
Merenpohjasta eteläkreikkalaisen Antikythera-saaren edustalta löytyi 1900-luvun alussa hylky, jonka havaitsivat ilmeisesti paikalliset sienisukeltajat. Hylystä nostettiin vuotta myöhemmin Antikytheran mekanismi, noin 2000 vuotta vanha manuaalinen, mekaaninen laskukone, jota on kutsuttu myös ihmiskunnan varhaisimmaksi tietokoneeksi.
Pronssisen koneen alkuperä on mysteeri ja käyttötarkoitus epäselvä, mutta ilmeisesti astronomit ovat laskeneet sen avulla tähtien ja planeettojen liikkeitä. Laite askarruttaa tiedemaailmaa vielä meidän päivinämme.
Tänä syksynä koneen arvoitusta alkaa selvittää uusi, huippumodernein sukelluslaittein varustautunut tutkimusryhmä, kertoo muun muassa Yahoo Tech -sivusto.
- Tämä tarina ei ole vielä lopussa, hehkuttaa hankkeessa mukana oleva Kreikan kulttuuriministeriö verkkosivuillaan.
Ministeriön mukaan hylyssä tai sen lähistöllä voi olla muun muassa arvokkaita marmoripatsaita, joista sienisukeltajat aikoinaan kertoivat. Lisäksi ministeriön tukema tutkimusryhmä toivoo, että löytöpaikasta voisi löytyä jopa toinen Antikytheran kone tai vähintään alkuperäisestä laitteesta puuttuvia osia sekä lisätietoa koneen alkuperästä.
Ministeriön mukaan uudelle tutkimusryhmälle on yhä tarve, sillä hylkyalueella ei ole suoritettu tieteellisiä tutkimuksia vuoden 1901 jälkeen. Vain sukelluslegenda Jacques Cousteau miehistöineen on päässyt tutustumaan hylkyyn vuonna 1976.
Kommentti: Antikytheran kaltaiset 'oopart' (out of place artifact) esineet ovat mielenkiintoisia, koska ne johtavat salatun historian äärelle. Kenties Antikytheran kaltaiset esineet vihjaavat hyvin vanhasta teknologisesta osaamisesta, joka selvisi komeettojen aiheuttamasta katastrofisesta tapahtumasta. Tietomme muinaisesta historiasta on hyvin puutteellista. Yksi tärkeä osatekijä on se, että tämänkaltaisia kataklysmejä tapahtuu säännöllisin väliajoin, jotka johtavat aineiston tuhoutumiseen ja radiohiiliajoituksen luotettavuuden vääristymiseen. Meidän uniformitaristinen tiede ei huomioi näitä tekijöitä.
Tässä on englanninkielisiä artikkeleita Anikytheran mekanismista: