Oikeus
Omien sanojemme mukaan länsimaat rakentuvat demokratian ja vapauden periaatteille. Tästä perspektiivistä vertaamme itseämme muihin valtioihin ja kulttuureihin. Poikkeuksellisuus, individualismi, vapaus ja demokratia ovat käsitteitä, joita käytetään erityisesti silloin, kun länsimaat perustelevat oikeuttaan taas kerrran hyökätä johonkin Lähi-idän öljyvaltioon. On syytä katsoa lähempää tämän narratiivin paikkaansapitävyyttä ja kuinka se on muovannut ajatteluamme.

Amerikkalainen poikkeuksellisuus ja läntinen arvoyhteisö

Amerikkalaiseen (erityisesti päättävän eliitin) mentaliteettiin kuuluu oleellisena osana ajatus, että he ovat fundamentaalisesti erilaisia ja parempia kuin muut yhteiskunnat, joka myös nähdään kansalaisten ja päättäjien keskuudessa oikeutuksena Yhdysvaltojen suorittamaan globaaliin interventiopolitiikkaan. Amerikkalaiseen poikkeuksellisuuteen perustuvien narratiivien avulla päättäjät saavat kansalaisilta oikeutuksen pommittaa ja tuhota suveneereja valtioita. Auktoriteetteihinsa luottavat ihmiset kuvittelevat, että takana on jonkinlainen jalo pyrkimys ja "jumalallinen oikeutus" edistää maailmanlaajuista rauhaa ja tasapainoa, vaikka todellisuudessa vaikutukset ovat täysin päinvastaiset. Esimerkiksi tämän tutkimuksen mukaan Yhdysvaltojen sotilasoperaatioissa on kuollut toisen maailmansodan jälkeen arviolta 20-30 miljoonaa ihmistä.

Alapuolella on listattuna esimerkkejä sotilasinterventioista ja muista salaisista operaatioista vuodesta 1945 lähtien, joissa Yhdysvallat on suorasti ja epäsuorasti ollut vastuussa, aiheuttaen lukemattomia kuolonuhreja ympäri maailman:
Kreikka, 1947-49
Filippiinit, 1945-53
Etelä-Korea, 1945-53
Albania, 1949-53
Saksa, 1950-luku
Iran, 1953
Guatemala, 1953-1990-luku
Lähi-Itä, 1956-58
Indonesia, 1957-58
Brittiläinen Guiana, 1953-64
Vietnam, 1950-73
Kambodža, 1955-73
Kongon demokraattinen tasavalta, 1960-65
Brasilia, 1961-64
Dominikaaninen tasavalta, 1963-66
Kuuba 1959 eteenpäin
Indonesia, 1965
Chile, 1964-73
Kreikka, 1964-74
Itä-Timor, 1975-99
Nicaragua, 1978-89
Grenada, 1979-84
Libya 1981-89
Panama, 1989
Irak, 1990-luku
Afganistan, 1979-92
El Salvador, 1980-92
Haiti, 1987-94
Jugoslavia, 1999
Afganistan, 2001 eteenpäin
Irak, 2003 eteenpäin
Pakistan, 2005 eteenpäin
Somalia, 2006 eteenpäin
Jemen, 2011 eteenpäin
Libya, 2011 eteenpäin
Syyria, 2011 eteenpäin
Maailmassa ei ole toista valtiota, joka olisi puuttunut muiden valtioiden toimintaan tällä laajuudella ja röyhkeydellä. Yhdysvaltojen sotateollisuuskompleksin mittavuudesta kertoo alla oleva graafi, josta näkyy 15 suurinta sotilasbudjettia ja niiden keskinäinen suhde toisiinsa. Tilastoykkösenä olevan Yhdysvaltojen sotilasbudjetti vastaa suurinpiirtein 14 seuraavan valtion yhteenlaskettua kokonaisbudjettia.

