Wikileaks julkaisi 7.3.2017 Vault 7 -nimellä kulkevan CIA-dokumenttien tietovuotosarjan. Ensimmäinen osa—Year Zero eli vuosi nolla—sisältää yhteensä 8761 CIA:n salaiseksi luokiteltua dokumenttia ja asiakirjaa. Kyseessä on suurin CIA-dokumenttien tietovuotosarja koskaan.

Edward Snowdenin NSA-paljastusten tapaan myös CIA on kyennyt suorittamaan vakoilua tavanomaisen elektroniikan ja tekniikan avulla. Näitä ovat esimerkiksi iOS- ja Android-puhelimet, Windows-tietokoneet, Samsungin televisiot ja erilaiset sovellukset (WhatsApp, Signal, Telegram ja Weibo). Tässä uutisessa ei sinänsä ole mitään uutta, sillä vastaavanlaista datankeruuta/vakoilutoimintaa on suoritettu Echelon-valvontajärjestelmällä jo 1990-luvulta lähtien, vaikkakin teknologian kehittyessä myös mahdollisuudet ovat kasvaneet.

Wikileaksin lehdistötiedotteesta selviää, että "Vuoden 2016 loppuun mennessä CIA:n hakkerijaosto, joka virallisesti lasketaan viraston kyberturvallisuuskeskuksen (CCI) alaisuuteen, sisälsi yli viisi tuhatta rekisteröitynyttä käyttäjää ja oli tuottanut yli tuhat hakkerointijärjestelmää, troijalaista, virusta ja muuta "aseistettua" haittaohjelmaa. Hankkeen mittakaavasta kertoo jotain se, että vuoteen 2016 mennessä sen hakkerit olivat hyödyntäneet enemmän koodia kuin mitä käytetään Facebookin pyörittämiseen. Itse asiassa CIA on luonut "oman NSA:nsa", jonka julkinen tilivelvollisuus ja budjetäärinen oikeutus ovat vielä heikommat kuin alkuperäisen kilpailijaviraston."

Yhdysvaltojen hallituksen tiedustelutoiminnalle varatun budjetin osuus oli vuonna 2013 huimat 52.6 miljardia dollaria - summa on tuplaantunut vuoden 2001 WTC-iskujen jälkeen. CIA:n osuus on kasvanut kaikkein suurimmaksi (26% eli 14.7 miljardia dollaria), ohittaen jopa NSA:n valtavan 10.8 miljardin dollarin budjetin.

Tiedustelupalveluiden tärkeimpiä prioriteettejä ovat olleet erilaiset "offensiiviset kyberoperaatiot" ja salattujen (eli kryptattujen) kommunikaatioväylien purkamiseen tähtäävä toiminta. Ei siis liene yllätys, että Vault 7 -asiakirjojen mukaan CIA on esimerkiksi tiennyt käytetyimpien älypuhelinten "katastrofiset heikkoudet" mutta pitänyt tiedon itsellään:


Wikileaksin mukaan Year Zeron yli 8000 dokumenttia on vain 1% kaikista heidän hallussaan olevista CIA-asiakirjoista, joten nämä paljastukset lienevät vain jäävuoren huippu. Tässä muutama mielenkiintoinen Vault 7 -dokumenteista selvinnyt asia:

Yhdysvaltojen Frankfurtin konsulaatti toimii CIA:n hakkerointioperaatioiden päämajana


Yhdysvaltojen Frankfurtin konsulaatti
Yhdysvaltojen Stasi-henkinen vakoilutoiminta on jo aiemmin herättänyt kohua Saksassa:

Vuonna 2013 paljastui, kuinka Yhdysvallat oli salakuunnellut vuosikausia liittokansleri Angela Merkelin puhelinkeskusteluja ja siepannut tavallisten saksalaisten tietoliikennedataa ilman viranomaisten lupaa.

Frankfurtin konsulaattiin liittyen Snowdenin paljastuksista oli käynyt ilmi, että NSA:n vakoilutukikohtia on perustettu 80:een Yhdysvaltojen konsulaattiin ja suurlähetystöön ympäri maailman.

Der Spiegel -lehti uutisoi vuonna 2013, kuinka Saksan tiedusteluviranomaiset olivat tuolloin valtuuttaneet Frankfurtin konsulaattiin kohdistuneen tiedustelulennon vakoiluepäilyksien vuoksi. Yhdysvallat näki Saksan toimet "suurena provokaationa", mutta kuten sanonta menee, niin se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

Nyt Wikileaksin vuotamista Vault 7 -dokumenteista onkin paljastunut, että Yhdysvaltojen Frankfurtin konsulaatti toimii CIA:n Euroopan hakkerointioperaatioiden päämajana.

