Masennus on globaali epidemia. Se on tärkein tekijä itsemurhissa, jotka tänä päivänä vaativat maailmanlaajuisesti yli miljoonan ihmisen hengen vuosittain. Yksi neljästä amerikkalaisesta kärsii kliinisestä masennuksesta elämänsä aikana, ja luvut nousevat jokaisen uuden sukupolven myötä.

Se ryöstää ihmisiltä unen, energian, keskittymiskyvyn, muistin, seksivietin, ja peruskyvyn nauttia elämästä, kertoo The Depression Cure kirjan tekijä ja kliinisen psykologian professori Stephen Ildari. Masennus voi tuhota ihmisten halun rakastaa, työskennellä, leikkiä ja jopa elämänhalun. Hoitamattomana se voi aiheuttaa pysyvän aivovaurion.

Masennus laukaisee aivojen kipukeskuksia siinä määrin, että monet Ildarin psykiatriset potilaat ovat kutsuneet sitä tuskaksi, kärsimykseksi ja kidutukseksi. "Monet alkavat katsoa kuolemaa tervetulleena pakokeinona," hän kertoo Ted-konferenssin luennolla.

Mutta masennus ei ole normaali sairaus. Se ei ole välttämätön osa ihmiselämää. Ildari väittää, että masennus on monen muun sairauden tapaan sivilisaatioon liittyvä sairaus. Se on sairaus, joka johtuu erittäin stressipitoisesta ja teollistuneesta, modernista elämäntavasta, joka ei sovi yhteen geneettisen evoluutiomme kanssa.

Masennus on tulosta pitkittyneestä stressireaktiosta, Ildari sanoo. Aivojen "karkuunpääsyn stressireaktio" -kuten Iladri sitä kutsuu- on samanlainen kuin "taistele tai pakene" -reaktiossa, joka kehittyi auttamaan esi-isiämme selviytymään saalistajien kynsistä ja muista vaaratilanteista. Stressireaktiota seurasi intensiivinen fyysinen aktiivisuus sekuntien, minuuttien, tai ääritapauksissa muutaman tunnin ajan.

"Monen länsimaisen ihmisen ongelmana on stressireaktion jatkuva läsnäolo viikkojen, kuukausien ja jopa vuosien ajan kerrallaan, ja näin käydessä se on äärimmäisen vahingollista," Ildari kertoo.

Hänen mukaan eläminen jatkuvan stressitilan alla -kuten monet ihmiset nykyaikana tekevät- häiritsee neurokemikaalien kuten dopamiinin ja serotoniinin toimintaa, mikä voi johtaa unihäiriöön, aivovaurioon, immuunijärjestelmän epätasapainoon ja tulehdustilan lisääntymiseen.

Sivilisaatio on sairauksen syynä

Epidemiologit ovat ovat tunnistaneet pitkän listan muita stressiin liittyviä sairauksia jotka johtuvat sivilisaatiosta: diabetes, valtimonkovettumatauti, astma, allergiat, liikalihavuus ja syöpä. Nämä sairaudet esiintyvät hyvin laajasti kaikissa kehittyneissä maissa, mutteivät juuri ollenkaan nykypäivän alkuperäiskansojen keskuudessa.

Vuonna 2000 tehdyssä tutkimuksessa Papua-Uusi-Guinean aboriginaalien keskuudesta löytyi vain yksi marginaalinen masennustapaus. Miksi? Koska kaluli-kansan elämäntyyli on hyvin samanlainen, kuin metsästäjä-keräilijöiden lähes kaksi miljoonaa vuotta kestänyt elintapa ennen maanviljelyksen aikakautta, kertoo Ildari.

"Ihminen on elänyt 99.9 prosenttia ajastaan metsästäjä-keräilijän elämää", hän sanoi. "Genomiamme muokannut luonnonvalinnan suorittama paine on sopeuttanut meidät toimimaan ja elämään erittäin hyvin tässä ympäristössä."

Lähes 3 miljoonaa vuotta sitten eläneen homo habiliksen aloitettua käyttämään kivityökaluja, on lajimme elinympäristössä tapahtunut voimakas muutos maanviljelyksen saapumisen jälkeen 12000 vuotta sitten. Viimeisen 200 vuoden aikana teollisen vallankumouksen jälkeen, on lajimme joutunut Ildarin mukaan "radikaalin ympäristön mutaation" keskelle.

Samalla kun ympäristömme on radikaalisti mutatoitunut, on ihmisgenomi käytännössä sama kuin 200 vuotta sitten, Ildari sanoo. "Tämä on vain kahdeksan sukupolvea. Se ei riitä [aikaansaamaan merkittävää geneettistä sopeutumista]."

"Geenien ja niiden luomien aivojen ja kehojen sekä maailman jossa elämme välillä on valtava epäsuhde," hän sanoi. "Meitä ei koskaan suunniteltu istumatyöhön, jatkuvaan sisätiloissa oleskeluun, sosiaaliseen eristykseen, pikaruokapainotteiseen ja univajeella täytettyyn nopeatahtiseen moderniin elämään."


Parannuskeino


Vaikka Ildari ei ole lääkintää vastaan, sanoo hän että vaikka kohdistaisimme kaikki lääkkeet maailmassa masennusepidemian hoitoon, ei sillä olisi kunnollista vaikutusta.

