Viralliset luvut 24 maasta ympäri Eurooppaa eivät ainoastaan osoita,
ettei kokonaiskuolleisuus ole lisääntymässä, vaan että toistaiseksi
olemme selvästi viimeaikaisten keskiarvojen alapuolella.Tilastot kerättiin
European Monitoring of Excess Mortality for Public Health Actionin (EuroMOMO) toimesta. EuroMOMO on kansainvälinen, 24:stä eurooppalaisesta maasta koostuva terveysviranomaisten yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on edistää varautumista kansanterveydellisiin hätätilanteisiin.
Projekti tilastoi "ylikuolleisuutta", eli virallisesti rekisteröityjen kuolemien [jonkin sairauden tai muun tekijän] määrää verrattuna keskimääräiseen kuolleisuuteen.Suosittelemme tarkistamaan heidän verkkosivustonsa, joissa kukin maa on eritelty ikäväestötiedon mukaan. Keskitymme tänään heidän
karttoihinsa.
Tässä on kartta, joka osoittaa Euroopan ylikuolleisuuden viikolla 12 vuonna 2020 (19.-25. Maaliskuuta):

© MOMO EuropeMOMO Euroopan kuolleisuus, viikko12, 2020 [klikkaa suurentaaksesi]
Kuten voitte nähdä,
tällä hetkellä suurin osa Euroopasta ei osoita ylikuolleisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että kuolemantapaukset ovat joko odotusten tasolla tai alhaisemmat. Italia on yksi ilmeinen poikkeus. Mutta huomaa, että se on vain "korkealla", ei "erittäin korkealla".
Asettaaksemme tämän kontekstiin, tulisi meidän ehkä verrata sitä aiempiin vuosiin.
Tässä on viikko 6 vuonna 2019:

© MOMO EuropeMOMO Euroopan kuolleisuus, viikko 6, 2019 [klikkaa suurentaaksesi]
Kuten huomaat, on tilanne
yleisesti paljon pahempi. Useat maat ovat "keskiarvon yläpuolella", Espanja ja Portugali ovat "korkealla" ja Ranska on jopa "erittäin korkealla".
Meillä ei ollut maailmanlaajuista sulkutilaa vuonna 2019.Tässä viikot 1 ja 2 vuonna 2018:

© MOMO EuropeMOMO Euroopan kuolleisuus, viikko 1, 2018 [klikkaa suurentaaksesi]

© MOMO EuropeMOMO Euroopan kuolleisuus, viikko 2, 2018 [klikkaa suurentaaksesi]
Tämä oli kovaa iskeneen 2017/18-flunssakauden huippu. Kuten näette,
vaikutti se Eurooppaan suuresti.Meillä ei ollut maailmanlaajuista sulkutilaa vuonna 2018.Viikko 2 vuonna 2017 oli vielä pahempi:

