Kuva
Miksi fiksut ihmiset käyttäytyvät niin typerästi erityisesti Internetissä kohdatessaan poikkeavia näkemyksiä? Päätin ottaa hieman evoluutio- ja konfliktipsykologiaa ja rakentaa jonkinlaisen kuvan asiasta. Vaikka kyseinen teksti voikin paikoitellen rakentaa synkkää kuvaa ihmisyydestä, asiat voi ottaa monella tavalla. Toivottavasti tämä lisää lukijansa ymmärrystä sen sijaan, että tarjoaa tälle vain uusia asioita, joista syyttää vastapuoltaan konfliktin keskellä. On psykologiopiskelijoiden keskuudessa ikiaikainen klassikko, että edes heistä on vaikea saada ketään todella uskomaan, etteivät he olisi mainittujen mekanismien yläpuolella.

Itsepetoksen ja älyllisen epärehellisyyden evolutiivinen perusta

Kun opiskelee psykologiaa, hyvin nopeasti käy selville, etteivät evolutiiviset voimat ole alkujaan yrittäneetkään tehdä ihmisestä rationaalista, vaan ihmisen päätöksenteko rakentuu pääosin erilaisten vaivaa säästävien oikoteiden, psykologisten vinoumien, varaan. Siis ainakin ilman kovaa älyllistä harjoittelua ja jatkuvaa itsekritiikkiä. Hugo Mercierin ja Dan Sperberin Argumentative Theory of Reasoning ammentaa tästä. Sen mukaan ihmisälyn on täytynyt oppia selviytymään luonnon sijaan myös ihmiskulttuurin sisällä: äly ja erityisesti väittely ovat olleet sosiaalisen menestymisen työkaluja. Ihmisen geeneille ei ole koskaan ollut merkitystä niinkään sillä, mikä luonnontieteellinen totuus on, vaan sillä on ollut merkitystä, onko yksilö pystynyt välttämään väärässä olemisen julkisen nöyryytyksen - totuudesta riippumatta. Me olemme kaikki lukemattomien onnistuneesti valehdeillen sukupolvien jälkeläisiä. Voisi siis kuvitella evoluution kehittäneen mekanismeja erityisesti valehtelua silmällä pitäen.


Kommentti: Evoluution myötä on myös kehittynyt ihmistyyppi, jolle valehtelu ja toisten manipulaatio on maailman luonnollisin ja vaivattomin asia - psykopaatti. Psykopaattien sairas arvomaailma voi tartuttaa kokonaisia yhteiskuntia, aiheuttaen tuhoa ja kuolemaa (mm. sotia). Tätä ilmiötä kutsutaan ponerologiaksi. Tutustu mm. seuraaviin artikkeleihin:

Biologi Robert Trivers arvelee, että evoluutiovoimat ovat suosineet itsepetosta, jotta ihminen voisi valehdella edukseen vakuuttavammin; eli välttää tyypilliset valehtelun signaalit puhumattakaan positiivisen minäkuvan säilymisestä. Käynnissä olisi ikään kuin tietynlainen luonnollinen kilpavarustelu: samaan aikaan kuin kehittyvät kykymme tunnistaa valehtelu, hienostuvat myös kykymme valehdella. Tätä kutsutaan psykologiassa muun muassa nimellä The Moralization Gap. Ihmisillä on tapana kokea joko oma tai edustamansa viiteryhmän kokema vääryys merkityksellisempänä ja synkemmillä motiiveilla suoritettuna, kuin mitä se oikeasti on; vastaavasti heillä on tapana aliarvioida oman toimintansa vakavuutta, ja ymmärtää sen motiiveja.

Tämä johtaa tietynlaiseen konfliktin syöksykierteeseen, jossa kummankin mielestä toinen toimii kohtuuttomasti. Tästä esimerkkinä seuraava koe. Kahdelle koehenkilölle annetiin ohje puristaa heidän vastapuolensa sormea kolme sekuntia samalla voimalla, kuin minkä he itse kokivat viimeisellä kerralla. Tätä toistettiin edes taas tarvittava määrä kierroksia. Kahdeksan kierroksen jälkeen käytetty voima oli kuitenkin jo kahdeksantoistakertainen. Meillä ei yksinkertaisesti ole eväitä arvioida konfliktitilannetta objektiivisesti, jos olemme sen osapuoli. Eräässä kokeessa kuitenkin osanottajien rationaalinen mieli lamaannutettiin niin, että heidän piti kokeen aikana muistella koko ajan seitsemän numeron sarjaa. Tämä esti moraalikuilua toimimasta, ja näytti, että totuus on kuitenkin sisällämme, ja siihen on mahdollista päästä käsiksi.

