Kiovan "Euromaidan" alkoi suosittuna protestina Ukrainan korruptiota ja hyvä veli -järjestelmää vastaan marraskuun lopussa 2013. Protestit näennäisesti sytyttänyt kipinä oli presidentti Janukovytšin kyvyttömyys allekirjoittaa EU-Assosiaatiosopimus, joka olisi katkaissut Ukrainan taloudelliset ja sotilaalliset suhteet Venäjään, suosien läheisempää suhdetta Euroopan unioniin ja Natoon.

EU:n ennakkoehto sopimuksen allekirjoittamiseksi oli entisen pääministerin ja "kaasuprinsessan" Tymošenkon vapauttaminen. Se, että Tymošenko oli/on tuomittu valtion varojen kavaltaja, yhdistettynä varsin vakaviin vaikutuksiin, jotka EU-Assosiaatiosopimus olisi aiheuttanut Ukrainan taloudelle, teki yksimielisyyteen pääsyn mahdottomaksi Ukrainan hallituksessa. Tämä siitä huolimatta, että Janukovytš kehotti eduskuntaa sopimaan erimielisyydet ja hyväksymään sopimuksen. Itse asiassa, tämä EU:n vaatimus Tymošenkon vapauttamiseksi vaikuttaa olleen suunniteltu takaamaan EU-Ukraina sopimuksen epäonnistumisen tuomiten Janukovytšin syyllisenä tähän, antaen näin syyn hänen syrjäyttämiseen. Joka tapauksessa, kun sopimusta ei allekirjoitettu, ryntäsivät ukrainalaiset kaduille protestoimaan, kuin tilauksesta.

Valtioneuvoston viestintäpäällikkö Markku Mantila kertoo Aamulehdelle ministeriöiden suunnitelmista varautua "venäjä-trollien" propagandan varalle:

Ministeriöt ovat vuodenvaihteesta lähtien lisänneet valmiuksiaan varautua ja vastata Venäjän kovenevaan informaatiosotaan.

Lännen Median saamien tietojen mukaan valtioneuvoston kanslian ja eri ministeriöiden asiantuntijoista on koottu yhteysryhmä, joka vaihtaa järjestelmällisesti tietoja keskenään. Tavoitteena on saada Suomeen kohdistuvasta infovaikuttamisesta mahdollisimman hyvä kokonaiskuva.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila vahvistaa yhteistyön.

- Kyse on tietojenvaihdosta. Eri ministeriöt osaavat ja hoitavat eri asioita. Näin saamme viestinnällisen ja substanssiosaamisen kootuksi saman pöydän ääreen tarvittaessa nopeasti.

Asiantuntijoiden tavoitteena on suunnitella yhdessä keinoja, joilla vääriä ja valheellisia tietoja voidaan oikaista ja ampua alas.

Muun muassa lääkärinä ja journalistina elantonsa hankkineen ranskalaisen Gustave Le Bonin pääteos La psychologie des foules ilmestyi vuonna 1895. Suomessa se ilmestyi vuonna 1912 nimellä Joukkosielu. Teoksessaan Le Bon kuvasi joukkoja ja ryhmiä ikään kuin ne olisivat ihmisyksilön tavoin toimivia olentoja, joilla on oma persoonallisuus. Joukkosielua on monesti syytetty mm. liioittelusta ja joukkokäyttäytymisen mystifioinnista. Le Bon itse on leimattu puoli- ja populaaritieteelliseksi kirjoittajaksi. Osa tutkijoista pitää teosta enemmänkin mielipidekirjoituksina ja pinnallisina pohdintoina, kuin tieteellisenä tutkimuksena, jolla olisi tieteellisesti pitävä pohja.

