Jodi
On yhä enemmän todisteita siitä, että amerikkalaisilla olisi parempi terveys ja vähemmän rintasyöpää ja -kasvaimia, jos he käyttäisivät enemmän jodia. Koska jodin saanti on vähentynyt ja samanaikaisesti kilpailevien halogeenien -fluorin ja bromidin- saanti on lisääntynyt, on amerikassa syntynyt jodin puutosepidemia.

Amerikkalaiset käyttävät keskimäärin 240 mcg jodia päivässä. Japanilaiset puolestaan käyttävät sitä yli 12 mg (12 000 mcg) eli 50-kertaisesti. He syövät meriruohoa, joka sisältää ruskolevää, punalevää ja viherlevää (lehtivihreä). Verrattuna maakasveihin, jotka sisältävät vain pieniä määriä jodia (0,001 mg/g), on näiden merikasvien jodipitoisuus hyvin korkea (0,5-8,0 mg/g). Vuonna 1964 tutkittiin, että japanilaiset kuluttivat merilevää 4.5 grammaa päivässä, josta mitatun jodipitoisuuden määrä oli 3.1 mg per gramma (yhteensä 13.8 mg jodia).


Kommentti: Viimeisimmän FINRAVINTO 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaisten jodin saanti oli 117 µg/vrk.


Terveysviranomaisten mukaan japanilaiset kuluttavat nykyään 14,5 g merilevää päivässä (yhteensä 45 mg jodia, mikäli merilevän jodipitoisuus on pysynyt samana).Tutkijat ovat määritelleet, että Hokkaidon rannikon asukkaat syövät niin paljon merilevää, että he saavat siitä 200 mg jodia päivässä. Meriveden kalat ja äyriäiset sisältävät jodia, mutta niitä pitäisi syödä 5-10 kiloa päivässä saadakseen 12 mg jodia.

Näiden kahden maan terveysvertailu näyttää huolestuttavalta amerikkalaisten osalta. Yhdysvalloissa rintasyövän esiintymistiheys on maailman korkein ja Japanissa vielä viime aikoihin asti maailman alhaisin. Japanilaisilla naisilla, jotka muuttavat Japanista pois tai omaksuvat länsimaisen ruokavalion, on enemmän rintasyöpää kuin merilevää nauttivilla. Odotettu elinikä USA:ssa on 77,85 vuotta, 48:s sija 226 tilastoidun maan listassa. Japanissa odotettu elinikä 81,25 vuotta, mikä on teollisuusmaiden korkein ja vain vähän alempi kuin viiden johtavan maan Andorran, Macaun, San Marinon, Singaporen ja Hongkongin tilastot. Lapsikuolleisuus on Japanissa maailman alhaisimpia - 3,5 kuolemaa 1000:sta elävänä syntyneistä alle vuoden vanhoista - puolet Yhdysvaltojen kuolleisuudesta.

Merilevä
Japanilaiset kuluttavat nykyään 14,5 g merilevää päivässä. Määrä sisältää arviolta 45 mg jodia. Japanissa on teollisuusmaiden korkein elinikä ja hyvin alhainen lapsikuolleisuus.
Tänä päivänä yksi seitsemästä amerikkalaisesta naisesta (lähes 15 prosenttia) saa rintasyövän elinaikanaan. Kolmekymmentä vuotta sitten, kun jodinkulutus oli kaksinkertainen nykyiseen (480g päivässä), yksi kahdestakymmenestä naisesta sai rintasyövän. Jodia käytettiin leivänvalmistuksen prosessissa, ja jokainen leipäpala sisälti 0.14 mg jodia. 1980 leipäteollisuus ryhtyi käyttämään bromidia, joka kilpailee jodin imeytymisen kanssa kilpirauhasessa ja muissa kudoksissa. Jodia käytettiin myös maitoteollisuudessa laajemmin 30 vuotta sitten, kuin tänä päivänä.