Konsulaatti tarjoaa suojan tiedustelupalvelun hakkereille, jotka suorittavat sieltä käsin operaatioita Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueille. Hakkerit voivat Frankfurtiin päästyään myös vapaasti matkustaa Schengen-alueella ilman rajatarkastuksia. Heillä on turvanaan väärennetty passi ja ulkoministeriön peitetarina.

CIA:n ohjeistuksen perusteella hakkereilla ei ole isompia haasteita päästä Saksan rajojen sisäpuolelle: "Painelkaa Saksan tullin läpi, sillä toimianne suojaava taustatarina on kunnossa, eivätkä he muuta tee kuin leimaa passinne". Taustatarinaksi CIA ohjeistaa vastaamaan teknisen tuen tarjoamisen Frankfurtin konsulaatille.

Ja näin hakkerit pääsevät aloittamaan toimintansa informaatiosodan taistelukentillä.

CIA pyrkii lavastamaan hakkerointitoimiaan toisten valtioiden nimiin


Venäläishakkereita järjestelemässä vaalituloksia.
Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen olemme kyllästymiseen saakka saaneet kuulla uutisia "venäläishakkereista", jotka Putinin valvonnan alla sabotoivat maailman vaikutusvaltaisimman valtion presidentinvaalit - ihan tuosta vain!

Venäjään kohdistuneet hakkerointisyytöksethän ovat nojanneet erityisesti CIA:n nimettömien viranomaisten lehdille vuotamiin lausuntoihin. Washington Post uutisoi viime joulukuussa, kuinka "Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA arvioi, että Venäjä sekaantui presidentinvaaleihin auttaakseen republikaaniehdokasta Donald Trumpia voittamaan."

Jutun lähteenä toimivan nimettömän tiedusteluviranomaisen mukaan "tiedusteluyhteisön arvio on, että Venäjän päämääränä oli suosia toista kandidaattia toisen kustannuksella, siis auttaa Trumpia voittamaan vaalit. Tämä on yhteinen näkemyksemme."

Mitään todisteita väitteille ei anneta: pitäisi vain luottaa CIA:n sanaan, mikä ei tässä vaiheessa vaikuta kovinkaan fiksulta idealta. Kotimaan turvallisuuden viraston (DHS) viime joulukuussa (yhteistyössä FBI:n kanssa) julkaisema venäläishakkereita käsittelevä raporttikin sisälsi heti otsikon yläpuolella vastuuvapauslauseekkeen: "Tämä raportti on tarkoitettu sellaisenaan ainoastaan tiedoituksellisiin tarkoituksiin. Kotimaan turvallisuuden virasto (DHS) ei anna minkäänlaisia takuita liittyen mihinkään [raportissa] sisältyvään informaatioon."

CIA ja muut tiedusteluviranomaiset tarjoavat siis disinformaatiota tiedotusvälineille, jotka vuorostaan uutisoivat näitä väitteitä ilman kunnollista tutkivan journalismin kriittisyyttä ja läpikäyntiä. Kyseessä tuntuukin olevan harhautusyritys, jolla viedä huomio pois itse paljastuksista.

Kuten palkittu toimittaja Robert Parry kertoo: "On myös tärkeää huomata, että mikään, mitä WikiLeaks raportoi, ei ollut virheellistä. Ei ollut mitään "valeuutista". Itse asiassa tärkein syy, miksi sähköpostit ylipäänsä olivat uutisoinnin arvoiset, oli se, että ne paljastivat väärinkäytöksen ja petoksen demokraattileirissä ja Clintonin kampanjassa."

CIA:n omat dokumentit luovatkin hakkerointiväitteistä hyvin erilaisen kuvan. Toimittaja Johanna Lehtosen mukaan: "Olennaisin kommentti [Vault 7 -tietovuodon] aiheesta lienee tullut tietoturvayhtiö Cylancen toimitusjohtajalta Stuart McClurelta: hänen mukaansa yksi vuotojen merkittävimpiä paljastuksia on se, että CIA:n hakkerit jättävät jälkeensä merkkejä, jotka viittaavat Venäjään, Kiinaan tai Iraniin - toisin sanoen lavastavat omia tekosiaan näiden valtioiden nimiin."

Esimerkiksi CIA:n virusten luontiin liittyvä ohjeistus näyttää pakkomielteisesti pyrkivän siihen, ettei materiaalia linkitetä takaisin Yhdysvaltoihin ja sen pahamaineiseen tiedustelupalveluun:


Tämä on tietenkin tavallaan itsestäänselvyys, sillä näinhän tiedustelupalveluiden juuri olettaisikin toimivan - ei jätetä rikospaikalle todistusaineistoa, joka johtaa takaisin sylttytehtaalle. Aiemmin mainitussa DHS:n ja FBI:n yhteisraportissa todisteina venäläishakkereista käytettiin seuraavia kyberhyökkäyksestä ilmenneitä tietoja: 1) ohjelmisto oli venäjänkielinen 2) näppäimistö oli kyrillinen 3) ohjelmistossa oli Moskovan aikavyöhyke 4) hakkerin IP-osoite oli venäläinen.

