candle
Vietimme äskettäin isoäitini 101-vuotissyntymäpäivää. Siemaillessamme samppanjaa, totesi isoäitini yllättäen: "Olen kuullut, että Venäjä tulee pelastamaan meidät." Tämä oli täysin odottamaton huomautus, ottaen huomioon kuinka emme koskaan olleet keskustelleet Venäjästä saatika maailmanpolitiikasta. Sen sijaan että olisin ryhtynyt keskustelemaan aiheesta, tulin ymmärtäneeksi kuinka isoäitini on varmasti tietoinen tämänhetkisestä retoriikasta koskien mahdollista "ydinsotaa" Venäjän ja Lännen välillä ja kuinka hän, kaksi maailmansotaa läpikäyneenä, ei toivo kokevansa kolmatta. Joten vastasin ainoastaan: "Kyllä, olet oikeassa. Vladimir Putin ja Venäjä tulevat pelastamaan meidät", jonka jälkeen siirryimme toisiin keskutelunaiheisiin.

Vakuuttelevasta ja toiveikkaasta vastauksestani huolimatta epäilen, että Vladimir Putin tai kukaan muukaan tulee pelastamaan "meidät", "maailman" tai mitään muutakaan. Isoäitini huomiointi kuitenkin kummastutti minua. Ihmettelin mistä hän oli omaksunut tämän informaation. On epätodennäköistä hänen saaneen tämän tiedon ranskalaisen valtamedian kautta, joka on linjauksessa länsimaisten tiedotusvälineiden anti-Venäjä/anti-Putin disinformaatiokampanjan kanssa. Kenties joku vanhainkodin henkilökunnasta oli tehnyt samanlaisen huomautuksen? Ehkä tieto tuli hänelle jonkinlaisen Venäjän hallituksen politiikan kanssa muodostuneen limbisen resonanssin kautta?

Isoäitini huomautuksen alkuperän lisäksi, olen myös aprikoinut Putinin vaikutusta maailman kansalaisiin. En ole mietiskellyt tätä niinkään poliittisella, taloudellisella tai geostrategisella tasolla (nämä ovat laajasti analysoitu muiden toimesta), vaan syvemmällä, enemmän symbolisella tasolla.

Mutta ennen kuin kohdistamme huomiomme tähän, tarkastelkaamme ensin jotakin, joka ei näennäisesti liity asiaan: kuolemaa.

Kuolemanpelko

denial
Denial of Death, Ernest Becker, 1997
Isoäitini ei halua kokea kolmatta maailmansotaa, koska sota tarkoittaa kuolemaa - useiden väkivaltaista kuolemaa - joka on monien ihmisten suurin pelko.

Kirjassaan The Denial of Death, Ernest Becker osoittaa ihmisen paradoksaalisen luonteen. Päämme ovat tähdissä: kykenemme ajattelemaan ja kuvittelemaan mitä ihmeellisimpiä asioita, käsittelemään mitä abstrakteimpia käsitteitä, ratkomaan mitä monimutkaisimpia ongelmia, omaksumaan mitä ylevimpiä tuntemuksia, luomaan mitä erinomaisimpia taideteoksia, ja jopa haaveilemaan kuolemattomuudesta. Sillä välin, ovat jalkamme juuttuneet mutaan, olemme inkarnoituneet haavoittuvaan orgaaniseen kudokseen, tuomittuina mädäntymään.

Tietoisuus on arvokkain lahjamme, sillä se mahdollistaa meidät ymmärtämään maailmankaikkeuden kauneuden, mutta samalla se on pahin kirouksemme, koska se tekee meidät tietoisiksi kuolevaisuudestamme. Madon tapaan, on ihminen myös eläin. Madosta poiketen, ihminen on kuitenkin itsetiedostava, syvästi tietoinen omasta kuolevaisuudestaan ja vääjäämättömästä kohtalostaan: joutua matojen ruuaksi.

Se, että kohtalonamme on kuolla ennemmin tai myöhemmin on ehkä luotettavin totuus, jonka henkilö voi saavuttaa. Asian täysi käsittäminen ajaisi kuitenkin vahvimmankin mielen hulluuteen. Tilanteemme kauheus on niin musertava, että olemme luoneet kaikenlaisia valheita, harhauttavia ajanvietteitä, narratiiveja ja tukahduttamiskeinoja kiistääksemme väistämättömän loppumme. Tämä johtaa eräisiin häkellyttäviin paradokseihin, kuten tämä luonnollisen narsismin muoto: tunne siitä kuinka henkilö vierelläsi tulee kuolemaan, mutta sinä et. Välttyäksemme syvimmiltä peloiltamme tulee järkeily kuitenkin toisena, jos ollenkaan.

jacob
Saadaksemme käsityksen siitä kuinka vahva tämä pelko kuolemasta on, tulee meidän ainoastaan ymmärtää kuinka syy uskontojen valtavaan menestykseen vuosituhansien ajan on ollut siinä, että ne tarjoavat "ratkaisun" kuolemaan.