Jodisuola on nykyään pääasiallisin jodin lähde länsimaisessa ruokavaliossa. Mutta 45 % amerikkalaisista talouksista ostaa joditonta suolaa, vaikka kaupat myyvät myös jodisuolaa. Kolmen viime vuosikymmenen aikana jodisuolaa käyttävät ovat vähentäneet sen kulutusta 65 %:lla. Lisäksi pöytäsuolan suuri kloridipitoisuus (NaCl) estää jodin kunnollisen imeytymisen (suolistoon imeytyy vain 10 prosenttia pöytäsuolan sisältämästä jodista). Tästä johtuen 15 % Yhdysvaltojen aikuisesta naisväestöstä kärsii kohtalaisesta tai ankarasta jodin puutoksesta, jonka terveysviranomaiset ovat määritelleet alle 50 g /L jodipitoisuutena virtsassa. Struumasta (suurentunut kilpirauhanen) kärsivillä on todettu esiintyvän kolme kertaa enemmän rintasyöpää. Suurella jodin saannilla on yhteys alhaiseen rintasyövän esiintymiseen ja päinvastoin.

Eläinkokeet osoittavat, että jodi estää rintasyöpää, mikä viittaa näiden epidemologisten havaintojen väliseen syy-yhteyteen. Karsinogeenit nitrosometyyliurea ja DMBA aiheuttavat rintasyöpää yli 70 prosentilla naaraspuolisilla rotilla. Niille joille annetaan jodia, erityisesti I2 molekyylimuodossa olevaa, on tilastollisesti merkittävästi vähemmän syöpiä. Duktaalisolut (ductal cells) rinnassa, jotka todennäköisesti muuttuvat syöpäisiksi, sisältävät eräänlaisen kemiallisen jodipumpun (sodium iodine symporter = natrium-jodi-kuljettajaproteiini, sama joka löytyy kilpirauhasesta) tehostamaan jodinsaantia. Tämä biologinen mekanismi tukee hypoteesiä, että jodi estää rintasyövän kehitystä.

Samanlaiset havainnot koskevat rintojen sidekudoskasvaimia (fibrocystic disease of the breast). 1920-luvulla 3 %:lla amerikkalaisista naisista esiintyi rintojen sidekudoskasvaimia. Nykyään 90 %:lla naisista on tämä häiriö, joka ilmenee epiteelikudoksen liikakasvuna, apokriinisen rauhasen muuntumisena toiseksi kudokseksi (metaplasia), nesteen täyttäminä kasvaimina ja sidekudostumisena (fibrosis). Kuudella miljoonalla amerikkalaisella naisella, joilla on sidekudoskasvaimia, on kohtalaista tai ankaraa rintakipua ja arkuutta, joka kestää yli kuusi päivää kuukautiskierron aikana.

Eläinkokeissa jodittomalla ravinnolla oleville rotille kehittyi sidekudosmuutoksia rinnoissa ja jodi (I2-muodossa) paransi ne.

Vuonna 1966 venäläiset tutkijat osoittivat ensimmäisinä, että jodi helpottaa tehokkaasti rintojen sidekudossairauden aiheuttamia oireita. Vishniakova ja Muraveva hoitivat 167 sidokudossairaudesta kärsivää naista antamalla näille 50 mg KI (kaliumjodi) kuukautisten välisenä aikana ja saivat suotuisan parantumisvaikutuksen 71 %:lla naisista (viite 49 täältä).

Vuonna 1993 the Canadian Journal of Surgery -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Ghent kollegoineen totesi, että jodi helpottaa rintojen sidekudossairauden merkkejä ja oireita 70 %:lla potilaista. Tämä raportti on yhdistetty kolmesta kliinisestä tutkimuksesta, joista kaksi suoritettiin Kanadassa 696 naisella, ja yksi Seattlessa. Yksi näistä kolmesta tutkimuksesta on Virginia Mason Clinicillä suoritettu Seattlen tutkimus, joka on satunnaistettu, kaksoissokkoutettu plasebo-kontrolloitu tutkimus 56 naisella. Tutkimus suunniteltiin vertailemaan 3-5mg elementaalijodin vaikutuksia verrattuna placeboon (joka koostui veden, ruskean kasviperäisen värin ja kiniinin seoksesta). Tutkijat seurasivat naisia puoli vuotta ja jäljittivät subjektiivisia ja objektiivisia muutoksia heidän sidekudossairaudessaan.

