Big Brother
Erikoisreportaasissaan "Läntiset yhteiskunnat ovat mätiä ja Notre Damen polttivat keltaliivit - nämä ja muut valheet leviävät valeuutisista elävissä ryhmissä" Ylellä työskentelevä Anna Saraste kirjoituksen lopussa mainittuine kollegoineen luo katsauksen sosiaalisessa mediassa leviäviin valeuutisiin. Artikkelissa kerrotaan EU:n olevan huolissaan Venäjän vaikuttamisyrityksistä erityisesti toukokuun lopun europarlamenttivaaleissa.

Seuraavassa käyn lyhyesti läpi tätä artikkelia, joka on harvinaisen nolo Ylen toisinajattelijoita leimaavan uutisoinninkin mittapuulla.

Mainittakoon, että kirjoitus menee harhaan jo otsikossa. Se, että läntiset (tai itäiset) yhteiskunnat ovat "mätiä", ei ole valhe. Se on mielipide. Kenellä tahansa voi ja saa olla mielipide siitä, minkä takia jokin yhteiskunta on tai ei ole "mätä". Mielipiteen perustelut saattavat tapauksesta riippuen olla epäloogisia tai virheellisiä, mutta tästä ei seuraa, että toteamus "läntiset yhteiskunnat ovat mätiä" olisi valetta tai totta - sen enempää kuin artikkelissa esitetty väite, että länsimaat ovat "fakta- ja argumenttipohjaisia yhteiskuntia".

Toisinajattelijat maalitauluina

Anna Sarastetta kuvataan Journalisti-lehdessä "nuoreksi sananvapaustaistelijaksi". Miten tämä luonnehdinta suhteutuu siihen, että hän lähestyi yhtä haastateltavaansa, Daria Skippari-Smirnovia, tyyliin "Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?" - nimittäin kysyen "Miksi jaat itse valheellista tai vääristeltyä tietoa sosiaalisessa mediassa?" Kyllä, todellakin. Darian pitkästä ja perusteellisesta vastauksesta ei kelpuutettu artikkeliin kuin yksi hyvin yleisluonteinen toteamus. Mutta mitä tällainen lähestymistapa kertoo toimittajan halusta ymmärtää haastateltavansa ajattelua ja toimintaa - saati suhtautumisesta kulloistenkin poliittisesti korrektien väitteiden vastaväitteisiin?

Saraste kirjoittaa juttua varten haastattelemistaan ihmisistä:
"Tässä jutussa on julkaistu vain sellaisten henkilöiden nimiä, jotka todistettavasti ja usein levittävät valheelliseksi määriteltäviä uutisia sekä julkaisuja netissä tai jotka esiintyvät venäläismedioissa kertomassa tai vahvistamassa valheellista tietoa."
Mitä se, että toimittaja maalittaa muutamia haastattelemiaan someaktiiveja artikkelissa näkyvällä tavalla, ylipäänsä kertoo haastattelijan suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenvapauteen? Mitä se kertoo hänen kriittisyydestään kulloisiakin valeuutisten määrittelijöitä kohtaan? Suosikkisosiologillani Peter L. Bergerillä on tapana kysyä: "Says who?" Tämän kysymyksen merkitystä toivoisi toimittajienkin pohtivan.

Ovatko jotkin määrittelijät kaiken kritiikin ja sidonnaisuuksien yläpuolella - kuten vaikkapa ukrainalainen, Isolta-Britannialta rahoitusta saava StopFake-faktantarkistussivusto, johon Saraste viittaa kommentoidessaan Vastavalkean artikkelin "Vuodettu USA:n suunnitelma Venezuelan hallinnon kaatamiseksi" yhtä lähdelinkkiä? (Ei, Ylellä ei ole mielenkiintoa yrittääkään osoittaa kyseistä muistiota väärennökseksi, vaan se tyytyy ampumaan viestintuojaa ja leimaamaan Vastavalkean artikkelin valeuutiseksi.)