Uskovaisen noudattaessa oikeita sääntöjä ja rituaaleja, säästyy hän kuolemalta saaden paikan "taivaassa". Vaikkakin tämä saattaa vaikuttaa varsin yksinkertaiselta ja petolliselta sopimukselta, saattaa se olla syntynyt eräästä syvemmästä ja objektiivisesti todemmasta ideasta.

Tosiaankin, yksilön hyväksyessä täysin tosiasian siitä, että hän hengellisistä taipumuksistaan huolimatta on ainoastaan heikko ja kuolevainen olento, täytyy hänen myös luotuna olentona tunnustaa luojan välttämättömyys. Tunnustamalla olevansa heiveröinen ja rajallinen olento, nousee hän tämän tilan yläpuolelle yhdistymällä uskon kautta kaikkivoipaan ja äärettömään luojaan.

Isoäitini on yksi niistä, jotka ovat löytäneet lohtua uskonnosta. Hän uskoo, että ollessaan hyvä maan päällä, hänet pelastetaan ja hänelle annetaan pääsy taivaaseen.

Miltei koko hänen 101-vuotisen elämänsä aikana on uskonto kyllästänyt ihmiselämän lähes jokaista aspektia, mutta useimmille meistä ovat nämä uskonnollisen antaumuksen ajat jo kauan sitten menneet. Viime vuosikymmenten aikana on ihmiskuntaa kohdannut materialistisen ateismin aalto, josta emme voi enää pelastautua Jumalan avulla, sillä Jumalaa ei enää ole.

Sankarit - siltamme kuolemattomuuteen ja transsendenssiin

Mitä pelon lievitykseen tulee, on sankareilla hyvin samankaltainen rooli kuten Jumalalla aikoinaan. Kyseessä on transferenssiprosessi, jossa tunteet siirretään sankari/johtajahahmoon, kuten Ernest Becker mestarillisesti kuvailee:
"Transferenssin ydinolemuksen voimme ymmärtää seuraavasti: se on kauhun kesyttämistä. Realistisesti nähtynä, sisältää maailmankaikkeus valtavia voimia. Aistimme itsemme ulkopuolella kaaosta. Emme voi tehdä kovin paljoa tälle uskomattomalle voimalle, paitsi yhden asian: voimme antaa tietyille henkilöille tämän voiman. Lapsi kohdistaa kokemansa luonnollisen kunnioittavan pelkonsa ja kauhunsa yksittäisiin olioihin, [...] Transferenssin kohde, jolle on annettu universumin ylivertaiset voimat, omaa näin vallan kontrolloida ja komentaa niitä sekä taistella niitä vastaan."

Ernest Becker, kirjassaan "The denial of death" (suom. Kuoleman kieltäminen)
Tämä prosessi soveltuu myös muihin pelkoihimme ja erityisesti pelkoomme kuolemasta. Samaistumalla sankarilliseen ja kuolemattomaan hahmoon, tulee meistä - jakaessamme tämän sankarin kohtalon - myös kuolemattomia.

Valistusajan määritelmä kuolemattomuudesta on: "eläen nauttimalla vielä syntymättömien ihmisten kunnioitusta niistä teoista, jotka hän on tehnyt parantaakseen heidän elämäänsä." Tästä perspektiivistä tarkasteltuna on sankari tosiaankin kuolematon:
"Jokaisella ryhmällä, niin pienellä kuin suurellakin, on sellaisenaan oma impulssinsa "ikuistamiseen" [kuolemattomaksi tekemiseen], joka näyttäytyy kansallisten, uskonnollisten ja taiteellisten sankarien luomisessa... tämä yksilö [sankari] tasoittaa tien kollektiivisen ikuisuusimpulssin edessä."

Otto Rank, "Art and Artist", s.411
Tämä on yksi syy siihen miksi oikean sankarin kuollessa, voimme todistaa ihmisten kokoontuvan hautajaisiin suurin joukon, suruun uppoutuneina.

Nämä seuraajat surevat luonnollisestikin tätä menetettyä henkilöä, koska hän toimi eläessään suurena inspiraation lähteenä ja antoi toivoa paremmasta maailmasta. He itkevät kuitenkin myös itsekseen, sillä he ovat shokissa menetettyään tämän kuoleman suojavallin. Sankarin suuren sielun menetys muistuttaa heitä akuutisti heidän itsensä vääjäämättömästä poismenosta.

Huomatkaa, kuinka heti sankarin kuoleman jälkeen, alamme uudelleennimeämään katuja, rakennuksia ja lentokenttiä tämän kuolleen yksilön mukaan, ikään kuin tehdäksemme hänestä fyysisesti kuolemattoman ja kompensoidaksemme hänen oikeaa kuolemaansa.

jfk funerals
JFK:n hautajaiset. 18 tunnin aikana osoitti 250 000 ihmistä henkilökohtaisesti kunnioitustaan presidentille, jotkut odottaen jopa 10 tuntia yli kymmenen mailin [n. 16km] pituisessa jonossa.
Vaikkakin kuolemanpelko on hyvin vahva, ei se kuitenkaan ole ainoa motiivi sankareihin samaistumisellemme. Immanuel Kantin mukaan, yksi luomisen kahdesta suuresta mysteeristä on ihmisen luonnollinen pyrkimys hyvyyteen, jota hän kutsui "ihmisen sisäiseksi moraalin laiksi". Ihmisellä on sisäinen kaipuu kauneuteen, harmoniaan ja täydellisyyteen.

