Kuvassa Shewanella oneidensis -bakteereja.
University of Southern Californian biologin Kenneth Nealsonin laboratoriossa tutkitaan elämää, jota ei biologian oppikirjojen perusteella pitäisi olla edes olemassa.

Elämässä kaikki on lopulta kiinni energiasta. Jättimäisistä sinivalaista aina kaikkein pienimpiin mikrobeihin kaikkien organismien elämä perustuu viime kädessä elektronien liikkeeseen.

Myös Nealsonin laboratoriossaan kasvattamat Shewanella-bakteerit tarvitsevat energiaa, mutta se saa sen aivan eri tavalla kuin mikään tähän asti tunnetuista elämänmuodoista. Shewanella-bakteerit saavat kaiken energiansa suorana sähköstä.

- Kaikki biologian oppikirjat sanovat, että sen ei pitäisi olla mahdollista, mutta siellä ne vaan kasvavat elektrodissa, vaikka niillä ei ole mitään muuta energianlähdettä, Nealson sanoo Popular Sciencen haastattelussa.

- Tämä on kuin tieteisfantasiasta. Biologille sellaisen elämän löytäminen, joka porskuttaa eteenpäin ilman molekyylistä energianlähdettä kuten hiilihydraattia on yhtä epätodennäköistä kuin nähdä ihmisten matkustavan ilmassa ilman lentokonetta, Neaslon kuvailee.

Nealsonin löytö pakottaa biologeja uudistamaan kuvaansa siitä, mitä elämä on ja millä tavalla se voi saada alkunsa. Se muun muassa avaa uusia näkymiä sille, minkälaista elämää voisi löytyä planeettamme ulkopuolelta.

Sähköstä energiansa saaville bakteereille on myös kehitetty jo käytännön sovellus. Yksi Nealsonin oppilaista keksi, että bakteereita voi käyttää jätevesien puhdistuksessa. Kun ihmisperäiseen jätteeseen asettaa anodin, se houkuttelee paikalle bakteereja, jotka syövät ulostetta. Tekniikan prototyyppi on ollut jo viisi vuotta käytössä Craig Venter Institute -tutkimuslaitoksessa San Diegossa.