Military expenditure
Maailman 15 suurinta sotilasbudjettia vuonna 2013.
"Kansainvälinen yhteisö" (ts.Yhdysvaltojen vasallit) katsoo näitä aggressiivisia toimia sormiensa läpi. Miksi? Sosiaalifilosofi ja MIT:n professori Noam Chomsky kertoo RT-uutissivuston haastattelussaan:
"Länsi tarkoittaa Yhdysvaltoja ja kaikkia muita, jotka ovat samaa mieltä. Se, jota Yhdysvalloissa kutsutaan kansainväliseksi yhteisöksi on Yhdysvallat ja kuka tahansa jolla on samat intressit. Otetaan esimerkiksi kysymys Iranin oikeudesta jatkaa tämän hetkistä ydinasepolitiikkaansa, mitä se sitten onkaan. Kansainvälisen yhteisön vakiolinja on vastustaa tätä. Kuka on kansainvälinen yhteisö? Sen määrittelee Yhdysvallat. Kuka tahansa Orwellia lukenut tunnistaisi täysin tämän kaiken. Siitä huolimatta tämä jatkuu ilman asian esille tuomista."
Kyseessä on presidentti George W. Bushin "olette joko meidän puolellamme tai terroristien puolella." -mentaliteetti. Amerikkalaisen poikkeuksellisuuden kiteyttää Yhdysvaltojen säätämä laki , joka valtuuttaa sotilaallisen voiman käytön estääkseen Yhdysvaltojen armeijan henkilöstön joutumasta Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) eteen. Toisten valtioiden tuhoaminen perustellaan esimerkiksi olemattomilla joukkotuhoaseilla tai muilla tekaistuilla todisteilla. Kriittiset äänet jäävät hyvin pieneksi vähemmistöksi asiassa kuin asiassa, joiden tarkoituksena on enemmänkin luoda mielikuvia median tasapuolisuudesta. Kansainvälisen politiikan professori Heikki patomäki kirjoittaa blogissaan:
Hesarilla on pitkään ollut melkein monopoli kansalliseen sanomalehtijulkisuuteen. Sillä on ollut monissa asioissa hyvin selkeä poliittinen agenda, mutta se on aina pitänyt huolen, että pieni vähemmistö sen jutuista suhteutuu kriittisesti tähän agendaan. Näin se voi ylläpitää kuvaa monipuolisuudesta ja puolueettomuudesta, silloinkin kun lehti on nimenomaisesti päättänyt edistää vaikkapa troikan talouskuria tai ajaa Suomea Natoon. Toisto ja volyymi ratkaisevat, eivät yksittäiset näkemykset.
Helsingin Sanomien aggressiivinen suhtautuminen sivustoomme viittaa myös siihen, ettei valtamedian tarkoituksena ole tiedon ja ymmärryksen vapaa levitys, vaan poliittisen agendan ajaminen sekä osakkeenomistajien voittojen maksimointi. Taiteilija Annika Rauhala kirjoittaa blogissaan median yksipuolisuudesta ja läntisestä arvoyhteisöstä:
Opin, että mediat, sekä valta- että vaihtoehtomediat, ovat lähes aina jollakin puolella konfliktia. Myös valtiot usein ottavat puolen tai näkökulman, jonka mukaan pelaavat. Täytyy tietää paljon, ennen kuin vähänkään puolueetonta näkökulmaa voi yrittää hahmottaa. Usein tämä on lähes mahdotonta. Täytyy etsiä vastakkaiset näkökulmat, tunnistaa puhujien motiivit ja päämäärät ja ennen kaikkea kuunnella paikallisia. Uutisia tutkiessa tärkeintä on kysyä miksi, kuka haluaa mitäkin ja mikä ketäkin hyödyttää ja kuka kärsii, ei niinkään keskittyä siihen mitä konkreettista tapahtui.

Ja me täällä Suomessa olemme samassa veneessä mukana. Aivan suoraankin asia on sanottu: tahdomme kuulua läntiseen arvoyhteisöön. Vastenmielisintä on itänaapurimme diktatuuri ja siihen liittyvät hirveydet. Näitä "totuuksia" media toistelee muodossa ja toisessa lähes jokaisessa ulkomaisia konflikteja käsittelevässä jutussaan. Milloin uutinen ei ole suoraan käännetty läntisen arvoyhteisön äänitorvilta Reutersilta, AFP:ltä tai AP:ltä, se toisintaa muilla tavoin länsimaista näkökulmaa. Itäisen kannan esiin tuomisesta on tullut kiellettyä. Lehtien keskustelupalstoilta nämä näkökulmat siivotaan roskana pois, vaikkeivät sisältäisi yhtäkään alatyylistä ilmausta tai vaikka olisivat kuinka asiallisesti esitettyjä.

