Valtioneuvoston linna
Valtioneuvoston linna.
Valtioneuvoston viestintäpäällikkö Markku Mantila kertoo Aamulehdelle ministeriöiden suunnitelmista varautua "venäjä-trollien" propagandan varalle:
Ministeriöt ovat vuodenvaihteesta lähtien lisänneet valmiuksiaan varautua ja vastata Venäjän kovenevaan informaatiosotaan.

Lännen Median saamien tietojen mukaan valtioneuvoston kanslian ja eri ministeriöiden asiantuntijoista on koottu yhteysryhmä, joka vaihtaa järjestelmällisesti tietoja keskenään. Tavoitteena on saada Suomeen kohdistuvasta infovaikuttamisesta mahdollisimman hyvä kokonaiskuva.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila vahvistaa yhteistyön.

- Kyse on tietojenvaihdosta. Eri ministeriöt osaavat ja hoitavat eri asioita. Näin saamme viestinnällisen ja substanssiosaamisen kootuksi saman pöydän ääreen tarvittaessa nopeasti.

Asiantuntijoiden tavoitteena on suunnitella yhdessä keinoja, joilla vääriä ja valheellisia tietoja voidaan oikaista ja ampua alas.
Ensimmäinen keino joka tulee mieleen väärien tietojen oikaisuun, on ihan tuiki tavallinen journalismi. Ilmeisesti tämä ei enää riitä. Haaveileeko Mantila jonkinlaisesta Valtion tiedoituslaitoksesta, jolla valistetaan kansalaisia? Mantilan puheista saa kuvan, että tarkoituksena on kerätä tietoja kaikista toimijoista, jotka huomioivat Venäjän näkökulman uutisoinnissaan.

Ilmeisesti Suomen ministeriöiden kesken on päätetty etukäteen, että kaikki informaatio, joka puoltaa Venäjän näkökulmaa on virheellistä tietoa, ja kaikki informaatio, joka puoltaa Yhdysvaltojen näkökulmaa on paikkansapitävää tietoa. Näitä näkökulmia ilmeisesti "oikaistaan" ja "ammutaan alas" tämän periaatteen pohjalta. Nähtäväksi jää, mitä nämä keinot ovat.

Artikkeli jatkuu:
Informaatiosodassa on Mantilan mukaan kyse siitä, että vieras valtio pyrkii vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen toisessa maassa.

Kansalaisten valistaminen on toinen tavoitteista. Eri ministeriöiden asiantuntijat ovat valmiita puhumaan aiheesta muun muassa kouluissa ja yrityksissä.

- Aiomme kertoa esimerkkejä Suomen historiasta levitettävistä valheista ja muun muassa kuvamanipulaatioista.
Kansalaisten valistamista varten on olemassa meidän oma "vapaa" media ja koulutusjärjestelmä, joiden pitäisi riittää. Mantila voi toki perustaa Venäjälle oman tv-kanavan tai verkkojulkaisun, mikäli näin haluaa, mutta mielellään ilman suomalaisten verorahoja. Emme tarvitse totuusministeriön asiantuntijoita kertomaan, kuinka meidän tulisi ajatella.

Ensinnäkin historian kirjoitus on jatkuva prosessi, joka johtaa usein erilaisiin tulkintoihin tapahtumista. Historia kerrotaan aina jostain tietystä näkökulmasta, johon politiikalla on suuri vaikutus erityisesti silloin, kun puhutaan valtioiden välisistä sodista. On tietenkin olemassa virheellistä tietoa ja vääristelyä mutta on myös aitoja kysymyksiä liittyen esimerkiksi toisen maailmansodan tapahtumiin (kuten yhteistyön natsi-Saksan kanssa), jotka vaikuttivat suuresti kansakunnan kohtaloon. Historian tulkinta tulisi jättää akateemisille asiantuntijoille, tutkijoille, toimittajille ja opettajille, ei valtion tiedottajille pelonlietsontaa varten.
Kolmanneksi tavoitteeksi Mantila nostaa riittävän yleissivistyksen, jota ryhmä aikoo painottaa.