rinnat jodi
Seattlen tutkimuksen mukaan jodi vähentää rintojen arkuutta, kyhmyisyyttä, fibroosia, turvotusta ja useita isoja kasvaimia.
Seattlen tutkimuksesta (laajennettiin käsittämään 92 naista) tehtiin tilastollinen analyysi, joka osoitti, että jodilla oli tilastollisesti todella merkittävä (P <0.001) edullinen vaikutus sidekudossairauteen. Sokkotutkimuksessa, jossa hoidettava ei tiennyt saiko hän jodia vai plaseboa, jodi vähensi rintojen herkkyyttä, kyhmyisyyttä, fibroosia, turvonneisuutta ja makrokystien lukumäärää. Näitä parametrejä käytetään rintojen tutkimisen pisteytyksessä. Tämä 36-sivuinen raportti, nykyään netistä saatavilla, lähetettiin Food and Drug Adiministration'lle vuonna 1995. Tekijät pyysivät lupaa suorittaa laajempi satunnaistettu kontrolloitu kliininen koe hoitamalla jodilla rintojen sidekudoskasvaimia. FDA kieltäytyi hyväksymästä tutkimusta ilmoittaen johtavalla tutkijalle tri Donald Low:lle, että "jodi on luonnonaine, ei lääke". FDA on kuitenkin päättänyt nyt hyväksyä Symbollon Pharmaceuticals -yhtiön sponsoroiman samanlaisen kokeen.

Useimmat lääkärit ja kirurgit suhtautuvat jodiin kapeasta näkökulmasta. Se on antisepti, jolla desinfioidaan juomavettä ja estetään leikkaushaavojen infektioita (Kun jodia levitetään iholle ennen leikkausta, se tappaa 90 % bakteereista 90 sekunnissa.), ja kilpirauhanen tarvitsee sitä kilpirauhashormonin valmistamiseen - siinä kaikki. Kilpirauhanen tarvitsee jodia tyroksiinin (T4) ja trijodityroniinin (T3) tuottamiseen. Nämä ovat hormoneja, jotka säätelevät aineenvaihduntaa, kasvua ja kehitystä. T4 sisältää neljä jodiatomia yhdistettynä 27 muuhun hiili-, vety-, happi- ja typpiatomiin, mutta sen suuresta koosta johtuen se käsittää 65 % molekyylin painosta. (T3:lla on kolme jodiatomia.) Kilpirauhanen tarvitsee vain hyvin pienen määrän jodia, 70 mcg päivässä T4:n ja T3:n tuottamiseen. Tästä syystä kilpirauhasasiantuntijat sanovat, että jodia tarvitaan vain mikrogrammoja. Heidän mielestään yli 1-2 mg jodia päivässä on liikaa ja mahdollisesti vahingollista.


Kommentti: Tohtori David Brownstein kertoo kilpirauhasen ja jodin suhteesta kirjassaan Iodine: Why You Need It, Why You Can't Live Without It:
Jodia esiintyy joka puolella kehoamme, josta arviolta 15-20mg on tavallisesti varastoituna kilpirauhaseen. Kun elimistön joditasot ovat riittävät, voi kilpirauhanen varastoida jopa 50mg jodia. Kilpirauhanen vaatii riittävät joditasot valmistaakseen kilpirauhashormoneja.

[...]

Jokainen yksittäinen solu, lihas ja elin on riippuvainen riittävästä kilpirauhashormonitasoista toimiakseen optimaalisesti. Kilpirauhashormoni toimii kehon tärkeänä metabolisena säätelijänä.

Jodin asiantuntemus on nyt kilpirauhasasiantuntijoiden yksinoikeus. Virallisen terveydenhuollon lääkärit hyväksyvät näkemyksen jodista vain kilpirauhasta koskevana ja joko ohittavat tai väheksyvät tutkimukset, jotka osoittavat suuremmilla jodimäärillä olevan muutakin hyötyä kilpirauhasen lisäksi, erityisesti naisten rinnoille. Näin ollen Bland ja Copelandsin johtavassa rintasairauksia käsittelevässä käsikirjassa The Breast: Comprehensive Management of Benign and Malignant Disorders (2003) jodia ei mainita yhdelläkään sen 1766 sivuista.