© MOMO EuropeMOMO Euroopan kuolleisuus, viikko 2, 2017 [klikkaa suurentaaksesi]
Koko Länsi-Eurooppa koki valtavan ylikuolleisuuspiikin, tilanteen ollessa erityisen huono kaikissa Välimeren maissa.
Meillä ei ollut maailmanlaajuista sulkutilaa vuonna 2017.Asiat voivat tietysti muuttua (viikon 13 tulosten on määrä julkaista huomenna), mutta nykyisessä muodossaan
vuoden 2020 luvut ovat huomattavasti alhaisemmat kuin kolmena aiempana vuotena.Joten kysymys on, jos meillä ei ollut sulkutilaa vuonna 2017, vuonna 2018 ja vuonna 2019...
miksi meillä on nyt sulkutila?
Kommentti: Joten tämä ns. pandemia ei ole ainoastaan "ei vain flunssa", kuten medioiden puhuvat päät ovat muistuttaneet "faktatarkistaessaan" kaltaisiamme sivustoja viime viikkoina. Se ei EDES vastaa keskimääräistä flunssakautta.
Suomessa tähän maailmanlajuiseen hysteriaan kriittisesti ja järkevästi suhtautuvat äänet loistavat poissaolollaan. Myös lähes kaikki "vaihtoehtoiset" mediat ja vaikuttajat ovat nielleet mukisematta propagandan koronaviruksen vaarallisuudesta, jopa vaatien hallitukselta vielä tiukempia rajoituksia!
Poikkeuksiakin onneksi on, kuten tämä Tekniikan Maailman artikkeli 30.3.2020:
Kuka muistaa? Nykyistä pahempi epidemia riehui Euroopassa vain muutama vuosi sitten ja tappoi yli 200 000 ihmistä enemmän kuin normaali kausi-influenssa.Tässä myös hyvin valaiseva kirjoitus Suomen influenssakuolleisuudesta ja sen syistä:
Influenssakuolleisuus lähes kymmenkertaistui neljässä vuodessa, mistä se voi johtua? "Todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin Tilastokeskuksen luvut kertovat".Ylläolevasta uutisartikkelista löytyy tärkeitä yksityiskohtia, tässä muutama poiminta:
- Vuonna 2018 influenssaan kuoli yli 400 henkilöä Suomessa kuolintodistusten mukaan, mikä oli melkein 200 henkeä enemmän kuin oli ollut edellisenä vuonna. 2000-luvun alkupuolella influenssaan kuoli vain 20-60 henkeä vuodessa
- HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen: "Kuolemantapausten lisääntyminen todennäköisesti johtuu siitä, että tauti tunnistetaan kuolinsyyksi entistä paremmin, mutta myös siitä, että 2010-luvun loppupuoliskolla Suomessa koettiin voimakkaat epidemiat. Joka tapauksessa influenssakuolleisuus on todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin Tilastokeskuksen luvut kertovat. Suomessa menehtyy vuosittain arviolta 500-2000 ihmistä ja luku voi olla korkeampikin. Euroopan tasolla arvio on 15 000 - 17 000 vuosittaista influenssakuolemaa."
THL:n tilastotiedon mukaan (päivitetty ti 31.3. klo 16.00.)
on koronavirukseen kuollut Suomessa tähän saakka 17 ihmistä. Sairaalahoidossa on 137 (osastohoidossa 81, tehohoidossa 56). Eli kuolleisuudessa ei olla edes ylitetty 2000-luvun alkupuolen "vähäisiä" lukuja (20-60 hnk/vuosi).
Pistää miettimään tämänhetkisen sulkutilan järkevyyttä, eikö?
Päivitys 4.4.2020: THL:n
viimeisimmän tiedotteen mukaan (Päivitetty pe 3.4. klo 15.30):
- Testattuja näytteitä: noin
26 500
- Laboratoriovarmistettuja tapauksia:
1 615
- Suomen väestöön suhteutettuna tapausmäärien ilmaantuvuus on 29,22 tapausta 100 000 asukasta kohden
[n. 0,03%].
- Tautiin on
kuollut 20 ihmistä. Ikä on tiedossa 16 kuolleen osalta.
Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Nuorin heistä oli kuollessaan 56-vuotias, ja
vanhin 101-vuotias.
Tässä yhteydessä on huomionarvoista, että Tilastokeskuksen
viimeisimmän tiedotteen (24.10.2019) mukaan oli vastasyntyneiden
elinajanodote vuonna 2018 pojilla 78,9 ja
tytöillä 84,3 vuotta.
Lääkärilehti 3.4.2020: "Suurin osa Suomessa todetuista koronavirustartunnoista on ollut lieviä. Sairaalahoidosta on toipunut ja kotiutunut useita henkilöitä."
Kommentti: Joten tämä ns. pandemia ei ole ainoastaan "ei vain flunssa", kuten medioiden puhuvat päät ovat muistuttaneet "faktatarkistaessaan" kaltaisiamme sivustoja viime viikkoina. Se ei EDES vastaa keskimääräistä flunssakautta.
Suomessa tähän maailmanlajuiseen hysteriaan kriittisesti ja järkevästi suhtautuvat äänet loistavat poissaolollaan. Myös lähes kaikki "vaihtoehtoiset" mediat ja vaikuttajat ovat nielleet mukisematta propagandan koronaviruksen vaarallisuudesta, jopa vaatien hallitukselta vielä tiukempia rajoituksia!
Poikkeuksiakin onneksi on, kuten tämä Tekniikan Maailman artikkeli 30.3.2020:
Kuka muistaa? Nykyistä pahempi epidemia riehui Euroopassa vain muutama vuosi sitten ja tappoi yli 200 000 ihmistä enemmän kuin normaali kausi-influenssa.
Tässä myös hyvin valaiseva kirjoitus Suomen influenssakuolleisuudesta ja sen syistä:
Influenssakuolleisuus lähes kymmenkertaistui neljässä vuodessa, mistä se voi johtua? "Todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin Tilastokeskuksen luvut kertovat".
Ylläolevasta uutisartikkelista löytyy tärkeitä yksityiskohtia, tässä muutama poiminta:
Pistää miettimään tämänhetkisen sulkutilan järkevyyttä, eikö?
Päivitys 4.4.2020: THL:n viimeisimmän tiedotteen mukaan (Päivitetty pe 3.4. klo 15.30):
- Testattuja näytteitä: noin 26 500
- Laboratoriovarmistettuja tapauksia: 1 615
- Suomen väestöön suhteutettuna tapausmäärien ilmaantuvuus on 29,22 tapausta 100 000 asukasta kohden [n. 0,03%].
- Tautiin on kuollut 20 ihmistä. Ikä on tiedossa 16 kuolleen osalta. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Nuorin heistä oli kuollessaan 56-vuotias, ja vanhin 101-vuotias.
Tässä yhteydessä on huomionarvoista, että Tilastokeskuksen viimeisimmän tiedotteen (24.10.2019) mukaan oli vastasyntyneiden elinajanodote vuonna 2018 pojilla 78,9 ja tytöillä 84,3 vuotta.
Lääkärilehti 3.4.2020: "Suurin osa Suomessa todetuista koronavirustartunnoista on ollut lieviä. Sairaalahoidosta on toipunut ja kotiutunut useita henkilöitä."