Totuuden löytämisen psykologiset kompastuskivet

Jokainen Internetissä joskus väitellyt tunnistaa tilanteen, jossa oma kanta on kyseenalaistettu, ja seuraavaksi aukeaa google. Kirjoitat hakusanoja niin kauan, kunnes perustelu omalle näkemykselle on löytynyt. Tämän nimi on vahvistusilluusio. Me elämme maailmassa, jossa tietoa on enemmän kuin koskaan, ja sen laatu ei ole aina täysin selvää. Monissa tapauksissa tiedon laadulla ei ole edes väliä, kunhan se vain palvelee sitä omaa agendaa. Me voimme halutessamme uskoa vahvistusilluusion ja googlen turvin, mihin olemme päättäneetkään syystä tai toisesta uskoa. Esimerkiksi koska se on olennainen osa sosiaalisen piirimme identiteettiä.

Kun joku työpaikallamme on unohtanut tiskata astiat omalla vuorollaan, saatamme ajatella, että onpa hän ajoittain vastuuntunnoton tai laiska ihminen. Mutta jos vastaava käy meille, on päivänselvää, että se oli se yksi juttu silloin, joka harhautti, ja sama olisi käynyt kenelle tahansa. Tämän nimi on Fundamental Attribution Error. Se sama selittää, miksi lihavat ovat mielestämme laiskoja, alkoholisteilla ei ole mitään itsekuria, ja kilpailevan poliittisen puolueen ihmiset ovat sielultaan mustia ja ahneita halutessaan viedä edustamamme ryhmän rahat. Sen sijaan, että kohtelisimme muita järkevinä ihmisinä, joilla on omat henkilökohtaiset tilanteensa, uskomuksensa ja mahdolliset heikot hetkensä, kuten meilläkin on, me valitsemme toisen tien. Jos me menetämme hermomme, paine oli yksinkertaisesti liikaa. Jos joku toinen töissä menettää hermonsa, hänellä taitaa olla päässä jotain vikaa.

Michiganin yliopistossa tutkittiin, mitä käy, jos koehenkilöille esitetään heidän uskomuksiensa mukainen ja laajalle levinnyt, mutta todistettavasti virheellinen väite, jonka perään tutkijat asettivat selkeän korjauksen. Yksi näistä virheellisistä väittämistä oli esimerkiksi, että Irakista löytyi joukkotuhoaseita. Rationaalisen olennon tietenkin luulisi muuttavan mielipiteensä etenkin noin selvästä asiasta. "Ai eikö löytynytkään. Okei. Selvä." Kävi kuitenkin suurelta osin päinvastoin. Sen sijaan, että mielipide olisi muuttunut, kävi jotain, mitä psykologit kutsuvat nimellä backfire: kun ihminen kokee mielipiteensä uhatuksi, tämä pitää siitä kiinni entistäkin kovemmin. Siis kun ihmiselle tärkeät mielipiteet, arvot tai kulttuuri tulevat hyökätyksi, ja tämä kokee olonsa uhatuksi, tämän luontainen reaktio ei suinkaan ole luopua niistä vaan kaivautua kaiken järjen vastaisesti niihin entistäkin syvemmälle.

On kuitenkin tutkittu useammassa lähteessä, että ihmisen uskomukset liittyvät läheisesti tämän itsetuntoon. Esimerkiksi yksi Michiganin tutkijoista selvitti, että mikäli koehenkilölle pidettiin alkuun itsetuntoa korottava harjoitus, tämä oli sen vaikutuksen ajan avoimempi harkitsemaan uutta tietoa. Paradoksaalisesti toinen asia, jonka on todettu heikentävän ihmisen uskoa johonkin, on pyytää tätä listaamaan asioita tämän käsityksen puolesta. Tämä selittyy saatavuusheuristiikalla: Kun ihminen joutuu listaamaan konkreettisesti, miksi jokin asia on, miten se on, ensimmäiset rivit tulevat helposti. Muutaman rivin jälkeen omat heppoiset perustelut kuitenkin konkretisoituvat, kun listaaminen vaikeutuu. Yhtenä kantavana voimana tässä on myös se, ettei ihmisen identiteetti ole niin uhattuna, koska kukaan ei aktiivisesti uhkaa sitä - ymmärrys tulee sisältäpäin.