Jodilla on tärkeä ja vähän ymmärretty historia. Tämä suhteellisen harvinainen alkuaine on omannut käänteentekevän roolin planeettamme ilmakehän ja elämän evoluution muodostumisessa. Yli kaksi miljardia vuotta ei ilmakehässä ollut happea, kunnes uusi bakteerilaji, syanobakteeri (sinilevä), alkoi tuottamaan happea fotosynteesin sivutuotteena. Syanobakteeri kehitti myös mieltymyksen jodiin. Todennäköinen syy tähän on se, että nämä organismit käyttävät jodia antioksidanttina suojelemaan niitä hapen tuottamia vapaita radikaaleja vastaan (superoksidi, vetyperoksidi, hydroksyyli). Tutkimalla kelppiä tutkijat ovat osoittaneet, kuinka jodi tekee tämän, ja kuinka se imee suurempia määriä jodia oksidatiivisen stressin alla. Toiset tutkijat ovat näyttäneet, että jodi lisää antioksidatiivista tilaa ihmisen seerumitasoissa, samankaltaisesti kuin C-vitamiini.

Jodi lisää myös apoptoosia, ohjelmoitua solukuolemaa.Tämä prosessi on välttämätön kasvun ja kehityksen kannalta (sikiön sormet muodostuvat välissä olevan ihokudoksen apoptoosin kautta) ja jotta elimistö voi tuhota organismia uhkaavia soluja, kuten syöpäsoluja ja viruksien tartuttamia soluja. Ihmisen keuhkojen syöpäsolut, joihin on liitetty jodinkäsittelyä lisääviä geenejä, kokevat apoptoosin ja kutistuvat jodia annettaessa. Tämä tapahtuu sekä lasimaljassa kasvatettuna että hiiriin istutettuna. Jodin syövänvastainen mekanismi voi hyvinkin osoittautua sen tärkeimmäksi kilpirauhasen ulkopuoliseksi tehtäväksi.

Jodilla on muitakin kilpirauhasen ulkopuolisia tehtäviä, jotka vaativat lisätutkimusta. Jodi poistaa myrkyllisiä kemikaaleja - fluoria, bromidia, lyijyä, alumiinia, elohopeaa ja biologisia toksiineja, ehkäisee autoimmuniteettia, vahvistaa T-solun sopeuttavaa immuniteettia ja suojaa bakteerien epänormaalilta kasvulta mahassa.

