Rami Abdulrahman, Reuters
© Reuters
Rami Abdulrahman, yhden miehen propagandaorkesteri kodissaan Englannin Coventryssä, viralliselta nimeltään Syrian Observatory for Human Rights.
New York Times myöntää tämän vilpillisen Syyrian ihmisoikeusjärjestön olevan EU:n ja "erään toisen eurooppalaisen maan" rahoittama "yhden miehen orkesteri".

Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) on todellisuudessa paljastunut jo aikoja sitten absurdiksi propagandavälineeksi. Sitä pyörittää Rami Abdulrahman kodistaan käsin, Englannin maaseudulla. Joulukuussa, vuonna 2011 ilmestyneessä Reutersin artikkelissa nimeltään "Coventry - an unlikely home to prominent Syria activist", Abdulrahman myöntää olevansa niin sanotun "Syyrian opposition" jäsen, tavoitteenaan syöstä Syyrian presidentin Bashar al-Assad vallasta:
Kolmen lyhyen vankilajakson jälkeen, tuomittuna demokratia-aktivismista, Abdulrahman matkusti Syyriasta Englantiin vuonna 2000, pelätessään pidempää, neljättä, vankilajaksoa.

"Saavuin Englantiin samana päivänä kuin Hafez al-Assad kuoli, ja tulen palaamaan [Syyriaan], kun Bashar al-Assad on häipynyt", Abdulrahman sanoi, viitaten Basharin isään ja edeltäjään Hafeziin, joka myös oli itsevaltias (Reuters, 2011).

Kommentti: Huomion arvoista tässä on siis se, että Abdularahman haluaa nähdä Assadin kaatuvan. Tämä selkeä Assad-vastaisuus ei anna kovin hyviä lähtökohtia puolueettomaan ja luotettavaan raportointiin, vai mitä? Raportoisitko sinä puolueettomasti pahimmasta vihollisestasi?


On vaikea kuvitella tämän epäluotettavampaa, vaarantuneempaa ja puolueellisempaa informaation lähdettä. Kuitenkin hänen "Observatorionsa" on toiminut länsimaisen median tuottaman loputtoman propagandatulvan ainoana tiedonlähteenä. Ehkä pahinta tässä kaikessa on, että YK käyttää tätä vaarantunutta ja absurdin avointa propagandalähdettä perusteena erilaisissa raporteissaan - ainakin näin The New York Times väittää äskettäisessä artikkelissaan "A Very Busy Man Behind the Syrian Civil War's Casualty Count."

The New York Timesin jutussa myönnetään:
Washingtonin sotilasanalyytikot, arvioidakseen sodan kulkua, seuraavat järjestön [SOHR:n] ilmoittamia lukumääriä syyrialaisten ja kapinallissotilaiden miestappioista. YK ja eri ihmisoikeusjärjestöt koluavat läpi järjestön kertomuksia siviileiden tappamisesta, keräten todistusaineistoa mahdollisiin sotarikosoikeudenkäynteihin. Suuret uutisorganisaatiot, kuten tämä [NYT], siteeraavat järjestön uhrilukuja.

