Mitä sanovat tilastot? Yhdysvallat on käynyt sotaa 93% olemassaolonsa ajasta, yhteensä 222 vuotta 239:sta! Puhumattakaan siitä, että sen sotilasbudjetti on suurempi kuin top10-listan yhdeksän muun valtion yhteensä. Toisen maailmansodan jälkeisestä 248:sta aseellisesta konfliktista on yhteensä 201 ollut Yhdysvaltojen aloittamia, eli kokonaiset 80 prosenttia!
Olemmekin pikku hiljaa alkaneet vakuuttumaan siitä, että elämme jonkinlaisessa omituisessa ylösalaisin-maailmassa, jossa asiat on mahdollista ymmärtää parhaiten kääntämällä poliitikkojen ja "asiantuntijoiden" puheet 180-astetta ympäri. Tämä pätee eritoten seuratessa turvallisuuspoliittista keskustelua ja perusteluja sille, miksi NATO häärää Venäjän rajoilla. Selityshän menee suurinpiirtein näin: Venäjä on pelottava roistovaltio, joka uhkaa läntisen arvoyhteisön vapautta ja demokratiaa, minkä vuoksi niiden itseoikeutettu jalomielinen globaali suojelija ('Merica!) tarvitaan paikalle toteuttamaan kutsumuskohtaloaan kuin John Matrix Commando-elokuvassa ikään.
Länsimainen media on viime vuosina pyrkinyt isällisesti sivistämään meitä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla siitä, kuinka "venäläiset tulevat!". Oli kyseessä mikä tahansa Venäjään liittyvä asia, esitetään se mediamme toimesta Putinin ovelana juonena tai Venäjän aggressiona. Tämä Putinin ja Venäjän demonisointi on mennyt jo niin absurdiksi, että harvat enää ottavat nämä väitteet todesta. Aleksanteri-instituutin 20-vuotisjuhlassa presidentti Tarja Halonen esittikin kysymyksen: "Meillä pitää olla rohkeutta kysyä: Demonisoidaanko presidentti Putinia USA:ssa?"
Tässä viimeisin esimerkki ylösalaisin-uutisoinnista: muutama viikko sitten Yhdysvaltojen USS Donald
NATO onkin laajentunut aivan Venäjän porteille asti 1990-luvulla tehdyistä lupauksistaan huolimatta. Yhdysvaltojen johtava Venäjä-asiantuntija professori Stephen Cohen on kiteyttänyt hyvin kuinka Venäjällä nähdään NATO:n jatkuva laajeneminen:
NATO:n laajentuminen ei ole venäläisille mennyttä aikaa vaan todellisuutta - Nato on aivan sen rajoilla. Naton laajeneminen merkitsee Venäjälle seuraavaa: se edustaa sille täysin rikottuja lupauksia, joita George Bush vanhempi antoi - että vastapalveluksi yhdistetystä Saksasta ja Natosta, ei Nato laajenisi enää itäänpäin. Tästä ei ole mitään erimielisyyttä [...] me rikoimme lupauksemme ja kun Putin ja Medvedev puhuvat julkisesti kokevansa tulleensa petetyiksi ja huijatuiksi, niin tätä he tarkoittavat. Joten Nato edustaa Venäjälle luottamuksen puutetta. [...] Toiseksi Nato edustaa myös sotilaallista saartoa; jos katsot Kremlistä käsin missä Nato on ja mihin se haluaa mennä, ovat he joka puolella Venäjän rajoja. [...]Tämä voimakas laajeneminen ja vaikutusvallan lisääminen jatkuu edelleen: Viime vuoden lopulla NATO kutsui Montenegron sen 29:ksi jäsenekseen. NATO:n sotilastukikohtien sijaintia tarkastellessa saattaakin havaita jonkinlaisen kaavan - aivan kuin ne ympäröisivät Venäjän valtiota. Tämähän on tietenkin ylösalaisin-maailmassa täysin Venäjän suorittamaa provosointia:
NATO:n laajeneminen edustaa venäläisille Yhdysvaltojen tekopyhyyttä ja kaksoisstandardeja. He näkevät asian näin, enkä voi mitenkään kiistää heidän argumenttejaan. Naton laajeneminen on yksinkertaisesti Yhdysvaltojen vaikutusvallan ja etupiirin laajenemista. Mihin Nato menee, menee myös sotavoimamme. Mihin Nato menee, menee aseteollisuutemme, koska he joutuvat ostamaan aseitamme. Mihin Nato menee, menevät länsimaiset sotilaat [...] 1990-luvun puolivälistä saakka on tapahtunut Yhdysvaltojen vaikutusvallan suunnaton laajeneminen aina Venäjän rajoille asti, samalla kun jokainen Yhdysvaltojen hallinto—mukaanlukien Obaman—on toistanut Venäjälle ettei se ole oikeutettu etupiiriin.
