Kuva
© M.C. Roessler 2010
Wall Streetin Psykopaatti?

Bernie Madoff perusti sijoitusyhtiönsä 'Bernard L. Madoff Investment Securities LLC' vuonna 1960. Yhtiö (ja Madoff) nousi Wall Streetin merkittäväksi vaikuttajaksi, kehittäen teknologian josta muodostui Amerikan ensimmäinen ja suurin teknologiapörssi NASDAQ. Madoff oli yhtiönsä hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2008 saakka, jolloin hänet pidätettiin sijoitushuijauksesta. Madoffia, jolla oli yli 800 miljoonan dollarin osakeomaisuus vaimonsa Ruth Alpernin kanssa, pidettiin talousnerona ja tuotteliaana filantrooppina. Hänestä huokui hyvinvoinnin, luottamuksen ja kontaktien aura ja moni luotti häneen yhteiskunnan tukipilarina. Eikö kuulostakin hyvältä tyypiltä, vai mitä?

Hän ylläpiti humanitääristä imagoaan työskentelemällä useissa voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa (esim. New Yorkin American Jewish Congress ja Yeshiva University), istumalla lukuisissa komissioissa ja johtokunnissa, sekä lahjoittamalla miljoonia koulutukseen, politiikkaan, kulttuuriin ja lääketieteeseen. Hänen yhtiönsä kotisivuilla luki (myöhemmin poistettu): "Asiakkaamme tietävät että Bernard Madoffilla on henkilökohtainen halu ylläpitää tahratonta mainetta arvojen, oikeudenmukaisuuden ja korkeiden eettisten periaatteiden suhteen, jotka ovat aina olleet yhtiön tunnuspiirteitä." On hauskaa kuinka asiat muuttuvat jälkikäteen, kun saamme hieman perspektiiviä tapahtumiin. Vasta joulukuussa 2008 ihmiset alkoivat tulla tietoisiksi, että tämä "henkilökohtainen halu" oli luonteeltaan jotain hyvin erilaista, kuin mitä he aikaisemmin ajattelivat.

Holokaustista selvinnyt Nobel-palkittu ja Madoffin huijaama Elie Wiesel kertoi Condé Nast Portfolio lehden päätoimittaja Joanne Lipmanin haastattelussa: "Muistan että hän loi ympärilleen myytin... että kaikki oli niin erikoista ja ainutlaatuista, että sen piti pysyä salassa. Se oli kuin jokin mystinen mytologia jota kukaan ei kyennyt ymmärtämään... Hän antoi vaikutelman, että ehkä noin 100 ihmistä kuului hänen klubiinsa. Nyt tiedämme että tuhannet joutuivat hänen huijaamaksi."1

Madoffin toimia on kuvattu suurimmaksi yksittäisen ihmisen tekemäksi sijoituspetokseksi koskaan. Hänen taidokas ponzi-huijaus maksoi tuhansille sijoittajille yhteensä noin 65 miljardia dollaria. Madoff maksoi sijoittajien voitot toisten sijoittajien rahoilla, ei voitoilla. Siirtäen varoja tällä tavoin hän loi itsestään kuvan sijoitusguruna, joka oli yhtä keinotekoinen kuin hänen hyväntekijän imagonsa. Jatkuvien korkeiden voittojen illuusio houkutteli tuhansia tekemään sopimuksen miehen kanssa, joka oli liian hyvä ollakseen totta. Median kertomuksen mukaan Madoff kuvaili pojilleen sijoitusrahastoa "yhdeksi isoksi valheeksi", minkä jälkeen pojat kertoivat asiasta viranomaisille. Madoff pidätettiin seuraavana päivänä ja hänen (sekä vaimon ja poikien) omaisuus jäädytettiin. Jälkipuinnin seurauksena Madoff on onnistunut pilaamaan tuhansien ihmisten elämän, ajaen osan heistä itsemurhaan. Hän tunnusti oikeudessa syyllisyytensä yhteentoista syytteeseen, mm. petokseen, rahanpesuun ja väärään valaan. Vaikka Madoff hoiti yhtiöitään teräksisellä otteella, väittäen olleensa yksin vastuussa asiakkaiden huijauksesta, eivät tutkijat olleet halukkaita uskomaan yhden ihmisen voivan piilotella näin massiivista huijaista näin pitkään. Myöhemmät tutkimukset ovat tähän mennessä johtaneet kuuden muun liikekumppanin asettamiseen rikostutkinnan alaiseksi2 ja useita kanteita on nostettu Ruth Madoffia ja hänen poikiaan vastaan.3