- Pitää huolehtia siitä, että meillä opetetaan riittävän hyvä medianlukutaito jo koulussa, ettei meihin uppoa kaikki disinformaatio.
Medialukutaidon ja disinformaation tunnistaminen kuulostavat erittäin hyviltä tavoitteilta, mutta tällä tuskin tarkoitetaan kriittistä suhtautumista myös omiin tiedotusvälineisiin. Jos mediavalistuksen lähtökohtana on, että disinformaatio on yhtä kuin Venäjän näkökulman huomioiminen narratiiveissä, niin lopputuloksena on lähinnä loogisen päättelykyvyn heikkeneminen sekä hysterian ja mustavalkoisen ajattelun lisääntyminen.
Mantila
Valtioneuvoston viestintäpäällikkö Markku Mantilan mukaan ministeriöt suunnittelevat toimia puuttua informaatiosodankäyntiin.
Netissä käytävä informaatiosota on Mantilan mukaan valheellisten tietojen ja kuvamanipulaation levittämistä, poliitikkojen lausuntojen valikoivaa siteeraamista ja keskustelupalstoille syötettäviä sepitteellisiä kommentteja.

- Muitakin tapoja näkyy. Venäjän mediassa johtavia poliitikkojamme lainataan säännönmukaisesti niin valikoidusti, ettei kyseessä voi olla sattuma. Luullakseni suurella osalla venäläisistä mediankuluttajista on sellainen käsitys, että Suomen valtiojohto ja merkittävimmät poliitikot suorastaan vaativat EU:n asettamien pakotteiden poistamista.
Onneksi Suomen valtamedia ei ole koskaan vääristellyt Venäjään liittyvissä uutisoinnissa, vai mitä? Artikkelin pyrkimyksenä tuntuu olevan ehdollistaa ihmiset assosioimaan Venäjä ja informaatiosodankäynti keskenään. Ilmeisesti täällä lännessä kaikki uutiset ovat täydellisen objektiivisia, ilman minkäänlaisia virheitä ja valheita.

Iltalehden uutisessa kerrotaan keskustelupalstojen mielipidevaikuttamisesta ja todisteista venäjä-trolleista:
Lännen Media uutisoi aikaisemmin, että Suomessa toimii 20 Venäjän asiaa aktiivisesti ajavaa informaatiosodan vaikuttajaa eli nettitrollia.

Yksi trolleista saattoi iskeä Kalevan verkkosivuilla Mantilan mukaan pian sen jälkeen, kun lehden verkkosivuilla julkaistiin yhteysryhmän perustamista koskeva uutinen.

Raatteentie-nimellä esiintynyt, aavistuksen kömpelösti suomea taitanut kirjoittaja yritti kääntää keskustelua Tiitisen listaan, jota "hallintomme ei suostu meille näyttämään". Nimimerkki ihmetteli myös, "mikä ihme on se KRP:n salainen rekisteri".
Hetkinen, ymmärsinkö oikein? Joku on kommentoinut Kalevan verkkosivuilla yhteysryhmää koskevaa uutista ja kyseessä on venäjä-trolli, koska hänen kieliasunsa ei ollut täydellinen? Ovatko kaikki Tiitisen listaa kommentoivat venäjä-trolleja? Entä miten nimimerkin kommentointi poliisin epri-tietokannasta tekee hänestä venäjä-trollin? Logiikka tämän päättelyketjun takana jää hieman hämäräksi.

Suomessa on siis 20 epämääräistä venäjänmielistä "nettitrollia", jonka perusteella Mantila kokee suomalaisen tiedonvälityksen uhatuksi ja haluaa perustaa iskuryhmän tämän ehkäisemiseksi? Artikkeli jatkuu vainoharhaisella linjallaan:
Trollilta haiskahti Mantilan mielestä sekin kirjoittaja, joka avasi Kalevan verkkosivuilla sunnuntaina Ylen MOT-ohjelmaa käsitelleen keskustelun otsikolla "Suomea johtaakin sotilasjuntta".

Informaatiosodankäynnissä on oleellista kiinnittää huomiota kielenkäyttöön. Jo puhe Ukrainan kriisistä osoittaa Mantilan mukaan Venäjän onnistuneen tavoitteessaan.

- Tapahtumat alkoivat siitä, kun Venäjä valloitti Krimin. Kun puhutaan kriisistä, Venäjää ei välttämättä osoiteta sormella.
Trolleja siellä, trolleja täällä. Mikä on se prosessi, jonka avulla tämä kommentti osoitettiin Venäjän maksullisen trollin kirjoittamaksi? Näyttää siltä, että jos otat tietyn näkökulman asioihin, olet automaattisesti trolli.

Mantila ilmeisesti luulee että Ukrainan sisällissodan tapahtumat alkoivat jostain tyhjiöstä keskellä Krimiä. Krimin tapahtumien ymmärtämiseksi suosittelemme katsomaan erinomaisen 'The Way Back Home' -dokumentin.

Suomalaisen median vääristynyt tulkinta Ukrainan tilanteesta noudattaa täysin Yhdysvaltojen asettamaa narratiivia, joka ei kestä rehellistä tarkastelua. Maidanin vallankumous noudatti tuttua käsikirjoitusta, jossa yhteiskunnan sisäistä liikettä käytetään omien ulkopoliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Tämä on nähty lukuisissa värivallankumouksissa, joissa erilaisten kansalaisjärjestöjen kautta pyritään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja kärjistämään yhteiskunnan sisäisiä konflikteja.

Esimerkiksi National Endowment for Democracy (NED) -järjestö saa rahoituksensa suoraan Yhdysvaltojen ulkoministeriön budjetista, mikä asettaa järjestön luonnollisesti räikeään eturistiriitaan Ukrainan kriisiä tarkastellessa. Joe Quinn on analysoinut yksityiskohtaisesti Ukrainan tilanteen syntymekanismeja artikkelissaan Euromaidan: Washington-tuetun vallankaappauksen anatomia. Jokaisen tulisi tehdä kotityönsä ja tutustua näihin erittäin vahvoihin todisteisiin manipulaatiosta, ennen kuin syyttää ketään trolliksi.

Otetaan vielä muutama klassikko Mantilalta Aamulehden artikkelista:
Mantila sanoo, että Venäjän medioissa luodaan koko ajan mielikuvaa pahasta lännestä ja hyvästä idästä.

- Merkittävä osa venäläisistä uskoo tähän propagandaan. Tavatonta ei ole, että Baltiassa asuvat venäjänkieliset ilmaisevat huolensa siitä, mitä Nato tekee Ukrainassa. Väärä tieto juurtuu, kun erityisesti televisio on hallituksen täydellisessä kontrollissa.
Hieman ironista antaa tälläisiä kommentteja ja samalla luoda uhkakuvia Venäjän informaatiosodasta kourallisten internet-käyttäjien pohjalta, joiden venäjä-trolliuden todisteet perustuvat Mantilan henkilökohtaiseen psykoanalyysiin. Entä miksi on väärää tietoa väittää, että Nato toimii Ukrainassa, kun siihen on löytynyt vahvoja todisteita? Onko kysymysten esittämisessä jotain vaarallista? Näitä kysymyksiä emme kuule omassa mediassa, koska keskustelussa ei koskaan käydä "venäjä-trollien" väitteiden yksityiskohtia läpi.

Pietarin trollitehtaassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä jokainen valtio pyrkii vaikuttamaan, ylläpitämään ja tuomaan esille omaa näkökulmaansa eri keinoin. Joillakin valtioilla nämä keinot ovat aggressiivisempia kuin toisilla. Yhdysvallat on informaatiosodankäynnin ehdoton edelläkävijä, mistä parhaimpia esimerkkejä on kuuluisa COINTELPRO-vakoiluohjelma, jonka tarkoitus oli mustamaalata aktivisteja, poliittisia järjestöjä ja kansanliikkeitä lukuisin eri keinoin.