Kun seuraa artikkelin linkkiä StopFaken sivulle, voi havaita siinä hyökättävän Britannian työväenpuolueen puheenjohtajaa Jeremy Corbyniä vastaan. Tämä ei ole yllätys, sillä StopFake kuuluu Institute for Statecraft -nimisen järjestön ja Britannian hallituksen rahoittaman Integrity Initiative -hankkeen yhteistyökumppaneihin. Kyseinen instituutti herätti jokin aika sitten kohua Britanniassa, kun brittiläisen lehden haltuunsa saamat dokumentit osoittivat tämän brittihallitukselta rahaa saavan järjestön tehneen somehyökkäyksiä juurikin Corbyniä ja muita työväenpuolueen toimijoita vastaan - ja ylipäänsä kaikkia vähääkään vaikutusvaltaisempia, liian "Venäjä-mielisiksi" katsottuja henkilöitä vastaan. Toiminta ei rajoittunut vain Britanniaan: järjestön masinoima, Euroopan keskeisiä vaikuttajia hyödyntänyt kampanja mm. esti espanjalaispoliitikko Pedro Banosin nimityksen Espanjan kansallisen turvallisuuden osaston johtajaksi. Ylen viime vuosien uutisointilinja huomioon ottaen ei ole yllättävää, ettei se ole uutisoinut Britannian parlamentissakin paljastusten johdosta käydystä kipakasta sananvaihdosta.

Sarkasmi(n ymmärtäminen) on taitolaji

Voi myös kysyä, miten luotettavia haastatteluvastausten tulkinnat ovat, kun ajattelee, että jutussa lainataan alaotsikon "Suomen 'trolliarmeijaan' mahtuu myös ammattilaisia" alla seuraavia lauseita:
"PUTIN-SETÄ ON TOSI VIHAINEN! Trolliarmeija on vaikuttanut vain 241 miljoonaan eurooppalaiseen."

"Ainakin 200 miljoona eurooppalaista on jäänyt vaikuttamatta! Jos trolliarmeija ei täytä vaikuttamis- ja disinformoimistavoitteitaan, jäävät vuoden 2019 bonukset saamatta!"
Lauseet kirjoittanut Petri Krohn kommentoi lainausta: "Yleisradion toimittaja lukee Pahkasikaa ja ottaa kaiken todesta." Uskomatonta kyllä, sitaattien käyttöä näyttäisi selittävän parhaiten se, että toimittaja on ottanut ne tosissaan, tai sitten se, että lukijoiden toivotaan ottavan ne tosissaan.

Länsimaathan eivät propagoi!

Kirjoituksessa luodaan mustavalkoista vaikutelmaa, ettei länsimainen media harjoita propagandaa. Ainoa viittaus läntiseen propagandaan on seuraavassa kohdassa ja siihen liittyvän kuvan selityksessä:
"Venäläisten mediatalojen toiminta jäljittelee länsimaista propagandaa kylmän sodan ajalta. Tuolloin Itäblokin maiden asukkaille kerrottiin ennen kaikkea siitä, mikä oli pielessä heidän yhteiskunnissaan. Tunnetuimpia länsipropagandaa lähettäneitä radioita olivat esimerkiksi Voice of America ja Radio Liberty."
Tuosta syntyy kuva, että länsimaista propagandaa on ollut joskus kylmän sodan aikana, muttei enää sen jälkeen. Tätä vahvistetaan toteamalla, että:
"Venäjä ei ole enää pitkään aikaan ollut ainoa valtio, joka osaa hyödyntää disinformaatiota. Muun muassa Iran, Kiina, Venezuela ja Intia ovat onnistuneet valjastamaan netin vaikutuskanavat käyttöönsä."
Sanallakaan ei tietenkään mainita länsimaita, kuten Yhdysvaltoja, Britanniaa ja Ranskaa! Kuitenkin Yhdysvaltain informaatiovaikuttamisbudjetti - eli vähemmän kauniisti ilmaisten propagandabudjetti - lienee maailman suurimpia, ellei jopa suurin.

Kysyin Sarasteelta (saamatta vastausta), onko hän sitä mieltä, ettei länsimaissa ole pohjustettu propagandalla mitään esimerkiksi Irakiin, Libyaan, Syyriaan, Iraniin ja Venezuelaan liittyen.

Hienossa TV-sarjassa "Invisible Heroes" kuvataan, miten suomalaiset diplomaatit pelastivat jopa tuhansia ihmisiä Chilessä vuonna 1973 vallan kaapanneen sotilasjuntan vainolta. Jo ensimmäisessä jaksossa tuodaan esiin, että CIA rahoitti sotilasvallankaappauksen. Yle on ollut tuottamassa sarjaa. Pitäisikö meidän nyt ajatella, ettei vaikkapa Venezuelan tapauksessa voi olla kyse Yhdysvaltain tukemasta vallankumouksen yrityksestä ja että maalla on puhtaasti humanitääriset intentiot mm. pakotteissaan, jotka amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ovat aiheuttaneet yli 40 000 ihmisen kuoleman?

