Strangelove
Asenne jolla Suomea viedään Naton jäseneksi (kohtaus ikonisesta Tohtori Outolempi -elokuvasta.)
Kun Suomen eduskunta päätti (kourallista kansanedustajia lukuunottamatta) yksimielisesti ja yksisilmäisesti aloittaa liittymisprosessin osaksi Natoa ja tätä kautta linjautumaan yhä syvemmin Yhdysvaltojen ulkopoliittisiin tavoitteisiin (luonnollisesti ilman että kansalta kysytään asiasta virallisen äänestyksen muodossa), totesivat maamme poliitikot rauhoitellen Suomen päättävän kyllä aivan itse liittymisen ehdoista; kukaan ei varmasti ole tyrkyttämässä Suomeen ydinaseita tai Naton tukikohtia.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoi äänestyksen jälkeen eduskunnalle: "emme ole lähdössä tavoittelemaan ydinaseita sijoitettavaksi Suomen maaperälle".

Samoin pääministeri Sanna Marin totesi pian päätöksen jälkeen, ettei "kenelläkään ole kiinnostusta sijoittaa ydinaseita tai avata Naton tukikohtia Suomeen".

Ennen ja jälkeen Nato-päätöstä saikin median ja poliitikkojen puheista vahvasti ymmärtää, että Suomi lähtisi tavoittelemaan jonkinlaista Norjan mallia, jossa ollaan kyllä Naton jäsenenä, mutta vältetään tekemästä Suomesta liian ilmeistä maalitaulua sijoittamalla tänne Naton tukikohtia, ydinaseista puhumattakaan.

Mutta kuten poliitikkojen ja median kohdalla usein tapahtuu, muuttuu ääni kellossa välittömästi kun ihmisten ajattelua on saatu hieman ohjattua haluttuun suuntaan ja antamaan pirulle pikkusormi. Nyt lakiesitys Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon on valmistunut, ja kuinka ollakaan, ei siinä tulla asettamaan minkäänlaisia rajoituksia edes ydinaseille.

Kaikkonen ja Stoltenberg
Puolustusministeri Kaikkonen ja Naton pääsihteeri Stoltenberg
Esteenä tällä hetkellä toimii ydinenergialaki, joka yksipuolisesti kieltää ydinaseiden hallussapidon ja käyttämisen Suomen maaperällä. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkäsen mukaan lakia voidaan tarvittaessa muuttaa, sillä "ydinenergialaki ja siihen liittyvät kysymykset on säädetty siten, että ne eivät ole liittynet esimerkiksi Nato-jäsenyyteen, vaan ne ovat aikaisemmin säädettyjä lakeja. Se ei liity meidän Naton sisällä tehtävään ydinasepolitiikkaan. Ydinenergialaki on tavallinen laki, jota eduskunnan enemmistö voi tarpeen vaatiessa muuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tarpeisiin nähden".

Häkkäsen logiikan perusteella Natoon liittyvät asiat vaikuttavat menevän jotenkin Suomen "tavallisten lakien" yläpuolelle - ikään kuin Suomen ydinaseita kieltävä laki koskisi vähemmän Naton ydinaseita Suomessa - ja jossa ydinenergialaki voidaan tuosta vain muuttaa vastaamaan "ulko- ja turvallisuuspoliittisia" (ts. Naton) tarpeita.

Toki päättäjät edelleen toistavat ettei Suomeen olla tuomassa ydinaseita, aivan kuten ennen ja jälkeen viime vaaleja mikään nykyisistä hallituspuolueista ei ollut viemässä Suomea Natoon. Kyseessä vaikuttaa olevan enemmänkin yritys pienentää vahinkoa, joka tapahtui kun aihe sai maailmanlaajuista huomiota noustuaan uutiseksi amerikkalaismediassa lokakuun lopussa (ja kaiken maailman aaltolat ja stubbit laittiin etunenässä huutamaan valeuutista).