Itse sain putinisti-leiman ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten. Se todella hämmästytti minua. Tämä tapahtui tuodessani keskusteluihin aivan asiallisesti K18-varoituksella varustettuja videoita Kiovan joukkojen vyörymisestä kaupunkeihin Itä-Ukrainassa, paikallisten raivosta, nuorten sotilaiden epävarmuudesta ja lukuisista ampumisista, jotka oli kuvattu eri kuvakulmista monilla eri kännyköillä ja jotkut ammattimaisestikin. Jo Ukrainan sodan alkumetreiltä suomalaiset nettikeskustelijat olivat haluttomia tietämään paikallisten kärsimyksestä. Media puhui ihmiskilvistä, terroristeista, Venäjän syyllisyydestä ja vihaiset keskustelijat toistivat nämä ajatukset sellaisenaan, sen enempää perustelematta. Vielä vuosi sitten useat tiedotusvälineet ja poliitikotkin varoittivat äärioikeiston noususta Ukrainassa, paria kuukautta myöhemmin siitä ei enää puhunut kukaan, uusnatsit olivat muuttuneet Venäjän propagandaksi ja me olimme "putinisteja" ja "Venäjän trolleja" postatessamme uusnatsien johtaman Azov-pataljoonan toimista venäjänkielistä väestöä rankaisemassa.
Nämä naiivit venäjänvastaista agendaa ajavat toimittajat eivät todellakaan tunnu ymmärtävän minkälaista vahinkoa he voivat aiheuttaa toimillaan. Esimerkiksi sanktiot Venäjää kohtaan vaikuttavat suuresti Suomen talouteen, ja pitkällä tähtäimellä yhdistettynä hallituksen rajuun leikkauspolitiikkaan tulevat ne johtamaan köyhyyden ja siitä seuraavien lieveilmiöiden lisääntymiseen. Kun katsomme historiaamme, niin juuri tämänkaltainen aggressiivinen propaganda läpi 1930-luvun valmisteli ja työnsi Suomea lähemmäksi (muiden tekijöiden lisäksi) talvi- ja jatkosotaa. Suomen valtamedia toistaa uutisointia ainoastaan yhdestä yksinapaisesta näkökulmasta, joka on Washingtonin sanelema.

Poikkeuksellisuuteen ja omaan ylivertaisuuteen perustuva arvomaailma ei ole terve lähestymiskeino luoda tasapainoa ja hyvinvointia maailmaan, mutta ehkä tämä ei ole tarkoituskaan. Kenties resursseilla (kuten öljyllä) ja geopoliittisella asemalla on jotain tekemistä kaikkien näiden loputtomien sotien kanssa?

Voitte tehdä johtopäätöksen itse lukemalla Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Zbigniev Brzezinskin haastattelun (1998), jossa hän kertoo, kuinka ääri-islamistien rahoittaminen, kouluttaminen, sekä aseistaminen Afganistanissa oli loistava idea, jossa ei ole mitään kaduttavaa. Yhdysvallat siis tuki Afganistanissa Mujahidin-sissejä, jotka vastustivat uudistusmielistä Tarakinin johtamaa hallitusta. Brzezinskin mukaan tällä tavoin Neuvostoliitto saatiin houkuteltua 10-vuotta kestäneeseen sotaan. Tämä geopoliittisten intressien hallinnan -strategia on Washingtonin valtaapitävien modus operandi. Se on puhdasta psykopaattista valtapolitiikkaa ja maksimaalisen hyödyn tavoittelua hinnalla millä hyvänsä. Libyan syökseminen Afrikan korkeamman elintason valtiosta romahtaneeksi valtioksi Naton ja länsimaiden toimesta on äärimmäisen surullinen esimerkki tästä strategiasta. Suosittelemme kuuntelemaan SOTT-podcastin, jossa toimittajamme haastattelevat amerikkalaista liikemiespariskunta James ja JoAnne Moriartya, jotka todistivat Libyan kaaoksen omin silmin ja lähestulkoon menettivät itse henkensä samalla.

