Fogelholm myöntää olleensa väärässä tyydyttyneen rasvan suhteen.
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori
Mikael Fogelholm myöntää nyt, että voilla ja muulla tyydytetyllä maaläinrasvalla pelottelu on vanhentunutta 1970-lukulaista ajattelua. Hänellä kesti viisi vuotta sulatella jo vuonna 2009 julkaistua meta-analyysia, joka osoitti kiistatta, ettei voi ja muu maitorasva tuki valtimoita.
"Mä alan uskoa, että tämä on totta.[...] Kovat rasvat eivät ole valtimotautien itsenäisiä riskitekijöitä[...]Me ollaan ymmärretty asiat pikkasen väärin"", Fogelholm muotoilee nyt (marraskuussa 2014). Maailmassa on ollut käynnissä viisi vuosikymmentä kontrolloimaton ihmiskoe (= vähärasvaisen ruokavalion suosittelu), jonka tulokset ovat osoittautuneet katastrofiksi.
Ratkaiseva käänne ilmeisesti tapahtui,
kun Pohjoismaiden johtava ravitsemustieteen professori tanskalainen Arne Astrup teki täydellisen takinkäännöksen ja laati viime kuussa pääkirjoituksen maailman johtavaan ravitsemuslääketieteen lehteen
American Journal of Clinical Nutrition. Siinä hän antaa "synninpäästön" voille, maidolle, juustolle ja muille meijerituotteille: Niiden haitallisuudesta valtimoille ei ole mitään tieteellistä näyttöä, päätteli Astrup. Hänen mielestään
maitorasva muuttui vihollisesta ystäväksi.
Helsingin yliopiston farmakologian professori (emeritus) Heikki Karppanen nosti kissan pöydälle julistamalla 7.11.2014
Karjalainen-lehdessä,
ettei ns. kovilla rasvoilla ole yhteyttä valtimotauteihin. Samalla hän osoitti Pohjois-Karjala-projektin tulosten tulkinnat virheellisiksi. Kuopiolaiset Itä-Suomen yliopiston edustajat dosentti Juha Mustonen, tohtori Laura Kolehmainen, professori Tiina Laatikainen, apulaisprofessori Ursula Schwab ja THL:n tutkimusprofessori Veikko Salomaa hyökkäsivät
Savon Sanomissa Karppasta vastaan väittäen, että Karppanen on väärässä ja että "sadat tutkimukset" osoittavat kiistatta maaeläinrasvojen vaarallisuuden. Myös
professori Matti Uusitupa puolustaa rasvaoppejaan Savon Sanomissa. Kuopiolaisten mainitsemia tutkimuksia ei kuitenkaan löydy mistään, sen Fogelholm myönsi TV:ssä jo muutama vuosi sitten.
Pekka Puskan rasvaopit joutavat romukoppaan. Nolo juttu!
Samalla kaatuu virheellinen teoria kolesterolin vaarallisuudesta. Toivottavasti suomalaiset lopettavat turhien kolesterolilääkkeiden syömisen, kuten ehdotin DI Leino Utriaisen kanssa vuonna 2011 julkaisemassamme kirjassa
Suuri kolesterolihuijaus.
Fogelholmin takinkäännös on katsottavissa videoidussa esitelmässä, jonka hän piti Skepsis ry:n tilaisuudesta keskiviikkona 5.11.2014, Tieteiden talon pääsalissa (Kirkkokatu 6, Helsinki), klo 18:00.
Tässä lyhyt leike, kesto noin 1 minuutti:
Fogelholm myöntää virheet kovan rasvan suhteen
Koko luento on tässä linkissä, kesto 1:19 tuntia.Nyt puuttuu enää, että Fogelholm myöntää olleensa väärässä myös vastustaessaan
vhh-ruokavaliota, D-vitamiinin ja muiden ravintolisien käyttöä. Ennustan, että sekin aika koittaa ennen pitkää (toivottavasti ennen MF:n eläköitymistä). Hän on ollut väärässä myös
C-vitamiini- ja munuaiskivi -asiassa.
Kommentti: Lue artikkeli 'Ketogeeninen dieetti - yleiskatsaus', niin saat yksityiskohtaista tietoa siitä, miksi rasva on glukoosia paljon tehokkaampi polttoaine, sekä mitä kaikkia muita terveyshyötyjä se tuo.