Ihmisen ollessa tietoinen eristyksestään ja heikkoudestaan, voi hänessä herätä halu samaistua mielessään sankarilliseen hahmoon, jolla on itsensä kanssa yhteneviä (tai ylittäviä) ihanteita, arvoja ja tavoitteita. Näin hänestä voi tulla osa jotakin suurempaa. Näin, löydettyään luotettavan itseluottamuksen ja inspiraation lähteen, voi hän saada tunteen itsensä laajentumisesta.

Carl Jung näki tämän pyrkimyksen identifioitua sankarillisen hahmon kanssa niin vahvana, että hän kutsui tätä "vaistoksi". Jungin mukaan tämä identifioimisen vaisto täyttää yksilössä tiettyjä tarpeita: tunne transsendenssista, tunne eheydestä ja tunne olevansa osa jotakin suurempaa.

Kuten huomaamme, voi sankariin samaistuminen tarjota monia suuria etuja, lieventää pelkoa ja antaa opastusta. Se voi kuitenkin myös saavuttaa liialliset mittasuhteet, kuten kohta näemme.

Oikeistolais-Autoritaariset-Seuraajat (OAS)
[eng. Right Wing Authoritarian Followers (RWA)]

hitler crowd
Berliini, Saksa, 5.1.1934. Yleisö tervehtii Hitleriä työväen kansallisena juhlapäivänä.
Kanadalainen psykologi Bob Altmeyer kehitti termin "oikeistolais-autoritaarinen" vuonna 1981 kuvaamaan tietyn tyyppistä autoritaarista seuraajaa.

Tämän psykologisen profiilin kaksi pääominaisuutta ovat vahva alistuminen koetuille auktoriteeteille sekä aggressiivisuus, joka kohdistuu koettuja auktoriteetteja vastustaviin yksilöihin.

Tekeekö vahva kuolemanpelko ja puute sisäisestä opastuksesta OAS:it sellaisiksi kuin ovat?

Vastatakseni tähän kysymykseen, täytyy minun ensin kertoa muutama henkilökohtainen muisto. Muistan kuulleeni useita kiihkeitä keskusteluja kuolemasta. Yleensä noin puolet keskustelijoista olivat syvästi vakuuttuneita siitä, että kuoleman jälkeen ei ole mitään ja että on täysin loogista pelätä kuolemaa. Toinen puoli taas oli yhtä syvästi vakuuttuneita siitä, että kuolema oli vain siirtymä, sielun jatkaessa matkaansa. Tämä ei tarkoita, että he eivät pelänneet kuolemaa ja siihen liittyvää kärsimystä, muutosta ja epävarmuutta. Tämä jälkimmäinen puoli oli kuitenkin vähemmän kauhuissaan.

Mitä jos molemmat osapuolet olivatkin oikeassa? Itse asiassa, filosofit kuten Mouravieff ja Gurdjieff antoivat meille tästä vihjeen ehdottamalla kahden erilaisen ihmistyypin olemassaolosta: sielulliset oliot ja sieluttomat oliot. Jos tämä on totta, voi se olla eräs syy siihen miksi jotkut ihmiset ovat vahvemmin autoritaarisia seuraajia kuin toiset. Ihmisillä, jotka ovat vailla yksilöitynyttä sielua saattaa olla suurempi tarve samaistua johtajaan kuin toisilla (sielullisilla), johtuen vahvasta kuolemanpelosta ja sisäisen ohjauksen (omatunnon) puutteesta.


Kommentti: [suom. huom.] Jos haluat lukea lisää Gurdjieffin ajatuksista ja teorioista, löytyy suomeksi ainakin kirjat "Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta (Ouspensky)" sekä "Olemisen totuus - Gurdjieffin Neljäs tie (Jeanne de Salzmann)". Mouravieffin teoksia ei tietääksemme ole vielä suomennettu.


Supereliöstöissä, kuten muurahais- tai mehiläisyhteiskunnissa, osoittavat yksilöt vahvaa alistumista kollektiivisiin sääntöihin. Oikein johdettuina, nämä saavuttavat yhdessä tuloksia, jotka ylittävät yksilöllisten työpanosten summan. Evoluutiollisesta näkökulmasta katsottuna voitaisiin väittää, että alistuminen ulkoiselle auktoriteetille johtaa johdonmukaisempaan ja tehokkaampaan ryhmätoimintaan lisäten näin ryhmän selviytymisastetta...jos auktoriteetti on hyvä ja haluaa sydämessään ryhmän parasta.

Joten seuraajana olemisessa ei ole oikeastaan mitään väärää. Ongelma on kuitenkin siinä, että useimmilla johtajillamme on paha vaikutus seuraajiinsa. Asian tekee vielä pahemmaksi se, että psykopaatit näyttävät olevan ensisijaiset kandidaatit johtajapaikoille, johtuen heidän vastuuttomasta itsevarmuudestaan, pelottomuudestaan, näkyvästä karismasta sekä kyvystä valehdella ja manipuloida. He ovat tämän tuloksena yliedustettuina johtajien joukossa.

cognitive disonance
Pahojen johtajien arvojen ja tavoitteiden omaksuminen voi aiheuttaa seuraajien joukossa voimakasta kognitiivista dissonanssia. Yhtäältä, yksilön eläimellinen/vaistollinen piiloluonne haluaa seurata johtajaa ja olla osa laumaa; toisaalta, yksilön sisäinen pyrkimys hyvyyteen on ristiriidassa ryhmän pahojen tekojen kanssa.