Zbigniew Brzezinski Game Revealed
© UnknownSuuri shakkilauta: Psykopaattinen lähestymistapa nihilistiseen valtataisteluun resursseista ja asemasta.
Vapaus, demokratia ja terrorismin vastainen sota

Vapaus ja demokratia ovat amerikkalaisten ja ylipäänsä länsimaisten poliitikkojen lempisanoja. Niitä käytetään puheissa, jotka tuntuvat kohdistuvan henkiseltä tasoltaan lapsen tasolla oleville äänestäjille. Kyseessä on hyvin yksinkertainen ja naiivi retoriikka. Meidät on ehdollistettu ajattelemaan, että länsi edustaa universaalia hyvyyttä taistelussa ulkopuolista absoluuttista pahuutta vastaan, aseinamme vapaus ja demokratia. Kylmän sodan aikaan ideologisena vihollisena toimi kommunismi, joka vaihtui Neuvostoliiton romahdettua hyvin pian (ja yllättävän sopivasti!) Islamiin. Yhdysvaltojen presidenttiehdokas Hillary Clintonin tuore kampanjapuhe toimii esimerkkinä tästä huttuisesta retoriikasta:
Tiedättekö, Yhdysvaltojen monimuotoisuus, avoimuus, omistautuminen ihmisoikeuksille ja vapaudelle on se, mikä vetää niin monia puoleemme. Se inspiroi ihmisiä ympäri maailman. Tiedän tämän, olen nähnyt sen omin silmin.

[...]

Yksikään toinen maa ei ole paremmin valmistautunut kohtaamaan Venäjän, Pohjois-Korean ja Iranin asettamia perinteisiä uhkia, tai valmistautunut käsittelemään uusien voimien, kuten Kiinan, nousua.

Yksikään toinen maa ei ole paremmin valmistautunut kyberhyökkäyksien, maailmanlaajuisten terrori-organisaatioiden kuten ISIS:sen, ja merten ja mantereiden ylittävien tautien lisääntyviin uhkiin.

Teidän presidenttinänne teen kaikkeni pitääkseni amerikkalaiset turvassa.
Yleisviesti vaikuttaa olevan seuraava: "Paha Venäjä ja muut terroristit sekä kulkutaudit uhkaavat Yhdysvaltoja, mutta äänestämällä minua pysytte turvassa". Tässä tuntuu olevan kaikki mitä näillä poliitikoilla on annettavanaan. Valheellista turvallisuudentunnetta, joka vetoaa ihmisten primitiivisiin vaistoihin ja vietteihin. Venäjän presidentti Vladimir Putinista on tehty mörkö, jolla muistutetaan kansalaisia että he tarvitsevat jonkun auktoriteetin suojelemaan heitä maailman pahuudelta.


Halukkuus toimia läntisen arvoyhteisön lähetyssaarnaajana vaikuttaa olevan pakkomielteenä monille länsimaisille päättäjille. Presidentti Sauli Niinistö kommentoi turvallisuuspoliittisten kultaranta-keskustelujen avauspuheenvuorossaan:
- Eurooppaa ei ympäröikään vakauden vaan konfliktien ja epävarmuuden kaari. Olemme vieneet läntisiä arvojamme ulos ja varmasti jatkamme ponnistuksia, mutta kysyntä on tyrehtymään päin, ja joudumme jo puolustamaan niitä kotipihallakin, Niinistö arvioi.
Lähi-idässä Afganistan, Irak, Jemen, Pakistan, Somalia, Libya ja Syyria ovat olleet näiden arvojen vientikohteina läpi 2000-luvun; niitä kaikkia on pommitettu demokratialla ja vapaudella vuoden isäksi valitun George W Bushin ja Nobel-rauhanpalkitun Barack Obaman johdolla. Näiden "hyväntekijöiden" ansiosta arviolta 1-2 miljoonaa ihmistä on menettänyt henkensä pelkästään Irakin sodassa. Keskivertoamerikkalainen arvioi joitakin vuosia sitten AP:n gallupissa Irakissa kuolleen yhteensä 9900 ihmistä. Todellisuuden ja mielikuvien välillä on siis valtava kuilu. Kun lasketaan 90-luvun tapahtumat mukaan ja kaikki Lähi-Idän terrori-sodan kriisipesäkkeet, niin jotkut arviot esittävät 6-8 miljoonaa kuollutta. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, koska länsimaita ei kiinnosta pitää lukua siviiliuhreista (joita kutsutaan sivuvahingoiksi). Esimerkiksi lennokki-iskuissa kuolleista valtava enemmistö on siviilejä. Kenties muu maailma alkaa pikkuhiljaa kyllästymään näihin "läntisiin arvoihin"?

