Tank
© uutissirkus.comMikäli R-korttia käytetään argumentoinnin apuna, kannattaa huomioida Putin-hysteriakertoimen virhemarginaali, joka on 105 päivää suuntaan tai toiseen.
Kauhean huolestunut oli lisäksi Helsingin Sanomat. Aika huolestuneita olivat YLE ja MTV3.

Uutissirkuksen kyselyn mukaan iltapäivälehdet olivat heti Pariisin tapahtumien jälkeen useita päiviä hiukan vähemmän huolestuneita, mutta tilanne eskaloitui alle viikossa siihen pisteeseen, että puolet iltapäivälehdistä oli jälleen kerta kaikkiaan äärimmäisen huolestuneita ja melkein puolet lähes räjähdysvaiheessa liikkuvan huolestuneisuuden rajapintojen leikkauspisteessä.

Puotinharjun Alepan edustalta tavoittamiemme iltapäivälehtien lukijoiden mukaan jo nyt on selvää, että lähes kaikki kevättalven lööpit sisältävät kolme sanaa: sotatila, Putin ja Suomi. Ryss... anteeksi R-kortti noussee vahvaksi argumentiksi myös Ylessä ja somessa.

Kyselyn Putin-hysteriakertoimen virhemarginaali on 105 päivää suuntaan tai toiseen. Turun yliopiston päivystävä dosentti Aimo Pelkonen arvioi hysteriakertoimen vaikutuksen niin rajuksi, että lähimpänä oikeistoa sijaitsevat mediatalot ottavat sen käyttöön viimeistään kuukautta ennen eduskuntavaaleja.