Häivähdys roolin takaa?

Artikkelista päätellen Sarasten ja kumppaneiden maailmassa propagandaa siis harjoittavat aina muut kuin oman viiteryhmän maat - vai harjoittavatko? Saraste nimittäin avasi keskustelun artikkelistaan kansalaisten digitaalisia oikeuksia valvovan EFFI:n (Electronic Frontier Finland) Facebook-sivulla, jonka keskustelussa artikkeli sai huomattavan niukasti ymmärrystä osakseen. Eräs keskustelija toteaa:
"Virallinen EU joka vaikenee ranskan puoli vuotta jatkuneesta kansannoususta, jemenistä, saudi-barbarian hirmuhallinnosta jne. on huolissaan venäjän disinformaatiosta. Heh heh. Miten olisi jos kokeiltaisiin itse informaatiota propakandan asemesta."
Tähän Saraste vastaa paljon puhuvasti:
"Tämä on vähän jutun pointti, että tosiaan... ei ainakaan mun mielestä ole kovin paljon näyttöä siitä, että Venäjä organisoidusti levittää disinformaatiota. Nää on poliittisia lausuntoja. Ja suurin osa disinfo-tutkimuksesta on Atlantic Councilin ja vastaavien tekemää, jotka ovat yhdysvaltalaisia tutkimuslaitoksia. Tää on musta siksi hankala aihe, että siihen liittyy nimenomaan poliittisia intressejä sanoa, että jokin maa tuottaa disinformaatiota."
Saraste siis toteaa hämmästyttävän avoimesti (ja hyvin erilaisella kirjoitustyylillä kuin artikkelissa), ettei Venäjän järjestelmällisestä disinformaation levittämisestä ole kovin paljoa näyttöä, että lausumat Venäjän järjestelmällisestä disinformaation levittämisestä ovat poliittisia, että suurin osa disinformaatiotutkimuksesta on tehty amerikkalaisissa tutkimuslaitoksissa ja vieläpä, että on joidenkin tahojen poliittisissa intresseissä väittää, että jokin maa tuottaa disinformaatiota.

Omassa vastauksessani Sarasteelle totean, että
"Näiden sangen olennaisten varaumien paikka olisi ollut artikkelissanne. Nyt siitä tulee alla kuvaamani kaltainen mustavalkoinen ja kyllä, propagandistinen (etten sanoisi suorastaan tilaustyöläinen) vaikutelma - ainakin vähääkään historiaa ja kansainvälispoliittisia realiteetteja tunteville lukijoille."
Edellä lainatun, hyvin avoimelta kuulostavan kommenttinsa jälkeen Saraste ei enää osallistunut keskusteluun.

Faktantarkistukseen liittyvä sivuhuomio: faktantarkistus ei ole itsellenikään suoranaisesti vierasta, ja olen saanut Ylen oikaisemaan uutisointiaan mm. Syyrian väitetyistä kaasuiskuista useita kertoja. Äskettäin sain erään viikkolehden lopulta oikaisemaan artikkelissaan olleen, Petri Sarvamaan suuhun laitetun väitteen, että Venäjä liitti Ukrainan itseensä vuonna 2014. Tässäkin käsiteltävässä artikkelissa saattaisi olla korjattavaa, kuten väite, että "EU" tukee Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi itsensä julistanutta Juan Guaidóa. Kuten EFFI:n foorumilla totean, EU ei tiettävästi ole esittänyt asiasta yhteistä julkilausumaa, koska ainakin Italia esti sellaisen syntymisen. Italia myös kieltäytyy edelleen tunnustamasta Guaidóa väliaikaiseksi presidentiksi. Vaikka toteamuksesta saattaa tulla virheellinen kuva yksimielisyydestä EU:ssa, oikaisua tai tarkennusta ei ole ainakaan toistaiseksi tehty.

Orwell on täällä tänään

Tutkimuksen tekotavasta artikkelissa kirjoitetaan:
"Tutkimusta varten listattiin yli sadan henkilön tilit sosiaalisessa mediassa, joita toimittajat tarkkailivat neljän kuukauden ajan.