Pommitus
Vapautta ja demokratiaa viemässä?
Kiovassa tosin ollaan tietyissä piireissä erittäin mielissään ja innoissaan läntisestä arvoyhteisöstä. Fasistisen 'Ukrainan National Assembly' -järjestön perustaja ja entinen johtaja Dmitry Korchinskyn kertoo:
Amerikkalaiset ovat demokratian opettajiamme. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat ylläpiti kaikkia demokraattisia instituutioita, vaaleja jne. Siitä huolimatta useampi miljoona japanilaista alkuperää olevaa amerikan kansalaista pakkosiirrettiin keskitysleireille sodan vuoksi, koska he uhkasivat kansallista turvallisuutta. Yhdysvallat ylläpiti demokraattiset standardit ja korkean tason humanismin maassaan, ja suoritti ydiniskun Japaniin sekä pommitti Saksan siviilien asuinalueita. 80% kaupungeista pommitettiin Yhdysvaltojen lennoston toimesta ja doktriinina oli tuhota siviilien asuinalueet, jotta saksalaiset sotilaat lannistuisivat.

Ukrainalla täytyy olla laajimmat vapaudet, nyt meillä on vähän vapautta. Tarvitsemme lisää vapautta mutta etulinjoissa ja miehitetyillä alueilla meidän täytyy toimia kuten amerikkalaiset. Jos emme saa alueita hallintaamme, täytyy niistä tehdä asumiskelvottomia. Jos ne eivät voi olla hallussamme, eivät ne voi olla kenenkään.
Vapautta ja demokratiaa... kuulostaako tutulta? Tämä retoriikka tuntuu resonoivan tänä päivänä erityisesti kovan linjan äärioikeiston kanssa. Täytyykin sanoa, että Ukrainan natsit ovat valinneet juuri oikean ideologisen esikuvan.
G7
G7 edustajat tutustumassa Ukrainan natseihin, joita sponsoroidaan IMF:n lainoilla ja länsimaiden veronmaksajien rahoilla.
Äärimmäinen individualismi ja joukkosielu

Äärimmäisyyksiin menevä yksilökeskeisyys on johtanut siihen, että narsismista on tullut länsimaissa epidemianomainen vitsaus. Kulttuurimme painottaa "menestymistä" hinnalla millä hyvänsä, materiaalisten arvojen määrittäessä ihmisen sisäisen arvon. Individualismin patologinen korostaminen erottaa ihmiset yhteisöistä, kärjistää 'me ja ne' -vastakkainasettelua eri ryhmien välillä, sekä lisää jatkuvaa keskinäistä kilpailua alati hupenevista resursseista yhteistyön sijaan. Viihdeteollisuus syöttää meille näitä psykopaattisia arvoja esimerkiksi elokuvien, tv-ohjelmien ja musiikin kautta. Ihmiset ovat vähemmän kriittisiä omien piirteiden rehelliselle tarkastelulle, koska narsismin elinehtona on oman typeryyden kieltäminen. Tähän liittyy myös Dunning Kruger-efekti:
Tutkijat testasivat opiskelijoiden huumorintajua, loogista päättelykykyä sekä kielioppitaitoja. Kävi ilmi, että huonoimmin testeissä menestyneet yliarvioivat omat taitonsa räikeästi. Huonoimpaan neljännekseen kuuluvat kuvittelivat olevansa taidoiltaan toiseksi parhaassa neljänneksessä.

