corporatocracia

Noam Chomsky, Who Rules the World?: Reframings. Kindle Edition 2016.


Ronald Reagan luonnehti taannoin johtamaansa maata kaiken yläpuolella olevaksi häikäiseväksi kaupungiksi. ("Shining city on the hill.") Hänen viestinsä oli, että tätä poikkeuksellisen suurenmoista maata kaikkien ihmisten kaikkialla maailmassa tuli ihailla. Reaganin opetuslapsia löytyy runsaasti Suomessakin. Yhdysvaltoja tarvitaan näiden haaveilijoiden mielestä puolustamaan länsimaista demokratiaa, varsinkin kun itäistä naapurimaata pidetään uhkana Suomen turvallisuudelle. Olli Rehn puhui taannoin Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteisistä arvoista, joita ovat hänen mukaansa usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen.

Suomalaiset Yhdysvaltain ihailijat eivät ole ilmeisesti seuranneet Yhdysvaltain ulkopolitiikan historiaa ja sisäpolitiikan kehitystä. Suomessa Reagania luonnehdittiin siihen aikaan jopa suureksi valtiomieheksi. He eivät luultavasti ymmärtäisi amerikkalaisen kielitieteilijän ja yhteiskuntakriitikon Noam Chomskyn kommentteja maansa todellisuudesta. Uudessa kirjassaan Chomsky kritisoi tuota Reaganin ihannekuvaa kaiken yläpuolella olevasta maasta.

Chomsky luonnehtii Reagania murhaajaksi ja kiduttajaksi, joka organisoi presidenttikaudellaan kammottavia ihmisoikeusrikoksia Väli-Amerikassa ja muualla maailmassa. Mitä kansanvaltaan tulee, Chomsky lainaa eturivin amerikkalaisia tutkijoita, jotka toteavat, että "liikemaailman etuja ajavilla talouseliiteillä ja organisaatioilla on kaikesta muusta riippumatonta vaikutusvaltaa Yhdysvaltain hallitusten politiikkaan, kun taas tavallisilla kansalaisilla ja heitä edustavilla organisaatioilla on vain vähän riippumatonta vaikutusvaltaa tai sitten sitä ei ole lainkaan." Chomsky toteaa, että viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana Yhdysvaltain eliitti on lakannut kantamasta huolta oman kansan hyvinvoinnista.

Niin Yhdysvalloilla kuin Venäjällä on syvät ongelmansa. Monet lapsenuskoiset suomalaiset kuvittelevat kuitenkin, että kaikki hyvä tulee Amerikasta ja kaikki paha Venäjältä. Itänaapurista tulee kuulemma vain valhetta ja propagandaa. Läntistä mielipidemuokkausta tuskin huomataan, kun se on lähes täysin sisäistetty.

Kun Petteri Orpo julistaa maailman tarvitsevan Yhdysvaltoja puolustamaan länsimaista demokratiaa, hän on joko luvattoman tietämätön tai sulkee tahallaan silmänsä Yhdysvaltain maailmanvallan roolin todellisuudelta. Pinnallinenkin tutustuminen Washingtonin toimiin maailmassa osoittaa, kuten Chomsky huomauttaa, että amerikkalaiset avustusohjelmat kohdistuvat ennen kaikkea maihin, joiden investointi-ilmapiiriä on tehostettu surmaamalla työläisten, talonpoikien ja ihmisoikeusjärjestöjen aktivisteja. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa amerikkalaiset avustusohjelmat on kohdennettu ennen kaikkea maihin, joiden hallitukset ovat kiduttaneet kansalaisiaan ja rikkoneet perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.
Obama kidutus
"Kidutimme joitakin ihmisiä" myönsi Obama 2014 CIA:n kidutuspaljastusten yhteydessä.
Chomsky selostaa, miten amerikkalaisissa älymystöpiireissä on tavallista hyväksyä Yhdysvaltain hirmuteot, koska tavoitteena on demokratian istuttaminen kohdemaihin, olkoonkin, että virhearvioitakin sattuu. Demokratialla tietysti tarkoitetaan amerikkalaisten eliittien määrittelemää yhteiskuntajärjestystä. Chomsky toteaa, että Yhdysvallat ja sen läntiset liittolaiset tekevät epäilemättä kaikkensa estääkseen aidon demokratian synnyn esimerkiksi arabimaailmassa. "Todellisessa maailmassa eliittien vastenmielisyys demokratiaa kohtaan on normi," Chomsky kirjoittaa.