Kilpirauhasen lisäksi myös muut kudokset omaavat jodipumpun (natrium/jodi-kuljettajaproteiini). Vatsan limakalvo, sylkirauhaset ja maitorauhaset voivat varastoida jodia lähes yhtä paljon kuin kilpirauhanen (40-kertaisen pitoisuuden kuin verenkierrossa). Muut kudokset jotka omaavat tämän pumpun ovat munasarjat, kateenkorva (immuunijärjestelmän T-solujen kypsymispaikka), iho, aivokammion suonipunos (joka valmistaa aivoselkäydinnesteen) sekä nivelet, valtimot ja luusto.
Myrkylliset kemikaalit
Jodi poistaa kehosta myrkyllisiä kemikaaleja - fluoria, bromidia, lyijyä, alumiinia, elohopeaa ja biologisia toksiineja.
Nykypäivän terveydenhuolto suhtautuu jodiin varauksellisesti (kuten kaikkiin luonnollisiin, ei-patentoitaviin aineisiin). Tyrologit lainaavat Wolff-Chaikoff -vaikutusta ja varoittavat, että TSH:n kilpirauhasta stimuloivan hormonin (thyroid-stimulating hormone) määrä veressä voi kohota, kun jodia otetaan milligramma tai enemmän. Wolff-Chaikoff -vaikutuksella, kilpirauhashormonisynteesin tilapäisellä estymisellä, jonka oletetaan tapahtuvan lisättäessä jodin saantia, ei ole mitään kliinistä merkitystä. Kohonnut TSH, kun sitä esiintyy, on subkliininen - tarkoittaa, että sen kohoamista ei seuraa kilpirauhasen vajaatoiminnan merkkejä tai oireita. Joillakin yli 50 mg ottavilla saattaa esiintyä lievää kilpirauhasen turvotusta oireettomana. Valtaosa ihmisistä, 98-99 %, voi ottaa jodia 10-200 mg:n annoksina ilman kliinisiä vaikutuksia kilpirauhasen toimintaan. Kilpirauhassairauksien yleisyys 127 miljoonan väestön Japanissa, jossa kulutetaan suuria määriä jodia, ei juurikaan eroa Yhdysvalloista.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jodin puute ruokavaliossa aiheuttaa monia eri häiriöitä, voimakkuusjärjestyksessä lueteltuna mm. struuma ja kilpirauhasen vajaatoiminta, henkisten kykyjen jälkeen jääminen ja kääpiökasvu (voimakas henkinen jälkeenjääneisyys johon liittyy fyysisiä epämuodostumia). USA:n ja Euroopan terveysviranomaiset ovat sopineet jodin päivittäisen saannin viitearvosta (Reference Daily Intake - RDI), jonka tarkoituksena on estää näitä häiriöitä, joista WHO:n arvion mukaan kärsii 30 % maailman väestöstä. Vuonna 1980 esitetty jodin päiväannos oli 100-150 ug. Organisaatioihin jotka kannattavat tätä päiväannosmäärää kuuluu mm. American Medical Association (AMA), National Institutes of Health's National Research Council, Institute of Medicine (IOM), YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö, WHO Expert Committee (JEFCA), ja European Union International Programme on Chemical Safety (IPCS). Nämä terveysviranomaiset pitävät 100-150 ug:n päiväannosta riittävänä turvaamaan jodinsaannin lähes kaikille (97-98%) yksilöille.

Tämä jodinsaannin konsensus on täysin ristiriidassa todisteiden kanssa, jotka perustelevat korkeamman määrän käytön. Nämä todisteet käsittävät eläinkokeita, in vitro -tutkimuksia ihmisen syöpäsoluista, kliinisiä tutkimuksia jodista rintojen sidekudoskasvainten hoidosta ja epidemologisia aineistoja. 150 ug:n jodiannos estää struumaa ja muita jodinpuutoshäiriöitä, muttei rintojen sairauksia. Rintojen sairauksien ehkäiseminen vaatii suurempia jodiannoksia. Järkevä hypoteesi on todellakin se, että - kuten struuma ja kääpiökasvu - rintojen sidekudoskasvaimet ja rintasyöpä (myös emättimen kasvaimet), ovat jodin puutoshäiriöitä.

Se, mitä englannin kielen professori Albert Guérard kirjoitti uusista totuuksista, koskee erityisesti myös jodia: "Kun etsitte uutta polkua totuuteen, tulette havaitsemaan, että se estetään asiantuntijamielipiteellä." Hallitseva totuus jodista on, että kilpirauhanen on ainut elin, joka tarvitsee tätä mikroravinnetta ja että huomattavasti yli tämän tarpeen menevä saanti on vaarallista. Uusi totuus on, että muukin osa kehosta tarvitsee jodia milligrammoina, ei mikrogrammoina. Kerro tämä kilpirauhasasiantuntijalle, niin saat muistutuksen tästä uuden totuuden sanonnasta.

Albert Szent-Györgi
Lääketieteen Nobel-voittaja Albert Szent-Györgin mukaan jodi oli yleislääke, jota määrättiin useisiin eri vaivoihin. Vakioannos oli yksi gramma kaliumjodia.
Tässä ovat neljä yleisintä epäorgaanisen (ei-radioaktiivinen) jodin muotoa jodidina (I-) molekyylijodina (I2) ja ilman: kaliumjoditabletit (KI) 0,23-130 mg:n annoksina, supertyydytetty kaliumjodi (SSKI) 19-50 mg jodia per tippa, Lugolin liuos 6,3 mg molekyylijodia/jodidia per tippa ja jodoral-tabletti sisältäen 12,5 mg jodia/jodidia. Sekä Lugolin liuos että jodoral ovat 1/3 molekyylijodia (5 %) ja 2/3 kaliumjodia (10 %). Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten mukaan paras jodilisäravinne on molekyylijodia sisältävä (lugolin jodi, suom huom.), jota rintakudokset suosivat.

