© AFP 2017/HO
Former President of Syria, Hafez Assad
Wikileaks on seulonut CIA:n julkaisemaa yli 11 miljoonan aiemmin salatun asiakirjan tietokantaa. Wikileaks löysi raportin vuodelta 1986, jossa käydään läpi "mahdollisia skenaarioita, jotka voivat johtaa presidentti Assadin syrjäyttämiseen." Raportissa tuodaan esille eri uskontoryhmien välisten jännitteiden hyödyntämisen mahdollisuuden, mutta siitä näkyy ironisesti myös, miksi Yhdysvaltojen nykyinen vallanvaihtoon tähtäävä strategia on väärässä.

Viime tammikuussa Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu julkaisi verkossa yli 11 miljoonaa salattua asiakirjaa. Maanantaina Wikileaks havaitsi, että yksi näistä dokumenteista on salainen Reaganin hallinnon aikainen raportti, jossa käydään eri vaihtoehtoja läpi Hafez Assadin (Bashar Assadin isä) syrjäyttämiseksi.

"Globaalien ongelmakohtien" johtajan (Director of Global Issues) valvonnan alla luodun dokumentin takana on mielenkiintoisesti nimetty osasto: "Ulkomaisen valtionvastaisen toiminnan ja epävakauttamisen keskus" (Foreign Subversion and Instability Center). Se on välitetty virka-asemaltaan korkeammille tiedusteluviranomaisille ja ulkoministeriön sekä Pentagonin virkamiehille, Reaganin Lähi-idän politiikan neuvonantaja Dennis Rossille, sekä Yhdysvaltain Syyrian-suurlähettiläs William Eagletonille. Muistiossa esitetään huolettomasti CIA:n visioimia "skenaarioita, jotka voisivat johtaa Syyrian presidentin Hafez al-Assadin syrjäyttämiseen." Dokumentissa ei kainostella sen "tarkoituksellisen provokatiivisesta" luonteesta ja äänensävystä.

Raportti edeltää lähes neljännesvuosisadalla vuoden 2011 arabikevään levottomuuksia, jotka syöksivät Syyrian veriseen ulkomaiden tukemaan sisällissotaan. CIA:n asiakirja tarjosi toimivan prototyypin Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle ajaa uskonnollisia ryhmittymiä—alaviittimuslimien edustaman vähemmistön (joihin Assadin perhe kuuluu) ja sunnimuslimien edustaman enemmistön—toisiaan vastaan.

Asiakirja tuo esille että alaviittien ja sunnien väliset jännitteet olivat lieventyneet 1980-luvun puoliväliin tultaessa, mutta "potentiaali vakavaan yhteisöiden keskeiseen väkivaltaan on edelleen olemassa". Itse asiassa raportin kirjoittajat väittävät, että sisällissotaan johtava sektien välinen kamppailu on yksi kolmesta parhaasta vaihtoehdosta luoda vallanvaihto Syyriassa. Toiset vaihtoehdot ovat Libanonin valtataisteluun ja sotilaalliseen toimintaan liittyvä epäonnistuminen, sekä Israelin toimeenpanema vallankaappaus.

Raportissa kirjoitetaan: "1970-80 vaihteen sunnikapina päättyi Assadin murskatessa liikettä johtaneen Muslimiveljeskunnan." Mutta siinä jatketaan seuraavasti:
"Vaikka arvioimme, että pelot kostotoimista ja organisaatiotoiminnan vaikeutumisesta tekevät toisesta sunnikapinasta epätodennäköisen, voisi hallinnon liiallinen reagointi sunni-toisinajattelijoiden vähäisiin mielenilmaisuihin laukaista täysimittaisia levottomuuksia. Useimmissa tapauksissa hallinnolla olisi resursseja murskata sunnien oppositioliike, mutta uskomme, että laajamittaiset väkivaltaisuukset väestön keskuudessa voisi kannustaa lukuisia sunniviranomaisia ja asevelvollisia hylkäämään [hallituksen] tai kapinoimaan, valmistaen olosuhteet sisällissodalle."
Epäonnistuneella sunnikapinalla viitataan helmikuun 1982 Haman joukkomurhana tunnettuun välikohtaukseen, jossa Syyrian hallinto murskasi Muslimiveljeskunnan johtaman islamistien valtaannousun Haman kaupungissa länsi-Syyriassa. Kaupungissa tapahtuneen hyökkäyksen johdosta sekä sotilaita että militantteja kuoli sadoittain ja tuhannet siviilit menettivät henkensä.