Kuitenkin, huolimatta tämän järjestön keskeisestä roolista tässä armottomassa sodassa, on ylevästi nimetty Syrian Observatory for Human Rights käytännössä yhden miehen orkesteri. Sen perustaja, Rami Abdulrahman, 42, joka pakeni Syyriasta 13 vuotta sitten, toimii puolierillään olevasta punatiilisestä talostaan käsin, tavallisella asuinkadulla tässä harmaassa teollisuuskaupungissa [Coventry, Englanti] (NYT, 2013).
The New York Times paljastaa myös ensimmäistä kertaa, kuinka Abdularahmanin operaation rahoittajina tosiaankin toimivat EU ja "eräs eurooppalainen maa", jonka nimeä hän [Abdularahman] ei suostu paljastamaan:
Kahden vaatekaupan antamat tuotot kattavat hänen vähäiset tarpeensa voidakseen raportoida konfliktista. Tämän lisäksi hän saa myös pientä valtionapua EU:lta sekä yhdeltä eurooppalaiselta maalta, jonka nimeä hän ei halua paljastaa (NYT, 2013).
Ja vaikka Abdulrahman kieltäytyy nimeämästä tuota "eurooppalaista maata", on päivänselvää hänen tarkoittavan Yhdistynyttä kuningaskuntaa itseään - Abdulrahmanin ollessa suorassa yhteydessä ulkoministeri William Hagueen, jonka hänen on todistetusti tavannut henkilökohtaisesti useaan otteeseen ulkoministeriön tiloissa, Lontoossa. NYT itse asiassa paljastaa, kuinka juuri Britannian hallitus oli se, joka ensin auttoi Abdulrahmania muuttamaan Coventryyn, Englantiin, paettuaan Syyriasta yli kymmenen vuotta sitten hallituksen vastaisten aktiviteettiensa takia:
Hänen kahden toverinsa tultua pidätetyksi vuonna 2000, pakeni hän maasta, maksaen ihmissalakuljettajalle jotta tämä salakuljettaisi hänet Englantiin. Hänet sijoitettiin hallituksen toimesta Coventryyn, jonka hitaasta tahdista hän alkoi pitämään (NYT, 2013).
Abdulrahmani ei ole "ihmisoikeusaktivisti". Hän on maksettu propagandisti. Hän ei poikkea - Irakin sekä Libyan sodan aikaan - Washingtonin ja Lontoon suojelemista, inhottavista tahallaan valehtelevien ja pettureiden seurueista. Näiden ihmisten toiminnan ainoa tarkoitus on tuottaa jatkuvalla syötöllä länsimaiden hallituksille propagandamelua ja tahallaan väärennettyjä tiedusteluraportteja, oikeuttaakseen Lännen hegemonisia suunnitelmia.

Abdulrahmanin kaltaisiin lukeutuu pahamaineinen Irakin loikkari, Rafid al-Janabi, koodinimeltään "Curveball", joka nyt avoimesti retostelee keksineensä syytökset Irakin joukkotuhoaseista. Nämä syytöksethän olivat Lännen casus belli (suom. huom. oikeutus sotatoimille) tälle 10 vuotta kestävälle sodalle, joka aiheutti yli miljoonan ihmisen kuoleman (tuhansia länsivaltioiden sotilaita kuoli myös) sekä sekasorron, joka jatkuu Irakissa vielä tänäkin päivänä. Kaltaisten joukosta löytyy myös vähemmän tunnettu hahmo, libyalainen Dr. Sliman Bouchuiguir, joka loi perustan Benghazin pro-Länsi ihmisoikeushulinoille. Nyt jälkeenpäin, Bouchuiguir kehuskelee avoimesti, kuinka kertomukset Libyan johtajan, Muammar Qaddafin julmuuksista Libyan kansaa kohtaan olivat niinikään keksittyjä, antaakseen Natolle sen toivomaa oikeutusta sotilaalliseen interventioon.

Irakista ja Libyasta poiketen, on Länsi kategorisesti epäonnistunut myymään maailmalle ideaa sotilaallisesta interventiosta Syyriaan. Myös tiedot sen salaisesta sodankäynnistä ovat alkaneet purkautumaan, yleisön tullessa yhä tietoisemmaksi siitä, kuinka Lännen vuosia aseistamat ns. "pro-demokraattiset kapinalliset" ovatkin itse asiassa ääriliikkeiden taistelijoita, taistellen Al Qaidan lipun alla. Myös "Syrian Observatory for Human Rights"-järjestön farssi on alkanut paljastumaan. On epätodennäköistä, että New York Timesin taktiset paljastukset (eng. limited hangout) eivät onnistuisi vakuuttamaan lukijoita siitä, kuinka Rami Abdulrahman ei ole mitään muuta kuin toinen "Curveball", auttaen yritys-rahoitteista Wall Streetin eliittiä ja Lontoota myymään taas toisen tarpeettoman sodan yleisölle.

Tämän artikkelin alkuperäinen lähde on: Land Destroyer.