Ainoa tapa sovittaa yhteen nämä vastakkaiset voimat, on valheiden hyväksyminen. Johtajan levittämät valheet antavat seuraajalle mahdollisuuden olla osa ryhmää, yhä uskoen tekevänsä hyvää.

Tästä syystä psykopaattiset johtajat vääristelevät jatkuvasti todellisuutta: eivät nämä ole sotia, vaan "vapautta ja demokratiaa"; ei tämä ole orjuuttamista, vaan turvallisuuden tarjoamista; ei tämä ole vallankaappaus, vaan kansalaisten kapinan tukemista...

Mutta mitä jos esiin astuisikin hyvä johtaja, joka käyttäisi ihmisten seuraajavaistoa tehden asioita seuraajien parhaiden etujen mukaisesti esimerkiksi iskostamalla - esimerkein ja ehdotuksin - parannuskeinoja eri asioihin, kuten oppimiseen, myötätunnon kehittämiseen, edistykseen sekä yhteisön yhteenkuuluvuuden tunteen lisäämiseksi?

Symboleiden ja arkkityyppien voima

Milgramin kokeessa koehenkilöitä pyydettiin antamaan "oppimistilanteessa" sähköshokkeja auktoriteetin sanelemien ohjeiden mukaan. Koehenkilöt istuivat laitteiston edessä, jossa oli asennettuna kytkimiä sähköshokkeja varten. Laitteesta näkyi annettu volttimäärä ja ilmoitus vastaanotetusta kivusta asteikoilla "vähäinen" ja "vaara/vakava", kulminoituen "XXX" merkkiin. Alkuperäisessä kokeessa kohdehenkilö ei pystynyt näkemään "uhria", mutta kuuli hänen äänensä.

80% osallistujista oli valmiita menemään 285 volttiin saakka (missä vaiheessa "oppija" päästi tuskanhuutoja). Yli 62% oli valmiita antamaan täydet 450 volttia, huolimatta huudoista ja laitteen "vakava vaara" ja "XXX" ilmoituksista!

Mutta Milgramin kokeessa tuloksissa ilmeni myös toinen vähemmän tunnettu asia: kokeen variaatiot ovat paljastaneet, että pääasiallinen tekijä tottelevaisuudelle on auktoriteetin uskottavuus, joka ilmentyy lähinnä symboleiden kautta:

- kun koe suoritettiin vanhoissa toimistorakennuksissa Yalen yliopiston sijaan, tottelevaisuusaste laski.

- kun kokeen auktoriteetti pukeutui jokapäiväisiin vaatteisiin lääkärintakin (tieteellisen auktoriteetin symboli) sijaan, tottelevaisuusaste laski.

Cute baby-german paper
Söpö vauva saksalaisen sanomalehden mainoksessa. Mitä tekemistä vauvalla on sanomalehden kanssa? Ei mitään, mutta se laukaisee positiivisen assosiaation.
Symbolit laukaisevat voimakkaita tunteita ja alitajuisia reaktioita, ja vasta tämän jälkeen luomme narratiivin, joka rationalisoi irrationaalisen ja lähinnä alitajunnasta lähtöisin olevan käyttäytymisen.

Mainosalalla tämä asia ymmärrettiin vuosia sitten, jossa sitä käytetään jatkuvasti hyödyksi. Mainokset ohittavat ihmisen älyllisen keskuksen aktivoidakseen suoraan tunnekeskuksen.

Mainoksen pääasiallinen tarkoitus ei ole väittää että tämä auto on nopein, tai tämä pesuaine puhdistaa parhaiten (rationaalinen ajattelu), vaikka mainoksen viesti näin tekisikin. Tarkoituksena on saada sinut assosioimaan tuote positiivisiin tunteisiin. Tämän vuoksi seisoo auton vieressä kauniita naisia ja söpö vauva pesuaineiden vierellä, samalla kun taustalla soi miellyttävää musiikkia.

Ja se toimii. Se toimii niin hyvin, että tutkimuksissa on havaittu positiivisia assosiaatioita sisältävien mainosten saavan ihmiset valitsemaan tuotteen, jonka he täysin tietävät olevan kilpailijoitaan huonompi.