Viestintä ydinaseista onkin muuttunut kaksijakoiseksi, jossa toisaalta pyritään "uskottavasti kiistämään" ydinaseiden havittelu, mutta silti aiempi Norjan mallilla teeskentely on pikkuhiljaa lentämässä romukoppaan, ja toisinaan naamion takaa vilahtaa jopa suoranaiset sotahaukan kasvot.

Iltalehden äskettäinen pääkirjoitus on hyvä esimerkki tästä:
"Suomi sallii Naton ydinaseiden tuomisen alueelleen [... ] Ratkaisu on luontevaa jatkumoa sille, että valtiojohto tekee kaiken mahdollisen estääkseen Venäjää koskaan hyökkäämästä Suomeen. [...]

Krimin miehityksen jälkeen Naton Itämeren alueen esikunnassa arvioitiin, mikä olisi painajaisvaihtoehto Baltian ja puolustusliiton ulkopuolisen Suomen suunnalla.

Upseerit päätyivät Puolan Szczecinissä siihen, että Venäjä saattaisi yrittää Baltian valtausta nopealla panssarihyökkäyksellä ja uhkaisi sen jälkeen ydinaseen käytöllä, jos Nato aloittaisi vastahyökkäyksen.

Reaalitodellisuudesta seurasi se, että ydinaseiden tärkeys nousi uudelleen esille niin Naton päämajassa kuin Suomen valtiojohdossa. Suomalainen upseeristo alkoi aiempaakin voimakkaammin kannattaa Natoon liittymistä, koska Puolustusvoimissa kyllä ymmärrettiin, että tosipaikassa pelkkä tavallinen aseistus ei estäisi Venäjää hyökkäämästä.

Suomalaiset puolueet löivät vuosina 2015-2020 raskaasti laimin velvollisuutensa kertoa kansalaisille ennaltaehkäisevän ydinpelotteen tärkeydestä. Luultavasti enemmistö poliitikoista vaikeni siksi, että toden kertominen olisi velvoittanut heidät hakemaan Nato-jäsenyyttä.

Virhe oli ilmeinen ja vaarallinen, mutta nyt sitä yritetään paikata kiitettävällä tavalla. [...] Suomea on pystyttävä puolustamaan myös taktisilla ydinaseilla. Tämä kyky on tuotava julki ja väännettävä rautalangasta Kremlille. Näin estetään sodan laajentuminen näille leveysasteille.

Britannia käyttää yli 30 miljardia puntaa ydinaseistuksensa uusimiseen. Britit haluavat moderneimman mahdollisen pelotteen, joka takaa rauhan vähintään 2060-luvulle saakka. [...]

Amerikkalaisilla F-35-hävittäjillä on suuri arvo. Vaikka siitä ei hiiskuta, suomalaislentäjät voinevat saada Yhdysvalloissa koulutuksen sekä ydinaseiden käyttöön että amerikkalaisten pommikoneiden suojaamiseen.

Suomen ostamat F-35A-hävittäjät pystytään tosipaikassa varustamaan Yhdysvaltain taktisilla B61-12-ydinaseilla. Kyky tähän on viisautta sekin.

Seuraavaksi tasavallan presidentin, hallituksen ja Puolustusvoimien on asetettava tavoitteekseen arktisen esikunnan perustaminen Rovaniemelle.

Satojen Nato-upseerien esikunta vahvistaisi Suomen kansainvälistä asemaa ja turvallisuutta. Se olisi eräänlainen ekstrahenkivakuutus ja tae sille, että amerikkalaiset ja britit eivät unohtaisi suomalaisia.
On kylmäävää lukea tekstiä, jossa väitetään kuinka ydinasevarustelulla estetään sodan laajentuminen ja taataan rauha, kuinka suomalaisten hävittäjien lastaaminen ydinaseilla on viisautta, ja kuinka satojen Nato-upseerien tukikohta Venäjän rajalla vahvistaisi turvallisuutta. Tämä perustellaan Naton omilla arvioilla (pukki kaalimaan vartijana) erilaisista skenaarioista, jotka luovat sopivasti syitä laajentaa Naton vaikutuspiiriä Euroopassa ja tuoda ydinaseita lähemmäksi Venäjää. Ja kaiken kukkuraksi kirjoituksessa uskotellaan, että suomalaisia poliitikkoja olisi tämän johdosta sitonut velvoite hakea Naton jäseneksi ja vieläpä valistaa kansalaisia ennaltaehkäisevän ydinpelotteen tärkeydestä.