Puolustusministeri Jussi Niinistön päästyä vauhtiin viime vuonna ei liene kovin vaikeata tulkita, mihin suuntaan Suomi on Nato-yhteistyössään menossa. Tänä vuonna Suomeen on tulossa kolme suurta harjoitusta joissa Yhdysvallat on voimakkaasti läsnä, mikä on täysin poikkeuksellista historiassamme. Ensimmäinen on 2-13.5 alkava maavoimien Arrow 16 -harjoitus Pohjankankaalla Niinisalossa. Seuraavaksi Oregonin kansalliskaarti tuo 9-20.5 Rissalan tukikohtaan 6-8 koneen laivueen F-15C -hävittäjiä sekä 70-100 ihmistä. Kolmas Suomen isännöimä tapahtuma on Naton Baltops 16 -harjoitus 6-8.5, johon osallistuu n. 4 500 sotilasta, 50 merialusta, 60 lentokonetta ja 3 sukellusvenettä. Sotilaita on mukana 20 maasta, Nato-maiden lisäksi harjoitukseen osallistuvat Suomi ja Ruotsi.
Yle uutisoi aiheesta raflaavin otsikoin: Naton juhlaviikot käyntiin Suomessa - pörinää luvassa maalla, merellä ja ilmassa. Oi kuinka kiva, oikein juhlaviikot ja mukavaa pörinää ja värinää luvassa, vähän kuin Sirkus Finlandia saapuisi kotikaupunkiin vierailulle! Tästä on kuitenkin juhlat hyvin kaukana - sirkus on kutsunut itse itsensä kylään, ja ylin valtiojohto on ollut asiasta hämillään: presidentti Sauli Niinistö kuuli Rissalan harjoituksista iltalehdistä ja uutisista, joten puolustusvoimien ylipäällikön tietämys asiasta oli suurinpiirtein samalla tasolla kuin kantakapakan Matti Näsällä!
Joidenkin poliitikkojen mielestä näissä poikkeuksellisissa sotaharjoituksissa on yhtä paljon dramatiikkaa kuin mäyräkoiran istumisessa ja roska-auton käynnissä takapihalla. Ylösalaisin-maailmassa näin varmasti onkin, mutta tosiasia on että Suomi asettuu vapaaehtoisesti osaksi suurvaltojen pullistelua. Turvallisuuspoliittinen asiantuntija Pekka Visuri totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa:
Yhdysvalloilla on selkeä strateginen päämäärä: osoittaa voimaa Venäjän rajoilla. Siitä voidaan kiistellä, mihin tällä tähdätään, mutta voimannäyttö on selvä.Valtiopäiväneuvos Mikko Elo kommentoi harjoituksia Vastavalkea-sivuston artikkelissaan seuraavasti:
Tapahtumien kulku on myös ollut varsin erikoislaatuinen. Amerikkalaiset kutsuivat itse itsensä Suomeen, ja poliitikot riitelivät vain siitä, kenen olisi pitänyt ensin saada tietoa amerikkalaisjoukkojen tulosta. Se, miten amerikkalaiset voivat tulla kutsumatta ja yllättäen, on jäänyt arvoitukseksi. Eräät ovat arvelleet, että joukkojen tulo perustuu Suomen ja Naton ns. isäntämaasopimukseen, jota Suomen eduskunta ei ole edes kunnolla käsitellyt.Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergin ilman eduskunnan käsittelyä allekirjoittamaa isäntämaasopimusta kommentoi v
Joka tapauksessa on kyse ennennäkemättömästä tapahtumasta. Sitä, miten Venäjä suhtautuu tähän "voimannäytökseen", ei ole ainakaan julkisuudessa paljon pohdittu. Ei olisi mikään yllätys, jos venäläiset tavalla tai toisella näyttävät myös voimaansa. Vaikka USA ja Venäjä ilmiselvästi välttävät suoranaisia yhteenottoja, vahinkoja voi aina tapahtua, ja harjoitukset voivat saada ikäviä seurauksia.Toivottavasti näin ei käy, mutta silti herää kysymys, onko amerikkalaisten joukkojen tulo Suomeen loppuun asti harkittu.
Isäntämaasopimusta ja sen ratifiointia on kritisoitu epädemokraattiseksi.