Joten kuinka hän onnistui huijauksessaan? Merkittävä newyorkilainen lakimies Jerry Reisman kuvaili Madoffia "kertakaikkisen charmikkaaksi. Hän oli mestari kohtaamaan ihmisiä ja luomaan tämän tietynlaisen auran. Ihmiset pitivät häntä supersankarina."4 Hänen työtoverinsa eivät huomanneet mitään stressin merkkejä edes silloin, kun hän kiirehti hamuamaan rahoja ylläpitääkseen umpikujaan ajautunutta huijaustaan. Youtubessa5 nähtävillä olevassa 2007 käydyssä keskustelussa hän antaa muutaman paljastavan kommentin. Madoffin mukaan "Tämän päivän sääntely-ympäristössä on käytännössä mahdotonta rikkoa sääntöjä. Tätä ei julkisesti ymmärretä... On mahdotonta tehdä rikosta niin ettei sitä huomattaisi. Ennen pitkää se huomataan." Tämä tulee sellaisen miehen suusta, joka on tehnyt juuri näin vuosikausien ja ehkä vuosikymmenten ajan! Eikä ihmekään, kun ottaa huomion hänen taipumuksensa petokseen. Madoff ja hänen yhtiönsä olivat äärimmäisen salailevia, löytäen keinoja laittomuuksien piilotteluun, kuten kieltäytymällä tajoamasta asiakkaille suoraa pääsyä tileille ja käskemällä työntekijöitä (laittomasti) poistamaan sähköpostit sen jälkeen, kun ne oli printattu paperille. Lucinda Franks raportoi näistä keinoista The Daily Beast6 uutissivuston artikkelissaan.

Mark Sealin Vanity Fair7 -lehden artikkeli tarjoaa erilaisen näkemyksen Madoffin huolitellulle julkikuvalle hänen perheystäviensä ja sisäpiirin kautta. Madoffista muodostuu kuva kylmäsydämisestä kontrollifriikistä, joka pyrki hyväksikäyttämään sekä tuntemattomia että kaikkein lähimpiään. Hän kehitti näennäisen läheisen ystävyyden edesmenneen Norman F. Levyn ja filantrooppi Carl J. Shapiron kanssa, samaan aikaan ryöstäen heidät rutiköyhiksi. Madoff kutsui Levyä "oppi-isäksi 40-vuoden ajalta", kääntyen aina hänen puoleensa. Levy vuorostaan piti Madoffia hänen "sijaislapsenaan ja perheenjäsenenään." Levyn silloinen naisystävä Carmen Dell'Orefice muisteli, että "hän teki aina hyvin paljon Normanin mukavuuden eteen." Carmen kuvaili Madoffia ja hänen vaimoaan hiljaisiksi ja huomiota herättämättömiksi, kokien kognitiivista dissonanssia, kuten Madoffin kaltaisten huijareiden uhreiksi joutuneet yleensä kokevat, kun totuus mielikuvien takana lopulta paljastuu: "alan hyväksyä, että se mitä näin hänessä oli itseluomani projektio henkilöstä, jota ei ollut olemassa... jos en olisi ottanut kaikkia niitä kuvia vuosien varrella, niin sanoisin että "Carmen, olet nähnyt harhoja". Levyn poika Francis sanoi isänsä sanoneen Madoffista: "Jos on olemassa yksi kunniallinen ihminen", hän sanoi, "niin se on Bernie." Joseph Kavanu, entinen Madoffin opiskelutoveri, jakoi samanlaisen epäuskon kuin Julie Creswell ja Landon Thomas Jr. New York Timesin kirjoituksessaan: "tässä ei ole mitään järkeä... en voi yhdistää tuntemaani Bernietä siihen ihmiseen, josta kuulemme 24/7. Ne eivät sovi yhteen." Todellisuudessa oli olemassa kaksi Madoffia: huolellisesti suun-niteltu ja levitetty mielikuva menestyneestä bisnesmiehestä ja filantroopista, sekä todellisuus: armoton ja säälimätön rikollinen joka toimi normaaliuden, menestyksen ja humanitaarisen maskin takana.