Ajoittain hyvin kovaksikin nousseesta kritiikistä huolimatta Le Bonin väittämät ovat vuosikymmeniä ohjanneet sosiaalipsykologista tutkimusta ja laajalle yleisölle tarkoitettua kirjoittelua. Le Bon nosti niin tavallisen kansan kuin tiedeyhteisöjen pohdittavaksi ilmiöitä, jotka ovat todellisia ja tärkeitä. Vaikka monet Le Bonin kuvaamista ilmiöistä ovat vielä tänäkin päivänä pitkälti vailla tyydyttäviä tieteellisiä selityksiä, ei se tarkoita sitä, että ne olisivat vailla tieteellistä pohjaa. Riippumatta siitä, ovatko Le Bonin teoriat rakentuneet riittävälle pohjalle vai ei, on hänen vaikutuksensa edelleen tänä päivänä kiistaton ja merkittävä.

Le Bonin havainnot ja näkemykset ovat menestyksekkäästi käytännössä testattuja. Esimerkiksi Stalin, Mussolini ja Hitler sovelsivat Le Bonin oppeja massoihin menestyksellisesti. Myös Sigmund Freud kiinnostui 1920-luvun alussa joukkojen psykologiasta. Freud hyväksyi Le Bonin perusajatukset, joista keskeisin oli, että yksilöiden toimintaa ohjaa tietoinen ja rationaalinen, kun sen sijaan joukkojen toimintaa ohjaa piilotajuinen ja irrationaalinen aines. Monet Le Bonia ja hänen ajatuksiaan kritisoineet teokset ovat ikiajoiksi hautautuneet kirjastojen pölyisiin varastokellareihin korkeintaan satunnaisten lukijoiden ihmeteltäviksi. Le Bonin ajatukset sen sijaan elävät ja voivat hyvin.

Vaikka presidentti John Fitzgerald Kennedyn eli JFK:n salamurhasta on kulunut jo yli 50 vuotta, siitä kirjoitetaan ja kiistellään edelleen. Siitä näyttää muodostuneen samantyyppinen kysymys kuin esimerkiksi Venäjän vallankumous tai Tshernobylin onnettomuus. Joidenkin maailmankatsomukseen tai intresseihin ei tietty tulkinta tapahtumasta mitenkään sovi, jolloin osa tätä tulkintaa tukevista tosiasioista kiistetään tai niistä vaietaan, vaikka toisten mielestä tosiasiat ovat ilmeisiä ja niistä väistämättä seuraava tapahtuman tulkinta luonnollinen.

Virallisen teorian mukaan Lee Harvey Oswald surmasi Kennedyn yksinään ilman rikoskumppaneita. Tätä teoriaa piti esimerkiksi Helsingin Sanomat näkyvästi esillä 50-vuotispäivän tienoilla, ja se esiintyy historian kirjoissa ja ensyklopedioissa. Teorian näkyvyydestä huolimatta sitä kannattaa kuitenkin vain vähemmistö.

Marraskuussa 2013 tehdyn Gallup-kyselyn mukaan 61 % yhdysvaltalaisista ei uskonut virallista teoriaa vaan ajatteli, että salamurhan takana oli useampia ihmisiä. Niistä, jotka osasivat tai halusivat tarkentaa näkemystään, noin puolet ajatteli, että attentaatin toimeenpani jokin USA:n valtiollinen taho. On luultavaa, että myös niistä muiden maiden ihmisistä, jotka ovat ylipäänsä lukeneet tai kuulleet Kennedyn salamurhasta, enemmistö kysyttäessä epäilisi virallista teoriaa.

3,4 miljoonaa ihmistä on häädetty asuinsijoiltaan kymmenessä vuodessa

Lähes kolme ja puoli miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa on joutunut jättämään kotinsa Maailmanpankin hankkeiden vuoksi kymmenen viime vuoden aikana. Tutkivien toimittajien kansainvälisen ICIJ-järjestön julkistama tieto heikentää YK:n alaisen pankin uskottavuutta köyhyyden vähentäjänä.