Sen sijaan sanallakaan ei mainita kuinka tämä "luonteva jatkumo" sallia ydinaseet Suomen maaperällä ja Venäjän rajalla voisi luoda Suomesta ohjuskriisin näyttämön kahden johtavan ydinasevaltion välillä. Poliitikot ja media eivät tunnu tällä hetkellä näkevän mitään muuta vaihtoehtoa Ukrainan sodan lopettamiseen kuin kiihtyvän asevarustelun ja eskalaation. Venäjän sotatoimia ei osata tai haluta yhdistää Ukrainassa 2014 tapahtuneeseen laittomaan vallankaappaukseen, jota iso osa Ukrainan väestöstä ei hyväksynyt, ja jonka jälkeen länsi ryhtyi valmistelemaan ja modernisoimaan Ukrainan armeijaa Nato-yhteensopivaksi.

Toimittaja Seumas Milne kirjoitti tuolloin brittiläisen The Guardian-lehden artikkelissaan:
Sodan uhka Ukrainassa kasvaa. Samaan aikaan kun Kiovan hallinto (jota ei äänestetty valtaan) ilmoittaa ettei kykene hallitsemaan maan itäosissa tapahtuvaa kapinointia, on John Kerry leimannut Venäjän roistovaltioksi. Yhdysvallat ja Euroopan Unioni on syyttänyt Venäjää Ukrainan horjuttamisesta ja asettanut Kremliä vastaan pakotteita. Valkoinen talo on luomassa uutta kylmän sodan politiikkaa tavoitteenaan tehdä Venäjästä "hyljeksitty valtio" [...].

Todellisuus on se, että Nato on laajentunut kaksi vuosikymmentä itään päin, ja kriisi syntyi koska länsi pyrki vetämään Ukrainan osaksi sen etupiiriä ja puolustuksellista rakennetta. Väylänä piti toimia Moskovalle epäedullinen EU-yhteystyösopimus. Sopimuksen hylkäys johti Maidanin mielenosoituksiin ja Venäjä-vastaisen hallinnon muodostamiseen - mitä puolet maan kansalaisista vastusti. Tästä huolimatta uusi hallinto allekirjoitti sopimukset EU:n ja IMF:n kanssa.

Mikään Venäjän hallinto ei olisi voinut hyväksyä tälläistä uhkaa alueelta, jolla on ollut erittäin tärkeä rooli sekä Venäjän että Neuvostoliiton aikana. Krimin liittäminen osaksi Venäjää ja tuen antaminen kapinallisille on selvästi ollut puolustuksellinen toimenpide, ja punainen viiva on nyt piirretty: ainakaan itäinen osa Ukrainaa ei anneta tulla osaksi Natoa eikä EU:ta.
Tosiasioiden itsepäisen kieltämisen johdosta kollektiivisen lännen päättäjät on vallannut mentaliteetti, jossa mikä tahansa diplomatia ja liennytys on kerettiläisyyttä johon vain venäjämieliset maanpetturit sortuvat - ainoastaan kovemmat otteet voivat ratkaista tilanteen. Tosin länsi on lähinnä ampunut itseään jalkaan näillä "kovilla otteillaan" luomalla vakavan energiakriisin ja juoksevan inflaation, samaan aikaan kun Venäjän talous ja rupla porskuttavat eteenpäin.