Vastaavasti hyvin pärjänneet aliarvioivat omat taitonsa suhteessa muihin. Koska he pitivät testejä tavattoman helppoina, he olettivat, että kuka tahansa suoriutuu niistä.

Myöhempi tutkimus on vahvistanut ilmiön olemassaolon ainakin yhdysvaltalaisessa kulttuurissa monien erilaisten tietojen ja taitojen hallinnassa. Tietämättömät pysyvät tietämättöminä omasta tietämättömyydestään, koska he eivät tunnista palautetta, joka osoittaisi heidän olevan väärässä.
Ihmisten on vaikea oppia virheistään, jos he eivät halua myöntää niiden olemassaoloa. Kognitiivinen psykologian asiantuntijat ovat jo pitkään tiedostaneet ihmisen alitajunnan vaikutuksen päätöksenteossa, jota on ehkä parhaiten soveltaneet mainosalan ammattilaiset. Omaksumme huomaamatta ympäröivästä maailmasta erilaisia käsityksiä ja arvoja, jotka vaikuttavat myöhempään päätöksentekoomme. Ei ole ihme että ihmiset vaipuvat jonkinlaisen kollektiivisen hysterian valtaan, koska uutiset puskevat jatkuvasti viestiä, kuinka meidän tulee pelätä venäläisiä tai muslimeja tai milloin mitäkin. Tässä tilassa omat pelot projisoidaan toiseen ihmisryhmään (tai ideologiseen vastapuoleen):
Projektio (lat. proiacere 'heittää eteen') eli sijoittaminen on psykologian ja psykiatrian käsite, jolla tarkoitetaan omien mielensisältöjen heijastamista toiseen ihmiseen tai muuhun ulkoiseen kohteeseen. Projektio kuuluu ns. defenssimekanismeihin. Asianosainen ei välttämättä ole tietoinen projektiostaan eikä oivalla, että hän havainnoi omaa psyykkistä todellisuuttaan ikään kuin se olisi objektiivista todellisuutta. Kyseiset mielensisällöt koetaan usein torjuttaviksi, ja ne saattavat ärsyttää tai ahdistaa asianosaista itseään. Esimerkiksi omat ahneusyllykkeet voidaan sijoittaa vaikkapa juutalaisiin, ja asianosaisesta näyttää siltä kuin juutalaiset todellakin olisivat ahneita. Myös toiveita ja unelmia voidaan projisoida.
Joukkosielu
Nämä alitajuiset pelot ruokkivat ihmisten "joukkosielua". Sillä viitataan ihmisten ryhmäkäyttäytymiseen, jossa yksilöiden ominaisuuden haalistuvat ja tasoittuvat ryhmän sisällä. Joukossa ihmiset kykenevät hahmottamaan asioita ainoastaan tunnepohjaisen, primitiivisen ajattelun kautta. Rationaalinen argumentointi on hyödytöntä, koska on täysin mahdotonta vedota ryhmän kriittiseen ajattelukykyyn. Tämän vuoksi äärimmäisyyksiin menevät väitteet otetaan helposti vastaan ja niitä vahvistetaan joukon sisällä. Propagandassa on vuosikausia ymmärretty ja hyödynnetty, kuinka ihmisjoukko toimii. Kasvatustieteen tohtori Juha Mäki-Ketelä kirjoittaa artikkelissaan:
Joukko on aina älyllisesti alemmalla tasolla kuin joukosta erillään oleva, omaperäiseen, itsenäiseen ja manipuloimattomaan ajatteluun kykenevä yksilö. Joukoissa kasaantuu valitettavasti vain keskinkertaisuus, ei viisaus, harkintakyky, omaehtoinen pohdinta, älykkyys tai lahjakkuus. Tämä johtuu siitä, että joukossa ihmiset pyrkivät tiedostamattaan tasaantumaan samalle henkiselle tasolle, kuin mitä muutkin joukon jäsenet ovat. Usein varsin ikävin seurauksin. Oma merkityksensä on myös sillä, että tyypillisimmin juuri keskinkertaisuudet ja heikkolahjaisimmat yksilöt hakeutuvat joukkoihin ja tuntevat suurta turvaa niihin kuuluessaan.