Selvitystä laati vuoden ajan yli 50 toimittajaa 21 maassa. Maailmanpankin asiakirjat ja työntekijöiden haastattelut paljastivat karun totuuden. Miljoonat köyhät talonpojat, slummiasukkaat, alkuperäisyhteisöjen jäsenet, kalastajat, maattomat, kodittomat ja työttömät ovat saaneet väistyä kehityshankkeiden tieltä.

Maailmanpankki sanoo pyrkivänsä vähentämän äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,25 dollarilla päivässä elävien osuuden alle kolmeen prosenttiin maapallon väestöstä vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi halutaan nostaa köyhimmän 40 prosentin elintasoa kaikkialla.

Merkittävät amerikkalaiset mediaorganisaatiot toistavat ahkeraan, mitä Yhdysvaltojen virkamiehet haluavat yleisön tietävän globaaleista asoista, sanoo historioitsija Noam Chomsky RT:lle. Mikä tahansa uutisoija, joka "ei toista USA:n propagandasysteemiä on Yhdysvaltojen johtajille sietämätön", hän jatkaa. Chomskyn mukaan lännen eli Yhdysvaltojen syyllisyyden toteaminen maailmantilanteisiin, kuten Ukrainan konfliktiin tai jännitteisiin Iranin kanssa, ei ole sallittua johtaville amerikkalaisille medioille. Maailman mielipiteellä ei ole merkitystä, jos se on USA:n strategian vastainen. Chomsky jatkaa:

"Länsi tarkoittaa Yhdysvaltoja ja kaikkia muita, jotka ovat samaa mieltä. Se, jota Yhdysvalloissa kutsutaan kansainväliseksi yhteisöksi on Yhdysvallat ja kuka tahansa jolla on samat intressit. Otetaan esimerkiksi kysymys Iranin oikeudesta jatkaa tämän hetkistä ydinasepolitiikkaansa, mitä se sitten onkaan. Kansainvälisen yhteisön vakiolinja on vastustaa tätä. Kuka on kansainvälinen yhteisö? Sen määrittelee Yhdysvallat. Kuka tahansa Orwellia lukenut tunnistaisi täysin tämän kaiken. Siitä huolimatta tämä jatkuu ilman asian esille tuomista."

Chomsky teki huomautuksensa tällä viikolla juuri ennen kongressin oikeuskäsittelyä nimeltä 'Vastaus Venäjän Informaatioaseistukseen' (eng. 'Confronting Russia's Weaponization of Information'). "Venäjän media jakaa nyt ulkomaiden yhteiskuntia ja itse asiassa aseistaa informaatiota", edustajainhuoneen ulkoasiankomitean puhemies Ed Royce sanoi.

Sosiaalifilosofi ja MIT:n professori Chomsky sanoi: "jos olisi olemassa jokin kuvitteellinen mahdollisuus rehellisyydestä, puhuisi edustaja Royce tässä yhteydessä amerikkalaisesta mediasta." Hän viittasi äskettäiseen New York Timesin artikkeliin, joka käsitteli syitä miksi Iraniin ei kannata luottaa Teheranin ja Washingtonin välisten alustavien ydinasesopimusten aikana.

Sodan kollektiivinen trauma

Suomalaisten sotakokemukset ovat olleet isoja ja merkittäviä tekijöitä kollektiivisen sielunmaisemamme muokkaamisessa. Jokainen pelonsekainen aseenlaukaus rumputulen raivoavan pauhun keskellä on jättänyt varmasti perinnöllisen jälkensä sekä kansalliseen identiteettiin että yksilölliseen psyykeen. Sotien synnyttämät traumat elävät edelleen syvällä alitajunnassamme, tavalla tai toisella.