Se että länsimaisten yritysten tulee vetäytyä Venäjältä, että kaikki venäläinen urheilu ja kulttuuri tulee eristää, että kaikki siteet tulee katkaista ja tavalliset venäläiset leimata turvallisuusuhaksi, kertonee jotain lännen vakavasta irrationaalisesta tilasta. Todellisuudessa länsi on kovaa vauhtia eristämässä itseään, sillä muu maailma - noin 80 prosenttia maapallon väestöstä - ei ole valinnut puolta konfliktissa ja pitää edelleen yllä diplomaattisia suhteita Venäjään.

Révolution Maidan Ukraine 2014
© Capture OdyseeUkrainan sodan siemenet kylvettiin jo 2014 Maidanin värivallankumouksessa.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan Venäjän voitto Ukrainassa olisi samalla Naton ja koko lännen tappio. Muu maailma ymmärtääkin, että Ukrainan sodassa on todellisuudessa kyse geopoliittisesta valtataistelusta Venäjän ja Yhdysvaltojen johtaman liittouman välillä. Venäläiset varoittivat Yhdysvaltoja Ukrainasta jo vuonna 2008 silloiselle Moskovan suurlähettiläälle Richard Burnsille, joka nykyisin toimii CIA:n johtajana. Wikileaksin vuotama sähke paljastaa Yhdysvaltojen hallinnon ymmärtäneen Ukrainan laajentumisen Natoon olevan "punainen viiva" Moskovalle, ja että heitä oli varoitettu sen johtavan todennäköisesti väkivaltaisuuksiin, maan jakautumiseen ja mahdolliseen sisällissotaan sekä lopulta venäläisten väliintuloon.

Juuri tällä hetkellä Yhdysvallat kiihdyttää suunnitelmiaan päivittää Naton tukikohdissa säilyttämiään ydinaseita. Politico-lehti uutisoi kuinka yhdysvaltalaiset virkamiehet kertoivat Nato-liittolaisilleen äskettäin Brysselissä tuovansa uudistetut B61-12 ydinaseet nopeammalla aikataululla Eurooppaan, tavoitteena saada ne perille tämän vuoden joulukuussa. Sotilasasiantuntija ja YK:n entinen asetarkastaja Scott Ritterin mukaan B61-12 ydinaseet lisäävät eskalaation riskiä, sillä niiden operointi on hallitumpaa ja räjähdysvoima pienempi, mikä tekee mahdollisesta käytöstä houkuttelevamman.

Tätä varustelua varten on keksitty väite Venäjän "ydinasekiristyksestä", vaikka todellisuudessa Putin on ilmaissut toistuvasti Venäjän käyttävän ydinaseita ainoastaan, mikäli Venäjään isketään ensiksi ydinaseilla. Hänen mukaan Venäjän kannalta ydinaseiden käyttämisessa Ukrainassa "ei ole poliittisesti tai sotilaallisesti mitään järkeä." Sen sijaan Venäjä on syyttänyt Ukrainaa pyrkimyksestä käyttää ns. likaista pommia lavastaakseen ydinaseiskun, josta syyttää Venäjää ja luoda Ukrainaan edellytykset "kansainvälisen yhteisön" suoralle väliintulolle.

Ukrainan tahtotilasta luoda tälläinen false flag -isku kertonee jotain Ukrainan presidentti Vladimir Zelenskyi lausunnot ajatushautomo Lowy Instituutin tilaisuudessa, jossa Zelenskyiltä kysyttiin mitä hän toivoisi Naton tekevän Venäjän ydinaseiden suhteen:
Herra Zelenskyi vastasi että Naton tulisi "eliminoida Venäjän mahdollisuus käyttää ydinaseita."

"Mutta mikä on tärkeää, ja vetoan jälleen kansainväliseen yhteisöön kuten tein ennen helmikuun 24:ttä - me tarvitsemme ennaltaehkäiseviä iskuja, jotta he tietävät mitä heille tapahtuu, mikäli käyttävät ydinaseita, eikä toisinpäin."