Yksi lähde kertoi Sealille, kuinka Madoff johti poikiaan "kovan rakkauden ja pelon avulla. Ihmiset pelkäsivät Bernietä. Hän hallitsi vaikutus-valtaansa käyttäen. He pelkäsivät hänen luonnettaan." Madoff johti myös toimistoaan teräksisellä otteella, kontrolloiden työympäristöä pienintä yksityiskohtaa myöten. Järjestys ja kontrolli olivat hänelle pakkomielle. Perhetutun mukaan "heidän perheessään oli paljon röyhkeyttä. Bernie suostui puhumaan ihmisten kanssa jotka olivat yhtä rikkaita kuin hän, mutta tavalliset ihmiset eivät häntä kiinnostaneet." Toinen sisäpiiriläinen sanoi, "Hän oli ennen kaikkea mahtaileva. Jos hän ei pitänyt keskustelusta, niin hän saattoi vain nousta ylös ja kävellä pois, ilmaisten kuinka "minä olen Bernie Madoff ja sinä et"." Toisen sisäpiiriläisen mukaan "Peter [Madoffin veli] on paljon uskonnollisempi ja tasapainoisempi. Bernie on röyhkeämpi ja ylimielinen esiintyjä. Juonikas kuin kettu."

Bernie Madoffin tunteneiden ja vuorovaikutuksessa olleiden ihmisten kuvailuista muodostuu röyhkeä, pinnallisen charmikas, lipevä, manipuloiva, petollinen, emotionaalisesti kylmä, dominoiva ja sydämetön kuva, toisin sanoen menestyvän psykopaatin tunnuspiirteet. Yllätyksettömästi monet journalistit ja asiantuntijat ovat ehdottaneet juuri samaa asiaa. J. Reid Meloy, oikeuslääketieteellinen psykologi ja kirjan The Psychopathic Mind tekijä, sekä oikeuslääketieteellinen psykologi Phil Heller ja entinen FBI:n agentti Gregg McCrary ovat kaikki ehdottaneet tätä8 & 9. Lisäksi useat merkittävät tutkijat, kuten Adrian Raine, ehdottivat samaa 2009 psykopatian tutkimuskonferenssissa New Orleansissa. Tulemme näkemään tässä artikkelisarjassa saman toistuvan ja psykopaateille tyypillisen kaavan: Madoff taisteli tiensä huipulle, mielisteli viranomaisia ja rakensi omaisuutensa huijaamalla heiltä, joita piti mitättöminä, hyväksikäyttäen jopa niin sanottuja ystäviään. Mutta kuten Meloy kertoi Creswellille ja Thomasille, "psykopaatin 'akilleen kantapää' on hänen kuvitelmansa koskemattomuudesta. Tämä on se, joka lopulta tuo hänet alas."

Mitä on psykopatia?


Ennen Hervey Cleckleyn vuonna 1941 julkaistua kuuluisaa The Mask of Sanity -kirjaa (sekä sen myöhempiä painoksia) ei ollut juurikaan yhteisymmärrystä siitä, mitä psykopatia tarkalleen ottaen on. Termiä käytettiin kuvailemaan yksilöitä, joiden emotionaalinen elämä ja sosiaalinen käyttäytyminen oli epänormaalia, mutta älyllinen kyky normaali. Toisin kuin todellisuudentajun menettäneet psykoottiset ihmiset, kuten paranoidista skitsofreniaa sairastavat, ovat psykopaatit täysin järjissään. Heillä on vahva ote todellisuudesta ja kyky käydä keskustelua toisten ihmisten kanssa, luoden täysin tavanomaisen kuvan itsestään. Kuitenkin samaan aikaan jutellessaan kanssasi huolettomasti säästä tai taloudesta, voivat he mielessään pohtia parhaita keinoja huijata sinulta kaikki rahasi tai kuinka pyrkiä johdattamaan sinut paikkaan, jossa he voisivat raiskata tai murhata sinut.

Vaikka psykopaatit saattavat olla älyllisesti tietoisia tekonsa rikkovan normaalin käyttäytymisen rajoja, eivät he koe emotionaalista samaistumista toisiin ihmisiin, joka yleensä toimii estona anti-sosiaaliselle käyttäytymiselle, kuten laskelmoivalle aggressiivisuudelle, tarkoitukselliselle uhkailulle, patologiselle valehtelulle ja tunnepohjaiselle manipuloinnille. Arviolta kolme neljästä psykopaatista ovat miehiä. Psykopaatin kyvyttömyys tuntea ja samaistua toisten ihmisten tunteisiin estää "moraalisen vaiston" kehittymisen kasvun aikana, jonka avulla normaalit ihmiset kykenevät välittämään toisistaan sekä kohtelemaan muita ajattelevina ja tuntevina olentoina. Psykopaatit eivät yksinkertaisesti välitä. Heille ihmiset ovat objekteja, kertakäyttöisiä esineitä, jotka voi huoletta heittää pois tai tuhota hyödyttömäksi jäätyään.