Mitä tälle kaikelle voi tehdä?
If someone becomes unmindful in indicating faults and uses unkind and harsh language, he might do more harm than good to himself as well as to the person whose shortcomings he points out. One who speaks with resentment cannot be mindful and is unable to express himself clearly. One who feels hurt while listening to harsh language may lose his mindfulness and not hear what the other person is really saying. We should speak mindfully and listen mindfully to be benefitted by talking and listening. - Buddha, 400 eea.
Hyvän tahdon olettama on filosofiassa tunnettu käsite, jonka omaksumisella on tarkoitus ohittaa monet niistä kompastuskivistä, jotka estävät meitä hyötymästä käymistämme väittelyistä. Keskustellessa jonkun kanssa, ei kannata olettaa, että tämä on joko tyhmä, ilkeä tai valehtelija, jolla on salattuja motiiveja. Kun keskustelun kumpikaan osapuoli ei usko toisen puhuvan totta, se yksinkertaisesti tappaa kaiken mahdollisen ymmärryksen osapuolien väliltä. Muita kannattaa kohdella, kuten kohtelemme itseämme, ja antaa heille anteeksi kuten annamme itsellemme. Se voi olla ajoittain vaikeaa, mutta toinen vaihtoehto olisi luopua keskustelemisesta, mikäli olettaa keskustelun tarkoituksena olevan näyttävän draaman sijaan asioiden selvittämisen.
One of the painful things about our time is that those who feel certainty are stupid, and those with any imagination and understanding are filled with doubt and indecision - Bertrand Russell
Poliittiset psykologit ovat tunnistaneet ilmiön nimeltä Integral Complexity, joka kuvaa kerronnan älyllisyyttä. Mikäli kerronnan IC on alhainen, se sisältää paljon sanoja kuten "aina", "varmasti", "ikinä" ja niin edelleen. Kerronnan IC nousee sanoista "yleensä", "melkein", "mutta" ja "ehkä". Se nousee entisestään, mikäli se sisältää kaksi tai useamman vaihtoehtoisen näkökulman; yhä, jos se sisältää kompromisseja näiden näkökulmien välillä; ja korkeimman mahdollisen se saa, mikäli se selittää näiden näkökulmien suhteet jollain niitä yhdistävällä järjestelmällä. Integral Complexityn on todettu korreloivan älykkyyden kanssa, ja älyllisyyden puutteen puheessa on tutkittu ennakoivan väkivaltaisuutta ja sotaa sekä yksilötasolla että kansainvälisellä areenalla. Matalaälyinen kieli siis provosoi, johtaa helposti konfliktin kierteeseen ja saa puhujansa tämän tiedon valossa esittämään itsensä tyhmänä.

Eli jos tämä maalaamani kuva mitään väittelemisestä kertoo, se on mielestäni se, että me emme voi tulla ja nöyryyttää ihmisiä olemaan oikeaa mieltä asioista. Se tulee meiltä helposti, ja se tulee meiltä luonnostaan - ja mikään ei kohota itsetuntoa kuten hölmön mielipiteen omaavan ihmisen räjäyttäminen kartalta. Mutta keskimäärin se ei toimi. Päinvastoin se syventää kuilua meidän ja niiden ihmisten välillä, joidenka koemme uhkaavan maailmankuvaamme. Mikäli motiivit eivät ole egopohjaiset, eli ihmistä oikeasti kiinnostaa totuus ja ymmärrys, tekee hän itselleen palveluksen, jos hän kohtelee kanssaihmistään kunnioittavasti, vaikka tällä olisikin omat heikot hetkensä. Tekee hyvää muistaa, että kukaan ei ole meille velkaa mitään. Esimerkiksi lähteitä ja perusteluita pyydetään, ei vaadita. Jos taas ihminen sortuu lajityypilliseen käyttäytymiseensä, se on okei. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Mutta on kuitenkin itsepetosta sanoa itselleen silloin, että motiivit olisivat jotain muuta kuin lapselliset.