Tietenkin tuotteen ostamisen jälkeen kuluttaja rationalisoi irrationaalisen päätöksensä jollain älyllisellä argumentilla: auto on luotettavampi tai säästää polttoainetta. Se voi olla totta, mutta todellinen syy ostopäätöksen takana on täysin tunneperäinen: ajoneuvon muoto tai nimi tai mainoksen muu sisältö synnyttivät positiivisia tunteita, jotka liitettiin auton ostamiseen.

star wars
Star Warsin arkkityypit.
Johtajien ja sankareiden kohdalla symbolit ja tunteet ovat vieläkin voimakkaampia, koska sankari on tärkeä arkkityyppi. Arkkityypit ovat ihmisen perimmäisiä teemoja, sijaiten kollektiivisessa alitajunnassa. Ne ovat syviä ja vaistonvaraisia. Arkkityypit tunnistetaan automaattisesti kuvissa ja tunteissa. Ne ovat syvässä ja suorassa yhteydessä alitajuntaamme enemmän kuin mikään muu käsite.

Jung uskoi, että jokaisella maailman ihmisellä on syntyessään sama alitajuinen malli "sankarista". Tämän vuoksi ihmiset jotka eivät edes puhu samaa kieltä, voivat nauttia samoista tarinoista ja resonoivat samalla tavoin arkkityyppiseen sankariin.

Otetaan esimerkiksi Star Wars. Se on mahdollisesti kaikkien aikojen suosituin elokuva, ja yksi syy sen poikkeukselliseen menestykseen voi olla elokuvan arkkityyppinen luonne. George Lucas tutki laajasti Campbellin töitä ("Sankarin tuhannet kasvot" teoksen kirjoittaja) ja sisällytti lukuisia arkkityyppisen sankaritarinan piirteitä elokuviinsa, tehden siitä syvästi ja yleismaailmallisesti vetoavan teoksen.

Mikä on sankari?
Todellinen sankaruus on huomattavan hillittyä, hyvin epädramaattista. Kyseessä ei ole halu voittaa kaikki muut hinnalla millä hyvänsä, vaan halu palvella muita hinnalla millä hyvänsä.

Arthur Ashe
Nyt kun tiedämme mikä rooli sankareilla on alitajunnassamme, yrittäkäämme ymmärtää sankarin pääasiallisia ominaisuuksia. Ensinnäkin, sankari on rohkea. Tarkemmin sanoen, rohkea kuoleman edessä.

jfk boat
Laivaston luutnantti John F. Kennedy PT-109:n kyydissä.
Jos sankari on kavahtamatta ollessaan kasvotusten kuoleman edessä, samaistumalla hänen kanssaan voimme itse asiassa vähentää omaa kuolemanpelkoamme. Kyseessä ei kuitenkaan ole adrenaliiniin pohjautuva "kuoleman uhmaaminen", jollaista näemme nykyisin suosittujen extreme-lajeja harrastavien "valesankareiden" tekevän (esimerkiksi). Kyseessä on moraalisiin periaatteisiin yhdistetty rohkeus. Sankarit asettavat ylemmät periaatteet kuten oikeudenmukaisuuden, vapauden ja uskollisuuden kaiken muun edelle, mukaanlukien oman henkensä.

Kun Sulla käski Julius Caesaria eroamaan Corneliasta, nuori aviomies (vasta 16-vuotias siihen aikaan) kieltäytyi ja kohtasi kuolemanrangaistuksen uhan. Perheystävien avulla kuolemantuomio saatiin kuitenkin mitätöityä. Caesarilta evättiin osuus Cornelian omaisuuteen ja hänet eristettiin. Tässä tapauksessa, Julius Caesarilla oli rohkeutta kohdata kuolema sen sijaan, että hän olisi kieltänyt rakkautensa Corneliaan ja avioliiton pyhän siteen.

Samaan tapaan, JFK riskeerasi henkensä ja pakeni kuoleman kielistä kuin ihmeen kaupalla pelastaakseen miehistönsä, taisteluveneensä haljettua kahtia japanilaisten torpedosta. JFK:lle miehistön elämä oli omaansa tärkeämpi.

Mitä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin tulee, voidaan olettaa hänen jatkuvasti riskeeraavan henkensä, ollessaan ainoa merkittävä USA:n imperiumin laajenemisen vastustaja sekä pääasiallisin tämänhetkinen heikkojen ja köyhien puolustaja. Katsokaapa Fidel Castroa, joka oli Putinia heikompi uhka USA:lle; silti häneen kohdistui raporttien mukaan 638 CIA:n organisoimaa murhayritystä. Castro ei tästä huolimatta luopunut periaatteistaan puolustaa Kuuban kansalaisia.

Vladimir Putin, arkkityyppinen sankari

Se mitä Putin teki Venäjän hyväksi vuoden 2000 vaalivoittonsa jälkeen ei ole vähempää kuin taloudellinen ja sosiaalinen ihme. Allaoleva taulukko näyttää Venäjän pääasiallisten taloudellisten ja sosiaalisten indikaattoreiden kehityksen vuosien 2000 ja 2014 välillä.

russia stats


Useimmat länsimaalaiset poliitikot myisivät sielunsa saadakseen kymmenesosan noista tuloksista. He myös mielellään nauttisivat Putinin korkeista kannatusluvuista. Kesäkuun 2014 jälkeen hänen kannatuslukunsa ovat olleet 90% luokkaa. Jokainen poliitikko ei valitettavasti kuitenkaan ole Vladimir Putin.