"Älkää odottako Venäjän ydiniskuja, ja sanoko sitten 'koska teit näin, niin täältä pesee'. Harkitkaa uudelleen tapaa jolla luotte painetta. Tämä on se mitä Naton tulisi tehdä - harkitkaa järjestystä jolla se [Nato] luo painetta [Venäjään]."
Zelenskyi uhkasikin jo viime helmikuussa Munchenin turvallisuuskonferenssissa Ukrainan mahdollisesti muuttavan ydinasestatustaan (Venäjä iski Ukrainaan vain kaksi viikkoa tämän jälkeen). Länsimaat antoivat Zelenskyin puhua ydinaseiden mahdollisesta hankkimisesta ilman minkäänlaista jälkikäteistä vastalausetta tai pyrkimystä liennyttää hänen lausuntojaan, joten he selvästikin tukivat Ukrainaa hiljaisesti näissä suunnitelmissa. Mutta Ukrainaan voitu enää sijoittaa ydinaseita Venäjän hyökkäyksen jälkeen, jonka seurauksena katseet todennäköisesti kääntyivät Suomeen (ja Ruotsiin), joka on luopunut täydellisesti talvisodan jälkeisen rauhan ajan harjoittamasta puolueettomuuteen tähtäävästä ulkopoliittisesta linjastaan.

Tässä Zero Hedge -sivuston jutussa tuodaan esille varsin hyvin lännen ydinaseretoriikkaa ja Venäjän todennäköisiä vastaliikkeitä. Lopussa mainitaan kaksi mielenkiintoista tapahtumaa, jotka kertonevat missä mennään ydinaseiden osalta Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä:
Lokakuun 20.2022 amerikkalaissukellusvene West Virginia (joka kantaa 24 Trident II ballistista ohjusta, joissa jokaisessa 10 ydinkärkeä) nousi pintaan Arabianmerellä, jonka jälkeen sen luona vieraili Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämajan komentaja Michael Kurilla. [...] ydinsukellusveneen tarkoitushan on toimia huomaamatta, sillä Venäjän ilmatorjuntajärjestelmät voivat torjua Trident II -ohjuksia, erityisesti mikäli on tiedossa mistä ne on ammuttu. Joten aluksen nousu pinnalle ja paraatien järjestäminen sen kannella toimi yksinkertaisesti ilmoituksena maailmalle, että alus on toistaiseksi pois käytöstä.

Miksi amerikkalaiset toimivat näin? [...] Mistä tässä onkaan kyse, ei sillä näyttänyt olevan vaikutusta venäläisiin. Venäläinen Belgorod ydinsukellusvene suuntasi äskettäin kohti valtameriä ja aiheutti pientä paniikkia Naton sisällä. Alus kantaa lukuisia uusia ydinkärjillä varustettuja drone-torpedoja [...] Jokaisessa näistä on 100 megatonnin ydinkärki. Poseidon-torpedoilla on lähes päättymätön kantomatka, ne kulkeutuvat 100 km/h vauhdilla 1000 metrin syvyydessä (kolme kertaa syvemmällä kuin mikään ydinsukellusvene). Räjähtäessään rannikkoalueella torpedot voivat synnyttää 100-metrisen tsunamin. Pelkästään viisi tälläistä on riittävä määrä tuhoamaan Yhdysvaltojen molemmat rannikot ja koko Pohjois-Euroopan. Tämä tapahtuisi merenalaisen ydinasetestauksen varjolla kansainvälisillä merillä. [...] Poseidon-alukset voivat olla meressä vuosien ajan, ja nousta pintaan ajoittaan vastaanottamaan uusia ohjeistuksia. Mutta mikäli Venäjä tuhotaan, niin nousevat nämä alukset esille, ja tuhoavat vuorostaan muun maailman, sillä "mitä hyötyä on maailmasta ilman Venäjää?" [toim.huom: kts. Vladimir Putinin kommentti alkuvuodelta].

Voimme olla varmoja että venäläiset eivät aloita ydinsotaa sillä se on riskialtista, eikä heidän tarvitse ottaa tätä riskiä voittaakseen. Voimme olla varmoja että amerikkalaiset eivät laukaise omiaan, sillä tämä olisi itsemurha.
On totta että varsinainen ydinsota kahden suurvallan kesken on epätodennäköinen molemminpuolisen varman ydintuhon doktriinin johdosta. Mutta on silti huolestuttavaa kuinka suurvallat ovat irtautuneet keskeisistä sopimuksistaan ja alkaneet käydä uutta ydinasevarustelua. Geopoliittinen ilmapiiri tuo väistämättä mieleen vuoden 1963 Kuuban ohjuskriisin, jolloin Neuvostoliitto sijoitti ydinohjuksia Kuubaan vastauksena Yhdysvaltojen Turkkiin sijoittamille ydinaseille. Maailma oli tuolloin hyvin lähellä ydintuhoa, sillä sekä Yhdysvalloissa että Neuvostoliitossa presidentti Kennedyä ja Hrustsovia ympäröineen sotilaalliset neuvonantajat painostivat molempia johtajia toteuttamaan ennaltaehkäisevän ydiniskun.

P
Kennedy ja LeMay
Presidentti Kennedy ja ilmavoimien komentaja LeMay valkoisen talon edustalla 1962
residentti John F. Kennedy nauhoitti salaa puolustushaarakomentajien neuvoston kanssa käytyjä kokouksia, joista käy ilmi minkälaisen paineen alla hän toimi. Esimerkiksi neuvoston jäsen ja ilmavoimien komentaja Curtis LeMay kannatti "ennaltaehkäisevää iskua -joka laukaistaan ilman varoitusta- ja tuhoaisi suurimman osan Neuvostoliiton ohjuksista ja hävittäjistä." 19.10.1962 käydyssä kokouksessa LeMay kommentoi Kennedyn pyrkimystä löytää ohjuskriisiille poliittinen ratkaisu "lähes yhtä huonoksi kuin myönnytykset [Hitlerille] Munchenissa. [...] tämä saarto ja poliittinen puhe olisi useiden ystäviemme ja neutraalien osapuolten mielestä varsin heikko vastaus tilanteeseen." Tästä huolimatta Kennedy loi diplomaattisen keskusteluyhteyden ja kirjeenvaihdon presidentti Hrustsoviin, mikä lopulta johti ohjuskriisin purkamiseen: Neuvostoliitto veti ohjuksensa Kuubasta ja vastineeksi Yhdysvallat poisti salaisesti ohjuksensa Turkista. Puolustushaarakomentajain neuvoston sotahaukat halveksivat Kennedyn toimintaa vielä kriisin jälkeenkin, vaikka ydinsodan uhka oli purettu diplomatian avulla. LeMayn mielestä se oli "suurin tappio koko historiassamme".

Naton vuonna 1983 järjestämä Able Archer -sotaharjoitus kuvastaa myös hyvin ydinvarusteluun ja sotaharjoituksiin liittyviä riskejä, joita kylmän sodan aikana syntyi, ja joita olemme nyt luomassa uudelleen:
Britanniassa julkistetut, tähän saakka salassa pysyneet hallituksen dokumentit paljastavat, että maailma oli erittäin lähellä täysimittaista ydinsotaa vuonna 1983. Tapahtuma säikäytti Britannian pääministerin Margaret Thatcherin, minkä ansiosta Nato-maat alkoivat liennyttää välejä Neuvostoliiton kanssa.

Ydinsota olisi syttynyt väärinkäsityksen seurauksena. Nato-maat käynnistivät marraskuussa 1983 suuren sotaharjoituksen nimeltä Able Archer (Taitava jousimies). Neuvostoliitossa harjoitus näytti niin uskottavalta, että Kremlissä osa sotilasjohtajista piti sitä valmistautumisena hyökkäykseen. Harjoitukseen osallistui 40 000 Nato-maiden sotilasta eri maissa ja käytössä oli mm. monia Britannian sotilaslentokenttiä. [...]