Räikeä ristiriita psykopaatin (tavallistakin) tavanomaisen olemuksen ja kertakaikkisen käsittämättömän irrationaalisen sekä epäinhimillisen käyttäytymisen välillä on johtanut siihen, että heitä kutsutaan "susiksi lampaiden vaatteissa" ja "käärmeiksi liituraidoissa". Cleckey keksi fraasin "normaaliuden maski" kuvastamaan normaalin käytöksen ja psykopaatin epätavallisuuden välistä kuilua. Vaikka tämä termi usein assosioidaan sarjamurhaajiin ja raiskaajiin, niin Cleckley muistutti kuinka enemmistö psykopaateista eivät ole väkivaltaisia ja että "vain pieni osuus tyypillisistä psykopaateista löytyy rangaistuslaitoksista, koska tyypillinen tapaus... ei todennäköisesti syyllisty suuriin rikoksiin jotka johtavat pitkiin vankeustuomioihin."10 Heidän käyttäytyminen on antisosiaalista siten, että he rikkovat lähes universaalisti hyväksyttyjä sosiaalisen käyttäytymisen "sääntöjä". Tämä tietenkin tapahtuu usein rikoksen muodossa, mutta monet psykopaatit toimivat menestyksekkäästi lain rajojen sisäpuolella, tehden tuhoja ihmissuhteissa tai taloudellisesti.

Kohdattuaan vuosien ajan säännöllisesti psykopaatteja omassa työssään, todistaen suunnattomia kärsimyksiä joita he aiheuttivat läheisilleen, tunnisti Cleckley useita yleispäteviä piirteitä. Toisaalta psykopaatit ovat pinnallisesti charmikkaita ja ihan älykkäitäkin. Heillä ei ole mitään harhoja tai muita merkkejä irrationaalisesta ajattelusta, eikä heitä vaivaa hermostuneisuus tai ahdistus. Toisin sanoen, he luovat kuvan hyvinvoivasta mielenterveydestä, joka voi riisua aseista kaikkein tarkkanäköisimmänkin ihmistuntijan. Kuitenkin lähempi tarkastelu psykopaatin elämänhistoriasta ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa, paljastaa maskin takana piileviä suuria vajaavaisuuksia. Psykopaatit ovat pahamaineisen epärehellisiä, levittäen estottomasti valheita ja vihjailuja puhevirtansa mukana, mikä jää yleensä vaivihkaa huomaamatta. He ovat usein impulsiivisia, toteuttaen päähänpistojaan ja vaikuttavan elävän täysin nykyhetkessä, ilman huolia menneisyyden virheistä tai tulevaisuuden seurauksista. Tämän vuoksi he tekevät usein äärimmäisen huonoja arviointeja, ollen kyvyttömiä oppimaan rangaistuksesta tai sen uhasta (psykopaattiset rikolliset ovat todennäköisimpiä rikoksenuusijoita). Psykopaatit eivät pidä lupauksiaan ja he muuttavat usein työstä ja kaupungista toiseen, löytäen uusia uhreja sekä asuen loismaisesti toisten ihmisten lempeyden ja naiviuden kustannuksella. Heillä on myös patologinen oikeutuksen tarve ja tunne teoilleen. Psykopaatti on oman maailmansa napa, täysin kyvytön rakastamaan. Psykopaatti ei tunne katumusta tai häpeää. Häneltä puuttuu myös syvän emotionaalisen elämän piirteet. Tämä on jokaisen psykopaatin jakama tunnuspiirre: kyvyttömyys tuntea empatiaa.