Chomskyn mukaan on yhä enemmän todisteita, että Dick Cheneyn ja Donald Rumsfeldin kannattamat kidutusmenetelmät ovat lisänneet terrorismia maailmassa. Kidutuksiin osallistunut Yhdysvaltain armeijan majuri on todennut, että näillä menetelmillä ei ole saatu hyödyllistä tietoa. Hän selosti, miten Irakiin alkoi tulvia ulkomaalaisia taistelijoita, jotka ovat tunnustaneet, että heidät olivat saaneet liikkeelle Guantánamon ja Abu Ghraibin vankiloissa harjoitetut raa'at menetelmät. Näin itsemurhapommit ja muut terroriteot lisääntyivät.

Niiltä suomalaisilta, jotka hakevat turvaa Yhdysvaltain sylistä, on jäänyt huomaamatta, miten maan ulkopoliittiset opit kannattavat mielivaltaista sotilaallista toimintaa kaikkialla, missä maan edut ovat uhattuna. Kansainvälinen oikeus ei tässä paljoa paina. Bill Clintonin presidenttikaudella julistettiin, että Yhdysvalloilla on oikeus käyttää sotilaallista voimaa varmistamaan "esteetön pääsy keskeisille markkinoille, energialähteille ja strategisille resursseille". Yhdysvaltain on pidettävä yllä valtavaa sotavoimaa "eteenpäin työnnettynä" Euroopassa ja Aasiassa, koska "näin muokataan ihmisten näkemyksiä meistä" ja "vaikutetaan tapahtumien kulkuun, kun kysymys on toimeentulostamme ja turvallisuudestamme." Todistusaineisto osoittaa kuitenkin kiistatta, että tavallisten amerikkalaisten turvallisuudesta tässä ei ole kysymys.

NATO bombing yugoslavia
© EPAEräs Clintonin ulkopoliittinen "saavutus": Jugoslavian pommitus vuonna 1999.
Chomsky toteaa, että amerikkalaiset päätöksentekijät pitävät itsestään selvänä, että Yhdysvalloilla on oikeus omistaa suurin osa maailmasta. Muiden maiden olojen horjuttaminen räikeätä väkivaltaakin käyttämällä on sallittua, kun tavoitellaan amerikkalaisten käsitystä "vakaista oloista". Tämä ei estänyt amerikkalaisia kommentaattoreita runoilemasta, että Clintonin ulkopolitiikka oli tullut "jaloon vaiheeseen", jota leimasi "pyhimyksellinen hohto".

Kaikki eivät ole seuranneet tätä menoa ihaillen, Chomsky toteaa ja jatkaa: "Tavanomaiset uhrit globaalissa etelässä tuomitsivat katkerina ns. oikeuden 'humanitaariseen väliintuloon'. He ymmärsivät, että kyse ei ollut mistään muusta kuin vanhasta 'oikeudesta' muiden maiden alistamiseen. Se oli nyt vain puettu uuteen asuun."

Kun George W. Bushista tuli presidentti, muun maailman yhä vihamielisempää asennetta ei voitu enää sivuuttaa. Erityisesti arabimaailmassa Bushin suosio oli olematon. Chomsky toteaa, että Barack Obama on onnistunut pudottamaan Washingtonin maineen vieläkin olemattomammaksi. Egyptissä Yhdysvaltain politiikkaa kannattaa enää viisi prosenttia väestöstä. Bushin kaudella epäiltyjä vihollisia vangittiin ja kidutettiin, Obama sen sijaan murhauttaa ihmisiä miehittämättömillä lennokki-iskuilla. Amerikkalaisia erikoisjoukkoja kuolemankomppanioineen on 147 maassa. Chomsky kirjoittaa, että läntisessä poliittisessa kulttuurissa pidetään täysin luonnollisena ja soveliaana, että Vapaan maailman johtaja on terroristinen rosvovaltio, joka saa vapaasti julistaa johtavaa asemaansa rikoksillaan.