Raportti väittää, menemättä enempää yksityiskohtiin, että mikä tahansa uusi "alaviittien sunneihin kohdistuva väkivaltaisuuksien kampanja voisi saattaa jopa maltilliset sunnit liittymään oppositioon. Muslimiveljeskunnan jäljellä olevat henkilöt—joista osa on palaamassa maanpaosta Irakista—voisivat muodostaa liikkeen johdon ytimen."

Lisäksi dokumentissa arvioidaan, että "vaikkakin hallinnolla on resurssit murskata tälläiset toimet, niin uskomme että sunni-siviileihin kohdistuvat julmat hyökkäykset voisivat johdattaa useat sunniviranomaiset ja asevelvolliset hylkäämään [hallinnon] tai kapinoimaan [sitä vastaan] toisinajattelijoiden tukemiseksi, ja Irak voisi tarjota heille tarvittavat aseet sisällissodan synnyttämiseksi."

Dokumentti palauttaa mieleen Damaskoksen ja Moskovan pitkäaikaiset 1960-luvulle asti yltävät suhteet, CIA:n arvioidessa Neuvostoliiton todennäköistä reaktiota pyrkimyksiin syöstä Assad vallasta. Raportin johtopäätös on, että Moskovan parhaan edun mukaista olisi pyrkiä säilyttämään Syyrian status quo.

Samaan aikaan muistiossa ehdotetaan, että Washingtonin paras etu olisi nähdä "maltillisen" sunnihallinnon syntyminen; sellaisen joka "sisältäisi suhteellisen maltillisia osapuolia, jotka ovat kiinnostuneita turvaamaan länsimaisen avun ja sijoitustoiminnan. Tälläinen hallinto todennäköisesti loisi vähemmän jännitteitä Israelin kanssa," raportissa kerrotaan.

Raportissa selitetään lisää viimeksi mainittua asiaa: "bisnekseen keskittyneet maltilliset kokisivat suuren tarpeen länsimaiselle avulla ja sijoitustoiminnalle rakentamaan Syyrian maansisäistä taloutta, avaen tien vahvempien siteiden luomiseksi länsimaisten hallitusten kanssa."

On mielenkiintoista, että 1980-luvun CIA—toisin kuin Obaman kauden jälkeläisensä—varoitti että pitkittynyt kaaos ja sisällissota Syyriassa muuttaisi maan "vaarallisen epävakaaksi alueelliseksi voimaksi," lisäten että "heikentynyt hallinto Damaskoksessa saattaisi kasvattaa Syyrian vetovoimaa terrorismin pesänä."

Asiakirjassa varoitetaan myös ironisesti, että mikä tahansa Yhdysvaltojen hyöty Assadin syrjäyttämisestä "vähentyisi lopulta... mikäli sunni-fundamentalistit nousisivat valtaan." Taas kerran syy tähän liittyy Israelin turvallisuustilanteeseen: "Vaikkakin Syyrian maallistuneet perinteet tekevät uskonnollisten fanaatikkojen valtaannousun erittäin vaikeaksi, niin onnistuessaan he toimisivat todennäköisesti vihamielisemmin Israelia kohtaan ja tarjoaisivat tukea ja turvaa terroristiryhmille."

Tietenkin todellisuudessa Syyrian 2010-luvun horjuttaminen on ollut Yhdysvaltojen, Israelin, Turkin ja Persianlahden liittolaisten yhteistyöprojekti. Ei Irak vaan Turkki, Qatar ja Saudi-Arabia toimittivat suurimman osan militanttien aseistuksesta. Lisäksi CIA:n raportti ei maininnut tai ennustanut kymmeniä tuhansia rajan yli Syyriaan tulleita jihadistitaistelijoita, vaikka CIA käytti tuolloin samanlaisia taktiikoita Neuvostoliittoa vastaan Afganistanin sodassa.

Ei ole tiedossa uskoiko CIA 1980-luvulla aidosti, ettei heidän tukemansa "maltilliset" voisivat päätyä radikaali-islamismin jatkeeksi. Mutta Yhdysvaltojen kokemukset Irakissa ja Afganistanissa 2000-luvulla tekevät hyvin epätodennäköiseksi, etteikö CIA olisi kyennyt ennustamaan juuri näin käyvän Syyriassa tänä päivänä.