Vaikka Cleckley teki paljon tuodakseen tietoa tästä aiheesta, kuvasi hän kirjansa viidennen ja viimeisen painoksen esipuheessa psykopatiaa "lähes universaalin välttelyn konspiraatioksi" pohjois-amerikkalaisten tutkijoiden ja kliinikoiden toimesta. Vaikka on olemassa instituutioita, joiden tehtävänä on käsitellä rikoksia ja sairauksia, ei psykopatian kohdalla ole "otettu askeltakaan...ei ole olemassa mitään erityisiä suunnitelmia tämän merkittävän ja ilmiselvän patologisen tilanteen varalle."11 Psykopatian vastuu kaikista yhteiskunnalle aiheutuneista vahingoista on räikeä suhteettomuudessaan (vain pieni määrä psykopaatteja voi aiheuttaa suunnatonta tuhoa koko yhteiskunnassa). Cleckley oli vakuuttunut, että ensimmäinen askel tämän ongelman hoidossa olisi "yleisen mielenkiinnon keskittäminen" ja "tietoisuuden kasvattaminen tästä äärimmäisen tärkeästä asiasta."12 Onneksi viime vuosina on otettu huomattavia askelia tämän asian eteen, esimerkiksi asiantuntijoiden Robert Haren, Paul Babiakin, Martha Stoutin ja Sandra Brownin töiden ja kirjoitusten ansioista. Myös dokumentit The Corporation ja I, Psychopath ovat popularisoineet aihetta. Valitettavasti tästä huolimatta yleinen tietoisuus psykopatiasta on edelleen puutteellista, "välttelyn konspiraatio" on edelleen läsnä ja ongelma jatkaa olemassaoloaan. Kyseessä on häiriö, joka koskee useampaa ihmistä kuin skitsofrenia,13 aiheuttaen huomattavasti enemmän vahinkoa yhteiskunnalle. Tämän vuoksi on hälyttävää, ettei psykopatia ole yleisesti ymmärretty käsite.

Robert D. Hare, Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologian professori emeritus, kirjoitti vuonna 1970 kirjan, joka teki yhteenvedon sen aikaisesta tutkimustiedosta. Siitä lähtien hän on ollut psykopatiatutkimuksen etulinjassa, kehittäen ensimmäisen mittarin psykopatian diagnosoinnille nimeltä Psychopathy Checklist (PCL-R). Hare kirjoitti aiheesta myös kaksi bestselleriä: Without Conscience vuonna 1993 ja Snakes in Suits (yhdessä Paul Babiakin kanssa) vuonna 2006. Työskennellessään rikollisten parissa Hare jalosti Cleckleyn psykopatian piirrelistaa kehittämällä oman PCL-R-piirreluettelon, päätyen 20 tyypilliseen piirteeseen jotka määrittelevät psykopaatin prototyypin.


Kommentti: Molemmat yllä mainituista Haren kirjoista löydät myös suomennettuina: Ilman omaatuntoa ja Käärmeet liituraidassa.
Kannattaa lukea! Hervey Cleckleyn klassikkoteosta The Mask of Sanity ei valitettavasti ole (vielä) suomennettu.


Siinä missä Cleckley kuvaili psykopaattisia potilaitaan henkilöinä, jotka "ottavat katastrofit kevyesti vastaan" ja "eivät ole liian paheellisia",14 antoi Hare Ilman omaatuntoa-kirjassaan huomattavasti pahantahtoisemman kuvan kriminaalipsykopaatin mielenmaisemasta. Kuten hän ilmaisi asian:
"Psykopaateilla on kyky huijata ja pettää muita: He ovat nopeapuheisia, hurmaavia, itsevarmoja, sosiaalisesti huolettomia, viileitä paineen alla, paljastumisesta hätkähtymättömiä, ja täysin armottomia. ... Psykopaatit ovat yleisesti ottaen erittäin tyytyväisiä itseensä ja sisäiseen maailmaansa, huolimatta kuinka karulta se näyttäytyykään ulkopuolisille havaitsijoille."15 Heille empatia, katumus ja vastuuntunto - kaikki yleensä hyvyyden ja ihmisyyden malliesimerkkeinä pidetyt ominaisuudet - ovat merkkejä heikkoudesta, joita tulee käyttää hyväksi; lait ja sosiaaliset säännöt ovat psykopaateille epämukavia rajoitteita heidän vapaudelleen ja antisosiaalinen käytös on vain "sopeutumattomuutta" suostua yhteiskunnan keinotekoisten standardien "ohjelmoitavaksi". Rakkaus, ystävällisyys, syyllisyys ja epäitsekkyys vaikuttavat psykopaatin mielestä lähinnä koomisilta ja lapselliselta naivismilta "herkkäsieluisille".
Sarjamurhaaja Ted Bundyn mielestä syyllisyys olikin vain "illuusio... sosiaalisen kontrollin mekanismi."16 Vaikka psykopaatit kykenevät vakuuttamaan kumppaneilleen rakastavansa heitä kaikkein romanttisin ja merkitsevin sanankääntein, korvaavat he pian tämän näyttelyn dominoinnilla ja hyväksikäytöllä, kuten Sandra Brown tuo esille vuonna 2009 julkaistussa kirjassaan Women Who Love Psychopaths.