Joukon jäsenten älylliset kyvyt häviävät ja heidän älyllinen tasonsa alenee huomattavissa määrin. Samalla kun yksilöiden älyllinen kyvykkyys taantuu, häviää myös heidän yksilöllisyytensä. Yksilölliset erot ja persoonallisuudet hukkuvat samankaltaisuuksiin, ja psyyken tiedottomat ainekset pääsevät valtaan. Riippumatta esimerkiksi yksilöiden elämäntavasta, perhetaustasta, koulutuksesta tai sen tasosta, ammatista, luonteesta tai lahjakkuuksista sen paremmin kuin heidän mahdollisesta samankaltaisuudestaan tai erilaisuudestaan, saa joukon antama tai joukolta peräisin oleva "yhteissielu" heidät tuntemaan, ajattelemaan ja toimimaan tavalla, joka täydellisesti eroaa siitä, miten kukin heistä yksikseen tuntisi, ajattelisi tai toimisi.
Eli valitettavasti joukossa usein tyhmyys tiivistyy. Sivustakatsoja-efekti on myös yksi esimerkki tästä käyttäytymisestä. Mitä suurempi joukko on paikalla, sen epätodennäköisemmin joku heistä auttaa hädässä olevaa:


Ongelman ydin

Olemme kaikki sivustakatsojina seuraamassa, kuinka maailma palaa. Valitettavasti suurin osa ihmisistä kohauttaa olkapäitään tälle epämiellyttävälle totuudelle ja jatkaa matkaansa. "Ei ole minun asiani", jotkut ajattelevat. Ne voivat tuntua muiden ongelmilta, mutta yksinkertainen fakta on se, että jaamme tämän planeetan keskenämme ja jos suljemme silmämme, maksamme siitä vielä kovan hinnan.

Osa saattaa myös kuvitella, ettei ongelmaa ole olemassa, koska sen kohtaaminen tuntuu liian raskaalta. Tämä on hyödytöntä. Meidän täytyy löytää ongelmiimme ratkaisuja, ja jotta voimme löytää niitä, täytyy meidän ensiksi ymmärtää ongelman ydin. Ongelman ydin ei ole se, että erilaiset yhteiskunnat, kulttuurit tai ryhmät ovat kaaoksen ja konfliktin keskellä. Ongelman ydin ei ole sodat ja kuolema, eikä epidemianomainen köyhyys. Ongelman ydin ei ole myöskään tyhmyyden ja turhamaisuuden lisääntyminen, eikä henkinen köyhyys. Nämä kaikki ovat ainoastaan vakavia seurauksia, oireita ja piirteitä itse ongelmasta.

Ongelman ydin on se, että tätä planeettaa hallitsee täysin empatiakyvyttömät voimat. Nämä psykopaatit manipuloivat meitä, jotta voivat dominoida kokonaisia valtioita. Demokratia ja vapaus ovat heille sanoja, joilla ei ole mitään muuta arvoa kuin petoksen luominen. Erilaisilla aatteilla ei ole heille mitään muuta merkitystä, kuin vallan lisääminen.

En tarkoita että kaikki poliitikot ja vallanpitäjät ovat psykopaatteja, mutta on tosiasia, että valta houkuttelee tälläisiä yksilöitä ja maailman tilan rehellinen tarkastelu pitäisi antaa johtopäätöksen, että kuljemme kohti kaaosta. Meillä on ollut eri aikakausina valtakuntia, jotka ovat olleet äärimmäisen aggressiivisia ja dominoivia, mutta lopulta nämä imperiumit ovat tuhoutuneet omaan mahdottomuuteen ja hulluuteensa. Mikään ei kestä ikuisesti, luojan kiitos.

Minkälaiselle perustalle läntinen "poikkeuksellinen" arvomaailma on rakennettu? Jos katsotaan vain "arvoja" joilla on oikeutettu viime vuosikymmenten "humanitarismiksi" naamioidut sotatoimet, niin lähinnä valheeseen ja petokseen - ja niiden laajuudessa olemme olleet todella poikkeuksellisia.