Tietoturvalegenda John McAfee kutsui raporttia amerikkalaiselle yleisölle suunnatuksi propagandaksi: "Yritän selittää tämän yksinkertaisesti. Jos CIA haluaisi hakkeroida Venäjän, niin asioita joita he eivät tekisi, olisi: 1) englanninkielen käyttäminen ohjelmistossa, koska tämä rajaisi epäillyt kyseiseen kieliryhmään. 2) näppäimistön käyttäminen, jonka kaikki tietäisi kuuluvan CIA:lle. Olisi järkevämpää käyttää kiinalaista näppäimistöä tai jotain muuta. 3) haluaisit ehdottomasti poistaa aika- ja päivämäärätiedot, jotta aikavyöhykettäsi ei saataisi selville. 4) et missään nimessä haluaisi käyttää IP-osoitetta, joka osoittaisi suoraan sinuun."

Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen hakkeri—puhumattakaan valtion tiedustelupalvelun toimijasta—,että tajuaisi poistaa tälläiset tuntomerkit. Mutta mikäli tarkoitus onkin lavastaa toinen osapuoli, niin juuri silloin nämä tiedot kannattaa jättää näkyville.

CIA saattaa kyetä kaappaamaan ajoneuvon hallinnan - mitä tapahtui toimittaja Michael Hastingsille?


33-vuotias palkittu toimittaja Michael Hastings kuoli kesäkuussa 2013 ajettuaan autollaan hurjaa vauhtia puuta päin. Ajo tapahtui suoralla tiellä ilman mitään häiritseviä tekijöitä. Hastings oli tullut kuuluisaksi tehtyään jutun NATO:n Afganistanin joukkojen komentaja Stanley McChrystalista, joka joutui artikkelin seurauksena eroamaan tehtävästään. Eli kyseessä oli journalisti, joka uskalsi työllään haastaa korkeissa asemissa olevia henkilöitä: ennen kuolemaansa Hastings oli työskennellyt CIA:n uutta johtajaa Michael Brennania käsittelevän jutun parissa.

Iltalehti kirjoitti Hastingsin onnettomuudesta:
Turma tapahtui aamuyöstä kello neljän jälkeen. Sunnuntaina päivällä kello yhdeltä hän oli lähettänyt työtovereilleen viestin, joka on sittemmin herättänyt laajaa keskustelua hänen kuolemastaan.

Viestissä Hastings varoitti Buzzfeed-uutissivuston toimitusta FBI-agenttien mahdollisesta tutkinnasta. Hän kertoi viranomaisten haastatelleen jo hänen ystäviään.

- Lisäksi: Olen tekemässä isoa juttua ja minun pitää painua maan alle hetkeksi aikaa, mies kirjoitti salamyhkäisesti lauantaina julkaistussa sähköpostiviestissä.

Huhut kuoleman hämäristä olosuhteista saivat tuulta purjeisiinsa jo päivää miehen kuoleman jälkeen, kun vuotosivusto Wikileaks kirjoitti Hastingsin olleen yhteydessä organisaatioon.
Katso video Hastingsin auto-onnettomuudesta:


The New York Times uutisoi vuonna 2015 Massachusettsin senaattori Edward J. Markeyn raportista, jonka mukaan "[on olemassa] selviä puutoksia tarpeellisista turvatoimista suojaamaan kuskeja hakkereita vastaan, jotka voivat ottaa ajoneuvon haltuunsa. [...] Tämä paljastaa, että suurin osa autovalmistajista tarjoaa ominaisuuksia, jotka tallentavat sekä myös lähettävät ajodataa langattomasti joko heille tai kolmansille osapuolille".

Hastingsin outo kuolema sai monet luonnollisesti epäilemään, että voisiko kyseessä olla esimerkiksi tiedustelupalvelun suorittama salamurha (josta heillä on vuosikymmenten dokumentoitua kokemusta). Entinen Valkoisen talon terrorismin vastainen viranomainen Richard Clarke sanoi Huffington Post -lehden haastattelussa 24.6.2013, että "On suhteellisen helppoa hakkeroida ajoneuvon hallintajärjestelmä, ja saada aikaan ajoneuvo kiihtymään tai laittaa jarrut pohjaan, vaikka kuski ei näin haluaisi. [...] Michael Hastingsin tapauksessa julkisesti saatavat todisteet ovat yhdenmukaisia ajoneuvon kyberhyökkäyksen kanssa."

Vault 7 -tietovuoto paljastaa, että CIA on kehitellyt operatiivista valmiutta ajoneuvon kaappamistarkoitukseen. Wikileaksin mukaan "tälläisen haltuunoton tarkoitusta ei ole määritelty, mutta se antaisi CIA:lle mahdollisuuden suorittaa lähes tunnistamattomia salamurhia."