Olemme osittain mytologisoineet sotaan liittyvää historiankirjoitusta, minkä vuoksi sen rumat puolet ovat jääneet käsittelemättä. Esimerkiksi talvi- ja jatkosotaan liittyvä propaganda, sotahuumeet, metsäkaartilaisten teloitukset, poliittisten toisinajattelijoiden kohtelu, yhteistyö natsi-Saksan kanssa, äärioikeiston ryssäviha, Suur-Suomi-aate ja keskitysleirit ovat kaikki historiallisia sivujuonteita, joiden käsittely virallisen kulttuurin puolella on jäänyt huomattavan vähäiseksi.

Sari Näre & Jenni Kirves kertovat kirjassaan Ruma Sota:

Talvi- ja jatkosodan historiaa ovat olleet kirjoittamassa miehet, jotka ovat olleet osallisia tuon ajan tapahtumissa tai jopa vaikuttaneet niihin. Tämän on joissakin tapauksissa saattanut tuottaa tiettyä jääviyttä tulkintojen tekemisessä. Tulkintavaltaa ovat käyttäneet myös auktoriteetit, joiden tausta on maanpuolustuksellinen. Lasten, nuorten, naisten, toisinajattelijoiden ja normeista poikenneiden näkökulma on tyypillisesti sivuutettu, koska se ei ole mahtunut torjuntavoittoon johtaneena taisteluna esitettyyn sodan kuvaan, jossa sankarit loistavat toimijoina.

Tätä tulkintaa on tarvittu sodan kokeneen sukupolven selviytymisstrategiana. Jos siinä on kuitenkin ohitettu sodan kokemustodellisuus ja jopa salattu sotapoliittisen vallankäytön muotoja, jotka tulisi ottaa huomioon sota-ajan kokonaiskuvan hahmottamisessa, on sodan jälkeiselle sukupolville jätetty valheellinen perintö. Tällainen peittely, jopa sukupolvipetos, kuormittaa jälkipolvia tavalla, joka kuluttaa niiltä energiaa niiden oman identiteetin rakentamisessa.

Investointisuoja murentaa käytännössä valtioiden itsenäisyyttä lakien säätämisessä, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori ja Erik Castrén -instituutin johtaja Martti Koskenniemi. EU-komissio ja Yhdysvallat aloittivat salaiset TTIP-neuvottelut heinäkuussa 2013, ja investointisuoja on määrä sisällyttää vapaakauppasopimukseen. Julkinen huomio on keskittynyt voittopuolisesti vastaavien sopimusten nojalla nostettuihin kanteisiin, mutta Koskenniemen mukaan ne eivät ole pääasia: investointisuojajärjestelmä uhkaa neuvottelutasapainoa.

- Jokainen juristi tietää, että yksittäisiä juttuja tärkeämpää on se, että järjestelmä on olemassa. Se vaikuttaa lukemattomiin neuvotteluihin, joita ulkomaiset sijoittajat ja viranomaiset käyvät, jos toinen osapuoli voi sanoa, että jos ette suostu meidän ehtoihin, niin 'see you in court'.

Koskenniemi ottaa hypoteettisen esimerkin läheltä: Terveystalon, Attendon ja Mehiläisen takana on yhdysvaltalaisia eläkerahastoja. Jos investointisuoja toteutuu, yritykset voivat lähettää juristinsa lakimuutosta valmistelevaan sosiaali- ja terveysministeriöön kertomaan, ettei esitys ole mieleinen ja jos se toteutuu, luvassa on haaste kansainväliseen välimiesoikeuteen.

- Mitä luulette vähien varojen kanssa kamppailevan viranomaisen tekevän? Eikö olisi suuri houkutus suostua ehdotettuihin muutoksiin? Investointisuoja muuttaa neuvottelutilannetta olennaisesti ulkomaisen investoijan eduksi - olennaisesti, Koskenniemi toistaa.