Psykopaateille elämä on tylsä ja ikävystyttävä vahvin-selviää-maailma, jossa potentiaalisia vihollisia (kuten sinä ja minä) tulee manipuloida. Psykopaatti näkee aggression työkaluna ylivertaisuuden saavuttamiseksi. Mahtailevan suuruudentunteensa vuoksi psykopaatit kokevat kaiken kuuluvan heille. Hare kertoo, kuinka tälläisessä yksinapaisessa maailmassa "velvoitteet ja sitoutumiset eivät merkitse psykopaateille mitään... He eivät kunnioita muodollisia tai oletettuja sitoutumisia ihmisille, organisaatioille tai periaatteille."17 He saattavat hyvinkin kysyä, "Mitä pahaa on siinä, jos on itsevarma, selväsanaine, ja elää nopeatahtista elämää reunalla, tässä hetkessä, pyrkien selviytymään voittajana?" Rappeutunees-sa yhteiskunnassamme moni olisi varmasti samaa mieltä. Mutta minkä psykopaatti kokee huolettomaksi jännityksen ja oikeutuksen täyttämäksi elämäksi, ei ole yleensä muuta kuin pelkkää välittömän nautinnon ja voimantunteen hetkellistä tai pidempiaikaista tavoittelua.

Haren työn kautta psykopaatin normaaliuden "maski" saa pahaenteisen ja machiavellisen sävyn. Tämä johtuu siitä, että psykopaatit ovat tietoisia omasta erilaisuudestaan. He näkevät normaalit ihmiset alempiarvoisina - "toisina" - joita voi käyttää hyväksi ja hylätä, kun he käyvät tarpeettomiksi. Mutta kuten saalistajat saaliseläimen lähellä, täytyy psykopaattien naamioitua välttääkseen huomiota. Jos he tekisivät motiivinsa selväksi, muut ihmiset kauhistuisivat. Joten alusta lähtien he oppivat sopeutumaan matkimalla tavallisten ihmisten reaktioita ja käyttäyty-mistä. He oppivat milloin on sopivaa itkeä, osoittaa surua, syyllisyyttä, huolta ja rakkautta. He oppivat kaikki kasvon ilmeet, tyypilliset fraasit, ja sosiaaliset vihjeet näille tunteille, joita he eivät todellisuudessa koe. He johtavat muita harhaan teeskentelemällä surua, murhetta, syyllisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta, manipuloiden meidän suhtautumistamme, saadakseen mitä haluavat. Näin psykopaatti huijaa sinulta rahasi, leikittelemällä säälin- ja myötätuntosi kanssa. Tavalliset ihmiset ovat tietämättömiä psykopaattien ja heidän itsensä välisestä erosta, jonka vuoksi he olettavat että nämä tunteenpurkaukset ovat todisteita aidosta tunne-elämästä. Näin psykopaatti pysyy menestyneesti huomaamattomana, kuin susi lampaan vaatteissa. "Kaikkein lahjakkaimmat psykopaatit ovat tehneet ihmisten manipuloinnista taidetta, tuntien ylpeyttä kyvystään luoda vakuuttavan fiktiivisen kuvan itsestään, joka otetaan itsestään selvyytenä, ja jonka läpi on vaikea nähdä."18

Tämä "kyky" näyttäytyä inhimillisenä on kuvattu erinomaisesti Mary Astorin novellissa The Incredible Charlie Carewe, jota Cleckley suositteli "ei pelkästään jokaisen psykiatrin, vaan myös jokaisen lääkärin luettavaksi", koska siinä luodaan erittäin tarkka muotokuva psykopaatista.19 Tämä "akti" on psykopaatin selviytymisehto, sillä muuten hänen epäinhimillisyys paljastuu. Suurin osa ihmisistä ei reagoisi positiivisesti lapseen tai aikuiseen, joka voi Haren mukaan potentiaalisesti "kiduttaa ja silpoa [ihmistä] suurin piirtein samalla huolestuneisuudella, kuin mitä me muut tunnemme leikatessamme kalkkunaa."20