Wikileaksin Vault 7 -tiedostojen salasana on kunnianosoitus John F. Kennedylle


John F. Kennedy
Mielenkiintoinen kuriositeetti Vault 7 -tietovuodosta on Wikileaksin julkaisema salasana, joka antaa pääsyn materiaaliin: "SplinterItIntoAThousandPiecesAndScatterItIntoTheWinds". Suomeksi käännettynä, "ReviSeTuhansiksiPalasiksiJaLevitäTuuleen".

The New York Timesin haastatteleman Kennedyn hallinnon entisen virkamiehen mukaan presidentti John F. Kennedy oli kertonut haluavansa repiä CIA:n tuhansiksi palasiksi ja levittävänsä sen tuuleen, sillä hän oli moneen kertaan joutunut vastakkain tiedustelupalvelun kanssa.

Sikojenlahden maihinnousun seurauksena Kennedy erotti CIA:n johtajan ja vihamiehensä Allen Dullesin (joka päätyi lopulta Warrenin komissioon tutkimaan Kennedyn salamurhaa). CIA oli pimittänyt Kennedyltä tärkeää tietoa maihinnousuun liittyen, kuten Neuvostoliiton tietoisuuden suunnitelmista.

Kennedy oli myös estänyt CIA:n salaisen operaatio Northwoodsin toteuttamisen, jonka tarkoituksena oli mm. räjäyttää amerikkalainen matkustajakone ja lavastaa syy kuubalaisten kontolle:
On mahdollista lavastaa vakuuttavasti, että kuubalainen lentokone on ampunut alas normaalin reittilennon, joka on ollut matkalla Yhdysvalloista Jamaikalle, Guatemalaan, Panamaan tai Venezuelaan. Lennon määränpää valitaan sillä perusteella, että lento joutuu ylittämään Kuuban. Matkustajina voisivat olla lomaa viettävät lukiolaiset tai mikä tahansa muu ryhmä, jolla on tarvetta tehdä tilauslento.
Myös Vietnamin suhteen Kennedy oli konfliktissa CIA:n kanssa: Kennedy halusi vetäytyä Vietnamista kokonaan vuoteen 1965 mennessä, kun taas CIA pyrki jatkuvasti lisäämään toimintaansa ja vaikutusvaltaansa alueella.

Conservative Tribune -lehti kirjoitti Vault 7 -salasanasta ja Kennedystä:
"Kuinka tämä kaikki kytkeytyy Wikileaksiin? Salaliittoteoreetikot ovat pitkään uskoneet JFK:n salamurhan olleen CIA:n orkestroima [...] Teorian mukaan CIA:n viranomaiset tappoivat presidentin suojellakseen viraston asemaa.

Tämä tuo meidät takaisin Wikileaksiin, joka on juuri alkanut julkaista väitetysti CIA:n kyseenalaisia menetelmiä paljastavia dokumentteja — aikana, jolloin suuri osa tiedustelupalveluista käyttäytyy vihamielisesti presidentti Donald Trumpia kohtaan, pyrkien heikentämään häntä jokaisen tilaisuuden tullen."
Tänä päivänä presidentti Harry Trumanin varoitus CIA:sta on ajankohtaisempi kuin koskaan:
"Mielestäni [CIA:n luominen] oli virhe. Ja jos olisin tiennyt mitä tulee tapahtumaan, en olisi koskaan tehnyt sitä. [...]
Miksi? Heillä on nyt organisaatio Virginiassa, joka on käytännössä monin tavoin tasaveroinen Pentagoniin. Ja olen mielestäni sanonut aikaisemmin, että yhdessäkin Pentagonissa on tarpeeksi.

Oman ymmärrykseni mukaan nämä CIA:n kaverit eivät ainoastaan raportoi sodista ja vastaavista, vaan he menevät ja luovat omansa, eikä kukaan pidä kirjaa heidän toimistaan. He käyttävät miljardeja dollareita synnyttääkseen vaikeuksia, jotta heillä on jotain raportoitavaa. Heistä on tullut [...] siitä on tullut täysin oma ja salainen valtiovalta. Heidän ei tarvitse olla vastuussa kenellekkään.

Tämä on erittäin vaarallinen asia demokraattiselle yhteiskunnalle, ja se täytyy pysäyttää. Ihmisillä täytyy olla oikeus tietää, mitä he [CIA] oikein aikovat. [...] Ja jos asioita ei voi muuttaa, koska kaikki tapahtuu niin hiton salaisesti, niin tällöin olemme matkalla kohti sellaista, mitä maamme perustajat eivät olisi halunneet. Salailu ja vapaa demokraattinen hallinto eivät sovi yhteen."