Maailma on kuitenkin muuttumassa ja Yhdysvaltain ehdoton valta heikkenemässä. Tosin mikään muu valtio ei vielä pääse lähellekään Yhdysvaltain asemaa kansainvälisessä politiikassa. Silti Yhdysvaltain eliitti joutuu helposti paniikin valtaan, kun se kokee, ettei Washingtonin sanaa enää kaikkialla kuunnella totutulla alistuneisuudella. Tietynlainen silmittömyys on havaittavissa asenteissa Venäjään ja Kiinaan. Naton laajentaminen Venäjän rajoille päinvastaisista lupauksista huolimatta on tuonut kansainväliseen politiikkaan levottomuutta, jopa ydinsodan pelkoa. Venäjän aiemmat ehdotukset yhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa torjuttiin ylimielisesti.
NATO surrounds Russia.
Yhdysvaltojen sotilastukikohdat saartavat Venäjää.
Ukrainan tapahtumia Washington on käyttänyt kyynisesti hyväksi Venäjän vastaisen hysterian lietsomiseksi. Chomsky pitää Krimin haltuunottoa rikollisena tekona, mutta huomauttaa, että Venäjällä oli paljon paremmat syyt tekoonsa kuin Yhdysvalloilla yli sata vuotta sitten, kun se valtasi itselleen osan Kaakkois-Kuubaa, mukaanlukien Kuuban tärkeimmän sataman Guantánamon. Tähän verrattuna Krimin haltuunottoa voisi Chomskyn mielestä luonnehtia miltei "hyväntahtoiseksi". Monia muitakin esimerkkejä omien rikosten vähättelystä ja vihollisen tekojen dramatisoimisesta löytyy, Chomsky sanoo.


Yhdysvaltain ja Venäjän välinen uhittelu on herättänyt pelkoa uudesta maailmansodasta. Ei että kumpikaan tätä viime kädessä haluaisi, mutta hysteerisen ilmapiirin oloissa vahingossa syntyvä vihollisuuksien kierre on todellinen mahdollisuus. Eikä tämä ole ainoa uhka planeettamme tulevaisuudelle. Ilmastonmuutoksen kiihtyminen alkaa vaikuttaa yhä todennäköisemmältä.


Chomsky huomauttaa, että monet asiantuntijat syyttävät tiedemiehiä liiallisesta varovaisuudesta ilmastonmuutoksesta varoittaessaan, sillä totuus on pelottavampi kuin yleisesti kuvitellaan. Amerikkalainen yritysmaailma yrittää kuitenkin vakuuttaa kansalaisille, ettei ole syytä suureen huoleen. Chomsky kiinnittää huomiota paradoksiin, että suurinta huolta planeettamme tilasta kantavat alkuperäiskansat kaikkialla mailmassa. Sen sijaan maailmanhistorian vauraimmat ja voimakkaimmat yhteiskunnat kuten Yhdysvallat ja Kanada kiitävät kohti ympäristötuhoa niin nopeassa tahdissa kuin vain kykenevät. Yhdysvalloilla ei ole minkäänlaista valtakunnallista politiikkaa fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi, eikä minkäänlaisia uusiutuvan energian käytön tavoitteita.

Chomsky kirjoittaa: "Ensimmäisen kerran historiassa saatamme olla asettamassa uhanalaiseksi mielekkään elämän mahdollisuuden - eikä tämä mahdollisuus ole kaukana tulevaisuudessa. Yksin tästä syystä meidän on pakko pyyhkäistä pois ideologiset pilvet ja pohtia rehellisesti ja realistisesti, miten poliittisia päätöksiä tehdään ja mitä voimme tehdä niiden muuttamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä." Chomsky kirjoittaa ihmiskunnan oudosta kehityksestä, kun lajimme on älyllisellä tasollaan keksinyt keinot itsetuhoon, mutta ei omaa moraalista tai älyllistä kykyä hillitä huonoimpia vaistojaan.