Psykopaatit ylläpitävät "psykopaatin fiktiotaan" olemalla hurmaavia keskustelijoita. He kertovat taidokkaasti epätodennäköisiä, mutta vakuuttavia tarinoita itsestään, sekoittaen huoletta totuutta ja valheita keskenään. Sen lisäksi että psykopaatit valehtelevat vaivattomasti, ovat he myös täysin hetkauttamattomia jäädessään kiinni valheesta. He yksinkertaisesti rakentavat tarinansa uudestaan, hämmentäen näin kaikkia, jotka tietävät totuuden. He saattavat teeskennellä katumusta, mutta ovat yhtälailla taidokkaita rationalisoimaan käyttäytymistään, usein esittäen itsensä uhreina (syyttäen todellisia uhreja). Eräs naispuolinen psykopaatti valitti, kuinka kukaan ei välitä hänen tunteistaan, menetettyään molemmat lapsensa. Todellisuudessa hän oli itse murhannut heidät. Toisinaan tälläisissä tapauksissa psykopaatin maski saattaa lipsahtaa, kun vähemmän älykäs psykopaatti pyrkii käyttämään tunnepohjaisia käsitteitä, joita hän ei ymmärrä. Eräs vanki kertoi Harelle, "Kyllä, tottakai tunnen katumusta [rikoksesta]." Hän ei kuitenkaan "tuntenut pahaa oloa teosta."21

Jopa heidän väkivaltaiset "raivon" purkauksensa ovat tarkkaan harkittuja näytöksiä. Eräs suhteellisen itsetietoinen psykopaatti paljasti, kuinka "On olemassa tunteita - kokonainen spektri niitä - jotka tiedän vain sanojen kautta, lukemalla ja epäkypsän mielikuvitukseni avulla. Pystyn kuvittelemaan että tunnen näitä tunteita (tietäen näin ollen mitä ne ovat), mutta en tunne niitä."22 Eräältä psykopaatilta, joka hämmentyi kysyttäessä hänen tunteistaan, kysyttiin liittyykö hänen tunteisiinsa fyysisiä aistimuksia. Tämä vastasi: "Totta kai! En minä ole mikään robotti. Olen aivan täpinöissäni kun harrastan seksiä tai joudun tappeluun."23 Psykopaatti kokee vain kaikkein primitiivisimpiä kehollisia tunteita, jonka vuoksi hänellä ei ole voimakkaita emootioita joita pitäisi kontrolloida; kaikki tälläiset tunteenilmaisut ovat vain näytöstä, jonka tarkoitus on manipuloida.

Kontrastina yleiselle uskomukselle, että psykopatia johtuu lapsuuden traumasta, ovat tutkijat nykyään varmoja siitä, että tämän järkyttävän häiriön taustalla ovat geneettiset ja biologiset tekijät. Robert Hare toi vuonna 2007 ajantasalle viimeisen kahdenkymmenen vuoden psykopatiatutkimuksen, kommentoiden: "Haluan tuoda esille, että varhaiset tulokset käyttäytymisgenetiikan tutkimuksesta ovat johdonmukaisia evoluutiopsykologian näkemyksen kanssa, että psykopatia on vähemmän neurobiologinen vamma, kuin perinnöllinen, adaptiivinen selviytymisstrategia."24 Tai kuten hän sanoi Without Conscience kirjassaan:
Luulen että lapsuuden kokemuksilla on tärkeä rooli, muokaten sitä, minkä luonto on antanut [eli "kyvyttömyyttä kokea empatiaa ja täydellistä tunteiden kirjoa"]. Sosiaaliset tekijät ja kasvatusmetodit vaikuttavat miten häiriö kehittyy ja ilmenee käyttäytymisessä. Joten yksilö, jolla on sekoitus psykopaattisia piirteitä ja joka kasvaa tasapainoisessa perheessä, omaten pääsyn positiivisiin sosiaalisiin ja kasvatuksellisiin resursseihin, saattaa päätyä ammattihuijariksi tai valkokaulusrikolliseksi, tai kenties hieman hämärätaustaiseksi yrittäjäksi, poliitikoksi tai asiantuntijaksi. Toinen yksilö, jolla on samat persoonallisuuspiirteet, mutta jolla on köyhä ja epävakaa perhetausta, saattaa päätyä kulkuriksi, palkkasotilaaksi tai väkivaltaiseksi rikolliseksi. ... Eräs seuraus tästä näkemyksestä rikosoikeusjärjestelmälle on, kuinka perhetaustan laadulla on paljon vähemmän vaikutusta psykopaattien antisosiaaliseen käyttäytymiseen, kuin mitä sillä on suurimmalle osalle muita ihmisiä.25
Se että psykopatia voidaan tunnistaa varhaisessa iässä on linjassa tämän ymmärryksen kanssa. 10-12 ikävuoteen mennessä useimmilla psykopaateilla esiintyy vakavia käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, kuten säännöllistä valehtelua, huijaamista, varastelua, tavaroiden polttamista, lintsaamista, luokan häirintää, päihteiden väärinkäyttöä, vandalismia, väkivaltaa, kiusaamista, pakenemista, varhaiskypsää seksuaalisuutta, julmuutta eläimiä kohtaan. Eräs psykopaatti hymyili kun hän muisteli Harelle sitoneensa koiranpentuja tankoon, käyttääkseen niiden päitä pesäpallon harjoitteluvälineenä.26 Psykopatian täsmälliset aiheuttajat (ja mahdolliset keinot estää ne varhaislapsuudessa) eivät kuitenkaan ole vielä tiedossa. Lapset joilla on taipumus psykopatiaan, mutta jotka eivät näytä selkeitä merkkejä myöhemmässä vaiheessa, ovat todennäköisesti onnistuneet menestyneesti välttämään havaituksi tulemisen esimerkiksi korkean älykkyyden, suunnittelukyvyn ja käyttäytymiskontrollin avulla. Suurin osa tutkimuksesta on suoritettu vangeilla, koska se on toteutukseltaan suhteellisen helppo ympäristö. Tämän vuoksi menestyneen psykopaatin konsepti (tarkoittaa se sitten ettei hän ole rikollinen tai ettei vain yksinkertaisesti jää kiinni) on suhteellisen tuore kiinnostuksen aihe asiantuntijoille, eikä sitä ole vielä tarkalleen määritelty tai yleisesti ymmärretty, aivan kuten ei termiä "psykopaatti" oltu ymmärretty viime vuosisadan alussa.

