© Getty Images / gremlin
Vaikka olisin lukenut Vuonna 1984:n kuinka monta kertaa, ei tämän mestariteoksen aiheuttamat tunteet täydellisestä avuttomuudesta ja epätoivosta lakkaa yllättämästä minua. Yleensä teosta kuvataan "dystopisena futuristinovellina", mutta itse asiassa se on kauhutarina, joka kauheudessaan päihittää mitkä tahansa tuotteliaiden kauhukirjailijoiden Stephen Kingin tai Dean Koontzin mielten tuotokset. Syy on yksinkertainen. Painajaismainen maailma, jossa Winston Smith elää (paikka nimeltään Oseania) on aivan liian helppo kuvitella. Ihminen, päinvastoin kuin jokin kuviteltu klovni tai paholainen, on tarinan paha hirviö.
Aivan teoksen alkusivuilla Orwell antaa todisteen hämmästyttävästä kyvystään ennakoida tulevaisuuden teknologiatrendit. Kuvaillessaan päähenkilö Winston Smithin yksinkertaista asuntoa Lontoossa, mainitsee hän laitteen nimeltä "telescreen", joka kuulostaa häkellyttävästi samalta kuin käsinpideltävä "älypuhelin", jota miljardit ihmiset innostuneesti tänään käyttävät ympäri maailman.
Kuvaillessaan tätä kaikkialla läsnä olevaa laitetta, Orwell kertoo sen muistuttavan seinään kiinnitettyä "pitkänomaista metallilevyä, kuten himmennettyä peiliä, jota on mahdotonta täysin sulkea." Kuulostaako tutulta? Juuri tämän laitteen avulla Oseanian valtiaat pystyvät valvomaan sen kansalaisten toimia päivän jokaisena minuuttina. Samalla kirjan asukkaiden ei koskaan sallittu unohtaa, että he elivät totalitäärisessä valvontayhteiskunnassa, paljon pelätyn ajatuspoliisin kontrollin alaisina. Massiiviset julisteet sisältäen iskulauseen "isoveli valvoo sinua" olivat yhtä yleisiä kuin tämän päivän mainostaulut. Meidän maailmassamme tämän tapaiset varoitukset valvonnasta vaikuttaisivat kuitenkin hieman turhilta, sillä mediat yhä silloin tällöin raportoivat luvattomasta vakoilusta.
Itse asiassa -juuri ajoissa ennen Vuonna 1984 vuosipäivää- on raportoitu NSA:n (National Security Agency) taas kerran pimeästi keränneen tallenteita amerikkalaisten puheluista ja tekstiviesteistä. Tämä viimeisin hyökkäys yksityisyyttä kohtaan on rennosti sivuutettu "virheenä", koska nimetön telekommunikaatioyhtiö oli luovuttanut puhelutietoja, vaikka NSA ei väitetysti "ollut pyytänyt näitä" ja vaikka toimea "ei oltu hyväksytty" ulkomaisen tiedustelupalvelutuomioistuimen FISC:in toimesta. Vuonna 2013 entinen CIA:n työntekijä Edward Snowden paljasti NSA:n tunkeilevat valvontaoperaatiot. Jostakin syystä tämä valtiollinen toimisto saa kuitenkin jatkaa - yrityssektorin avustamana - tavallisten kansalaisten informaation imurointia.
Toinen Vuonna 1984:n vihjailema kontrollimetodi liittyi puhetapaan nimeltään "uuskieli", jossa pyrittiin pelkistämään puhe "kaksoisajatteluksi", tarkoituksena kontrolloida ideoita ja ajatuksia. Esimerkiksi termi "joycamp" (suom. riemuleiri) - joka on kaunistelevuudessaan samaa tasoa kuin "PATRIOT Act" (suom. huom. 9/11-hyökkäyksen jälkeen tehty lakiasetus, joka lisäsi valtion valvontaoikeuksia) - käytettiin kuvailemaan pakkotyöleiriä. Taasen termiä "doubleplusgood duckspeaker" (suom. tuplahyvä kaakattajaa) käytettiin ylistämään puhujaa, joka "kaakatti" korrektisti suhteessa poliittiseen tilanteeseen.
