkittävät sijoittajat, jotka normaalisti vaativat sen tyyppistä informaatiota jota Madoffin firma pimitti. Itse asiassa firmaa epäiltiin petoksista lähes vuosikymmenen ajan, joidenkin todisteiden viitaten aina 70-lukuun saakka. Silti vakavasti otettavia tutkimuksia pantattiin aina siihen saakka, kunnes Madoffin pojat ilmiantoivat isänsä. Monet tiesivät vuosia, mutta vaikenivat, sallien Madoffin jatkaa juonittelujaan jotka tuhosivat tuhansien elämän. Sopivasti, Madoffin veljentytär oli naimisissa yhdysvaltojen Securities and Exchange Commission:ssa työskentelevän ylemmän sisäisen tarkastajan kanssa (SEC on valtionvirasto, joka valvoo kauppaliikennettä). Vuonna 2005 Madoff itse kerskui läheisistä sidoksistaan SEC:n valvojien kanssa. Madoffin firmalla oli myös läheiset siteet Washingtonin lainsäätäjiin sekä valvojiin, miehen itsensä istuessa "SIFMA:n" hallituksessa (Securities Industry and Financial Markets Association). Creswellin ja Thomasin New York Timesiin kirjoittamassa jutussa Madoffin läheinen liikekumppani kertoo, kuinka "Madoff kerran mainitsi viettäneensä kolmasosan ajastaan Washingtonissa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa".

Madoffin rahasto ei ollut ainoastaan täydellinen rahanpesupaikka potentiaalisille kanssajuonittelijoille, häntä suojelivat myös läheiset siteensä SEC:n "organisatoriseen poliisiin" sekä työntekijöihinsä pitämä voimakas kontrolli. "Kukaan ei lähtenyt, koska niin hyvin palkattua työtä ei olisi löytynyt muualta. Madoffin pidätyksen jälkeen jotkut spekuloivat että se oli ikään kuin lahjusrahaa; kukaan ei kysellyt turhia, koska Madoffit olivat mukavia, suojelevia, anteliata " (The Daily Beast). Babiakin ja Haren mukaan, "psykopaattisen pelottelun taso ja intensiteetti pitää kaltoinkohdellut astumasta esiin." Kontrolloimalla alaisiaan ja vokottelemalla valvojia, Madoff suojeli itseään paljastumiselta. Vasta hänen ylimielisyytensä riistäytyessä käsistä kortitalo romahti.

Mutta Madoff on vain yksittäinen oire laajemmasta systeemisestä ongelmasta, joka vaikuttaa koko ihmiskuntaan, lähtien henkilöiden välisistä kanssakäymisistä aina poliittisien systeemien harjoittamaan kontrolliin saakka. "Tavanomainen" psykopaatti tähtää kontrolliin ja valtaan suhteelisen rajatusti: perhepiiristä laajempaan työtoverikentään ja satunnaisiin muihin uhreihin. Rikolliset psykopaatit liikkuvat uhrista uhriin, jättäen jälkeensä henkisesti ja fyysisesti tuhottuja naisia; säästöistään ryöstettyjä vanhuksia; hyväntekeväisyysjärjestö-huijauksia; kidutettuja ja silvottuja lapsia. Bisnesmaailmassa toimiva psykopaatti ei vaikuta ainoastaan jokaiseen yrityksen työntekijään; hänen tekosensa voivat tuhota tuhansien elämän. Mutta: poliittinen psykopaatti, äärimäisestä valta-asemastaan, voi hallita ja tuhota kokonaisia valtakuntia. Hänen vaikutuksensa yltää yhteiskunnan jokaiselle tasolle ja voi potentiaalisesti vaikuttaa miljardien ihmisten elämään.

Viitteet:
  1. Babiak (2007, 413).
  2. Babiak & Hare (2006, xiii).
  3. Babiak (2007, 419).
  4. Babiak & Hare (2006, 12).
  5. Babiak & Hare (2006, 37).
  6. Babiak & Hare (2006, 38).
  7. Babiak & Hare (2006, 51).
  8. Babiak (2007, 417).
  9. Babiak (2007, 418 - 20).
  10. Babiak & Hare (2006, 47).
  11. Babiak & Hare (2006, 52).