1900-luvun puoliväliin asti jodia käytettiin hyvin moniin sairauksiin sen vuonna 1811 tapahtuneen löydön jälkeen. Sitten kilpirauhasasiantuntijat ovat varoittaneet, että "liika" jodi saattaisi vaikuttaa haitallisesti kilpirauhasen toimintaan. Grammoina otettuna se tehoaa erilaisiin ihovaivoihin, krooniseen keuhkosairauteen, sieni-infektioihin, kolmannen asteen syfilikseen ja valtimokovettumaan. Nobel-palkinnon saaja tri Albert Szent-Györgi (1893-1986), lääkäri, joka löysi C-vitamiinin, kirjoitti: "Kun olin lääketieteen opiskelija, KI-muodossa oleva jodi oli yleislääke. Kukaan ei tiennyt, mitä se teki, mutta se teki jotakin hyvää. Me lääketieteen opiskelijat tapasimme summata tilanteen tällä riimillä:

Jos olet epävarma että missä, mitä ja miksi, niin K ja I määrää siksi"

Vakioannos kaliumjodia oli yksi gramma, joka sisältää 770 mg jodia.

KI:stä ja muista jodisuoloista (kuten natriumjodi) arvostettu vuonna 1911 julkaistu Encyclopaedia Britannica (11. painos) esittää: "Niiden farmakologinen vaikutus on yhtä hämärän peitossa kuin niiden teho tietyissä sairauksissa on kautta linjan erinomainen. Tietämättömyytemme niiden vaikutuksesta on verhottuna termiin deobstruent, mikä merkitsee, että niillä on kyky ajaa ulos epäpuhtauksia verestä ja kudoksista. Huomattavin esimerkki tästä on syfiliksen aiheuttamat myrkylliset tuotteet. Kolmannessa vaiheessa -ja myös aikaisemmin- tämä sairaus antaa periksi ripeästi ja erehtymättömästi jodideille niin vahvasti, että näiden suolojen annostelu tällä hetkellä paras keino määritellä onko esimerkiksi aivokasvain kuppataudin aiheuttama vai ei."

Tätä 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen lääkettä käytetään edelleen grammoina 21-vuosisadalla ihonhoidossa. SSKI:llä hoidetaan tulehdusihosairauksia kuten näppylävaskuliittia (nodular vasculitis) ja märkäistä ihotulehdusta (pyoderma gangrenosum) aloittamalla 900 mg:n jodiannoksella päivässä ja jatketaan lisäämällä viikoittain aina 6 grammaan päivässä. Sieni-ihottumia kuten sporotrikoosia hoidettiin grammamäärillä hyvällä menestyksellä. Nämä vammat voivat hävitä kahdessa viikossa jodihoidon jälkeen. Monia vuosia lääkärit käyttivät kaliumjodia aloittaen 1,5-3 g:n annoksilla lisäten 10 g:aan päivässä hoitaessaan keuhkoputken astmaa ja kroonista keuhkoahtaumaa (obstructive pulmonary disease) hyvin tuloksin ja hämmästyttävän vähin sivuvaikutuksin.

Lääketieteellisessä kirjallisuudessa on tapausselostus 54-vuotiaasta miehestä, joka luuli kotona valmistettua SSKI:tä jääteeksi ja joi sitä 600 ml lyhyessä ajassa. Juoma sisälti 15 grammaa jodia, n. 100 000 kertaa enemmän kuin suositeltu päiväannos. Hän sai turvotusta kasvoihin, kaulaan ja suuhun ja ohimeneviä rytmihäiriöitä, mutta parantui nopeasti.

Entinen UCLA:n synnytysopin professori tohtori Guy Abraham järjesti jodiprojektiksi nimittämänsä tutkimuksen vuonna 1997 luettuaan Ghentin sidekudoksen rakkulakasvainsairauksia koskevan tutkimuksen jodista. Hän valmistutti yrityksellään jodoralia, joka on tabletin muodossa oleva Lugolin jodiliuos. Hän palkkasi kaksi perhelääkäriä tohtori Jorge Flechasin ja tohtori David Brownsteinin suorittamaan sillä kliinisiä tutkimuksia.