Tutkimuksen edetessä hahmottui pieni verkosto, jossa tärkeimmät toimijat tuntevat toisensa henkilökohtaisesti. Selvityksessä käytettiin hyväksi myös ohjelmia, joilla on mahdollista tutkia, missä uutisjuttuja on jaettu."
Neljä kuukautta kestäneessä tutkimuksessa, jossa siis - ehkä hieman DDR:mäisesti - luetteloitiin ja tarkkailtiin yli sadan henkilön sometilejä, ei Sarasteen mukaan kuitenkaan löytynyt kovin paljoa näyttöä Venäjän järjestelmällisestä propagandasta. (Olisikohan näyttöä läntisestä propagandasta löytynyt, jos sitä olisi etsitty?) Artikkelin mukaan verkostojen, jotka joidenkin määrittelijöiden mukaan levittävät valetietoa, tarkkailu kuitenkin jatkuu edelleen. Tästä alkaa tulla mieleen Foucault'n Tarkkailla ja rangaista, rankaisuun kuuluessa länsimielisiä näkemyksiä kritisoivien ihmisten julkinen häpeäpaalutus.

Mutta jos tässä ei vielä ollut riittävästi Orwellia, katsotaanpa mitä Saraste, sananvapaustaistelun sankariksikin esitetty, kirjoittaakaan avauksessaan EFFI:n Facebook-seinällä:
EFFI
WhatsApp ja Signal ovat viestintäsovelluksia, jotka salaavat viestit. Toimittaja siis näyttää kysyvän apua kansalaisten salattujen keskustelujen seurantaan foorumilla, jota ylläpitää ei mikään muu kuin kansalaisten digitaalisia oikeuksia puolustava järjestö! Effiläiset varmaankin ihastelevat tällaista, siinä missä toimittaja Sarasteen saattaisi ajatella peukuttavan voimaan astuvia tiedustelulakeja. Ne tosin ovat omiaan vaarantamaan myös viranomaisten rikoksia tutkivaa journalismia (syistä, joita tuskin tarvitsisi avata muille kuin kaikkein sinisilmäisimmille), mutta eihän sellaista Suomessa juuri harjoitetakaan.

Ruokkiva käsi

Artikkelin lopussa kerrotaan, että artikkeli on toteutettu useamman ulkomaisen säätiön apurahalla. Voisi ehkä kysyä: eikö Ylen toimittaja voi tehdä tutkivaa journalismia Ylen maksamalla palkalla?

Esimerkiksi tukijana mainitun n-ost.org-verkoston sponsoreihin kuuluvat George Sorosin Open Society Foundations sekä amerikkalainen National Endowment for Democracy, ja yhteistyökumppaneihin muiden muassa Center for Independent Journalism, jota puolestaan tukevat muiden muassa Yhdysvaltain suurlähetystö, Soros Foundation, Soroksen Open Society Institute, The New York Times, US Information Service, Coca Cola ja Britannian suurlähetystö. Koska ruokkivaa kättä harvemmin nokitaan, laaja läntisten yhteistyökumppanien ja tukijoiden verkosto herättänee omat kysymyksensä tutkimuksen suuntautumisesta ja painotuksista.

Voisiko aiemmin mainittu vaikutelma tilaustyöstä ja toimittajan somessa esittämien varaumien täydellinen puuttuminen artikkelista selittyä sillä, että itse tuotteen on vastattava rahoittajien odotuksia? Selittääkö tämä sen innottoman ja suorastaan lapsenomaisen lopputuloksen, jossa väsyneeseen sävyyn toistellaan sen ja sen henkilön levittävän disinformaatiota, Venäjä maalataan valeuutisten ja propagandan lähteeksi ja länsimaat kuvataan faktapohjaisiksi totuusyhteiskunniksi? Eikö Ylellä todellakaan pystytä parempaan?

Artikkelia täsmennetty 15.5.2019 klo 12.10 Ylen artikkelin kirjoittajiin viittaavissa kohdissa (Ylen artikkelin alusta saa kuvan, että kirjoittaja on yksin Saraste, mutta lopussa mainitaan myös kaksi ulkomaista kontribuuttoria)

Kuva belfastilaisesta seinämaalauksesta: Albert Bridge (cc-by-sa/2.0)