Itse asiassa, Putinin kannatus maassaan ylittää poliittisten johtajien yleensä nauttiman suosion. Miljoonia Putin-muistoesineitä ostetaan joka vuosi. Venäjällä Putin on paljon enemmän kuin nerokas valtiomies tai erinomainen poliitikko; hän on kansallissankari.

Jotkut analyytikot pistävät tämän villityksen huolellisesti suunnitellun, valtion kontrolloiman median Putin-propagandan piikkiin. Kuinka tässä tapauksessa voimme selittää Putinin suuren suosion Iso-Britanniassa, Euroopassa ja jopa USA:ssa. Kuinka voimme selittää hänen 92% kannatuksensa Kiinassa, ja kiinalaisten kirjaimellisen hurmion häntä kohtaan?

Uskomattomasti, huolimatta systemaattisesta länsimaiden median Putinin mustamaalaamisesta, hänellä on korkeammat kannatusluvut kuin länsipoliitikoilla omassa maassaan. Esimerkiksi, tuoreessa kyselyssä neljä viidestä britistä näkisi mieluummin Putinin kuin Cameronin Iso-Britannian johdossa.

Länsimaiden median äärimmäinen anti-Putin asenne, samaan aikaan kuin hänen suosionsa on kuitenkin niin korkea, antaa ymmärtää kuinka ihmisten käsityksiin johtajasta eivät vaikuta niinkään tiedot tai sanat, vaan kyse on jostakin muusta.

Prosessia josta on kyse, saattaa kuvata sinänsä harmiton keskustelu, jonka kävin muutama viikko sitten. Ystäväni kertoi kaikista Putinin tekemistä pahuuksista (länsimaiden median mukaan toki). Kysyinkin häneltä, "Sittenhän inhoat Putinia?" Hän vastasi "En lainkaan, pidän hänestä, hän on suosikkivaltiomieheni." Ihmettelin moista paradoksia ja kysyinkin: "Miksi pidät hänestä jos hän on moinen pahantekijä?" Ystäväni vastaus oli paljon puhuva: "Koska pidän tavasta jolla hän kävelee ulos Kremlistä; hän kävelee kuin mies."

Kun kuulin nuo sanat, muistin Gustave LeBronin kirjan "Joukkosielu". LeBron osoittaa, kuinka analyyttinen materiaali (looginen päättely, tosiasiat, tieteellinen päätelmä, jne.) ei niinkään vetoa ihmisiin, vaan lähinnä yksinkertaiset asiat kuten sanonnat, kuvat ja symbolit.

Valtiomies voi osallistua mitä hienostuneempiin poliittisiin keskusteluihin, olla kaikkien asiantuntijoiden tukema ja toimittajien ylistämä, mutta jos hänellä ei ole hyvän johtajan symbolisia ominaisuuksia, eivät ihmiset syvemmällä tasolla koskaan pidä häntä sellaisena. Koska sankari-arkkityyppi on niin vahva, tunnistamme sankarin syvällä tasolla. Tämä on luultavasti piirtynyt meihin jo aikojen alussa. Miljoonien vuosien ajan eläinryhmät kuten apinat ja sudet samaistuivat alfauroksiin, asettivat hierarkian ja tekivät osuutensa ryhmän parhaaksi.

putin huting
Kuva artikkelista "Putin, 63: machopresidentti", jonka luultavana tarkoituksena oli häpäistä hänet. Symbolisella tasolla on luultavaa että vaikutus oli kuitenkin täysin vastakkainen.
Tässä tulee ironinen käänne: valtamedia yrittää tehdä Putinia naurunalaiseksi manipuloimalla hänen piirteitään tai keksimällä olemattomia. Erityisesti keskitytään nk. machoiluun (Putin ilman paitaa, Putin urheilemassa, Putin ampumassa aseilla, jne.). Ei välttämättä ymmärretä, kuinka yrittäessään halveerata Putinia (kenties onnistuen siinä tietoisella tasolla), valtamedia itse asiassa saa aikaan päinvastaisen tuloksen alitajuisella/ symbolisella tasolla (jolla em. piirteet yhdistetään sankari-arkkityyppiin).

Vladimir Putin astui kansainväliselle areenalle näyttävästi alkuvuodesta 2014 puolustaessaan Itä-Ukrainalaisia ja Krimiläisiä länsivaltojen tukeman Kievin hallinnon hyökkäyksiltä. Tämän jälkeen hän lujitti asemansa poikkeuksellisena johtajana 30.9.2015, käskiessään Venäjän ilmavoimien puuttua peliin Syyriassa ja hyökätä ISIS:stä vastaan, joka oli aiemmin luokiteltu "maailmanlaajuiseksi uhaksi nro. 1", aiheuttaen kuolemanpelkoa Länsivaltojen ja maailmanlaajuisen yleisön suuntaan.

Ihmisten silmissä tämä rohkea ja tehokas interventio antoi Putinille käytännössä maailman rauhanturvaajan roolin, johtajana joka suojelee meitä. Syyrian intervention kautta Putinista tuli maailman sankari.

Terrorismin aiheuttama pelko ja hysterisaatio

2000-luku on terrorismin vuosisata. Se alkoi 2001 WTC-iskuilla ja sitä seurasi Madrid (2004), Lontoo (2005), Mumbai (2008), Pariisi (2014), Tunisia (2015) ja Pariisi (2015), jotka ovat esimerkkejä pahimmasta päästä.

