Tulta Taivaalla
Overwatch Securityn Youtubeen (näkyy alempana) lataamalla videolla näkyy firman työntekijän kuvaamaa materiaalia, hänen kävellessään rannalla Victoriassa myrskyisenä päivänä.
Mies katsoo kohti rantaa, kun todennäköisesti meteori välähtää taivaalla ja syöksyy kohti vedenrajaa. Valoja seuraa pian kohteesta tuleva ääni.
Videon aikaleima viittaa että se kuvattiin klo 20 jälkeen tammikuun 27.päivä.

Arkistokuvassa vuonna 2012 Mikkelissä havaittu kirkas tulipallo. Sunnuntaisesta ilmakehään palaneesta tulipallosta ei toistaiseksi ole jäänyt kuvallisia todisteita, vain kymmenen ihmisen silmin tehty havainto.
Ursan ylläpitämään Taivaavahti-palveluun tuli eilisestä tulipallosta kymmenkunta havaintoa. Kukaan havaitsijoista ei tallentanut tapahtumaa kuvaksi.
Tulipallo näkyi taivaalla ainakin Kuopiossa, Seinäjoella, Äänekoskella ja Tampereella. Osa havainnoista tehtiin kaupunkivalaistuksessa, mikä todistaa epätavanomaisen valovoimaisesta kappaleesta.
Kappaleen kirkkauden kuvataan olleen samaa luokkaa kuin tänä yönä täyttyvä kuu. Kuopiossa havainnon tehnyt nainen kertoo katselleensa taivaalle parvekkeeltaan.
Andrew Gliksonin (kuvassa alla) johtama ryhmä oli tekemässä alueella geotermiseen tutkimukseen liittyviä kairauksia, kun he löysivät viitteitä muinaisesta kosmisesta kolarista. Toistaiseksi törmäyksen tarkka ajankohta ei ole tiedossa, mutta alueen kallioperä on 300 - 600 miljoonaa vuotta vanhaa. Ongelmana on se, ettei tuolta aikakaudelta ole löytynyt esimerkiksi ympäri maailman levinneitä tuhkakerroksia, jotka kertovat muiden muassa 66 miljoonan vuoden takaisesta, Chicxulubin kraatterin synnyttäneestä asteroidi-iskusta.
Kommentti: Englanninkielinen artikkeli aiheesta: World's largest asteroid impact zone believed uncovered by ANU researchers in central Australia.
"Alustavien tietojen mukaan kappale lensi pohjoiseen tai pohjoisluoteeseen suunnilleen Päijänteen ja Näsijärven välissä", kertoo Esko Lyytinen Ursan tulipallotyöryhmästä.
"Kirkkausarvion perusteella arvioisin meteoroidin olleen ilmakehään tullessaan vähintään useita kymmeniä kiloja", Lyytinen sanoo.
Useat valoilmiön nähneet raportoivat sen kestoksi noin kaksi sekuntia ja kirkkauden vastanneen täysikuuta. Yhdessä havainnossa tulipalloon on liittynyt ääni.
Kommentti: Lisää taivaankappaleita käsitteleviä artikkeleita alla (tutustu myös englanninkielisen SOTT-sivuston huomattavasti laajempaan kronikkaan):
- Tšeljabinskin meteorin alkuperä yhä suurempi mysteeri
- Räjähtäneen komeetta 17P/Holmesin pölyvana näkyy suomalaiskuvissa

Tšeljabinskin meteori räjähti 15. helmikuuta 2013 Venäjällä Tšeljabinskin kaupungin lähistöllä. NASAn asiantuntijoiden mukaan maan ilmakehään syöksyi arviolta jopa 10 000 tonnin painoinen, halkaisijaltaan 15–17 metrin kokoinen kappale, joka räjähti noin 30–50 kilometrin korkeudessa. Räjähdyksessä vapautui energiaa 500 kilotonnia, joka vastaa noin 30 Hiroshimaan toisessa maailmansodassa pudotettua atomipommia. Räjähdys oli suurin sitten vuonna 1908 Tunguskaan osuneen asteroidin.
Yhdysvaltalaisen Planetary Science -instituutin tutkijat olettivat, että Tšeljabinskiin levinnyt meteoroidi olisi ollut peräisin Maan läheltä ohittaneesta asteroidista nimeltään 1999 NC43.
- Näillä kahdella kappaleella oli samanlaiset kiertoradat ja alkuperäisten tutkimusten perusteella jopa samankaltaiset koostumukset, sanoo tutkija Vishnu Reddy.
Reddyn lausunto on perjantaina julkaistusta tiedotteesta, jossa tutkimusryhmä kertoo, että alkuperäinen oletus ei näytä pitävän paikkansa. Lisätutkimukset ovat osoittaneet, että Tšeljabinskin meteoroidin ja läpimitaltaan noin kaksikilometrisen asteroidi 1999 NC43:n välinen yhteys on epätodennäköinen.
Kommentti: Huomaatteko jonkinlaista trendiä tässä American Meteor Societyn tulipallohavaintojen tilastossa?
Lue lisää komeetoista ja tulipalloista englanniksi:
Kommentti: Alkuperäinen artikkeli on poistettu. Syy selviää lukijalle alla olevasta Sott.net toimittajien kirjoittamasta artikkelistamme.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta
SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.
Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.
Kommentti: Tästä englanninkielisestä artikkelista voit lukea lisää komeetta 17P/Holmesista:
Kommentti: Uusimmat tiedot maahan ajautuvista taivaankappaleista löydät SOTT.net englanninkieliseltä sivustolta. Havainnot meteoriiteista, asteroideista, komeetoista ja muista taivaankappaleista ovat olleet American Meteor Societyn ja NASA:n tilastojen mukaan jatkuvassa nousussa läpi 2000-luvun.
Kommentti: Lue lisää komeetoista ja tulipalloista englanninkielisistä artikkeleista: