Thomas Nagel on viime vuosien kiistellyimpiä ateistisia filosofeja. Keväällä Areiopagilla arvosteltiin hänen teoksensa Mieli ja kosmos, joka on juuri ilmestynyt suomeksi. Mikä olikaan hänen ajatustensa pihvi?

Nagelin runsaasti huomiota ja keskustelua herättänyt teos Mieli ja kosmos (Basam Books, 2014) on nyt julkaistu suomeksi. Suomentamassani teoksessa Nagel arvostelee voimakkaasti materialistista maailmankuvaa, jonka mukaan fysiikan lait ovat kaiken selitys.

Nykyisessä keskustelussa materialismia pidetään usein itsestään selvänä. Erityisesti Suomessa materialistiset tutkijat pystyvät esittämään oman filosofisen maailmankuvansa tieteen uusimpina löytöinä. Materialismin kritiikkiä pidetäänkin nykyisessä älyllisessä ilmapiirissä helposti punaisena vaatteena. Materialistit ovat pitäneet Nagelin teosta pseudotieteellisenä ja oppimattomana tekeleenä, joka vain hyödyttää kreationisteja.

Materialistinen maailmankuva edellyttää kokonaisuuksien ja lopulta myös henkisen todellisuuden palauttamista aineellisiin osiin eli reduktionismia: fysiikan paljastamat todellisuuden perusosat ovat kaiken perusta, kun kemia palautuu fysiikkaan ja eliöiden toiminta palautuu kemiaan. Uusdarvinismi taas tarjoaa materialistisen selityksen elämän kehitykselle: elämän kehitys johtuu fysikaalisesta luonnonvalinnan prosessista ja fysikaalisista ja kemiallisista geenimutaatioista.

Materialismi ei kuitenkaan ole pystynyt selittämään tietoisuuden olemassaoloa. Jotta kaikki asiat voidaan selittää fysiikan lakien ja aineellisten perusosien pohjalta, materialismin on ulotettava kemian ja elämän ilmiöihin sovelletun reduktionismin kattamaan myös tietoisuus.

Nagel kiistan keskipisteessä

Nagel pyrkii osoittamaan, että materialismin kyvyttömyys ratkaista mielen ja ruumiin ongelmaa johtaisi ketjureaktiona koko materialistisen maailmankuvan romahtamiseen. Jos tietoisuutta ei pystytä palauttamaan aineellisiin prosesseihin, silloin aine ja kosmoksen evoluutio pitää tulkita uudelleen niin, että ne pystyvät selittämään prosessin tietoiset lopputulokset.

Nagel lähtee liikkeelle olettamalla, että tietoisuus, järki ja arvot ovat terveen järjen mukaan todella osa luonnonjärjestystä. Tieteen lähtökohtiin kuuluu myös oletus, että luonnonjärjestys on periaatteessa järjellä ymmärrettävissä. Tämän vuoksi maailmankuvan on tehtävä ymmärrettäväksi, miksi tietynlaisilla aivoilla varustettu organismi on tietoinen (konstitutiivinen selitys) ja miten tietoiset organismit ovat kehittyneet (historiallinen selitys).

Nagel vertailee eri selitysmalleja tietoisuuden, järjen ja arvojen olemassaololle ja kehitykselle. Yksi vaihtoehdoista on kalvinilaisen ja 1700-luvun luonnollisen teologian teismi. Toinen vaihtoehto on panpsykismi, jonka mukaan kaikki todellisuus on sekä aineellista että henkistä. Aristoteelinen maailmankuva taas pyrkii selittämään henkisen todellisuuden maailman sisällä vaikuttavan päämäärähakuisuuden eli luonnollisen teleologian avulla. Neljäs vaihtoehto taas on reduktionistinen materialismi, joka Nagelin mukaan "on kykenemätön tuottamaan riittävää konstitutiivista tai historiallista selitystä universumistamme." (197-198).

Materialistit ovat torjuneet Nagelin kritiikin jyrkästi. Esimerkiksi Steven Pinker piti Nagelin teosta "aikaisemmin suuren ajattelijan huolimattomina päätelminä." Materialistien Nagel-kritiikeissä pistää silmään niiden usein dogmaattinen luonne: hänen oppineeseen filosofiseen argumentaatioonsa on vastattu pitkälti samoilla argumenteilla kuin fundamentalististen kreationistien kirjoituksiin.

Esimerkiksi Nagelin ajatukseen luonnollisesta teleologiasta on vastattu vetoamalla pahan ongelmaan. Nagel pyrkii selittämään tietoisuuden, järjen ja arvot arvojen ohjaaman päämäärähakuisuuden avulla. Puhuessaan tyypilliseen tapaansa pahan ongelmasta ja erilaisista evoluutiosurkastumista materialistit olettavat, että Nagelin teleologinen selitysmalli edellyttää maailman lineaarista kehitystä kohti parasta mahdollista maailmaa. Nagel kuitenkin toteaa suoraan, että teleologia ei johda parhaaseen mahdolliseen maailmaan, vaan monimutkaisten järjestelmien muodostumiseen.

Materialistit ovat myös vedonneet tieteen kaikkivoipuuteen vastatessaan Nagelin väitteeseen, että kovat luonnontieteet sulkevat todellisuuden henkiset piirteet tutkimiensa ilmiöiden ulkopuolelle. Samoin materialistit ovat väittäneet, että Nagelin pyrkimys osoittaa materialismin aukkoja ja käyttää tervettä järkeä maailmankuvien arviointiperusteena vain vetoaa tietämättömyyteen.

Nagel kuitenkin väittää, että materialismi ei pysty periaatteellisista syistä selittämään tietoisuutta, järkeä ja arvoja. Hän pitää materialistista reduktionismia käsitteellisesti mahdottomana ja esittää sitä vastaan vahvoja filosofisia argumentteja. Lisäksi Nagelin mukaan kaikki tieteelliset selitykset tietenkin edellyttävät ihmisjärjen pätevyyden ja perustuvat viime kädessä terveen järjen lähtökohtien soveltamiseen uusissa arkiajattelun ylittävissä tilanteissa.

Nagelin argumentit materialismia vastaan

Nagelin materialismikritiikki liittyy koko uuden ajan käynnissä olleeseen filosofiseen keskusteluun aineen ja hengen suhteesta. Kun moderni luonnontiede ja moderni filosofia perustettiin 1600-luvulla, niiden perustajat määrittelivät aineen maailman ja hengen maailman toisilleen jyrkästi vastakkaisiksi.

Todellisuus jaettiin aineelliseen atomien, alkeishiukkasten, fysiikan lakien ja voimien alatasoon sekä tietoisuuden, järjen, arvojen ja Jumalan ylätasoon. Aineellinen atomeista, tyhjiöstä ja fysikaalisista voimista koostuva todellisuuden alataso määriteltiin siivoamalla kaikki tietoisuuteen, järkeen ja arvoihin viittaava sen ulkopuolelle. Lisäksi uusdarvinistinen reduktionismi pyrkii palauttamaan luonnonvalinnan todellisuuden materiaaliselle perustasolle ja selittämään ihmisen luontaiset taipumukset sen avulla. Näin muodostuu sarja vastakkainasetteluita: tietoisuus/ruumis, järki/vaistot ja arvot/halut.

Materialistinen maailmankuva edellyttää ylemmän hengen tason palauttamista alempaan aineen tasoon tai sen osoittamista riippuvaksi aineen tasosta. On kuitenkin mahdotonta ratkaista aineen ja hengen ongelmaa palauttamalla henki aineeseen tai osoittamalla se riippuvaksi aineesta, koska aineellinen ja henkinen todellisuus on jo määritelty toisilleen vastakkaisiksi.

Palauttamis- eli reduktioyritykset voivat olla joko käsitteellisiä tai ontologisia. Tietoisuuden käsitteellisessä reduktiossa mieleen viittaavat käsitteet määritellään aineeseen viittaavien käsitteiden avulla. Ontologisessa reduktiossa taas tietoisuuden tilan väitetään olevan sama kuin aivotila.

Looginen behaviorismi on esimerkki mielen käsitteen määrittelemisestä materiaalisen käytöksen käsitteen avulla. Esimerkiksi ilmaus "Liisan hammasta särkee" tarkoittaa samaa kuin "Liisa näyttää tuskaiselta, valittaa kipujaan ja pitelee poskeaan." Liisa voi kuitenkin näytellä kipua, jolloin hänellä on kipukäyttäytyminen mutta ei kipua.

Määritelmä epäonnistuu, koska se ei viittaa mitenkään Liisan tuntemaan kipuun: "Behaviorismi jättää sisäisen mentaalisen tilan itsensä analyysinsä ulkopuolelle." (s. 92). Sama ongelma vaivaa myös aivojen tilojen ja tietoisuuden tilojen samaistamista. Jos Liisan kipu on sama asia kuin Liisan aivoissa oleva tila, niin Liisan aivojen ominaisuudet ja tapahtumat riittävät tuottamaan Liisan kipukokemuksen omien ominaisuuksiensa nojalla. Aivotilat ja tietoisuus on kuitenkin määritelty olemiseltaan erillisiksi: voi olla aivotiloja ilman tietoisuutta ja päinvastoin.
© Wikimedia Commons
Nagel on kritisoinut materialismia sillä, ettei tietoisuuden subjektiivista kokemusta voi redusoida pienempiin osiin; voimme tutkia lepakkoa objektiivisesti mutta emme ikinä kykene ymmärtämään, miltä tuntuu olla lepakko. Tietoisuuden subjektiivinen kokemus (mentaalinen tila) jää siis materiaalisten vastaosiensa, eli aivojen toiminnan ymmärtämisen ulkopuolelle.

Samat ongelmat nousevat esiin myös väitettäessä, että tietoisuus on aineellisten aivojen ja persoonien emergentti ominaisuus.
Emergentin materialismin mukaan tietoisuus on kokonaisten aivojen ja ihmisruumiiden ominaisuus, joka ei palaudu aineellisiin osiin mutta riippuu niistä. Nagel viittaa Leo Näreahon käsittelemiin Galen Strawsonin emergentin materialismin kritiikkeihin.

Strawsonin mukaan tietoisuuden emergenssi eroaa tieteen käsittelemistä emergenssin muodoista, kuten veden kosteuden emergenssistä. Veden kosteus perustuu vetysidosten kaltaisiin vesimolekyylien ominaisuuksiin ja suhteisiin. Emergentti ominaisuus kuten kosteus siis riippuu alemman tason atomien ominaisuuksista, jolloin emergentti ominaisuus ei voi olla täysin riippumaton ja täysin erityyppinen kuin alatason ominaisuudet.

Aivot ja mieli on kuitenkin määritelty jo lähtökohtaisesti täysin erilaisiksi. Aineen ja hengen dualismia on siis mahdotonta ylittää palauttamalla henki aineeseen tai osoittamalla mieli riippuvaiseksi aineesta, koska niiden vastakkaisuus on rakennettu jo ongelman lähtökohtiin.

Nagel väittää, että tietoisuuden lisäksi myös järki muodostaa ongelman darwinilaiselle materialismille. Hän johdattelee ongelmaan esittämällä Alvin Plantingan evoluutioargumentin naturalismia vastaan: jos tietokykymme ovat ohjaamattoman luonnonvalinnan tuote, niin ne ovat todennäköisesti epäluotettavia. Luonnonvalinta ei näet johda luotettavien tietokykyjen syntyyn, koska se on poiminut lisääntymiskykyisimmät yksilöt muinaisissa oloissa.

Nagel ei käsittele tätä ongelmaa. Hän sitä vastoin väittää, että järki muodostaa vieläkin syvemmän ongelman darwinilaiselle reduktionismille. Nagelin mukaan ihmisen tietoisuuden kykyjä hallitsevaa järkeä ei voi palauttaa materiaaliseen luonnonvalintaan ja sen tuottamiin vaistoihin.