Juuri näistä psykopaateista - jotka eivät jää kiinni - tulee menestyneitä ja armottomia poliitikkoja, tai hallitusten sisäpiiriläisiä, kuten Hermann Göring ja Lavrentiy Beria (jota käsittelemme tulevissa artikkeleissa) olivat. Tänä päivänä tähän kategoriaan kuuluvat todennäköisesti poliitikot kuten Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu, Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Dick Cheney ja Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Tämänlaiset miehet ovat niitä, jotka saavuttavat korkeat valta-asemat. He ovat vaarallisia.

Lähteet
  1. A transcript of the talk is available here
  2. "Ex-Madoff Operations Director Arrested by FBI", Reuters, February 25, 2010
  3. "Participants in the Madoff investment scandal," Wikipedia, accessed March 17, 2010
  4. Tim Shipman, "Bernard Madoff: how did he get away with it for so long?", telegraph.co.uk, December 20, 2008
  5. YouTube video
  6. Lucinda Franks, "Madoff Employee Breaks Silence", The Daily Beast, March 19, 2009
  7. Mark Seal, "Madoff's World", Vanity Fair, April 2009
  8. Julie Creswell and Landon Thomas Jr., "The Talented Mr. Madoff", New York Times, January 24, 2009
  9. Katy Brace, "Psychologist calls Madoff a psychopath", wptv.com, January 29, 2009
  10. Cleckley, H. 1988 [1941], The Mask of Sanity (Augusta, Georgia: Emily S. Cleckley), 19, PDF available here
  11. Ibid, viii
  12. Ibid, ix
  13. Goldner et al. (2002) put the prevalence of schizophrenia at 0.55% of the general population, and while accurate studies of psychopathy in the general population have yet to be done, recently a few limited studies show that the low limit for psychopathy is 0.6% (Coid et al., 2009). Some estimates go many times higher than that figure, factoring in successful psychopaths.
  14. Cleckley, 33
  15. Hare, R. D. 1999 [1995], Without Conscience: The Disturbing World of Psychopaths Among Us (New York: Guilford Press), 121, 195
  16. Ibid, 41
  17. Ibid, 63
  18. Babiak, P. & Hare, R. D. 2006, Snakes In Suits: When Psychopaths Go To Work (New York: ReganBooks), 50
  19. Cleckley, 326
  20. Hare, 45
  21. Ibid, 41
  22. Ibid, 52-3
  23. Ibid, 54
  24. Hare, R. D. 2007, 'Forty Years Aren't Enough: Recollections, Prognostications, and Random Musings,' In Herve, H., and Yuille, J. C. (eds) The Psychopath: Theory, Research, and Practice, pp. 3 - 28 (Lawrence Erlbaum Associates), 14. However, recent studies have shown distinct differences in the brain functioning of psychopaths when compared to normal individuals. See Oakley, B. 2007, Evil Genes: Why Rome Fell, Hitler Rose, Enron Failed, and My Sister Stole My Mother's Boyfriend (Amherst, NY: Prometheus Books).
  25. Hare (1999), 173 - 4
  26. Ibid, 66 - 7