Israel on tunnettu hasbarasta, positiivisen PR-tiedottamisen strategiasta, joka on kiertoilmaisu propagandalle. Esimerkiksi yksityisessä yliopistossa IDC Herzliyassa toimii 400 oppilaan muodostama informaatiosodankäynnin ryhmä, jonka tarkoitus on muokata yleistä mielipidettä Gazan tilanteesta sosiaalisen median kautta. Voit lukea heidän trollaus-oppaansa täältä.

Britannia on myös perustamassa omat facebook-trollijoukkonsa informaatiosodankäyntiä varten.Nämä tiedot eivät kuitenkaan herätä huolta Suomessa, koska kyseessä ovat kylmän sodan hengessä omat ideologiset kumppanit, eivät viholliset.
Trollit
© Tuntematon
Mantila sanoo, että Suomesta löytyy kourallinen "hyödyllisiä idiootteja", jotka levittävät Suomi-vihaa Venäjällä ja sotkevat asioita Suomessa.
Mantila laittoi astetta fanaattisemman vaihteen päälle. Tämä kommentti kääntää todellisuuden täysin ylösalaisin; viimeisen vuoden ajan iltapäivälehdet ovat painaneet lähes päivittäin Venäjään liittyviä otsikoita, joiden tarkoitus on puhutella ihmisten alitajuisia pelkoja. Minkä tahansa asian puolesta löytyy varmasti kourallinen "hyödyllisiä idiootteja", mutta se ei voi vielä toimia perusteena ministeriöiden tasolla tapahtuvalle valvonnan lisääntymiselle.
- Trollitehtaita itsessään pidän aika lailla lapsellisina luomuksina. On vaikea keksiä, kuka kunnianhimoinen nuori haluaisi pitkän päälle tienata leipänsä roskaposteja kirjoittelemalla tai esiintymällä netissä kymmenen valehenkilöllisyyden takaa.
Tähän on syynä se, että tutkimuksien mukaan internetkeskustelua häiriköivät ja manipuloivat "trollit" ovat todennäköisemmin psykopaatteja ja narsisteja, jotka omaavat sadistisia piirteitä. Mantila jättää mainitsematta, että EU on perustamassa oman trollitehtaansa, jonka "asiantuntijat" työskentelevät vähintään 4350 euron kuukausipalkalla.
Mantila ei halua kertoa yksityiskohtaisesti siitä, millaisia toimenpiteitä ryhmällä on suunnitteilla.

- Vastakeinot eivät ole yksioikoisia. Jos joku esittää valheen ja virallinen taho sanoo, ettei se ole totta, sillä ei pääse kovin pitkälle informaatiosodassa. Pelkällä faktalla on vaikea blokata huhu- ja juorutsunamia ja vääriä tietoja.

Mantila kuitenkin sanoo, että avoin tiedonvälitys on arvo, josta läntinen maailma ei luovu. Toisaalta Venäjän infovaikuttamisen avoin käsittely jo sinällään vähentää sen vaikutusta.
Ilmeisesti pelkkä median "vapaa" tiedonvälitys ei riitä informaatiosodassa, vaan kovemmat aseet on otettava käyttöön. Se mitä ne ovat, emme vielä tiedä. Jokatapauksessa tämä viittaa "totuuden" yhä vahvempaan monopolisointiin, jossa eri mieltä olevat näkemykset pyritään leimaamaan ja ehkäisemään niiden leviämistä ainakin kouluissa ja yrityksissä erilaisilla valistuskampanjoilla. Tälle on toinenkin nimitys, propaganda.

Vastavalkea -uutissivuston artikkeli kiteyttää erinomaisesti tämän tilanteen:
Taistelu propagandaa vastaan on ironisesti johtanut vastapropagandaan, jossa tosiasiatkin taivutetaan valitun hyvä - paha-asetelman mukaisiksi.