Järki on autonominen perusta kaikkien muiden kantojen arvioinnille. Koska se on autonominen eli asettaa lait itselleen, sen pätevyys ei perustu luonnonvalintaan. Ihmisen tietoisuuteen kuuluvaa järkeä ei siis voi redusoida luonnonvalinnan aikaansaamiin vaistoihin: "Tiedostamme, ettei (järjen) alkuperä evoluutiossa tai mikään sen ulkoinen näkökulma voi konfirmoida tai heikentää järjen luotettavuutta. Emme voi astua järjen ulkopuolelle. Tämä oli Descartesin oivallus." (s. 143).

Nagel myös kritisoi darwinilaista materialismia väittämällä, että se ei kykene selittämään ihmisten kykyä tuntea objektiivisesti olemassa olevia arvoja. Hän määrittelee arvo-objektivismin seuraavasti: moraalinen toiminta lähtee arvoperusteiden tiedostamisesta ja johtaa tekojen haluamiseen ja tekemiseen. Objektivismille vastakkainen kanta on subjektivismi, jonka mukaan arvoperusteemme ovat omien halujemme ilmauksia.

Nagel siis väittää, että darwinilainen materialismi ei voi selittää ihmisten kykyä ohjata toimintaansa arvojen perusteella. Hän perustelee väitteensä vetoamalla Sharon Streetin darwinilaiseen arvorealismin kritiikkiin. Darwinilaisesta reduktionismista seuraa, että motiivimme ja arvoharkintamme peruslähtökohdat ovat luonnonvalinnan määrittämiä. Luonnonvalinta taas ottaa huomioon vain lisääntymiskykyä lisäävät ominaisuudet, kuten kyvyn tehdä sosiaalista yhteistyötä toisten kanssa. Tällöin moraaliarvostelmiemme perusteet eivät perustu lainkaan haluista riippumattomiin arvostelmien perusteisiin:

"Street osoittaa, että jos arvoarvostelmamme synnyttäneet vastaukset ja mielen kyvyt ovat huomattavassa määrin luonnonvalinnan tuloksia, niin meillä ei ole mitään syytä odottaa niiden johtavan meitä havaitsemaan oletettuja mielestä riippumattomia arvottavia totuuksia." (s. 173).

Kyse on samasta vanhasta materialismin ongelmasta: aineen tason haluihin perustuvat arvot eivät voi olla tietoisen tason riippumattoman harkinnan peruste.

Nagel hylkää arvosubjektivismin. Hän kuitenkin pitää sitä periaatteessa mahdollisena: hänen on vain mahdotonta hyväksyä se. Nagelin peruste arvosubjektivismin mahdollisuudelle on, että järki ja arvot ovat erillisiä ja arvosubjektivismi on ristiriidatonta.

Kysymys järjestä ja kysymys arvoista liittyvät läheisesti yhteen: järki sisältää ajattelun normit. Sami Pihlström onkin perustellusti väittänyt, että materialismi kumoaa itsensä. Sen mukaan näet totuuden ja järjen kaltaiset tutkimusta ohjaavat arvot eivät ole todellisia, jolloin materialismi itse ei ole tosi tai perusteltu.

Nagelin kritiikin painoarvo

Thomas Nagel esittää siis voimakkaita argumentteja filosofista materialismia vastaan. Hän osoittaa, että kun todellisuus jaetaan kahtia toisilleen vastakkaisiin henkiseen ja aineelliseen osaan, niin tämän todellisuuden kahtiajaon ylittäminen aineesta käsin väistämättä epäonnistuu.

Jos henkistä todellisuutta ei haluta kiistää, niin sen ominaislaatu jää selittämättömäksi: tietoista kokemusta ei voi johtaa aivotilojen fysikaalisista ominaisuuksista. Jos taas henkinen todellisuus palautetaan perustavampaan aineelliseen todellisuuteen, sen ominaislaatu menetetään: esimerkiksi jos ihmisen moraalitaju johdetaan ohjaamattomasta evoluutiosta, silloin se vain heijastaa esihistoriallisia olosuhteita eikä objektiivisia arvoja.

Nagelin materialismikritiikki tarjoaa hyvän lähtökohdan materialistisen maailmankuvan heikkouksien arviointiin ja kutsuu uusia uria avaavaan keskusteluun materialismin vaihtoehdoista.