Tämä loputon terrori-iskujen sarja on kärjistänyt kuolemanpelon tunteemme, sillä nyt hyökkäys voi tapahtua missä vain, milloin tahansa. Jokainen meistä on potentiaalinen kohde. Jokainen meistä voi kuolla hetkellä millä hyvänsä, vaikka olisimme täysin terveitä ja varovaisia.

sutler
Liittokansleri Adam Sutler (elokuvasta "V niin kuin verikosto")
Kuolemanpelon lisääntyminen terrorismin johdosta saattaa selittää, miksi julkimot (musiikissa, elokuvissa, tai urheilussa) ovat niin suosittuja tänä päivänä. He ovat sankareita, vaikkakin nykyaikamme keinotekoisia tuotteita. Nämä pseudosankarit omaavatkin vain sankarin ulkokuoren, eivät sisältöä.

Terrorismi toimii ovelalla tavalla. Lisäämällä kuolemanpelkoamme, nousee myös turvallisuudentarpeemme, ja näin ollen riippuvuutemme auktoriteettejä kohtaan.

Kansleri Adam Sutlerin sanat heijastavat tätä asiaa elokuvassa V niin kuin verikosto:
"Tahdon tämän maan ymmärtävän, että seisomme unholan kuilulla. Tahdon jokaisen miehen, naisen ja lapsen ymmärtävän, kuinka lähellä olemme kaaosta. Tahdon jokaisen muistavan miksi he tarvitsevat meitä!"
Ironista kyllä, terrorismi ajaa meidät johtajien syleilyyn, jotka usein ovat itse terrorismin arkkitehtejä. Lisäksi terrorismin aiheuttama pelko hysterisoi, heikentää ajattelukykyä ja saa hyväksymään vastenmielisiä valheita totuutena.

Pitkän aikaa tämä oli voittava strategia, koska mitään vaihtoehtoisia näkemyksiä ei ollut. Ainoat saatavilla olevat johtajat olivat pahoja. Ainoat saatavilla olevat selitykset olivat valheellisia. Vaikka monet ihmiset esittivät epäilyksensä johtajiensa rehellisyyttä kohtaan, nöyrtyivät he ennemmin ei-niin-miellyttävien auktoriteettien tahtoon, kuin kohtaisivat todellisuuden, jossa ei ole pelastavaa auktoriteettia.

Mutta kuten Lincoln kerran sanoi: "Voit huijata jokaista ihmistä jonkun aikaa, ja joitain ihmisiä kaiken aikaa, mutta et pysty huijaamaan jokaista ihmistä kaiken aikaa."

vote turnout trend
Tänä päivänä joka toisella amerikkalaisella on epäilyksiä hallituksen virallista 9/11-iskujen narratiivia kohtaan. Yli 60% ihmisistä Yhdysvalloissa on sitä mieltä, että JFK tapettiin salaliiton seurauksena. 62% Iso-Britannian äänestäjistä on sitä mieltä, että "poliitikot valehtelevat jatkuvasti, eikä heidän sanaansa voi luottaa". Samaan aikaan suosituin puolue useimmissa kehittyneissä maissa on nukkuvien puolue, ja tämä on kasvava trendi.

Joten tällä planeetalla on monta illuusioista herännyttä ihmistä. Monta ihmistä, jotka eivät ole samaa mieltä eliitin kanssa, ja jotka näkevät valheiden läpi, mutta pysyvät hiljaisina, koska tuntevat olonsa eristäytyneiksi, voimattomiksi ja uhatuksi.

Jokainen heistä, niin mies kuin nainen, ovat nälissään henkisestä totuudesta, joka toisi helpotuksen elämän taakkaan. Tosiaan, heillä tulisi olla perimmäinen oikeutus tähän totuuteen, ainakin ideaalissa maailmassa.

Joten olen usein ajatellut mitä kävisi, jos tällaisille ihmisille tarjottaisiin maailmanluokan sankari/johtaja, joka seisoisi totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolella, sekä aidosti ja rehellisesti pyrkisi huojentamaan heidän alitajuntaan piilotettuja ajatuksia, kaipuita ja pelkoja?

Johtopäätös

Putinin kaltaisen sankarin kohdalla yhtälö on täysin erilainen. Terrorismi lisää kuolemanpelkoa ja tarvetta sankareille entisestään, mutta nyt siitä on tullut kaksiteräinen miekka, koska se voi johtaa ihmiset kääntymään Putinin puoleen.

Varmasti Putin viehättää kaikkia ihmisiä, jotka jakavat hänen visionsa maailmasta: oikeudenmukaisuus, moninapaisuus, itsenäisten valtioiden kunnioittaminen, agressiivisten sotien loppuminen, GMO:n kieltäminen, uskontojen kunnioittaminen, aito terrorismin neutralisointi, eriarvoisuuden vähentäminen, teollisuuden ylläpitäminen, jne... mutta on muutakin. Jotkut hänen tulevista seuraajistaan saattavat jopa seistä poliittisen spektrin vastakkaisella puolella.