Jos sijoittaja haastaa valtion välimiesoikeuteen, valtion maksettavaksi tulevat ainakin 8 - 30 miljoonan dollarin oikeudenkäyntikulut, minkä lisäksi mahdollisesti tuomittavat korvaukset voivat nousta miljardiluokkaan. Valtio sen sijaan ei voi haastaa sijoittajaa välimiesoikeuteen esimerkiksi sopimusrikkomuksesta.Investointisuojaan sisältyvän painostuskeinon vaikuttavuutta lisää se, etteivät välimiesoikeuden ratkaisut ole ennakoitavissa.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.net:in toiminnasta

SOTT Toimittajat
Sott.net
la, 13 kesä 2015 16:06 UTC
Suomen valtamedia on viime aikoina ottanut suomenkielisen SOTT.net-sivuston silmätikukseen, syyttäen sitä tekijänoikeuslakien rikkomisesta. Varoitusten lähettäjien joukossa on mm. Helsingin Sanomat omistava Sanoma Oyj, STT sekä Yleisradio. Jotkut ovat jopa syyttäneet meidän tekevän härskiä bisnestä kopioimalla toisten kirjoituksia ja uutisartikkeleita. Voimme ymmärtää mediayhtiöiden haluavaa puolustaa itseään ja omaa bisnestään viittaamalla tekijänoikeuslakiin, mutta saamamme huomio tässä asiassa tuntuu hieman kohtuuttomalta, ottaen huomioon tämän päivän massiivisen uutistarjonnan sekä näiden yhtiöiden selkeän monopoliaseman Suomen informaatiomarkkinoilla. On selvää, että tekijänoikeuslaki on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa, mutta sen tulkinta ei aina ole aivan yksiselitteistä.

Tässä artikkelissa tahdomme ensinnäkin tuoda esiin, kuinka SOTT.net:in toiminnan voidaan katsoa pysyvän ns. kohtuullisen käytön rajoissa, perustuen ei-kaupallisuuteen sekä sisällön tutkimusluonteeseen (kts. alla). Toisekseen haluamme osoittaa, kuinka Suomen valtamedia toimii usein tekopyhästi, syyllistyen itse asioihin, joista he itse syyttävät toisia (esim. sananvapauden rajoittaminen, trollaus). Artikkeliamme ei pidä nähdä kostotoimenpiteenä tai sanasotana, vaan - meille tyypilliseen tapaamme - tutkimuksena mahdollisten asiayhteyksien osoittamiseksi. Mikä tämä asiayhteys voisi olla? Tutkimusprojektimme todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Suomen valtamedia haluaisi meidän mieluiten häipyvän informaationäyttämöltä. Valtavirran media haluaa mitä ilmeisimmin mielellään pysyä jatkossakin virallisena totuuden torvena, nauttien kansalaisten yksinomaisesta luottamuksesta. Julkaistessamme maailmantapahtumien vähemmälle huomiolle jääviä uutisia ja asioita, kommentoidessamme kriittisesti "virallisia" uutisia, tuodessamme vaihtoehtoisia perspektiivejä ja tulkintoja jo hyväksytyistä totuuksista sekä paljastamalla valtamedian propagandatempauksia, on selvää että norsunluutorneissa ei olla toiminnastamme mielissään.

Naton aktiivisuus Venäjän rajojen läheisyydessä kasvoi jyrkästi viime vuonna, kertoo Venäjän armeijan pääesikunta Russia Todayn mukaan. Pääesikunta laskee, että Naton operaatioiden ja taisteluharjoitusten määrä lisääntyi vuodessa 80 prosenttia.

Pääesikunnan mukaan harjoituksiin osallistui muun muassa Yhdysvaltojen ilmavoimien strategisia pommikoneita.

Venäjän asevoimat myös väittää Yhdysvaltojen suunnittelevan erittäin pitkän kantaman JASSM-ER-risteilyohjusten toimittamista liittolaisilleen Itä-Euroopassa. Russia Todayn mukaan ilmasta laukaistavat ohjukset mahdollistaisivat iskut 1 300 kilometriä Venäjän puolelle.