Tämän asetelman rikkomisesta voivat toimittajatkin joutua leimaamisen kohteiksi. Kun Ylen kirjeenvaihtaja Marja Manninen totesi A-Studion raportissa Krimiltä, että suurin osa sikäläisistä aidosti piti Venäjään liittymistä parempana ratkaisuna kuin Ukrainassa pysymistä, häntä soimattiin Venäjän propagandan levittämisestä. Manninen totesikin, että "Suomessa ei saisi kertoa mitään, mikä on Venäjälle edullista".

Harva kiistää sitä, että Venäjä harjoittaa propagandaa. Mutta se, että maamme valtamedia uutisoi de facto ikään kuin mikään muu maa ei sitä harjoittaisi, on huolestuttavaa — erityisesti yhdistyessään sellaisen näkemyksen pönkittämiseen, että jokainen Venäjän toimintaa ymmärtävä tai lännen toimia kritisoiva on potentiaalinen "Venäjän trolli".

Tästä seurannut ihmisten leimaaminen mielipiteidensä johdosta tai vaikeneminen leimautumisen pelossa on jotain, jota sananvapauden mallimaana itseään esittävässä Suomessa ei toivoisi kokevansa, ja jota vielä muutama vuosi sitten ei olisi uskonut voivansa kokeakaan.
Avoin tiedonvälitys tarkoittaa länsimaisten journalistien kohdalla usein sitä, että he saavat käyttää sananvapauttaan, mutta ainoastaan tietyn viitekehyksen sisällä. Maailmanlaajuinen tiedonvälitys on muutaman suuryrityksen käsissä. Luuletteko, etteivät nämä mediakonsernit käytä sananvaltaa siihen minkälainen linjaus on toivottavaa? Minkälaisia journalisteja palkataan? Mistä näkökulmasta asioita lähestytään? Nämä tekijät johtavat useimmiten "todellisuuden luomiseen" kuin oikeiden tapahtumien kuvaamiseen.

Tämän pohjalta voidaan väittää, että koko läntinen tiedonvälitys on yksi iso trollitehdas. Todellinen journalismi on harvinaista ja sisältää suurempia riskejä. Ilmeisesti vapaan tiedonvälityksen lisääntyminen huolestuttaa valtaapitäviä, jonka johdosta julkiseen keskusteluun on otettu informaatiosodan termi käyttöön. Tämänkaltainen metakeskustelu pyörii aiheen ympärillä, eikä pureudu toisen osapuolen väittämien yksityiskohtiin; Venäjä-trolleja ympärillään näkevien toimittajien kritiikki perustuukin lähes poikkeuksetta ad hominem -argumentteihin. Tämän voi todeta kuuntelemalla Yle Puheen jakson "Trolleja ja propagandaa (34min kohdalta), jossa toimittajien "keskustelu" lähetykseen soittaneen henkilön kanssa on erittäin epäasiallista, alentavaa ja myötähäpeää herättävää. Emme väitä etteikö Venäjällä olisi propagandaa, mutta asian käsittely länsimaisessa mediassa on saanut niin hysteerisia piirteitä, että se olisi koomista, ellei kyseessä olisi niin vakava asia.

Meille on syötetty iso valhe, jossa vastapuolta syytetään omista rikoksista. Nämä jatkuvalla syötöllä tapahtuvat valistuskampanjat informaatiosodasta ovat itsessään osa suurvaltojen välistä informaatiosotaa. Niillä pyritään luomaan mustavalkoinen kuva, jossa lännen media edustaa totuutta ja Venäjän media valheita.
"Katsokaa meitä, kaikki on väärinpäin ja ylösalaisin. Lääkärit tuhoavat terveyden, lakimiehet tuhoavat oikeuden, psykiatrit tuhoavat ihmisten mielen, tiedemiehet tuhoavat totuuden, valtamediat tuhoavat informaation, uskonnot tuhoavat hengellisyyden ja hallitukset tuhoavat vapauden".

Michael Ellner
Orwell suomi