Pian harjoituksen jälkeen länsimaihin tuli pelottavaa tiedustelutietoa Neuvostoliitosta. Moskovassa kenraalit olivat saaneet käsityksen, että Nato oli valmistautumassa todelliseen sotaan. Neuvostoarmeijan raskaimmat aseet määrättiin valmiuteen. [...]
Mikään suurvalta ei suostu siihen, että sen vihollisvaltio (tai vihollisvaltion luoma sotilaallinen liittouma) sijoittaa ydinaseitaan naapurimaahan suoraan rajojensa lähelle. Aivan kuten Yhdysvallat ei hyväksynyt että Kuubaan sijoitettiin venäläisten ydinaseita, ei Venäjä varmasti tule vain katsomaan sivusta, mikäli Suomeen tuodaan amerikkalaisten tai Naton ydinaseita. Kuuban ohjuskriisi ja Able Archer 83 toimivat varoittavina esimerkkeinä potentiaalisista seurauksista, ja paljon on vaikutusta sillä, minkälaiseksi Suomen Nato-jäsenyys lopulta käytännön tasolla muodostuu.

Ulkoministeri Haavisto kiisti ydinasetavoittelut Nato-jäsenyyttä käsittelevässä tiedotustilaisuudessa väittäen, ettei "Yhdysvalloilla ole tietojeni mukaan mitään tarkoitusta lisätä ydinaseiden määrää Euroopassa." Haaviston väite kertoo paljon poliitikkojen tavasta kierrellä ja kaarrella aiheen ympärillä, sillä kuten aiemmin mainitsin, on Yhdysvallat lähettämässä 100 päivitettyä B61-12 ydinasetta Naton tukikohtiin jo ensi joulukuun aikana. Samassa tilaisuudessa puolustusministeri Kaikkonen kieltäytyi antamasta suoraa vastausta Naton mahdollisista ydinaseharjoituksista Suomen maaperällä. Ensi vaalikaudella hyvin todennäköisesti hallitusvastuussa ja pääministeripuolueena toimivan Kokoomuksen kanta Naton tukikohdista lienee kaikille selvä: "Suomeen on saatava Nato-tukikohta ja pysyviä Naton joukkoja."

Myös muita vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa "ydinasepelotetta" on tuotu mediassa äskettäin esiin. Iltalehden mukaan "Suomi voisi ydinaseiden sijoittamisen asemasta saada tukitehtäviä Naton mahdollisissa ydinaseoperaatioissa sota-aikana. Siitä pitäisi sopia erikseen, kun Naton puolustussuunnitelmat lyödään lukkoon. [...] Suomen kohdalla ohjelmaan liittyminen tarkoittaisi mahdollisesti ilmatuen antamista Suomen omilla hävittäjillä ja Naton ydinaseistettujen lentokoneiden suojaamista Venäjän ilmavoimilta ja -torjunnalta".

Se onko Suomessa fyysisesti ydinaseita vai suunnitellaanko Suomen ilmatilasta kulkuväylä Naton ydinaseiskulle ei lopulta liene suurta eroa isossa kuvassa, sillä joka tapauksessa Venäjä ymmärrettävästi vastaa luotuun pelotteeseen samassa mittakaavassa, ja suuntaa asejärjestelmänsä valmiiksi Suomea kohti. Venäjä toimitti äskettäin hypersoonisilla Kinzhal ohjuksilla varustettuja MIG-31 hävittäjiään Kalingradiin, jotka väitetysti loukkasivat samalla Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon edustalla. Tämä lienee toiminut viestinä, jottei jää epäselväksi mitä varten nämä MIG-31 hävittäjät on Kalingradiin sijoitettu. 10-kertaiseen äänennopeuteen yltävän ja ydinkärjillä yhteensopivan Kinzhal-ohjuksen kantomatka on 2000 kilometriä, eikä länsimailla ole vastaavaa tekniikkaa käytössä.