Projektin hypoteesina oli, että koko kehon jodipitoisuuden säilyttäminen vaatii 12,5 mg jodia päivässä, saman määrän, jonka japanilaiset nauttivat. Yleinen käsitys on, että keho sisältää 25-50 mg jodia, josta 70-80 % sijaitsee kilpirauhasessa. Tohtori Abraham päätteli, että koko kehossa on riittävä määrä, kun ihminen erittää 90 % nauttimastaan jodista. Hän laati joditestin, missä jodia otetaan 50 mg ja 24 tunnin aikana mitataan virtsan mukana tullut määrä. Hän totesi, että valtaosa ihmisistä säilyttää huomattavan osan 50 mg:n annoksesta. Monet tarvitsevat 50 mg päivässä useita kuukausia, ennen kuin he erittävä siitä 90 %. Hänen tutkimuksensa osoittavat, että jos keho saa riittävän määrän jodia, se säilyttää sitä itsessään paljon enemmän kuin alunperin ajateltiin - 1500 mg, josta vain 3 % jää kilpirauhaseen.

Jodi
Tohtori Abrahamin tutkimuksessa yli 4000 potilasta otti jodia 12,5 - 50 mg päivässä. Jodi paransi rintojen sidekudoskasvaimia, insuliinitoimintaa, kilpirauhasen toimintaa, fibrmyalgiaoireita ja migreenikohtauksia.
Yli 4000 tämän projektin potilasta ottivat jodia 12,5 - 50 mg:n päiväannoksina, diabeetikot ottivat 100 mg päivässä. Nämä tutkijat ovat havainneet, että jodi todella parantaa rintojen sidekudoskasvaimia, diabetespotilaat tarvitsevat vähemmän insuliinia, kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät vähemmän kilpirauhaslääkettä, fibromyalgiaoireet häviävät ja migreenipotilaat lakkaavat saamasta kohtauksia. Lainatakseni Tohtori Szent-Györgiä, niin tutkijat eivät ole varmoja, millä tavalla jodin tekee sen, mutta näin tapahtuu.

Kilpirauhasen toiminta pysyi muuttumattomana 99 %:lla potilaista. Ikäviä jodin vaikutuksia - allergioita, sylki- ja kilpirauhasen turvotusta sekä jodismia - esiintyi harvoin, alle yhdellä prosenttilla. Jodi poistaa kehosta myrkyllistä halogeenifluoria ja bromidia. Jodismi - epämiellyttävä messinkinen maku - vuotava nenä ja aknea muistuttavat ihovammat, johtuvat bromidista, jota jodi vetää kudoksista. Oireet vähenevät pienemmällä jodiannoksella.

Kuten nämä lääkärit tähdentävät, jodin nauttimisen milligrammojen annoksina pitäisi tapahtua yhdessä täydellisen ravinto-ohjelman kanssa, johon kuuluu riittävästi seleeniä, magnesiumia ja omega-3 rasvahappoja. Näin tehtynä jodin ottaminen 100-kertaisina suositeltuina päivittäisannoksina on "yksinkertaisin, turvallisin, tehokkain ja huokein tapa ratkaista kansaamme jäytävä terveydenhoitokriisi", kuten jodiprojektin johtaja tohtori Abraham asian ilmaisee.

Tälläisia määriä jodia ottavat ihmiset kertovat lisääntyneestä hyvänolon tunteesta, energiasta ja aivosumun hälvenemisestä. Heillä on lämpimämpi kylmässä ympäristössä, he tarvitsevat vähemmän unta, heillä on parempi iho ja heidän suolensa toimii säännöllisemmin. Näitä tavoiteltuja terveysetuja on tutkittava perusteellisemmin ja niihin liittyen myös rintojen sidekudostautia ja syöpää.

Tällä välin ehkä meidän pitäisi matkia japanilaisia ja lisätä merkittävästi jodin saantiamme, jollemme merilevällä niin kahdella tipalla Lugolin liuosta (tai yhdellä jodoral-tabletilla) päivässä.