Masennuslääkkeiden käyttö on noussut 300 prosenttia viimeisen 20 vuoden aikana, mutta masennuksen määrä on jatkanut nousuaan. Yksi yhdeksästä yli 12 vuotiaasta amerikkalaisesta käyttää masennuslääkkeitä, ja yksi viidestä on käyttänyt jossain vaiheessa.

Ildarin mukaan vastaus löytyy elämäntavasta. Hänen kuuden askeleen ohjelman tulokset ovat ylittäneet villeimmätkin odotukset:

1. Liikunta

2. Omega 3 rasvahapot

3. Auringonvalo

4. Terve uni

5. Negatiivisten ajatusketjujen katkaiseminen

6. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus

Hän alleviivaa luennossaan liikunnan ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tärkeyttä, sillä ne ovat ohjelman kaksi vaikeinta osa-aluetta nykyajan amerikkalaisille.

Liikunta on 'ei-luonnollista'

Ildarin mukaan liikunnan vaikutus masennukseen on niin voimakas, että jos siitä voitaisiin tehdä pilleri, olisi kyseessä maailman kallein lääke. Ongelmana on että 60 prosenttia amerikkalaisista aikuisista ei harrasta mitään säännöllistä fyysistä aktiviteettiä. Kenellä on aikaa tai energiaa käydä salilla pitkien työpäivien, kotitöiden sekä perhe-elämän välillä?

Liikunnan likainen pieni salaisuus on se, että se on "ei-luonnollista." olemme suunniteltu olemaan fyysisesti aktiivisia "saavuttaaksemme tiettyjä päämääriä", emme treenaamaan hamsterinpyörällä.

Metsästäjä-keräilijät harrastavat vähintään neljä tuntia napakkaa fyysistä aktiviteettiä jokainen päivä, mutta he eivät harrasta liikuntaa, mikäli asiaa kysytään heiltä itseltään, Ildrari sanoo. "He eivät treenaa. Se tuntuisi heistä hullulta. He elävät."

Kun laitat laboratoriorotan juoksumatolle ... se kyykistyy alas ja juoksumatto alkaa hankaamaan sen turkkia ja ihoa peräpuolelta," hän sanoo. "Kun katsot vastaavanlaista treenauslaitetta, osa aivoistasi huutaa että "älä tee sitä! Et pääse yhtään minnekkään!"

Jos et voi mennä ulos keräämään pähkinöitä ja marjoja, tai metsästämään ruokaasi, niin Ildari ehdottaa ripeää kävelyä ystävän kanssa. 30 minuutin kävely, kolme kertaa viikossa aikaansaa parempia tuloksia masennukseen kuin Zoloft, hän kertoo.

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus

Toinen suuri tekijä nykyaikaisessa masennuksessa on sosiaalisen yhteenkuuluvuuden puute modernin ydinperheen kuplassa elävillä. "kasvokkain kohtaaminen rakkampiemme kanssa laittaa stressireaktiolle jarrut," Ildari sanoo.

Ongelmana on että olemme korvanneet perheen keskinäisen ajan TV:n katsomisella. "Meidän metsästäjä-keräilijä esi-isät viettivät koko päivän lähimmäistensä seurassa."

Valitettavasti sairaudet, mukaanlukien mielenterveyssairaudet, saavat ihmiset eristäytymään toisistaan, joka vain pahentaa masennusta.

"Vastusta kiusausta eristäytymiseen," Ildari sanoo, "koska kun olet sairas, kehosi antaa viestin sulkeutua ja vetäytyä pois. Kun sinulla on flunssa, on tämä evoluution näkökulmasta loogista. Kun sinulla on masennus, on tämä pahinta mitä voit tehdä."

Tribaalisen elämäntavan uudelleenlöytäminen

Ildari ei mainitse Ted-luennollaan, kuinka vaikea hänen parannuskeinonsa on nykyaikaisille ihmisille saavuttaa. Toki me kaikki haluaisimme saada enemmän raitista ilmaa, auringonvaloa, liikuntaa, paremman ruokavalion ja unen, vähemmän yksitoikkoista työtä ja enemmän vuorovaikutusta läheisten kanssa, mutta kenellä on aikaa kaikkeen tähän?

Olen jumissa tässä tuijottamassa ruutuani, samalla kun yritän kirjoittaa aiheesta pyrkimyksenä toteuttaa elinkeinoa itselleni, eikä monilla teistä ole edes aikaa lukea artikkeliani, koska työskentelette 50+ tuntia viikossa. Samaan aikaan metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen jäsenet tyskentelevät keskimäärin 17 tuntia viikossa. Nykyaikaisessa maailmassa emme voi vain lopettaa töitämme stressin vähentämiseksi, koska taloudellinen stressi nostaisi sitä tällöin lisää.

Mielestäni vastaus löytyy lapsen askelista. Pienistä askelista pois sivilisaation riippuvuudesta kohti luontoa ja maata sekä omavaraista yhteisöllistä elämäntapaa. On asioita joita suunnittelen oppivani samalla kun kehitän tätä sivustoa. Olen innoissani että voin jakaa oppimani kanssasi, ja toivottavasti jaatte oman tietonne kanssani.