Toinen uuskielen termi nimeltään "ilmerikos" (engl. facecrime) muistuttaa jälleen hämmästyttävästi nykypäivän tilannetta. Termin määritelmä kuului: "epäsoveliaan ilmeen näyttäminen (esim. epäilevä ilme julistettaessa voitosta) on rangaistava rikkomus." Nykypäivän lukijan olisi vaikea kuulla termi "ilmerikos" yhdistämättä sitä Facebookiin - sosiaalisen median alustaan, joka säännöllisesti sensuroi käyttäjien sisältöä, jonka se arvioi "vihapuheena" tai epäasiallisena. Sosiaalisen median käyttäjät tarvitsevat orwellilaisen oppitunnin "rikoksen estämisestä", jonka Orwell määritteli "kykynä lopettaa vaistonvaraisesti ennen minkä tahansa vaarallisen ajatuksen syntymistä." Näitä ns. "vaarallisia ajatuksia", joita oli mahdoton hyväksyä, ei tietenkään määritelty kansalaisten toimesta, vaan johtajien.
Ja kyllä, pahempaa on tulossa. Juuri tällä viikolla, Mark Zuckerbergin "yksityisyritys" suostui luovuttamaan Ranskan viranomaisille "identifiointi-dataa" Facebookin käyttäjistä, joiden epäiltiin levittävän alustalla "vihapuhetta". Tämä oli ennennäkemätön veto Silicon Valleyn toimesta.
"Vihapuhe" on juuri eräs noista ilahduttavan epämääräisistä ja subjektiivisista termeistä, vailla oikeaa merkitystä, jonka olettaisi löytyvän uuskielen sanakirjasta. Lukuunottamatta toisten hengen uhkaamista, tulisi yksilöiden olla vapaita kritisoimaan toisia ilman pelkoa kostotoimenpiteistä - vähiten valtion toimesta, jonka tulisi suojella puhevapautta hinnalla millä hyvänsä.
Toinen ilmiö, joka viihtyisi hyvin Orwellin Oseaniassa on pakkomielle poliittisesta korrektiudesta, joka määritellään "sellaisten ilmaisujen ja toimien välttelynä, joiden voidaan katsoa poissulkea, marginalisoida tai loukata sosiaalisesti vähäosaisia tai syrjittyjä." Kuitenkin niin monen tänään samaistuessa johonkin marginalisoituun ryhmään, on tämä tehnyt älykkään keskustelun kiistellyistä ideoista (eikä vähiten Yhdysvaltojen yliopistoissa) äärimmäisen vaikeaksi, jopa vaaralliseksi. Orwell varmastikin katselee pilven reunalla suuresti yllättyneenä tästä hulluudesta, sillä antoihan hän maailmalle parhaan mahdollisen varoituksen tämän estämiseksi.
Ken kuvittelee Vuonna 1984:n päättyvän onnellisesti, on hänen syytä varautua suureen pettymykseen (paljastusvaroitus niille, jotka eivät jotenkin eivät ole lukeneet tätä kirjaa). Vaikkakin Winston Smith onnistuu lopulta kokemaan rakkautta, niin tämä lyhyt romanssi - kuten herkkä kukka, joka onnistui kasvamaan keskellä asvalttiviidakkoa - murskataan lopulta järkyttävällä julmuudella viranomaisten toimesta. He eivät ainoastaan tyydy tuhoamaan Winstonin parisuhdetta, vaan Smith pakotetaan pettämään hänen "Juliansa" läpikäytyään pahimman kuviteltavissa olevan kidutuksen "Rakkausministeriön" toimesta.
Kirja loppuu näihin sanoihin: "Hän oli voittanut itsensä. Hän rakasti Isoveljeä." Tulemmeko mekin julistamaan, kuten Winston Smith, rakkauttamme "Isoveljeä" kohtaan yli kaiken, vai voitammeko tämän teknologisen hirmuvallan, joka on aivan horisontissa? Vai onko Orwellin Vuonna 1984 oikeasti hyvää kaunokirjallisuutta, eikä kuten monet ovat alkaneet pelätä, opas tyranneille.
Todella moni asia riippuu vastauksistamme näihin kysymyksiin ja aika on loppumaisillaan.
Robert Bridge on amerikkalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on entinen The Moscow Newsin päätoimittaja ja vuonna 2013 julkaistun kirjan "Midnight in the American Empire" kirjoittaja.
Lukijoiden kommentit
meidän uutiskirje