Yksi mielenkiintoisimmista löydöistä liittyen autoritaariseen persoonallisuuteen on se, että he ovat lojaaleja yhdelle johtajalle, mutta eivät välttämättä millekään tietylle ideologialle. Näin ollen he voivat helposti siirtyä yhdestä dogmista toiseen, jos johtaja on heille sopiva. Tämän asian toi esille Adorno kumppaneineen, jotka huomasivat että johtaja saattoi siirtää autoritaarisen persoonan katolilaisuudesta kommunismiin. Vastaavasti hän mainitsi esimerkkinä useat lojaalit natsit, jotka kääntyivät lojaaleiksi kommunisteiksi sodanjälkeisessä Itä-Euroopassa.

Jopa äärioikealla olevat poliitikot ja asiantuntijat Yhdysvalloissa ovat huomanneet Vladimir Putinin sankarillisen luonteen:
FOX-uutisten strateginen analyytikko Ralph Peters:
"[Venäjällä] on johtaja, kun taas meidän presidenttimme on kyvytön ja haluton johtamaan."

New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani:
"Putin päättää mitä hän haluaa tehdä, ja tekee sen puolessa päivässä. Hän tekee päätöksen ja toteuttaa sen nopeasti, jolloin kaikki reagoivat. Tämä on todellista johtajuutta."

Sarah Palin:
"Ihmiset katsovat Putinia henkilönä, joka painii karhujen kanssa ja poraa itse öljyä, kun taas meidän presidenttimme pitää päällään äitifarkkuja ja antaa ristiriitaisia lausuntoja."

Donald Trump:
"[Putin] johtaa maataan ja hän ainakin on johtaja, toisin kuin mitä meillä on omassa maassamme."
He tuntevat äänestäjänsä ja heidän tarpeensa (saada vahva johtaja). He välittömästi tunnistavat tämän ominaisuuden Putinissa, ja käyttävät hänen esimerkkiään vähätelläkseen, heidän demokraatti-vastapuoltaan, Obamaa. Mitä he eivät vielä ymmärrä on se, että Putin voi vetää puoleensa myös heidän seuraajiaan—tyypillistä äärioikealla olevaa autoritaarista persoonaa—, koska Putinissa on huomattavasti enemmän sankarillisia piirteitä, jotka miellyttävät näitä persoonallisuuksia.

Putinin saapuminen sankarillisuuden näyttämölle on paljastanut Obaman ja Hollanden kaltaisten pseudo-johtajien latteuden. Internetin kautta voit löytää uskomattomat määrät vertailuja Putinin ja näiden pseudo-johtajien välillä.

Vaikka tälläiset vitsit näyttävät viattomilta, paljastavat ne silti syvemmän totuuden, jonka vuoksi ne todennäköisesti ovatkin niin suosittuja. Ne symboloivat räikeätä eroa Vladimir Putinin sankarillisissa ominaisuuksissa (rohkeus, miehisyys, jne.) ja hänen virkaveljien raukkamaisen selkärangattomisissa piirteissä.
putin vs obama
Eliitit ovat tietoisia sankareiden symbolisesta ja poliittisesta voimasta. Tämän vuoksi heti kun julkimo uskaltaa haastaa virallisen "totuuden" (katso esimerkiksi Charlie Sheen), joutuvat he median mustamaalauksen kohteeksi, koska julkimoilla on suuri vaikutus siihen, miten ajattelemme ja mihin uskomme (paljon suurempi vaikutus kuin poliitikoilla ja journalisteilla).

Tosiaan, kaikkein tärkein taistelu käydään mielistämme, sillä tässä kaikessa on kyse vaikuttamisesta tunteisiimme ja ajatuksiimme. Tämän vuoksi Russia Today -uutiskanavan kehitys nähdään niin suurena uhkana Washingtonissa. Jotta sankarilla voisi olla kansainvälinen ulottuvuus, tarvitsee hän kansainvälisen yleisön. Jotta totuus voi levitä täydellisesti, tarvitsee se maailmanlaajuisen näkyvyyden. Nyt tämä on todellisuutta ja Putin on ilmestynyt dramaattisesti ja vahvasti kansainväliselle kentälle. Venäjästä on tullut maailmanluokan peluri.

Alistava globaali järjestelmä perustuu edelleen valheisiin, mutta tänä päivänä on olemassa auktoriteetti, joka tarjoaa totuudenmukaista selontekoa maailman tapahtumista. Ja on huomattavasti helpompaa erotella valheet totuudesta, kun voimme tarkastella molempia, sen sijaan, että meillä olisi pelkkiä samoja valheita hoettuna kaikkialla totuutena.

Kuten mainitsin aikaisemmin, on epätodennäköistä että Putin "pelastaa ihmiskunnan". Hän kuitenkin tarjoaa kaikkein kallisarvoisimman lahjan meille kaikille: tilaisuuden vertailla länsimaisten johtajiemme sanoja ja tekoja, ja tämän kautta mahdollisuuden linjautua oikeasti positiivisten arvojen kanssa, valitsemalla totuuden valheiden sijaan. Ja tämä on helvetinmoinen joululahja! (Helvettiä ei muuten ole olemassa, joten ei hätää).