Kysymys on Suomen valtion maa-, vesi- ja ilma-alueen varauksettomasta ja sitovasta luovuttamisesta sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden käyttöön mitä tahansa sotilaallisia operaatioita varten. Syyskuun 4. päivän 2014 sopimus on nyky-Suomen historian suuria häpeätahroja ja pitkä naula lisää Suomen itsenäisyyden ruumisarkkuun.Sotaharjoitukset saattavat siis olla seurausta tästä sopimuksesta, josta Ylen MOT-ohjelman mukaan päätettiin "hyvin salamyhkäisesti ja parlamentarismin rajoja venyttäen." Oppimamme kaavan mukaisesti, esiteltiin isäntämaasopimus eduskunnalle myös täsmälleen päälaelleen käännettynä. Oletteko muuten koskaan miettineet geopoliittista tilannetta, jossa "Venäjän uhkaa" ei olisikaan olemassa? Olisiko silloin Natolla tarvetta laajentua tai ylipäätään olla olemassa? Ei ole vaikea päätyä siihen johtopäätökseen, että tämä "Venäjän uhka" on täysin välttämätön premissi Naton olemassaololle. Nato käyttää Venäjää demonisoivaa propagandaa pysyäkseen hengissä.
Läpi kylmän sodan, aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti, pelasi Suomi suurvaltanaapurin roolinsa hyvin eri tavalla. Pohjana oli jatkosodan jälkeinen muuttunut ulkopoliittinen tilanne, jossa tärkeimpänä asiana nähtiin hyvien suhteiden ylläpitäminen itänaapuriin. Paasikivi oli todennyt 1944, että "Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen". Ulkopoliittista strategiaa ruvettiin kutsumaan Paasikiven linjaksi. Pekka Visuri kertoo Paasikiven Suomi - Suurvaltojen puristuksessa kirjassaan:
Ratkaisevan tärkeänä elementtinä Paasikiven linjanmäärityksessä oli käsitys, että Venäjän/Neuvostoliiton intressit Suomen suunnalla ovat olleet ja olivat edelleen luonteeltaan sotilasstrategiset ja perustaltaan puolustukselliset. Tästä seurasi johtopäätös: Jos Neuvostoliitto saadaan vakuuttuneeksi siitä, että Suomi ei anna aluettaan itään suuntautuvien hyökkäysten tukialueeksi, Suomen itsenäisyys ja yhteiskuntarauha voidaan turvata. Neuvostoliitto ei pyrkisi voimakeinoin puuttumaan Suomen sisäisiin asioihin, jos yhteistyö talouden alalla ja hyvät naapurisuhteet tuottavat paremman tuloksen.Marsalkka Mannerheim antoi tällä linjauksella vahvan tukensa ja sitä noudatettiin lähes 70 vuotta. Vaikka suhteita voi oikeutetustikin kritisoida suomettumisesta, eli Suomi tänä aikana itsenäisyytensä vakainta aikaa. Se ei tietenkään ollut Neuvostoliiton ansiota, vaan Suomen viisaan johdon, jossa ymmärrettiin geopoliittiset tosiasiat raskaiden sotakokemusten kautta - suurvaltojen valtataistelun keskellä on parempi pitää hyvät välit omaan naapuriinsa ja pyrkiä parhaan mukaan puolueettomuuteen.
Hyödyimme tästä tilanteesta taloudellisesti olemalla ajoittain toiseksi suurin länsimainen kauppakumppani Neuvostoliiton kanssa. Nyt Suomi on liittynyt täysin poliittisin perustein asetettuun pakoterintamaan, jonka vuoksi mm. maanviljelijöidemme tulot ovat laskeneet vuodessa käsittämättömät 40 prosenttia.
NATO:n sotaharjoitukset ovat osa tätä naapurisuhteiden tarkoituksellista romuttamista - kieltämällä historialliset tosiasiat päättäjämme pelaavat vaarallista ulkopoliittista uhkapeliä. Jotkut ovat jopa nähneet viimeaikaiset tapahtumat ja linjaukset merkkeinä valmistautumisesta sotaan. Tämä ei ehkä ole niin absurdi idea, kuin miltä se saattaa ensin vaikuttaa. Tunnettu politiikan tutkija, professori Quincy Wright listaa - laajimman koskaan sodankäyntiä käsitelleen tutkimuksen (1926 - 1942) loppuraportissaan - klassikkoteoksessaan A Study of War (suom. Sodankäynnistä) tyypillisimmät ennusmerkit tulevasta sodasta (Wright 1942, s. 341):
1) Yksityishenkilöiden tai viranomaisten toiminta, jossa toisen valtion kansalaisiin, edustajiin tai symboleihin kohdistetaan väkivaltaa tai halveksuntaaKuinka monta "osumaa" saitte?
2) Vihamieliset tai epäystävälliset viralliset julkiset lausunnot tai diplomaattikirjeet
3) Toisen valtion poliittisiin etuihin tai arvovaltaan negatiivisesti vaikuttavat sopimukset tai lait
4) Joukkojen mobilisointi tai sotalaivojen siirto strategisesti tärkeisiin kohteisiin
5) Kaupankäyntiä toisen valtion kanssa rajoittavat toimet
6) Sotilasmäärärahojen lisääminen
7) Sotilaallisen valmiusohjelman laatiminen
8) Muihin maihin kohdistuvat kriittiset kannanotot lehdistössä
Lukijoiden kommentit
meidän uutiskirje